Rakastan vaaleanpunaista huppariani - kuva. Ja syksyinen kaulahuivi. Vaikka onhan niitä monta, kun on tällainen pipo- ja huivitykkääjä. Hupputykkääjä myös. En tiedä mikä siinä on, että ulkona on kiva pitää huppua päässä ei ainoastaan siksi, että se suojaa tuulelta, vaan tuntuu kivalta päässä.
Treenaaminen maistuu aika hyvältä tällä hetkellä. Olen onnistunut lisäämään painojakin joka asiassa levelin ylemmäs esimerkiksi jalkaprässissä 60:stä kilosta 70:een, käsipainoissa yhdeksästä kymmeneen kiloon, ylätaljassa vedän edelleen 45 kiloa, mutta on aika huikeaa tuntea, miten fyysisesti ja henkisesti kehittyy. Luulen, että joka treenikerran jälkeisellä vanilja-päärynä-proteiinijuomalla (pirtelö<3) on näppinsä pelissä. Lisäksi olen alkanut miettiä joka treenipäivää etukäteen ja olen nyt jakanut treenaamiset kolmeen osaan.
1) Juoksutreeni, jolloin en treenaa ylävartaloa tai alavartaloa, vaan venyttelen jälkeen.
2) Crosstraining-lämmittelypäivinä teen alavartalon eli jalat ja pyllyn lihaksistoa treenaan.
3) Uusi rakkauteni eli pyöräily salin uusilla pyörillä ja sykkeen 160:een onnistumisen nostatus. Pyöräilypäivinä treenaan ylävartaloa. Joka päivä teen vatsalihakset ja melkein joka päivä leikin renkailla ja menen ylösalaisin.
Tosin mitä enemmän treenaa cardiota (nyt sillä on oikeasti se merkitys), niin sitä vähemmän tuntuu syke nousevan seuraavalla kerralla, koska sydän tottuu siihen rasitukseen. Ja varsin hauskaa on, jos hiki tulee esimerkiksi pyöräillessä (joka viides minuutti poljen pylly ylhäällä) ja juostessa. Silloin on voittaja-olo. Nykyään tuntuu, että lämmittelylaitteissa tai nykyään siis todellakin cardio-laitteissa aika kuluu nopeammin, kun treenaa musiikin tahdissa ja keskittyy siihen, eikä kyttää kelloa.
Yksi juttu on vielä muuttunut. Tuntuu, että sietää kylmää paljon enemmän. Öisinkin on kuuma peiton alla ja tulee hiki, vaikka tuntuu, että niin tapahtui vain kesäisin.
Yhtenä iltana.
Meinasin kirjoittaa tämän postauksen vasta tämän päivän tapahtuman jälkeen, mutta sitten huomasinkin, että viime viikonlopusta, josta oli paljon kuvia, ei olekaan kirjoitettu mitään. Ihan hyvä sitten erotella ne toisistaan ja tehdä tämän päivän tapahtumasta ihan oma postauksensa.
Viime sunnuntaina näin piiitkästä aikaa yhtä ystävääni, jonka kanssa nähdään nyt useamminkin. Vaikkemme olleet vuoteen nähneet, niin oli silti tosi hyvä ja helppo jutella. Oli myös pitkään pitänyt käydä Oh my goodnessissa syömässä ihan ruoka ruokaakin, ettei vain kahvia ja chia-vanukasta, vaikka ovat nekin hyviä. Silloin kun viimeksi yhdessä kävimme, niin paikalla oli vielä Roots, mutta onneksi pientä renoveerausta ja menua lukuunottamatta paikka ei ole muuttunut.
Ystäväni otti Oriental bowlin, joka näytti niin hyvältä, että piti kuvata sekin. Itselleni otin Portobello burgerin, jonka sisältämä sienipihvi ei onneksi maistunut kovin läpi. En ole vielä syönyt elämässäni sientä sitä kahtakymmentä kertaa, että olisin tottunut makuun. Eilen muuten ostin avokadon ja lisäsin sen salaatin joukkoon, siihenkin on pitänyt totutella (enemmänkin rakenteeseen kuin makuun).
Lisäksi otin chia-vanukkaan ja sen syötyäni halusin vielä maistaa pinkkiä lattea eli punajuurilattea. Olo oli täysi kyllä monta tuntia ruoan jälkeen ja menin sen jälkeen kevyelle treenille salille. Salitreeniäkään ei voi tehdä täydellä vatsalla, jollei halua, että ruoka hyökkää ulos.
Anyway oli kyseessä Oh my goodness tai Roots, Vaasankadun toimipisteessä on aina ihana käydä.
Harmittaa, etten päässyt tänä vuonna I love me - messuille, vaikka sitä olin pitkään miettinyt. Taloustilanne ei vain sallinut, vaikka siellä olisi varmasti ollut kivaa ilman ostosteluakin. Tapahtuma oli kuulemma vetänyt enemmän väkeä kuin ennen. Ensi vuonna uusi yritys isommalla lompakolla.
Valokarnevaali oli ihan hieno, vaikka vettä satoikin ja siinä kohtaa, kun illalla alkoi sataa mietin, mahtaisiko kukaan oikeasti mennä sinne katselemaan kujia, valoja ja ilotulitusta. Crocsit jalkaan, sateenvarjo mukaan ja menoksi. Ajattelin, että osallistun edes toiseen niistä viikonlopun tapahtumista, mihin olin aikonut osallistua. Kamera, siis kännykkä, vähän kastui ja ohjelmat sekoilivat, mutta kamera toimi onneksi. Pientä lisähienoutta/huonoutta sai pisaroista linssillä.
Linnanmäen ilotulitus ja tämän vuoden huvipuistokauden lopetus oli viime sunnuntaina. En päässyt tänäkään vuonna Linnanmäen laitteisiin kesällä, vaikka halusinkin. Yksin ei tee mieli mennä, enkä saanut ketään tarpeeksi kahelia lähtemään mukaan. Olisin voinut kokeilla laitteita, joita en ole ennen kokeillut. Anyway ilotulitus ja valokarnevaali tuli nähtyä. Vesisadekaan ei haitannut, vaan oli jännittävää kävellä vesisateessa sinne ja takaisin keltaisen sateenvarjon suojissa kengät lähes läpi kastuen. Eikä haittaa, vaikken näkisi uudenvuoden ilotulitusta, kun olen nähnyt jo tämän yhden.
Because every sunshine is counted. Even if light is shown only for five minutes.
Kymmenen päivää sitten aloitin tämän uuden ruokavalioni. Nämä annokset ovat jokainen eri päiviltä. Hauskaa on, että joka päivä salitreenin jälkeen, kun nälkä alkaa kasvaa ajattelen vain, että kohta pääsee kotiin tekemään ruokaa. Olen tosiaan alkanut nauttia ruoan valmistamisesta, kun on pitänyt tehdä sitä enemmän ja lisätä kaikkea pilkkomista. Tiskattuakin tulee aina käden käänteessä, kun tietää, ettei voi tehdä ruokaa, jos astiat ovat likaiset.
Olo on virkistynyt ja keventynyt, kasvojen ja vartalon iho on päivä päivältä puhtaampi. Treenin ja ruokavalion yhteisseurauksena vartalokin on alkanut muokkaantumaan timmimpään kuntoon.
En tiedä, onko juuri ruokavaliolla, treenillä ja jopa nykyisellä kiertävän lastenhoitajan työnkuvalla (josta tosiaan olen alkanut nauttia) sekin seuraus, että asiasta toiseen siirtymisen vaikeus ja asioiden aloittamisen vaikeus ei ole ainoastaan madaltunut, vaan se este on kokonaan poistunut. Asian aloittamisen viivyttäminen vain korottaa sitä estettä ja jos liikaa vatvoo, niin jää kokonaan tekemättä. Ajattelin tuon hienommin, mutta toivottavasti asia selkiytyi.
Lisäksi olen sosiaalisempi, en enää ynnäile, jutellako vai eikö jutella, vaan päätän asian ja teen niin. Ei ole enää ehkää ja jossittelua, ainoastaan "kyllä" ja "ei". Olen alkanut myös hymyilemään ja nauramaan enemmän ja siinä on lisänä ihanat ihmiset, joiden kanssa saan olla päivittäin tekemisissä. Tai no joinain päivinä voi muuttua ihmiset, mutta kaikkialta löytyy ihania ihmisiä.
Lisäksi tulee tehtyä paljon enemmän asioita. Olen aina ollut muutenkin touhupetteri, jos alan tekemään jotain, niin en haluaisi jättää kesken esimerkiksi koko asunnon siivoamista, mutta tällä hetkellä tekee mieli koko ajan vain tehdä jotain ja olla liikkeessä.
Ruoasta sen verran, että kasviksia tosiaan olen lisännyt runsaalla kädellä ja monipuolisesti. Syön myös pähkinöitä ja siemeniä päivittäin. Saan ruoan töistä, johon kuuluu hitaita hiilareita, mutta useimmiten iltaisin syön treenin jälkeen paljon kasviksia ja joko kanasuikaleita, kananpojan jauhelihaa tai kananmunaa lisänä. Käytän Plantin kaurakermaa ruoanlaitossa.
Yleensä ensin vähän keitän kasviksia, jos on esimerkiksi kruunusekoitus ja paprikaa pilkottuna ja lisään ne lihan kypsyttyä pannulla ja laitettuani vähän kauraruokakermaa, ettei ateria kuivu heti kokoon. Tällä viikolla lisäsin myös punasipulin makua antamaan, eikä se tosiaan tuoksu hengityksessä pahana seuraavana päivänä, vaan tuo ainoastaan lisää makua ruokaan. En siis käytä suolaa tai pahemmin mausteita ruoanlaitossa, vaan tykkään ruoan ominaismausta ("olet outo", jotkut saattavat sanoa, mutta so what). Joinain päivinä teen myös gluteenitonta spagettia tai pastaa ja siihen keitinveteen ohjeiden mukaan lisään vähän suolaa. Lisäksi olen pienesti mieltynyt sinappiin, jota laitan pari nokaretta ruoan päälle.
Aina en käytä hiilareita iltaruoassa. Yhtenä iltana muistan, että söin liian myöhään ja liian paljon, mukana oli spagettiakin, niin kun piti mennä nukkumaan, niin kesti pari tuntia saada unta ja sinä yönä tuli muutenkin pyörittyä koko yö, että saatoin nukkua vain 2-3 tuntia. Täydellä vatsalla ei voi mennä nukkumaan - se onnistunee vauvoilta, muttei ainakaan minulta. Kai sekin on yksilökohtaista. Tiedän, ettei yöllä saisi syödä tai jos on niin nälkä, ettei saa unta, niin lasillinen maitoa tai banaani on hyvä ja takaisin nukkumaan. En juo maitoa, mutta tuo oli esimerkki. Piimää onneksi vatsa sietää, niin sitä tulee juotua töissä.
Opin yhtenä päivänä niin kantapään kautta, kun alkoi salilla heikottamaan, että pitää syödä tarpeeksi ruokaa ja tarpeeksi usein ja sellaista ruokaa, joka ei ainoastaan täytä vaan sisältää myös energiaa kulutukseen nähden riittävästi. Train hard, eat much on homman nimi.
Viikon ainoa aurinkoinen päivä monen pilvipäivän jälkeen oli niin tervetullut, että siitä nautti täysillä ja auringon näkyminen saa aina muutenkin hymyn naamalle.
Koska luonto on aina kaunis.
Food marketissa myytiin heidän omaa viikko sitten paahdettua pehmeää ykkösvahvuista Mocca paahtoa ja tummaa Mocca paahtoa 3€ kipale ja sitä oli paljon. On siellä siis varmaan edelleen, jos tykkäilee saada nyt hyvää kahvia sopivaan hintaan.
Alunperin minun piti tänä aamuna vain siivota, pyykätä ja lähteä kympiksi salille, mutta ajattelinkin kirjoitella postauksen, joten tämä vähän siirtyi. Siksi kirjoitin tämän postauksen supervauhtia. Miksi minulla on niin kiire on se, että ystäväiseni, jonka olen tuntenut jo seitsemäntoista vuotta tulee käymään ja menemme Lakritsi- ja salmiakkifestivaalille Wanhaan satamaan, mikä on tämän päivän tapahtuma. Meillä on varmasti paljon juteltavaa. Saa nähdä, kuinka monelle asialle tulee naurettua, miten hassuteltua ja tuoko ilta mitään erityistä tullessaan. We go with the flow.
Nyt on oikeasti pakko joutua, joten ihanaa viikonloppua allihopa. Pian lisää salmiakista kuvien kera.
