Jalat vähän sattuvat eikä syystä. Aluksi ajattelin, että olen tänään pyöräillyt ja kävellyt yhteensä 17km, mutta kun tarkistin kaikki etäisyydet erikseen google mapsista, niin sainkin 22,3 kilometriä. Aika jännä. No ihan hyvä, että tuntui 5 kilometriä vähemmältä kuin oikeasti oli, haha.
Tänäänkin heräsin aika aikaisin, mutta jostain syystä noustessa kello olikin yhdeksän. Tein puuron, söin sen, join hieman kaakaota päälle ja lähdin viemään roskiksen ulos, laitoin kypärän päähän ja lähdin kolmatta linjaa Töölönlahden ohi, Urheilustadionin ohi, Meilahden ja Pikku Huopalahden ohi, kunnes Pitäjänmäessä käännyin takaisin. Ei kyllä minään kesänä voi välttyä tietöiltä. Ties mistä piti kiertää Urheilukadun ja Paciuksenkadun sekä Meilahden kohdalla. Tosin se Meilahden tietyö on ollut vähän kauemmin.
Luulin, että siinä meni tunti, mutta olikin kulunut vain puoli tuntia ja olin ihan vähän ihmeissäni. Onkohan pyöräilynopeuteni nopeutunut. Kyllä taitaa kyykkyjen teosta olla jotain hyötyä, koska vain kolme kertaa ennen lounastaukoa piti hörpätä vettä pullosta ja ylämäetkin poljin seisten, ehkä alussa tuntui ihan pientä poltetta keuhkoissa ja jossain kohtaa vasenta rintakehää hieman kiristi, mutta muuten kaikki sujui oikein hyvin. Pitäisi kyllä oikeasti harrastaa enemmän aerobista liikuntaa. Voi että kun tulee se uinti sitten syksyllä aloitettua. Kerron sitten, kun syksy alkaa. "Virallinen" syksy alkaa viikon kuluttua, mutta oikea säätieteellinen syksy alkaa vasta myöhemmin. Onneksi. Ihanaa aikaa kesä, varsinkin kun se ei ole ollut kovin kauaa vielä.
Kuljin Meilahden läpi ja luulin olevani matkalla Töölöön. Ajattelin, että sinne menisin vessaan.
Päädyinkin Hietalahteen Ruoholahden ja Jätkäsaaren näkymien ohi. Muistelin kertaa, jolloin kävin siellä ensimmäistä kertaa, kun luin sanan Hietalahden kauppahalli. Aurinko oli sen verran kuuma, että pelkäsin kasvojeni palavan. Kasvoilla oli vain e-vitaminoitua kosteusvoidetta, käsivarsissa aurinkovoidetta, jonka oikea tuoksu tuli esiin auringon paahtaessa. Lähes pilvetön taivas.
Jatkoin matkaa summittaiseen suuntaan, kunnes huomasin, että seuraava pysäkki oli jokin ranta. En ole varma, olisiko se ollut Hietalahdenranta, koska aiemmin siellä, missä ensin näin yhden puiston ohittaessa Helsingin jäätelötehtaan kojun kohdalla kyltin koukkauksella 500 metriä hietalahden rantaan. Onkohan olemassa erikseen Hietaniemen rantaa? Pitääpä käydä joku päivä katsomassa, mikä ihme ranta se on, jota ennen käännyin takaisin. Olihan minulla toki bikinin yläosa päällä ja uikkareiden alaosa mukana, muttei pyyhettä. Ei tehnyt mieli käydä kahlaamassa, vaikka kuumottikin.
Käännyin pari korttelia takaisinpäin ja lähdin oikealle sitä katua pitkin eteenpäin. En muista sen kadun nimeä, mutta näytti hyvin tutulta. Jossain vaiheessa tulin Tehtaankadulle, jota pitkin menin pitkän aikaa, jollei ollut ihan se katu, jolle käännyin ensin. Huvilakatu, Kapteeninkatu ja Neitsytpolkukin tulivat vastaan. Pyörin siis Eiran ja Ullanlinnan maastossa. Ullanlinnassa oli taas ihan aww-fiilis ja ajattelin, miten huisia olisi asua siellä. Eirakin olisi ihan kiva.
Tehtaanpuisto.
Tämä on ehdottomasti Ullanlinnaa, koska yhdessä liikkeessä luki Ullanlinnan valaistus tai vastaavaa.
Tässä kohtaa käännyin vasemmalle ja huomasin olevani alueella, jossa olin eksyskellyt käydessäni Tähtitorni-Kaivopuisto-seikkailulla. Laitoin navigaattorin päälle etsiäkseni Mikonkadun ja navi neuvoi, että 1,1 kilometriä suoraan eteenpäin, joten laitoin navin reppuun ja lähdin suoraan eteenpäin hieman mutkitellen. Olin noussut pyörän selästä, kun en halunnut mennä autotielle. En ollut lähelläkään Mikonkatua tai keskustaa ja näin, kun Uunisaari-teksti vilahti ohitse ja olin jälleen Neitsytpolulla.
Vessahätä alkoi olla jo kaksinkertainen, joten ajattelin, että menenpä sitten Kaivopuistoon, sieltä ainakin tiedän tien takaisin. Ajattelin mennä ensimmäiseen vessaan, joka vastaan tulee, koska tuntui, että pian räjähtäisin. Menin Kaivopuiston kahvilaan hotelli helpotukseen ja olo oli niin paljon parempi sen jälkeen - jokainen sen tietää, jonka on pitänyt pidätellä yli tunnin joskus.
Ystäväni oli jokin aika sitten ottanut minuun yhteyttä ja kertoi olevansa Kampissa. Kerroin ottavani yhteyttä, kun pääsen Kaivopuistosta sinne asti. Pyöräilin ihan kivasti Kauppatorille asti, mutta on kyllä todella hidasta taluttaa pyörää Aleksanterinkadulla ihmisten takana, kun heillä ei ole kiire minnekään. Parkitsin pyörän Stockmannin taakse ja lähdin viilettämään Forumin ja yhdyskäytävän läpi Kamppiin, jossa ehdin nähdä ystävääni parikymmentä minuuttia, kunnes hänen piti lähteä metrolla seuraavaan kohteeseen. Ei se haittaa, näemme ensi viikolla pidemmälti.
Kampista jälleen yhdyskäytävän halki Forumiin. Ulkona oli vähäsen vilpoisaa tullut,
eikä ollut kevyttä villatakkia mukana, joten ajattelin käydä
Bikbokissa. Sieltä löytyi aivan unelmanpehmeä en-tiedä-minkä-punainen vajaamittainen puolihuppari. Aivan ihana! Tämä on yhdistelmä kolmea eri ainetta, enkä yleensä kannata esimerkiksi polyesteriä tai polyamidia kovasti, mutta se riippuu täysin, minkälainen siitä on tehty ja minkä kanssa käytetty.
Tätä väriä mietin ja valkoista. Meinasin ensin ottaa valkoisen, mutta vaikka se olikin sulokas, niin arvelin siitä näkyvän läpi, joten otin tämän jännäpunaisen, kun se värinä miellytti eniten silmää. Värivaihtoehtoina oli tämän ja valkoisen lisäksi tummanharmaa, liila, tummahkon vihreä ja punainen. Jos olisi ollut vaalea mintunvihreä tai vaaleanliila, niin olisin varmaankin ottanut vaaleanliilan. Arvelutti vain, kun juuri oikea koko ei tietenkään ollut paikalla, mutta
tutkin vaatteen mallia ja päätin ottaa kokoa pienemmän sovittamatta.
Onneksi se sopi täydellisesti, kun otin sen saman tien käyttöön.
Hain pyöräni Stockmannin takaata ja kävelin sen kanssa Mikonkadun parkkiin. Olen tykästynyt Mikonkadun Espresso Houseen, vaikken siitä alunperin tykännytkään. Nyt on ihan sallittavaa olla neljä Espresso Housea Helsingissä, yksi Kampissa, yksi Stockmannilla, yksi Forumissa ja yksi Mikonkadulla. Muut kaikotkoon! Blah! Hehe.
