Arkirytmi alkaa automaattisesti kytkeytyä takaisin aivoihin. Eilen saatoin herätä kymmenen aikaan, mutta olin niin sirppi puoli yhden aikaan yöllä, ettei silmät meinanneet pysyä auki. Ja tänään yritin kovasti saada unta uudestaan ja nousin ylös puoli kahdeksalta. Saattoikohan kello olla kuusi vai puoli seitsemän oikeasti herätessäni. Jännä juttu tämä aivojen toiminta.
Keskiviikkona oli aika väsynyt turhautunut olo. Ei fyysisesti väsynyt siis. Niinpä lähdin salille ja sen jälkeen hemmottelin itseäni mintturaakakakulla ja mantelijuomaan tehdyllä cappuccinolla. Yleensä en oikein tykkää mintusta, mutta tämä kakku oli hyvä ja raikas eikä yhtään esanssinen.
Torstaina tapasin kaverin töistä. Halusin esitellä hänelle Pauligin kulman, jospa saisin uuden ihmisen tykästymään raakakakkujen ihmeellisestä maailmasta. Aamulla oli puolipilvistä, vaikka matkalla tuli hieman nähtyä tummia pilviä. Kaveri otti porkkanaraakakakun ja latten kauramaidolla. Mie otin mansikka-suklaaraakakakun ja cappuccinon mantelijuomalla. Menimme yläkertaan, josta näimme hyvin kadulle. Höpöttelimme niitä näitä ja alkoi sataa kaatamalla. Seurasimme sadetta ja aloimme puhua Helsingin alueista, varsinkin tästä yhdestä, joka on minulle sokea piste, Ullanlinnasta. Joillakin sen kaduilla varmasti kävellyt ja ohikin mennyt, mutta pitäisi tietää jokainen katu, mikä siellä on, niin tietäisin, että olen varmasti Ullanlinnassa.
Sateen loputtua aurinko oli jo ehtinyt kuivattaa suuren osan maasta, kun lähdimme kahvilasta katselemaan maisemia. Kävimme lähellä olevassa Summer Garage pop up - liikkeessä ja piti käydä Jyskissä Ruoholahdessa, muttemme ehtineet sinne, joten menimmekin TRE-nimiseen liikkeeseen, jossa oli vaikka ja mitä kivaa. Aika kallista tosin. Sitten kävimme Habitaressa, josta oli aikalailla vähentynyt tuotemäärä. Siihen kuulemma tulee Vepsäläinen sen yhteyteen. Saapa nähdä, mikä sen nimi sitten on. Vepsätat, Habilainen? Habilainen olisi hauska.
Kun olimme heipanneet, niin ajattelin jäädä kolmeksi ja puoleksi tunniksi kaupungille, kun puoli kahdeksalta oli toinen tapaaminen. Kävin Forumissa Picnicissä syömässä kanapatongin ja jäälatten sekä räpläsin kännykästä espanjankielen oppimisohjelmaa. Ei kyllä kovin hyviä ohjelmia kännyköissä. Parhainta olisi mennä tunnille. Oppia oikeasti. Tuollaisen ohjelman kanssa se on oikeastaan visuaalisen ja lähimuistin kanssa säätämistä. En oppinut varmaan mitään. Saa nähdä, jos näkisin jonkun espanjalaisen perussanan, että tunnistaisinko sen. Oli kyllä jännää, miten samankaltaisia jotkin sanat olivat englannin ja suomenkin kanssa. Niiden alku saattoi olla samankaltainen. Syömisen jälkeen kuljin Stockmannin läpi ja takaovesta mennessä tuulikaapissa tapahtui jotain, mikä synnytti runon.
Tuulahdus
Mistä tulikaan
Eteiskäytävässä
Tuulikaapissa
Hetki ennen ovia
Tuoksu jonka muistin syksystä
Hetkeksi sydän meni syksyn rytmiin
Sykähdellen välilyöntejä
Tu-tumm, tum, tu-tum
Ihan kuin kysyen
Uteliaana odottaen
Ja sitten palasi kesään
Tum, tu-tum-tum
Kuuntelin, oliko sillä
jotain sanottavaa
Ei luvannut kertoa
Kuin vasta syksyllä
Kävin kirjakaupassa hetken istumassa ja katsomassa, olisiko uusia kiinnostavia kirjoja tullut. Kirjakaupan jälkeen lähdin Stockmannin takaovesta katsoen oikealle ja vasemmalle Mannerheimintielle. Olen aina halunnut tietää, mitä siellä on, mihin se yksi tie vie. Ja saavuin Erottajalle. Voi että kun siellä oli hienoja rakennuksia ja ihailin sitä arkkitehtuuria. Aivan mahtavaa! Helsingin arkkitehtuuri on yksi syy, miksi rakastan Helsingissä asumista niin paljon.
Vähän katutaidetta leikkisästi portailla. Taisin saapua Ullanlinnan ja Punavuoren väliin tai rajamaille.
Voi että sitä hihkumista, kun löysin ensimmäistä kertaa Pikku Robertinkadun, Ullanlinnankadun, Korkeavuorenkadun ja muitakin katuja. Ja siinä yhden museon näköisen edessä mieleeni piirtyi muistikuva siitä, että asuessani Munkkivuoressa olisin tullut pyörällä siihen aukiolle, missä oli sillä hetkellä alepa-pyörärekki pyörineen ja kasa tiiliä. Muistan siinä olleen kolme tai viisi kivieläintä, muistan istuneeni yhdellä ja pyytäneeni kuvaa. Että olen ollut siellä ennenkin. En vain muistanut.
Siellä kierrellessäni ympäriinsä ihaillen ihan kaikkea, jopa tätä hiussalongin ikkunassa olevaa kuvaa, muistan ajatelleeni "Tämä on kuin luotu minulle/Tänne minä kuulun". Mikä siinä Ullanlinnassa onkaan, että haluan sinne niin valtavasti. Haluan löytää sen, imeä sitä itseeni, kuvata pientä etanaa sateen jälkeen vanhan apteekin edustalla, kävellä siellä pitkin katuja, bongata iloisen keltaisia autoja, halata rakennuksia, käydä kahviloissa joita siitä läheltä löytyy - asua siellä.
Tämä on myös yksi rakennus, missä olisi ihan kiva asustella. Kuusilinna, jonka olen ennenkin näyttänyt. Se on niin kaunis vaaleanpunainen rakennus ja se on aivan oivallisella paikallakin, vaikka se on ihan ytimessä. Voisin käydä viikonloppuisin Delissä aamiaisella.
Kävin vielä Citycenterin Rosebudissa, josta etsin Tommy Tabermannin novellikokoelmaa. Hetki sitä etsittiin, eikä löydetty. Eilen kävin uudestaan ja kun myyjä oli todennut, ettei sitä ole takahuoneessakaan, mutta huomasi, että sitä oli yhdessä toisessa kirjakaupassa, niin lupasi tilata sen sieltä ja laittaa viestiä, kun se on saapunut. Mukavaa. Harmi ettei silloin kun näin sen ensimmäisen kerran voinut sitä ostaa. Muuten olisin sen jo lukenut. Otin pari vitosen kirjaa sieltä, jotka olin kyllä jo aiemminkin lukenut, mutta halusin lukea uudestaan. Shauna Riedin Dieettitytön seikkailut ja Kajsa Ingemarssonin Keltaisten sitruunoiden ravintola.
Menimme kaverin kanssa Roasbergiin ja joimme viinipullon puokkiin ulkona istuskellen. Ilma oli muuttunut aika lämpimäksi ja katselimme auringon laskemista rautatietorin taakse.
Eilen "aamulla" kävin Storyssa. Heräsin joskus 10-11 aikaan ja olin vasta puolelta päivin Kampissa. En ollut koskaan käynyt missään Kampin Korttelin ravintolassa ja mietin Date and Kalen ja Storyn välillä, kummassa olisi kivempi syödä aamupalaa. Olin juuri instagramista huomannut jonkun syöneen aamupalaa Storyssa, joten valitsin sen ja näköalan. Joku päivä vieruskaveri.
Ongelma oli vain siinä, että aamiaisen tarjoilu oli arkipäivänä loppunut puolitoista tuntia sitten. Viikonloppuisin se olisi ollut kahteentoista asti, mutta en olisi ehtinyt siihenkään, kun olin vasta kahdeltatoista paikalla. Joten otin britakakun ja latten.
Ihailin hetken sisustusta, lamppuja ja lattiaa ja menin sen jälkeen ikkunapaikalle ihailemaan Kamppia ylhäältäpäin. Ihmiset alhaalla olivat kuin muurahaisia. Oli aika huvittavaa, että ajattelen aamupalaa siihen aikaan, kun toiset tulevat lounaalle ja tilaavat lounaansa kanssa lasillisen kuohuvaa tai valkoviiniä. Minua ajatus etoi kummastakin, vaikkei olekaan mitään kanaa, perunamuusia ja herneitä vastaan. En voi sanoa "Kuka oikeasti juo alkoholia keskipäivällä?", koska he joivat ja varmasti moni muukin. Yleensä oman lounaani kanssa juon vettä. Ihan hassua kyllä, että vesi on tullut ruokajuomaksikin vasta viimeisen vuoden tai parin sisällä. Ennen luulin, että se laimentaa ruoan makua, mutta ei se enää sitä tee. Ruoan maku pysyy samana. Saattoi vain olla, että maidon juominen ruoan kanssa toi ruoan joitain makuja enemmän esille.
Olin yhteydessä yhteen ystävääni, joka pyysi kanssaan salille. Olin menossa salille, mutta paljon kivempaa on seurassa, vaikka pitäisikin odottaa pari tuntia enemmän. Enpä oikein muuta ehtinyt siinä välissä, kun käydä Herkussa hakemassa ruokaa, käydä syömässä sen kotona, lukea 45 minuuttia kirjaa ja lähteä jälleen liikkeelle. Oli kiva treenata ja ystäväni näytti pari liikettäkin lisää treenausohjelmaani. Lisäksi sillä salilla oli punttisäkki, jota vähän välillä hakkailin hanskojen kanssa. Oikein rentoutunut olo oli treenin jälkeen. Odotan kovasti, että uimahallit taas aukeavat, niin saisin yhden rutiinin lisää viikkooni ja lisäbuustausta treeniin.
Vielä kaksi lomapäivää. Jännittää. Ärsyttää. Turhauttaa. Oh well. Ihan hyvä kai palata arkeen.
Odotan vain vielä yhden viikon, niin helpottaa.
Tänään paistaa aurinko. Sinne ulos pitäisi mennä tekemään jotain. Harmi, että Kaunotar ja Hirviö on poistunut elokuvateatterista juuri silloin, kun olisin mennyt katsomaan sen. Ja Sörnäisten Filmtown on hävinnyt. Mistä nyt löydän Filmtownin? Vai pitääkö kaikki katsoa netistä ja ostaa kaupasta.
Eilen heitin vahingossa pari lehteä roskiin, mitkä olisi pitänyt kaverille säilyttää, mutta vaikkei roskia ollutkaan haettu muutaman tunnin kuluttua, kun tulin takaisin kotiin, niin en silti viitsinyt mennä tonkimaan lehtiroskista rakennusmiesten katsellessa. Saatan toki mennäkin vielä vähän tonkimaan. Se ei ole kovin helppoa, kun ovat tuossa ulkosalla. Jospa tuo takapihatyö saataisiin pian valmiiksi.
Mukavaa päivää!
~ Lilja Lumi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti