keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Suomen kaupungit

Hei!

Jos joskus muuttaisin pois Turusta, niin olen ajatellut, mitkä olisivat Suomen kauneimmat ja ystävällisimmät kaupungit. Turku on ihana, kaunis kaupunki paikka paikoin, mutta täällä ei ihmiset ole kovin sosiaalisia. Haluaisin jonnekin, missä olisi hyvä ja mukava asua, kauniita ja siistejä paikkoja ja erityisesti helppo tutustua uusiin ihmisiin. On tärkeää löytää sellaisia ihmisiä, joiden seurassa voi olla oma itsensä. Jos muuttaisin Turusta...


Kävin Oulussa 2011 syksyllä ja olin ihastunut kaupunkiin jo ennen kuin olin siellä koskaan käynyt. Se on todella siisti, kaunis kaupunki. Ihmiset ovat mukavia, murre ihana ja pelkästään Oulun kaduilla kävellessä vain hymyilytti.


Jyväskylä. Mitä kertoisinkaan Jyväskylästä. Se on suurenmoinen kaupunki ja suurikin. City of Light siitä sanotaan ja onhan se valoisuudeltaan ja ilmapiiriltään. Jyväskylästä ei olisi tehnyt mieli pois lähteä ja muistan olleeni ainakin viikon todella sosiaalisella tuulella Jyväskylästä tultua. Pitäisi käydä siellä useammin ja siellä asuu kaksi ystävääkin :)


Kuopio on tehnyt tunnetuksi itseään muun muassa kalakukolla, savon murteella sekä Puijolla. Kuopiolaisiin on liitetty määrite lupsakkuus, jolla tarkoitetaan hyväntahtoisuutta, leikkimielisyyttä ja elämästä nautiskelua. Kuopiolaisia on myös pidetty vääräleukaisina, jotka hakevat aina vaihtoehtoisia kielellisiä ilmaisuja sanomalleen.


Joensuu on  reilu ja vilkas kulttuuri- ja yliopistokaupunki. 


Rovaniemi on joulupukin virallinen kotikaupunki. Se näkyy ja kuuluu kaupungin katukuvassa,napapiirillä ja matkustajamäärillä mitaten Suomen viidenneksi vilkkaimmalla lentokentällä. Tarjolla on myös tapahtumia, safareita ja käyntikohteita muun muassa ArktikumTiedekeskus PilkeJoulupukin Pajakylä sekäSanta Park napapiirillä.
Ehkä myös Vaasa olisi kiva.

Siinä kaikki tällä kertaa, nyt Nukkutatti kutsuu.
Heeips!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuulumisia kolmelta viikolta ja Katajanokan arkkitehtuuria

Töihin paluu flunssaviikon jälkeen oli hieman väsynyt. Tuntuu, ettei vieläkään ole oikein voimat palautuneet, vaikka siitä on jo kolme viikk...