sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Katajanokka ja Suomenlinna

Tällä hetkellä mielessä on muita juttuja mm. ensi viikkoon liittyen, että annan kuvien puhua puolestaan. Olen neljä päivää ollut vielä lomalla, kun sain otettua pari lisäpäivää lomaksi. Näin ensimmäistä kertaa Katajanokan ihan oikeasti (ennen olin vain luullut käyneeni siellä ja näin Altaankin lähietäisyydeltä) ja tänään kävin Katajanokan jälkeen vielä ex tempore Suomenlinnassa, kun näin lautan juuri tulevan hakemaan seuraavia kyytiläisiä. Tänään piti olla välipäivä eli lepopäivä treeneistä, mutta minkäs itselleen voi. En käynyt juoksemassa, pyöräilemässä, salilla, ryhmäliikunnassa tai mitään muutakaan (voisi vielä vähän kotijumpata, mutta vain yläkehoa), mutta tuli lähdettyä kuvausreissulle.

Vaikka lähdinkin alunperin ratikalla, niin ihan varmasti tuli käveltyä joku viitisen kilometriä jollei ylikin. Ainakin olin liikkeellä pyykinpesun jälkeen yhdestätoista lähes viiteen, kunnes olin takaisin kotona. Eilen illalla kävin yksin yhdellä ja se oli tosi turhauttavaa sillä aikaa, kun koko muu kaupunki tuntui puuhaavaan kaikkea kivempaa porukalla. Oli Kaisaniemessä Red Hot Chili Peppers ja Suuret oluet Pienet panimot - tapahtuma Rautatientorilla.

Tultuani takaisin, eli käveltyäni jälleen pari kilometriä, laitoin Elementaryn Netflixistä taustalle ja söin vähän, jonka jälkeen kävin kaappini kimppuun, kun siellä oli päässyt vähän vaatepinot sortumaan. Nyt kaikki ovat jälleen hyvässä järjestyksessä, pari tuli jälleen heitettyä pois ja pikkuhousut ja sukat pääsivät samalle hyllylle, jotta henkarilla roikkuvat pitkät vaatteet saisivat roikkua siellä vapaasti. Niiden alla korissa oli siis pikkuhousu/rintaliiviosasto, mutta nyt sitä hyllyä ei tarvitse siirrellä (liukuvainen) niin ei tarvitse pelätä, että koko ajan vaatteet putoilisivat henkareiltaan.


Tällä viikolla laittauduin nätiksi. Lörealin stuffi on kyllä ihanaa. Tosin pitää vähentää reilulla kädellä sokeristen herkkujen syömistä, koska se on verottanut kukkaroa ja suurentanut vyötärön ympärystä. Hassua ajatella, että mahtaisiko vatsalihakset olla esillä, jos maharasva ei olisi edessä, haha. Uuden arjen alkaessa siis alkaa puhdistautuminen, jota saattaa ehkä (EHKÄ!) koetella tuleva viikonloppu, jos joku kiltti ja ihana viitsii minulle vanhenemisen johdosta jotain herkkuja ostaa. Riittäisi kyllä hemmottelu ja monta monta halia. 


Yhtenä vapaapäivänä menimme kaverin kanssa Brahen kentälle heittelemään palloa. Olin varustautunut shortseilla, bikiniliiveillä ja aurinkorasvalla, josko saisi vähän väriä, mutta oli aika vilpoista takaisin tullessa, kun pilvet mokomat olivat peittäneet taivaan ja hieman meinasi ripotellakin. Sen jälkeen kävin salilla, tottakai. Tänään olisi siis juurikin sen takia pitänyt yrittää pitää mahdollisimman treenitön päivä, koska kävisin oikeastaan joka päivä salilla tai lenkillä tai jotain.

Oli tämä syömiskausi naisten ihanien takia, pitänyt siis muutenkin tankata, mutta nyt jos lopettaisi sen turhan sokerin ja söisi vähän vähemmän kuin normaalisti, niin ehkä tämä liika neste (huom, nestettä eikä ihraa) lähtisi liikkeelle. Joka päivä tulee kyllä käytyä kakkoshädälläkin, ettei kulussa ole mitään ongelmaa ja yritän juoda sen 2-3 litraa vettäkin päivässä. Kasviksia saa syödä niin paljon kuin huvittaa.

Mietin ystävän kanssa, pitäisikö mainita siitä, mikä omalla osallani tuntuu toimivan eli liikunta jatkuvasti ja syöminen. Ei siis jatkuvasti syöminen, vaan liikkeellä pysyminen eli hyötyliikunta jne. Olen huomannut kuukautisten, syömisen, juomisen ja liikunnan välillä selvän yhteyden esim. jos syö sokerisia ruokia paljon ja juo alkoholia kuukautisten välillä, niin kuukautiset sattuvat selvästi enemmän. Kun taas syö terveellisesti ja tarpeeksi paljon, liikkuu reippaasti ja juo hyvin vettä, niin kuukautiset saattavat tulla yllätyksenäkin, vaikka päivämäärä on toki selkeä, että niitä osaa aina odottaa.

Joskus kun on ollut kuukautiskipujakin, niin ei siihen mitkään särkylääkkeet auta, mutta ruoka ehdottomasti ja liikuntaa päälle. Liikunta auttaa superpaljon myös ärtyneeseen mielialaan ja stressiin. Liikunnan jälkeen saattaa joskus todeta kärpäsestä tulleen härkäsen, mutta kiitettävän liikuntatuokion jälkeen se on taas pienentynyt kärpäseksi. Verensokerikin kannattaa pitää riittävän tasaisena, se on tärkeää.







Eilen tuli käytyä Kaivopuistossa ja näin vilkaisun auton kyydissä Katajanokasta. Kaivopuistossa Cafe Ursulassa linnut tulevat katselemaan, josko heille heltiäisi jotain. Ja siellä oli tosi korkea ja tosi kallis benji-hyppy - mahdollisuus. Sain hienon kuvan hyppääjästä. Parempi kuva instagramissa.


Löysin Rosebudista vihdoin viime viikolla toisesta myymälästä tilaamani (tämä kirja ei ollut se, vaan yhtäkkiä ilmestynyt ja satuin sen löytämään jejei!) Tommy Tabermannin kolumnikokoelman. Katselin tätä muutama viikko sitten, eikä se silloin yhdestä syystä tarttunut mukaan, mutta olen halunnut sen siitä asti ja vihdoin sain sen. Ostin myös ensimmäisen osan Eppu Nuotion jännityssarjasta. Tykkään Eppu Nuotiosta, joten katsotaan, minkälaista hänen kirjoittamansa jännityskirjallisuus on. Ensin pitää saada kolumnit ja Dieettitytön seikkailut luettua.





Kävellessäni siltä yhdeltä kotio vähän surullisena. Ilta oli kuitenkin kaunis, taivas ei koskaan petä luottamusta. Pitkäsillalle kuului vielä älämölöä Kaisaniemestä, kun RHCP siellä lauleskeli menemään. Kävelin ihan siitä puiston vierestäkin ja kuului vähän sanojakin ja jossain kohtaa ajattelin, että voiko se tosiaan olla Red Hot Chili Peppers ja jälkeenpäin tarkastettua varmistui.


Rouheva aamupalani: munakahvilatte lorauksella kookosöljyä ja maitoa. Appelsiinimehu. Jälkiuuniruisleipää, jossa päällä kurkkua. Sekä soijajuomaan ja veteen tehty kaurapuuro, johon sekoitettu yosa-jogurttia, banaani ja pellavansiemeniä. 



























Katajanokka on kyllä niin kaunis ihanine rakennuksineen, mutta huomasin, että ainoa kauppa, mikä siellä on, niin oli suljettu, ettei siellä ole kuin oikeastaan vain asumusta ja pari ravintolaa. Pitää mennä Kauppatorin ympäristöön, mikä ei onneksi ole kaukana. Sieltä kävelin ja hyppäsin Suomenlinnan lauttaan.












Suomenlinnassakin osa hobittikylästä oli remontissa. Mutta löysin sen kuitenkin. Ja pääsin kulkemaan pimeää käytävää pitkin, jota en ollut ennen kulkenut. Jännää. Tosin kännykästä loppui akku, joten piti varoa liukastumasta pimeässä, kun siellä oli vielä kosteaa viime sateen jäljiltä. Saattoi tulla väriäkin iholle. Pitäisi malttaa nukkuakin ja laittaa herätys kuudelta. Jospa pieni aamujumppa.

Hyvää yötä, toivottavasti näette kivoja unia :)

~ Lilja Lumi

Pääsiäisen jälkeinen lenssu

Sitä vain toivoisi, että aivoista tietokoneelle olisi sanelukone, varsinkin kun kaikki hienot ajatukset blogia varten tulevat suihkussa, mut...