maanantai 31. joulukuuta 2018

Jotain uuteen vuoteen ja paljon vanhasta

Hmm, mietin, mitä tähän vuoden viimeiseen postaukseen kirjoittaisin. Yksi tämän vuoden unelmista meinaan meni juuri tänään penkin alle ja sai mieleni surulliseksi. En tiedä, kuinka paljon tätä harmitusta kestää. Toivottavasti ei kauan ja voi pian jälleen olla aurinkoinen ja hymyileväinen oma itsensä, vaikkei sitä aina ulospäin näyttäisikään. 

Aloin silti miettiä, mitä ihmiset oikein vaativat toisiltaan. Joskus mietin, että mikä vika minussa on; miksi ihmiset suhtautuvat minuun joskus perin oudosti. Mietin, onko väärin olla niin innostunut niin monista asioista. Tänään tunsin itseni sarjakuvahahmoksi. Ehkä olen sellainen Hessu Hopo, joka on tunnettu kömpelyydestään. Mitä siitä koska sellainen minä olen! Pienestä asti olen erottunut joukosta ja ihmetellyt joskus, miten muut ovat perin kummallisia joissain asioissa, jotka itse teen eri tavoin, vaikka olemmekin ihan samanlaisia. Eikö jokainen ole erilainen? Pienenä ajattelin joidenkin ihmisten olevan harmaata massaa, kunnes tapasin joitain ihmisiä ja aloin nähdä ihmiset yksilöinä.
Tykkään itsestäni sellaisena kuin olen, riippuu toki aina seurasta, millainen pystyy olemaan. Siis toisinaan tuntuu, että seura ei välttämättä tee kaltaisekseen, vaan seura voi tuoda sellaisia piirteitä esille, mitä ei välttämättä normaalisti toisi esille, huomaisi itsessään. Sekä toisin päin voi myös tehdä mieli piilottaa joitain asioita, luonteenpiirteitä, tapojaan - ihan kuin pelkäisi niiden satuttavan sitä toista ihmistä. 

Miksi pitäisi piilottaa itsensä? En tee niin enää: jos joku ei pidä joistain tavoista tai piirteistä, joita sinussa on, niin niistä voi aina keskustella, tapojaan voi muuttaa kyllä toisen seurassa, jos se sitä toista ihmistä häiritsee ja jatkaa niitä tapoja itsekseen, jos tuntee ne itselleen kuuluvan.
En vain ymmärrä, miksi ihmisistä pitäisi sammuttaa se liekki, mikä heissä palaa. Jotkut näyttävät sitä liekkiä ulospäin, toiset eivät. Ja hermostuksissaan kun tulee mentyä oman mukavuusalueen ulkopuolelle voi typeränä sanoa, mitä sylki suuhun tuo, eikä edes tarkoita niillä asioilla mitään pahaa tai oikeasti yritä olla tökerö, mutta jos sanottua ei saa takaisin, niin voiko kuulija, dialogin toinen osapuoli, suodattaa ne ja tutustua toiseen kunnolla - nähdä ja ottaa selvää, millainen toinen oikeasti on. 

Sellaisia ajatuksia tänään. Aika sekavia kieltämättä. 

Olen oman elämäni Hessu Hopo tai Aku Ankka. Hiemasta kömpelyydestä olen jonkin verran oppinut jo taitavammaksi ja vaikka tielle sattuu aina välillä epäonnisia sattumuksia, niin olen silti mieleltäni optimisti. Eräänä päivänä taannoin ajattelin, että ilman unelmia en olisi ikinä selviytynyt tähän asti.

Viime postauksessa, kun näytin kuvia pari vuotta sitten otetuista Uunisaaressa otetuista kuvista, unohdin laittaa linkin siihen postaukseen. Tässä se on: joulun jälkeen 2016 - postaus.

Poksautin juuri pinkin kuohupullon korkin auki. Onneksi se popsahti nopeasti ja itsestään auki, kun pidin hetken kättäni korkin alla pullon kaulalla, kunnes se lämpesi tarpeeksi popsahtaakseen.  Sain kuohupullon jouluna joulumuorilta. Ensin epäilin, juodako sitä vaiko ei uutenavuotena eli tänään aattona, mutta sitten päätin, että eipä siinä ole paljon prosentteja aj voin juoda vettä päälle. Poksahtamisesta muuten puheen ollen asia, joita jotkut eivät välttämättä tietäneet minusta ja uskon, että aika monella saattaa olla tämä sama pieni pelko: kun kova ääni poksahtaa. En tiedä, mistä se on tullut, mutta se on luultavasti yksi yleisimmistä pienistä peloista, eikä aiheetta sillä se kuuluu periaatteessa ihmisen itsesuojeluvaistoon. Jos joku on puhaltamassa ilmapalloa suuremmaksi kuin itse sen puhaltaisin tai poksauttamassa ilmapalloa tai kuohupullon korkkia, niin luultavasti pidän käsiäni korvilla tai poistun toiseen huoneeseen, kunnes operaatio on valmis. En tiedä, mikä siinä pelottaa; ehkä se, että se räjähtäisi silmille.



Edellispäivänä lauantaina pääsin pitkästä aikaa salille eli seitsemän päivän salittoman ja treenittömän päivän sekä pienen flunssan eli parin sairaspäivän jälkeen. Oli ihan huikeaa ja se näkyy naamasta. Jatkoin pienen treenitauon jälkeen pari kiloa pienemmillä painoilla ja pidin vain sellaisen ns. liikkuvaisuus/kehonhallintatreenin. Juoksumatollakin olin vain vartin, ettei rasittaisi liikaa flunssasta palautuvaa kehoa. Kaikkein ihaninta oli varmaan se, kun pääsi saunaan hikistymään. Sen jälkeen olo oli aivan mieletön ja huikea. Puhtoinen, ihana, lämmin ja jotenkin keveä ja valoisa. Seuraavanakin päivänä, kun treenasin vähän isommilla painoilla oli mieli tosi valoisa, kunnes se tänä aamuna vähän synkkeni, mutta kun katson tätä kuvaa ja tuota loistavaa naamaa, niin muistan sen olotilan, mikä treenistä ja saunasta seurasi. Aina kun mieli on maassa, niin kannattaa muistella sitä, kun se on ollut viimeksi keveä ja valoisa, jos se hetkeen sopii.


"Kirjahylly" uudella paikallaan.


Punaiset jouluneilikat olivat edelleen priimassa kunnossa palatessani viiden päivän reissulta kotiin, vaikka ostin ne 20.-21. päivä. Ovat siis jo kymmenen päivää piristäneet. En ole tavannut yhtä hyvin säilyvää leikkokukkaa kuin tuo. Mutta pelkästään vedessä säilyvä kasvi eli nykyinen koristebambuni on säilynyt varmaan pari vuotta. Välillä se tekee lisää juuria, välillä lisää lehtiä ja toisinaan on yhtäkkiä juonut kaiken veden. Niitä saa IKEAsta.

Nyt alkoi oikein kunnolla paukkua tuolla ulkona, jonne parin tunnin kuluttua suuntaan tai ennen, en tiedä vielä.
Kipeilypäivän jälkeen rumsteerasin asuntoni. Yllätin jopa itseni saamalla tämän asunnon huonekalujen järjestyksen varmaan seitsemänteen eri variaatioon, vaikka luulin, että edellinen variaatio olisi viimeinen.

 Nopea rykäisy nykyisestä järjestyksestä

Liittyy sängyn sijaintiin, jota en ole ennen aikonut laittaa tuohon, mihin se nyt meni eli ikkunan eteen vastapäätä telkkaria. Telkkari, jonka edelliskerralla siirsin vaatekaapin vierestä, eli tästä, jossa nyt istun ruokapöydän/työpöydän ääressä, ei siirtynyt. Ruokapöytä tuoleineen ja kuvassa hieman näkyvä lokerohyllykkö siirtyivät. Sekä pyykkikori. Ja matto. Siirrän huonekaluja aina siihen järjestykseen, missä ne tuntuvat mielekkäiltä. Joskus saattaa kulua muutama päivä, kun ajattelen rumsteeraamista ja joskus päähän vain pälkähtää, että nyt vaihdan järjestystä, mutta useimmiten se on jo hetken muhinut ellei tajunnassa, niin sitten alitajunnassa ja odottaa hyvää hetkeä. Tämänkin kanssa piti odottaa aamuun, kun meinasin jo sairastelupäivänä siirtää, mutta huomasin, että kello oli puoli yksi yöllä, joten en ajatellut häiritä enää naapureita. Eivät välttämättä tykkäisi.





Sunnuntai-aamun brunssi: kahvia kauramaidolla, omena, klementiini, pari leipää broilerileikkeleellä ja kurkun viipaleilla, sitruunavesi sekä rahkajogurtti pähkinöillä ja nokareella kaneli-omenahilloa.



Sekä myöhemmin syöty illallinen salin jälkeen: parsakaalia, miniluumutomaatteja, vegenakkeja, porkkanoita, kukkakaalia ja paprikaa dipattuna kermaviiliin. 


Aloitin siis jo tänä vuonna yhden ensi vuoden uuden vuoden lupauksista


1) Tavoitteena terveellisempi elämä, joka sisältää enemmän kasviksia ja hedelmiä päivässä, tarpeellinen määrä vettä juotuna (olen onnistunut tosi hyvin jo muutaman päivän) sekä herkkujen vähentäminen suuresti. Haluan oikeasti kehoni puhdistuvan sisäisesti ja ulkoisesti ja näyttää kasvoiltanikin hehkuvalta ilman epämääräisiä epäpuhtauksia. Olisi myös kiva saada edes vähän lihasta näkyviin näiden viime aikoina kerättyjen kilojen alta. Uskon oikeasti, että ne ovat kerääntyneet enemmän lihaksesta kuin suklaasta, ken ties. Tämän vuoden puolella aloin jo treenata enemmän. Lupaus kaksi voisikin olla.



2) Tavoitteellinen treenaaminen. Siis hyvän olon lisäksi.



Ajattelin myös käydä nopeasti läpi, mitä vuosi 2018 on pitänyt sisällään, enkä tässä ihan kaikkea paljasta.



- Yksikään kaunis sana ei ole ikinä tuhlattu (käyttäkäämme niitä siis vielä enemmän)
- Vuoden alussa kokeilin sokerittomuutta, jota kesti ehkä kymmenen päivää 
- Tapasin ja sain ihanan uuden ystävän




- Menetin rakkaan mammani (postaus siitä) mutta olin samalla iloinen, että hän eli hyvän elämän ~85-vuotiaaksi asti, eikä tarvinnut kärsiä enää kivuista, joita syöpä hänelle tuotti. Me tapaamme vielä.

- Edelleen valokuvannut kaikkea, minkä olen nähnyt kauniina
- Vieraillut välillä Turussa ja Tampereella


- Innostunut monia kertoja ties mistä kaikesta
- Nauttinut hitaista päivistä ja auringosta
- En enää puhu kierrellen ja arvoituksin, vaan täysin suoraan
- Unelmoinut kädestä, josta pitää kiinni. Onneksi on ollut ystäviä <3



- Ihastunut ihan mielettömästi Bookbeatiin. Sitä voi kuunnella matkoilla julkisilla, kävellen, pyöräillen, salilla treenaten ja joskus kytken sen päältä vasta avatessani työpaikan oven

- Maistanut ensimmäisen kerran sushia (en ole sen jälkeen maistanut, voi joskus kokeilla uudestaan)
- Löytänyt uusia kolkkia Helsingissä
- Hemmotellut itseäni vähintään kerran kuussa oikein kunnolla




- Ostanut uuden pyörän ja työmatkapyöräillyt

- Rakastunut aina uudelleen metsiin ja luontoon ja mm. tuntenut kaipuuta vanhan kotiseutuni Munkkivuori-Talin metsään
- Ihastunut frappeen/frappuccinoon/frapinoon, eri versiot samasta juomasta


- Tein kesällä muutaman 10km kävelylenkin ja pyöräilin myös
- Ihastuin totaalisesti Madaraan ja näin 2-3 kertaa idolini Karita Tykkän :)
- Hankin nesterepun, jota ehdottomasti pitää käyttää enemmän ensi keväänä ja kesänä
- Ymmärsin, mitä on itseisvoima


- Käynyt Luonnontieteellisessä museossa, Ateneumissa, Amos Rexissä, markkinoilla, messuilla...
- Sutaissut uusia runoja
- Tutustunut ja rakastunut ihanaan Roots - kahvilaan, enkä varmaan ollut ainoa
- Olin hyvin kehopositiivinen, tälläkään hetkellä ei haittaa se fakta, että painan 80 kiloa. Ei vaaka kerro sitä, mitä tuntee tai peilistä näkee




- Olin ekaa kertaa suppailemassa ja joogasin

- Kuluneen vuoden aikana läpikäynyt monia elämän suuria kysymyksiä
- Ihana ystäväni tarjosi minulla synttärireissun Vallisaareen, jossa en ollut ennen käynyt. Upea paikka
- Innostuin uudella tavalla kahvista dolce piccolon ja pressopannun avulla. Vielä aeropress kokematta


- "Give yourself something that makes you respect yourself as you are"
- Pohtinut kovin heijastimia, näkyvyyttä pimeässä ja kaupunkiturvallisuutta
- Kiinnostunut uudella tavalla hyvinvoinnista
- Vaihdoin salia innostuessani saunasta ja uudesta saliympäristöstä, sain uutta pontta treenaamiseen




- Mieleni keveni, kun pääsi eroon kolmen vuoden taakasta, jota sydän oli kantanut toivo yllä. Sen jälkeen olen hymyillyt enemmän ja kokenut olevani kevyempi mieleltäni. Jotkut läheisetkin sanoivat, että heti huomasivat minussa eroa, että ei olisi enää niin paljon huolia.

- Nauttinut joulusta ennen joulua, koska ihaninta on sen odotus
- Kokenut suurta kiitollisuutta muita ihmisiä kohtaan
- Miettinyt, miten olisin rohkeampi, mielessä suuri unelma


- Hankkinut ihanan uuden talvitakin ja talvikengät
- Rakastanut työtäni
- Sekä kaikkia ihmisiä elämässäni

Kaikki menneen vuoden postaukset luettavissa oikealla olevasta palkista, jos kiinnostaa.

Pari muuta ensi vuoden lupaustani/tavoitetta:
3) Oppia seisomaan käsillä
4) Maksaa osamaksut pois
5) Toivottavasti matkustaa Lontooseen 
6) Tavata ystäviä enemmän, kunhan se vain heille sopii.
Saada uusia ystäviä sekä vanhoja ystäviä takaisin elämääni.
7) Käydä enemmän kulttuuririennoissa ja museoissa

Nämä kolme runoa ovat tämän vuoden alusta


Ihanaa aamua

Kirpeä pakkasilma poskilla
Aikaisin herätty 
Ennen auringonnousua
Korttia lukijalle 
Portaita ylös alas joka suuntaan


Kiirettä bussiin 

Hymyilyttäviä asioita

Ei matkalta koskaan puutu

Pakkasilma venyttää suunpieliä

Lumi sataa kuin keväinen pöly

Kahvi on juotu
Istun matkalla töihin 
Aamu vasta alkaa
Kohta

- - - -

Do you know what makes you happy?

All the little and bigger things?
All those acts and moments 
when you can be yourself?


Happiness can be created 

with small steps
Never with big leaps


But sometimes happiness surprises you

And you can notice that 

happiness grows inside you
It's been there from beginning
- - - - 

Rakastan...

Tasapainoista keskustelua
että osaa kuunnella
ja myös kertoa
temmata mukaansa


Rakastan...

Sitä välitöntä läsnäoloa
Sinä olet siinä lähellä,
et missään muualla,
ja haluat olla siinä vieläkin,
vaikka pitäisi jo lähteä


Aika pysähtyy hetkeksi

ja kaikki ympärillä liikkuu
vimmatusti edestakaisin
Etkä haluaisi lähteä




Halaus vielä,
ensi kertaan
ja olet jo hävinnyt


Ensi kerralla tavataan

Jutellaan uudestaan
Olemme läsnä
Eikä missään muualla
kuin tässä
- - - -

Kuinka silmäripsi tuntui 

pyyhkäistessä oikealta
kuin sen olisi kuulunutkin pudota
juuri siihen
juuri silloin
oikeana hetkenä
ennen kuin ehdin edes henkäistä 
(tämä on kesältä) 


Aivan ihanaa uutta vuotta 2019! 
Toivottavasti siitä tulee parempi kuin tästä vuodesta. 
Paljon parempi.  
Sillä ensi vuonna lupaukset pidetään.

lauantai 29. joulukuuta 2018

Joulun jälkimainingit sekä vähän asiaa kauneudenhoidosta ja hyvinvoinnista

 

Heti viime postauksen jälkeen oli saunomusaika, kuten meillä sanotaan. Saunan jälkeen nautimme jouluruoasta (emme syö lounasta ja päivällistä erikseen), katselimme elokuvaa ja illemmalla vaihdoimme lahjoja. Äiti taas ylitti itsensä, mutten ala tässä kertomaan, mitä sain. Olen tyytyväinen kaikkiin saamiini lahjoihin, vaikken ymmärräkään, miksi veljeni mielestä minusta tulisi hyvä taikuri. Hän antoi tähän tarkoitukseen taikuriksi tulemisen harjoitteluavaimen.

Kuvassa on leipä, jonka päällä on margariinia, juustoa, kanamunaa, suolakurkkua ja sinappia. Vai mahdoinkohan tuohonkin leipään laittaa maksamakkaraa, joka on ainoa osa siasta, jota voin syödä, mutten hanki sitä itse kotiin. En siis syö kinkkua jouluisin. Olen ollut pienenä nirso syömään mitään muuta kuin maksalaatikkoa ja perunalaatikkoa. Tällä kertaa vähän enemmän, mutta lanttulaatikko, joka varmasti jakaa mielipiteitä, ei vain uppoa, ei lapsena, ei nyt eikä varmaan ikinä. Onneksi ei tarvitse pitää kaikesta ruoasta tai edes kokeilla kaikkea, jos ei halua (vaikka tykkäänkin kokeilla uusia makuja ottaakseni selvää, ovatko minkälaisia).


Joulupäivänä veimme veljen kotiinsa ja menimme äidin kanssa katselemaan Maija Poppasen paluu - nimistä elokuvaa, joka tuli juuri sinä iltana ensi-iltaan. Ihan mukava pätkä, vaikken ollutkaan ensimmäistä nähnyt, enkä aavistellut, että se olisi niin musikaalimainen, mitä oli. En ihan heti katsoisi uudestaan, mutta ehkä joskus. Tulipa koettua Turunkin Scape-sali, vaikken huomannut siinä äänessä paljonkaan eroa. Ihan liian kovalla se oli kuten aina leffateattereissa.




Leffaelämyksen jälkeen menimme kuvaamaan Turun tuomiokirkkoa, joka oli aikomuksena jo ennen kuin menimme teatteriin tai oikeastaan jo ennen kuin tulin Turkuun. Ihmisiä sattumalta oli kuvassa, kun siihen aikaan illalla alkoi juuri sopivasti jokin ohjelma siellä kirkossa. Jouluaattona oli asteita viisitoista pakkasen puolella ja kirkon kohdalla laskenut aika paljon ylemmäs, muttei siltikään mitenkään lämmin ilma. Se huvituttikin, että miten yhden päivän aikana lämpötila voi vaihdella aamusta iltaan viidellätoista asteella, muttei se varmaan tavatonta ole.





Tapaninpäivänä ennen kuin isä haki luokseen minut (veli istuskeli jo etupenkillä), niin tällaisena auringonpalvojana piti päästä nauttimaan ihanasta ilmasta Littoisten rannalla, kun edeltävänä päivänä ei ehtinyt nauttimaan auringosta, vaikka joulukävelyllä äitini kanssa aattona olinkin (veli oli kippi).



Isän luona on pari kissaa, joita pitää aina tervehtiä. Tervehdin myös isäntäväestä toista. Pelasimme erijännää korttilautapeliä ja maistelin vähän alkoholia suklaan ja sipsien lisäksi. Isälle tullessa tuntui jo vähän heikohko olo, mutta illalla katsellessamme yhdessä joululeffaa pyysin kuumemittarin ja olihan se kuume noussut, olo heikonlainen ja nenä vuosi. Taisin napata veljeltä flunssan.

En yleensä nappaa flunssia, mutta olen sen asian joskus kertonutkin. Jotkut eivät usko teoriaani siitä, että makean puputtaminen ja alkoholin juominen alentaa immuniteettia. Ei se välttämättä sitä muilla ihmisillä tee, mutta minä, joka en juo lähes ollenkaan alkoholia, toimii näin. Eräs ystäväni on huomannut sen yhdestäkin oluesta, että minulla alkaa silmien väli kutista ja nenä vuotamaan.

Ja kun puputan sokeria, niin tietäähän se, että sokeri ruokkii bakteereja eli teoriana on, että kun puputtaa liikaa sokeria, niin immuniteettina toimiva seinämä kaikkia huonoja bakteereja ja viruksia vastaan laskee niin paljon, että se päästää jonkin iskemään. Näin kävi tässä joulun aikana.

Kestän kymmeniä tartuntoja ympärilläni jatkuvasti niitä sairastamatta, mutta tällä kertaa nauttiessani joulusta ja herkutellessani liikaa pääsi ilmeisesti jokin yleisesti jylläävä pöpö, joka myös veljelläni oli, iskemään minuunkin. Ei se sinällään haittaa paitsi sillä tavoin, että haluaisi päästä jo treenaamaan, muttei viitsi riskeerata terveyttään ja kehokin kertoo, että nyt pitää vain parantua rauhassa.

Olen aina kiitollinen hyvästä terveydestäni ja arvostan sitä suuresti, mutta joskus kun jokin pöpö iskee, niin sitten se iskee ja tuntuu terveenä olo taas monin kerroin paremmalta, kuten tämänkin jälkeen parannettua. En yritä sen suurempia poppaskonsteja kuin olla nyt syömättä sokereita, juoda vettä ja nauttia c-vitamiinia sekä normaalia terveellistä ruokaa. Ei kannata flunssassakaan paljon muuttaa elämäntyyliään, ettei keho järkyty yhtäkkisestä vaihtelusta. Suuret muutokset elämässä kannattaa tehdä hiljalleen totutellen, jollei sitten kaipaa ns. ravistelua tai herätystä.


Torstai-aamuna otin matkan takaisin kantamuksineni Onnibussilla ja nukuin bussissakin tämän flunssan ja huonosti nukutun yön takia. Kaupan kautta kotiin neljän ja puolen päivän poissaolon jälkeen ja ruoan jälkeen nukuin jonkin aikaa. Loppuilta meni jonkinlaisessa horroksessa äänikirjaa kuunnellen ja youtubea katsellen, kunnes laitoin yöpuulle.

Eilisen kulutin kokonaan kotosalla. Alunperin piti tehdä kaikenlaista, mutta päätin kuunnella kehoa ja pysytellä kotona. Se oli helpompaa kuin kuvittelin, vaikka kovin monena päivänä en ole onnistunut olla poistumatta asunnosta jonnekin paikkaan X. Kerran kävin jopa ruokamyrkytyksestä toipuessa hakemassa kaupasta jotain tyhjään vatsaan, kun ei kukaan ollut tuomassa. Tänään laskeskelin, että ruokatarpeita on kaapissa tarpeeksi aamua varten, joten katsoin sopivan ravintolan ja annoksen Woltin kautta ja tilasin sieltä kotiin viiden aikoihin alkuillasta (on se jo ilta, kun aurinko laskee neljältä). Tilasin Töölön nepalilaisesta ravintola Luklasta annoksen, jossa oli kanaa kastikkeessa, riisiä ja muita lisukkeita sekä naan-leipänen. Tilaus tuli nopeasti perille ja ruoka oli maukasta.






Nämä ovat eilispäivältä pari vuotta sitten täältä Helsingin Uunisaaresta otettuja kuvia. Oli aika kirpakka päivä, mutta aurinko valaisi pilvettömältä taivaalta ihanasti. En ole tänä vuonna käynytkään Uunisaaressa, vaikka se on muutaman kerran käynyt mielessä. Lähiaikoina pitää ehdottomasti käydä Uunisaaressa ja siinä vieressä Kaivopuistossakin. Sielläpäin ei ole nyt syksyn ja talven aikana tullut liikuttua. Ihania paikkoja molemmat. Joskus kun en vielä tiennyt, että tulen asumaan Helsingissä ja istuin ystäväni kanssa Cafe Ursulan terassilla katselin ihaillen siitä ohitse lenkkeileviä ihmisiä ja ajattelin, kuinka hienoa olisi joskus lenkkeillä siellä. Ihan vieressä ei voi asua, mutta jonkin matkan päässä kylläkin. Olen siitä viime kesänä kulkenut ainakin yhden kymmenen kilometrin kävellen tehdyistä päivälenkeistäni, jospa joku päivä hölkätenkin.

Tämä seuraava teksti on eiliseltä illalta, ihan ensimmäiseksi kirjoitettu, vaikka tulikin viimeiseksi: 

Olen kuluttanut muutaman tunnin brightside-sivustolla imemässä tietoa kaikenlaisesta terveysjutuista, kauneuteen ja kehon hyvinvointiin liittyvistä jutuista (ehkä juuri sen takia, että joulun aikana ja sitä ennen syödyt herkut (suklaa) on altistanut ihon hyvinvoinnin (mokoma kukkii) ja myös laski sen verran immuniteettia, että nappasin veljeltä flunssan. Sitten ollut siellä vain katselemassa inspiroivia asioita maailmalta, sisustuksesta, eläimistä ja hassuja kuvia. Ja kuunnellut samalla Netflixiä oikeastaan kuin katsonut sitä.

Tänään laitoin muutaman sivun kirjanmerkkeihin ja pistin jo tänään käytäntöön nämä asiat ihonhoidossa:

1) pese kätesi ennen kuin peset kasvosi, koska käsiesi lika tällöin kulkeutuu naamallesi pesun kautta
2) vaihda viikon välein tyynyliinasi (pitäisi ruksata kalenteriin "tyynyliinanvaihtopäivä")
3) syö vähemmän makeaa (tiesin sen, mutta se on se vaikein toteutettava; tämän vuoden viimeisessä postauksessa siitä enemmän)
4) vältä hieromasta naamaasi, vaan taputtele kuivaksi (hieron aina nopeasti kuivaksi)
5) yhdessä jutussa kerrottiin jopa, että kasvoja pitäisi kohdella kuin vauvaa eli välttää painamasta siihen liikaa painetta ja käyttää mieluummin vain sormia tuotteiden levittämiseen kuin koko käsiä. Huomaan aina käyttäväni koko käsiä, koska se tuntuu miellyttävämmältä
6) kun olet pyyhkinyt kasvosi misellivedellä, niin huuhtele misellivesi pois sillä se poistaa myös ihon normaaliöljyn (tästä en tiedä, mutta voihan sitä kokeilla ja kertoa, toimiiko) ennen kuin laitat kosteusvoiteen
7) juo enemmän vettä (aina ollut minulle vaikeaa, mutta siitä on muitakin hyötyjä kuin vain iholle)

Tässä vain muutama asia jo tiedettyjen asioiden lisäksi, kuten
- syö tarpeeksi hyödyllisiä rasvoja ja öljyjä
- käytä kasvoille tarkoitettua aurinkorasvaa aina tarpeen tullen
- käytä juuri omalle ihotyypillesi tarkoitettuja puhdistustuotteita
- vältä käyttämästä ihoa tukkivia tuotteita
- syö terveellisesti ja monipuolisesti...

8) vältä rasittamasta liikaa ihoa ja anna mielellekin lepoa ja rauhaa silloin tällöin. Stressi kun on suuri vaikuttaja siinä, millaiseksi tunnemme olomme kehossamme ja voi näkyä myös ulospäin ja tuntua fyysisesti sisällä esimerkiksi suolistossa, kykyyn suorittaa erilaisia toimintoja ja vaikuttaa verenpaineeseen.

Tässä kohtaa tulee kyllä mieleen se, että kehosi on temppeli - hoida sitä niin kuin se ansaitsee tulla hoidetuksi. Kun hoidat kehoasi sisältä ja ulkoa, niin tällöin hoidat myös itseäsi. Iho ja keho, joka pitää huolta ja suojaa sinua ansaitsee myös tulla hoidetuksi ja huolletuksi.

Tänään piti rumsteerata, mutten viitsi tähän aikaan enää häiritä naapureita.

Ihanaa lauantaita ja viikonloppua!

maanantai 24. joulukuuta 2018

Joulu 2018


Edellisviikonloppuna, kun otetaan huomioon, että nyt oikeasti on maanantai, mutta eihän tässä mitään huomaa, kun on jo kolmatta päivää lomalla ja kolmatta päivää Kaarinassa äidin luona. Edellisviikonloppuna päädyin Ruoholahden UFF:iin, vaikka alunperin piti mennä vain kuikuamaan pikaisesti Tokmanni mahdollisten lahjuksien varalta sekä käydä Citymarketissa, mutta huomasin pitkällä käytävällä UFF:n ja päätin mennä sisään katselemaan, josko löytyisi mitään mielenkiintoista. Selasin jonkun aikaa vaatteita, mutta sitten katsoin ihan piruuttani kenkähyllyä ja bongasin nämä Crocsin talvikengät, jotka sopivat ihan täydellisesti jalkaan! Lähtivät siis mukaan.

Olen näistä kengistä ja uudesta pinkistä talvitakistani ollut todella iloinen, koska nämä kengät jopa hiostavat sisätiloissa, jos on jäänyt johonkin kahvilaan istumaan, eikä niillä ollut ollenkaan kylmä, kun kävimme tänään äidin kanssa rantaa kiertämässä. Lisäksi eivät melkein edes tunnu olevan jalassa. Se on kai Crocsien yleisluonne.




Edellisviikon sunnuntaina (vaikea uskoa, että on maanantai) kävin maistelemassa jälkiruoaksi tarkoitettua pinaattivohvelia hedelmien, kookoslastujen ja luulenpa, että kaakaonibsien ja hillon kanssa. Se oli sen päivän lounas. Välillä on vain ihana käydä kahviloissa rentoutumassa ystävän kanssa tai ihan vain itsekseen. Sellaista hemmottelua.


Treeniä lähes joka päivä ja yhtenä hyvin nälkäisenä iltana kävin hakemassa palauttavan aterian mäkkäristä.



Piti uutta vegeloveria yhtenä päivänä maistaa. Ihan mukiinmenevää, masuun upposi. Näistä muista en osaa sanoa muuta kuin että olen niin blessed (en nyt osaa suomentaa tuota sanaa oikein).


Sain lahjaksi ihanan käsintehdyn huivin, johon olen aivan ihastunut, vaikka alkuun ajattelin, että ääh, mutta sitten vain ihastuin siihen. Minulla on joku juttu pipojen ja huivien kanssa, tykkään tosi paljon.
Ystäväni otti kuvan minusta ja isosta nallesta, kun kävimme Citymarketissa. Tuollainen iso nalle tai kuvassa korissa näkyvä iso heppa olisi varmasti huippusuosittuja työpaikallani. Sinne haluaisin nämä ihanat pehmot viedä.


Illalla pelasimme äidin ja veljen kanssa pari erää korttia, seiskaa ja paskahousua.









Tuolla ulkona ulkoilumme aikaan oli sentään -12 astetta (aamulla -12, todella nopeasti laskenut parissa päivässä) pakkasta ja takkikin oli vain mukavan lämmin, vaikka alla oli vain yksi normaali ohut paita. Aivan huippua! Kädet meinasivat vähän jäätyä, kun ei ole kunnon talvikintaita. Ja välillä kun alkoi kuvata, niin piti ottaa kinnas pois ja näpit alkoivat jäätyä. Mutta hetken ajan auringon tullessa pilvien takaa esiin tuntui oikein lämpimältä. Nämä ovat siis lapsuudenmaisemiani. Uimaranta ja pieni metsä lähellä, joissa tuli vietettyä aikaa.




Muisteloita


14.12.2012
Hihii, tuli saunassa käytyä ja sen jälkeen aktiivisuusnappi aktivoitui. Mielen täyttää ihana mielikuva siitä, kuinka vetäisi hekselihaalarit jalkaan, toppatakin päälle, kypärän päähänn, monot jalkaan, hanskat käteen ja ulkona kiinnittäisi monot lumilautaan. Laskettelulasit suojaamaan silmiä lumelta ja auringolta ja sitten antaisi vain mennä. Lumi pöllyäisi ja kimaltelisi. Tunnin parin laskemisen jälkeen fiilis olisi aivan mieletön ja voisi mennä hyvässä seurassa juomaan kaakaota takkatulen ääreen.  Melkein naurattaa ihanasti tämä mielikuva. Oon aina halunnut lasketella.


15.12.2013
Istumista autossa takapenkillä Panda-pussin kanssa matkalla Jyväskylästä Turkuun. Ohitettu vasta Jämsä, joten matkaa on vielä jäljellä. Oli kyllä tosi kiva matka ja tuun muistamaan sen vielä pitkään. Eilen käytiin Toivolan vanhan pihan markkinoilla ja tutkimassa kaupunkia. Sen jälkeen istuttiin viidestään katsomaan Shrek-musikaalikomediaa, joka oli tosi hieeno elämys. Sen jälkeen käytiin syömässä American dinerissa. Tänään käytiin kylpylässä ja Pandan tehtaanmyymälässä Vaajakoskella. Iso kiitos kaikille matkan mahdollistaneille.

Eilen tosiaan näin kahta nykyään Jyväskylän vieressä asuvaa ystävääni sekä yhtä Turussa asuvaa ystävääni. Kävimme Skanssissa kahvilla, kun Skanssi olikin nyt joulun aikaan yhdeksään asti auki ja lähes kaikki kaupatkin olivat. Höpöteltiin, paijattiin koiraa, kävimme ihastelemassa Hemtexiä ja Citymarketista sain haettua kaurajuomaa ja makupillejä (halusin kokeilla sellaista, missä on sisällä rakeita ja juodaan maitoa pillin ja rakeiden läpi). Lupasin, että tulen käymään Jyväskylässä ja siellä naapurissa heillä ensi vuoden puolella. Siitä oli liian kauan, kun olimme viimeksi nähneet. Johtunee osaksi välimatkasta. Pitää vähän säästää matkalippuja varten. Jyväskylä on kyllä hieno kaupunki, johon meinasin joskus muuttaa opiskelemaan ja siellä on ihania ihmisiä, mutta kyllä tämä Helsinki tällä hetkellä vain on koti.


24.12.2017
Oli aika perinteinen joulu äidin luona. Olen ottanut tavaksi viedä äidin tai veljen kävelylle jouluaattona. Isän luona joulua vietettiin tänä vuonna hienossa isossa mökissä jossain päin Varsinais-Suomea. Siellä oli vettäkin, mutta se oli jäässä, joten ei päässyt saunasta pulahtamaan avantoon.

24.12.2016
Mulla alkoi joulu pienellä ruokamyrkytyksellä, mutta nyt ollaan jo enemmän elävien kirjoissa. Annoin pöntölle muutaman halin ja mammallekin.


24.12.2015

Aamulla laitoimme äidin kanssa kasvonaamiot. Veljen kanssa kävimme kävelyllä rannalla. Kohta syömme ruoan ja myöhemmin herkuttelemme lumiukkokakulla 


Tämän ihanan karvakaverin omistin silloin 2010. Vieläkin ikävä.


21.12.2010 Haluaisi myös pukeutua punaiseen huopatakkiin ja valkoiseen karvamyssyyn, juoda glögiä piparkakkumausteutettuna, paketoida joululahjoja kultaiseen paperiin ja syödä laatikoita pahvilautasilta, mutta ihmettelee vain, miksi bussista astuttuaan ulos kaatuu rähmälleen lumeen..

24.12.2010
Saunassa käyty, juhlamekko päällä (jota rakas veljeni väitti haalariksi), joululaulut soivat ja laatikot ovat melkein uunissa. Vielä odotellaan isotätiä ja yritetään luoda joulun tunnelmaa. Ainakin voin olla kiltti, enkä kiukuttele. 


Seuraavaksi ohjelmassa olisi vähän lisää siivoilua ja sauna. Saunan jälkeen jouluruoka. Jossain vaiheessa vaihdamme lahjoja keskenämme, vietämme aikaa, voisi korttiakin pelata ja syömme pipareita ja juomma kahvia. 



Ihanan ihanaa joulua kaikille! 


Joulun synty

Sanotaan, että keijukainen syntyy
vauvan ensinaurusta
viattomuuden siemenestä
Mistä tontut sitten syntyvät?
 Mistä joulu on tehty?

Joulun aikaan ja taikaan lasketaan
kaksikymmentäneljä yötä ja päivää
Luukku kerrallaan
jännitystä moninkertaistetaan
Joulun lähestyessä alkaa ilmassa tuoksua
näkemättä ikkunoiden ohi juoksua
Näkemättä punaista hattua
kulkunen kilahtaa, pitipäs sattua
Ruokia tuodaan pöytään,
kynttilät sytytetään,
mausteet herättävät silmät näkemään
ei ripausta joulumieltä
vaan kattilallisen puuroa
Joulu on tehty hyvästä mielestä
ja lempeästä kielestä
Naurusta ja ilosta
vaikka joskus leikitään piilosta
Jouluun kuuluu paljon iloa
sekä hieman liikakiloja
Mistä joulu oikeasti on tehty?
Mistä se syntyy?
Joulu syntyy
uskosta ihmisten hyvyyteen
uskosta onnellisuuteen
uskosta lapsuuden unelmiin
joita voisi kantaa koko elämän hetkiin

Pääsiäisen jälkeinen lenssu

Sitä vain toivoisi, että aivoista tietokoneelle olisi sanelukone, varsinkin kun kaikki hienot ajatukset blogia varten tulevat suihkussa, mut...