Unirytmini ja aivoni ovat tiedostaneet, että viimeisiä lomapäiviä viedään ja ajattelin sen vuoksi herkutella oikein kunnolla. Kävin toki eilenkin Espresso Housessa - söin kalkkunatäytetyn croissantin, tavallisen latten ja samettisen täyteläisen mustikkapiirakan kermavaahdolla ennen leffaan menoa. Ne toivat hyvän olon pitkäksi aikaa. Mutta tänään nämä kolme syötyäni mietin, miksi ihmeessä menin ottamaan tuon entisen suosikin (niin, entisen!) turkkilaisen jogurtin hunajalla, paahdetuilla manteleilla, cashew-pähkinöillä sekä kuivatuilla hedelmäpaloilla. Se oli liikaa!
Kyselin cashierilta frappuccinoista, en ottanut banana splitiä, vaan päädyin belgialaiseen kaakaofrappuccinoon, jossa oli päällä kaakaokermavaahtoa ja suklaapisaroita. Se oli aivan taivaallinen! Söin herkullisen kana hickory bagelin. Muistan miettineeni siinä lukiessani Shauna Reidia 20 sivua eteenpäin ja syödessäni, että avatako vai eikö avata. Imeskelin vielä autuaana frappuccinon loppuja pillillä mukin pohjalta hyvän tovin. Ja sitten avasin sen, sulloin päälikannen tavarat jogurtin joukkoon, johon eivät meinanneet mahtua ja söin. Eikä maha tykännyt. Se olisi tyytynyt niihin kahteen. Miksei voi etukäteen tietää, että jokin ruoka on liikaa, että tekee olon enemmän huonoksi kuin hyväksi? No enpä taida enää tilata sitä. Olisikohan sen voinut palauttaa?
Joskus oli hyvänä ohjeena sellainen, että ottaa vain yhden makean esimerkiksi tavallisen latten ja muffinin tai makeutetun kahvijuoman ja leivän. Ei kumpaakin. Koin tämän oivalluksen kerran Starbucksissa. En vain muistanut jogurttiyhdistelmän olevan ihan niin makean. Tosin ei se makeus (vaikka olisi ihan riittänyt se frappuccinon makeus) vaan se oli liikaa elimistölleni koko kombo. Nyt yritän aina muistaa tämän säännön.
Kotia tullessa sattui takareidet ja nilkat jonkin verran, oikea enemmän kuin vasen. Päätin sitoa molemmat nilkkani, tehdä niihin tukisidokset, vaikkei se olisikaan ollut täysin välttämätöntä, mutta toisaalta on ihan hyvä harjoittaa välillä taitojaan, kun koulussa on opetettu tukisidoksen tekeminen polven alapuolelle ja varmasti sama sääntö pätisi koko jalkaankin ja käteen. Ihan normaalia keskitukevaa harsosidettä lääkeboksissani on, mutta tietty sidoksen vahvuus tukee kyllä tarpeeksi. Oikea tukisidosmateriaali maksaa vähän enemmän. Ja nyt neljä tuntia myöhemmin jalat tuntuvat kyllä paremmilta.
Yritin siinä vähän unentynkääkin, muttei siitä paljon mitään tullut, joten laitoin Netflixistä elokuvan pyörimään, jonka katsoin jo tätä kirjoittaessani ja yritän lipittää vettä samalla. Pienen unityngän jälkeen söin vielä proteiinipuddingin, pari pientä leivänkannikkaa ja piltin.
Keitin kahviakin, mutta suodatinkahvi on edelleen pahaa. Tyydyn siis teehen ja toisinaan ihaniin erikoiskahveihin. Mikä niistä erikoiskahveista tekee niin erikoisia, että ne ovat kymmenen kertaa parempia kuin suodatinkahvisumppi yhtään missään?
Pitäisi mennä suihkuun puhdistautumaan. Pitää ottaa magnesium-poretabletti. Mutta oli ihan mukava pyöräillä. Nyt vielä pari tuntia ja pitää mennä nukkumaan.
Pitää herätä puoli kuudelta töihin. Kai se työviikko ihan mukavasti menee.
Mukavaa viikkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti