Makunautintoja ja uusia kokeiluja

Olen tehnyt silloin tällöin aika useinkin näitä kananmunattomia banaanilettuja, jotka ovat pulleita kuin amerikkalaiset pannukakut. Huomasin senkin, että on aika ostaa uusi tehosekoitin, kun sekoitin kerran taikinan sillä. Se piti niin korvia huumaavaa meteliä, että oh noes, ehkä TÄMÄ on seuraava tehosekoittimeni. Kaveri kysyi "mikset hankkisi jotain halvempaa?" (harva on oikeasti tätä halvempi ylipäätään, jopa yli 1000e maksavia) ja vastaukseni oli yksinkertainen "because it's so pretty!". Vanha yli kymmenen vuotta vanha tehosekoittimeni on OBH Nordican, muodoltaan kaunis ja väriltään vaaleansininen. Nykyään melkein kaikki tehosekoittimet ovat mustia tai harmaita, neliskulmaisiakin, ja tehosekoittimen pitää olla tarpeeksi iso. Tuo vanhanikin veti juuri ja juuri tuon lettutaikinan sisäänsä.

Eilen tuli hyvänä muistutuksena, että olen todellakin yliherkkä kananmunalle. Menin iloisena syömään kahvilaan laskiaispullan ystävän kanssa ja onneksi kävelimme Kamppiin nopeasti. Olin unohtanut, että pullat leivotaan kananmunalla. Tästä lähin jos haluaa pullaa, niin pitää pyytää vegaaniversio. Letutkin onnistuvat todella hyvin ns. vegaanisina, mutta on jännä huomata, kun syö kananmunattomia lettuja, että miten vahvasti se kananmuna oikeasti letuissa ja pannukakuissa maistuu. 

Olen toisaalta flunssan jälkeen maistanut ja haistanut aika kehnosti. Ei minua toisaalta se haittaa, mutta toisaalta olisi mukavaa kokea maailma kaikilla aisteilla, eikä ripauksittain silloin tällöin. Jospa joskus tutkituttaisi röörit, miksi se hajureseptori menee niin helposti tukkoon, vaikkei olisi juurikaan flunssaa. Vai tietäisikö joku muu vastauksen? Joku joskus mainitsi polyypeista jotain.

Viime viikon lauantaina kävin vihdoin HAMissa (joka on ilmeisesti saanut nimensä Tove Janssonin äidin mukaan) katsomassa Tove Janssonin uuden tämänhetkisen Paratiisi-näyttelyn. Olin todella haltioissani, että Tove Janssonin näyttelyä oli niin paljon laajennettu ja hyvä niin. Tove Janssonin pitäisi aina saada olla näkyvillä. Alakerran lisäksi hänen ennennäkemätön taiteensa ja raakapiirrokset olivat täyttäneet kokonaisen hallin yläkerrassa. Ajattelin, miten ihanaa on olla Tove Janssonin taiteen ympäröimänä. Ulkomaalaiset tuntevat Tove Janssonin eniten Muumien luojana, mutta hän oli niin paljon enemmänkin. 

Olen lukenut yhden elämänkerran Tove Janssonista, mutta se ei ole ainoa hänestä kirjoitettu omaelämänkerta, joten voisi lukea toisenkin. Ja oikeasti alkaa lukea hänen kirjoittamiaan kirjojaan. Kovin moni lehti ja muukin kirja odottaa lukemista ja lukemistahtini on kovin kehno tällä hetkellä. Yritän kovasti sitä parantaa. Pitäisi asettaa vaikka kello päälle, ottaa hyvä asento löhötuolissa ja lukea edes tunnin päivässä.

Minun piti mennä myös Amos Rexissä käymään viime lauantaina, mutta siellä oli sattumalta juuri sinä päivänä yksityistilaisuus. Jonain toisena museossakäyntipäivänä sitten. Kävin juomassa ja lukemassa lempikahvilassani Oma Maassa, jonka nimi on juuri vaihtunut Dash.Zestii:ksi.

Meinasin että olisi ollut jo tummempi hiusväri, kun tämän laitoin pari vai kolme viikkoa sitten, mutta se vain tasoitti punaista juuresta ja vaaleat latvat tasoitti saman väriseksi muun tukan kanssa. Se ei ihan kunnolla pysynyt, eikä ollut tarkoitus pitää tätä vaalea-punertava - yhdistelmää kovin kauaa muutenkaan. Oli se jonkin aikaa kiva.

Viime sunnuntaina en tehnyt paljon mitään. Mietin seuraavaa työpäivää.  Kävin lempikahvilassani numero yksi (on niitä muitakin tosi kivoja) nauttimassa cappuccinoa ja edelleen lukemassa tätä samaa Christina Laurenin True love experiment. On hyvä kirja ja tykkään, mutta toisin kuin toiset englanninkieliset kirjailijat, niin tämä käyttää sanoista sellaisia synonyymeja, joita pitää vähän väliä tarkistaa sanakirjasta, ja hän muutenkin käyttää todella taidokkaasti ja kuvailevasti omaa äidinkieltään. Eipä siinä mitään, on hauskaa opetella uusia englanninkielisia sanoja. On joskus ollut tarkoituksena lukea suomi-brittienglanti-suomi - sanakirja, en vain tiedä, mistä sellaisen löytäisi. 

En uskaltanut ihan vielä mennä käymään uimassa, vaikka aikomus olikin, mutta oli niin pieni hetki parantumisesta, etten tohtinut. Ja tällä kertaa olin viime sunnuntaina ihan oikeasti parantunut. Yhtenä iltana pari viikkoa sitten hehkutettuani, että jee, olen parantunut, niin se oli vain hiljainen välivaihe ennen kuin tuli lenssun toinen puoli. Kolmeosainen lenssu. Mutta tällä viikolla olen ollut töissä ja on ollut mukavaa olla jälleen oikeasti terveenä töissä. Taisin vähän ääneen laulellakin maanantaina viedessäni eväitä jääkaappiin. Siitä tietää, että on oikeasti terve.

Tuli tämä runo vastaan eräs päivä, vuodelta 2018.

Kissan kootut asennot. Arkiviikolla en ottanut muita kuvia kuin tämän.

Back to basics! Vihdoin löysin sävyn ja sopivan tumman, mutta ei liian tumman, eikä liian punertava (näkyy se vanha punertavuus vähän läpi toki) hiuksiini, kun kävin perjantaina töiden jälkeen Citymarketista hakemassa Garnierin hiusvärin numero 5. Tuli tosi ihana! Tuli heti mieleen Waldo's peoplen Back again - kappale, kun tämä on oikeastaan juurikin se hiusväri, joka on ominta minua. Eräs henkilö kauniisti sanoi kaikkien hiusvärien sopivan minulle, mutta nähdessäni itseni peilistä tämän värin kanssa ajattelin vain "She is back". Shokkivärejä en ole testannut todella punaisen ja aika oranssin lisäksi. Täysin mustaakin vain kerran elämässäni, muutamia kertoja on ollut tummanruskea. 

Ehkä joskus 40 vuoden päästä laitan valkoiseksi hiukset. Tai hopeiseksi. Tai vaaleanliilaksi. Sitten kun ei ole enää yhtään omaa pigmenttiä jäljellä, niin olen tyylikkäästi vanha. En halua olla harmaa, mutta valkohapsisuus voisi olla aika jees - tuo mieleen "pohjoisen ihmiset", jollaisiksi joskus luulin todella pohjoisessa asuvia. Eikö olekin muuten jännä, miten on mielikuvissaan miettinyt kaikenlaista ja sitten saanutkin tietää totuuden. Hyväksyykö aina totuutta onkin täysin eri asia.

Eilen menin Kamppiin ystävääni vastaan. Emme olleet nähneet neljään viikkoon. Kävimme Punavuoressa sijaitsevassa Bakerikassa, johon piti jonottaa sisään, mutta onneksi siinä kohtaa kadulla, eikä vielä silloin, ollut kovin kylmä. Bakerikaan menimme, koska olin nähnyt netistä siellä olevan biscoff - laskiaispullia, joita halusin maistaa. Lotus - keksi oli aivan mainio ja pullan päällinenkin ihan jees. Puolessa välissä kermavaahtoa alkoi masu täyttyä ja loppupullaa kohden tuntui - vaikken maistanut hirveän paljon siinä vaiheessa - että oli liian makea. Ei siis jatkoon. Pulla oli liian kuiva. Periaatteessa laskiaispullissa ei ole mitään ihmeellistä, mutta jos sen syö vaikka kerran vuodessa perinteen vuoksi, niin sen pullan pitäisi olla ilmava, kevyt ja sopivan kostea. Päälliset ja sisältö ei ole kaikki kaikessa. Ja jos oikeasti yhden laskiaispullan valitsisin, niin haluaisin sen vadelmahillolla. Tosi monet myyvät mansikkahillolla tai sillä oudolla mantelimassalla, mutta kerran vadelmahillopullaa maistettuani en ole päässyt siitä yli enkä ympäri. Vadelma on lempimarjani. Pari vai kolme viikkoa sitten toisen ystäväni seurassa syöty Cafe Succesin suklaalaskiaispulla veti kyllä voiton Bakerikasta.

Ja pullista puheen ollen. Cafe Successiin ja Cafe Esplanadiin voi aina luottaa, jos pullista on kyse. Ja toki Patisserie by Teemu Auran rahkapullaan lakritsijauheella. Lempikorvapuusti löytyi joskus Turun Cafe Brahesta. Sellaisia pehmeitä jättipullia. Tai sitten se ihana ph7:n suklaakorvapuusti Ruoholahden Citymarketista. Paras voisilmäpulla löytyi Töölön uimahallista, mutta he vaihtoivat sitä tms, koska se ei ole enää samanlainen. Kaikkein paras munkki löytyy Turun Cafe Ankasta paistotuoreena.

Laskiaispullan jälkeen tuli nopeasti nälkä ja hetken ponderoituamme menimme Iso Roobertinkadun Kotipizzaan syömään kanakotzone puokkiin. Se oli kyllä tosi ruokaisa puoliksi syötynä. En olisi jaksanut kokonaista, vaikka yleensä jaksankin. Kävimme kaupasta hakemassa kaverille mikroruokaa, kun iski kova väsymys ja ruoan tekeminen ei kuulostanut houkuttelevalta, ja salilla uusimassa jäsenyyteni. Köröteltyämme ratikalla Kallioon halusin viedä kaverini Oma Maahan, koska olen hänet sinne jo jonkin aikaa halunnut viedä, kahvihammasta kolotti hurjasti niin kuin aina syömisen jälkeen, ja hän merkkaa karttaan kaikki paikat, missä olemme käyneet. Se on sellainen täplikäs kartta - hauskaa.

Eilen oli mukava päivä ihmisineen kaikkineen. Aurinko tuli vielä moikkaamaan, kun olimme luokseni päästy. Kampin labyrintista eli Supermarketista bongasin käytävältä tällaisen uuden crisp mango-passion radlerin, joten ajattelin, miksipä ei maistaisi.

Tällä viikolla havahduin siihen, että ei ole enää olemassa vaniljavanukasta, sellaista oikeaa, miltä naminami joskus maistui. Paras vanukas ikinä! Katselen varmaan liikaa nostalgiasivustoa.

 

Nyt aion jolkottaa tuonne ulos pakkaseen ja pitkästä aikaa salille. Jalat eivät jaksa enää olla paikoillaan, niiden pitää päästä juoksemaan matolle. Keväämmällä sitten ulkosalle. Ihana aurinkokin siellä näyttäytyy, joten mikrossa lämmitetty kahvin loppu sekä kylmä puuron loppu naamariin ja menoksi!

 

Oikein mahtavaa sunnuntaita!

Sairastelukierteen loppu ja inspiroitumista

  

Olen ollut nyt viitisen viikkoa niin sanotussa sairastelukierteessä. Ensin oli kolme viikkoa aina tyhjästä tempaistu yskä ja viime viikon alussa tuli nuha. Viime viikon perjantaina keho katkaisi töissä oleskelun tuomalla flunssan tunteen kehoon. Sitä ennen olin pitänyt sitä vain vierailevana pöpönä, jonka potkaisisin pois hetkenä minä hyvänsä. 

Laitoin töihin viestiä viime perjantaina vähän ennen kuutta, että olen kipeä ja herätessä seuraavan kerran huomasin saaneeni vasempaan silmään tulehduksen. Oli se tuntunut oudolta ja kutissut yön aikana, mutta aamulla herätessä se oli ihan rähmässä. Olin hieman pöllämystynyt ja kummissani saadessani elämäni ensimmäisen silmätulehduksen. Luulin välttyväni siltä koko elämäni ajan. No kunhan ei tule elämän ensimmäistä korvatulehdusta. 

Laitoin työterveyden digiklinikalle viestiä, vastasin automaatin tekemiin kysymyksiin ja sain nopeasti erikoislääkärin juttelemaan kanssani. Tulikin mieleen, että olen tainnut tästä jo kertoa. Maanantaina silmä oli vielä punainen, joten jäin vielä kotiin lääkitsemään silmää kuudesti päivässä. Maanantain aikana oikea silmä parani, mutta antibioottitippoja käytin vielä kolme kertaa päivässä tiistaina, jolloin palasin töihin. 

Tiistai-iltana jaoin iloisen suihkun jälkeisen kuvan saatesanoilla "I'm smiling again because I can say after a few weeks I really am healthy. No cough, no sneezes, no sniffles or eye infection. I feel clean inside and outside. And happy." Keskiviikkoaamuna totesin itselleni "I was wrong". Menin silti töihin, mutta työpäivän aikana oli jatkuvasti kuuma ja melkein hikoilutti sisällä, kun toiset kertoivat huoneen olevan oikeasti viileä ja miettivät, jos pattereita pitäisi säätää kovemmalle. Päivän lopussa myönsin itselleni ja työtovereille, että olo on hyvin kuumeinen ja outo - työkaveri sanoi minun punertaneen jopa ulkona pakkasessa. Olo bussissa oli pitkästä aikaa hyvin sekava ja tuntui, että vatsassa velloi, mutta vatsatautia minulla ei onneksi ole edelleenkään ollut sen jälkeen, kun olin 12-vuotias. 

Se flunssasta. Olin eilen ja tämänkin päivän sairastuvalla kissan kanssa ja vihdoin tuntuu, että jospa nyt voisi olla terve olo. Ainakin sinnepäin. Ei päähän ainakaan enää satu. Sekin on kohdallani merkki jostain, jos poden päänsärkyä. Viime aikoina ei ole ollut kovinkaan usein edes nälkä, joten sen takia vähän paino tippunut. Ja olen tykännyt keittoja syödä. Yleensä minulla on ihan hirveä nälkä flunssasta toipuessa. Nytkin nälkä vain vähän koputtaa, että "jos söisit jotain, niin pärjään yön yli".

 

Laitoin ekaa kertaa yli viikkoon ripsiväriä. Kaveri sanoi, että minun pitäisi heittää se paras ripsari pois, jota käytin ennen kuin tuli silmätulehdus, mutta yhyy, en halua. En yleensä ulise meikkien perään, mutta tämä panda-ripsari, jota olen käyttänyt, on ollut elämäni paras ripsari. Laitoin myös jotain kivaa päälle käydessäni kaupasta hakemassa appelsiineja, raejuustoa ja keittoa. Pitää sitä itseään edes piristää.

 

Kissa toimii leukatukenani samalla kun teen tätä postausta.

 

Tein tänään sokerittomia ja kananmunattomia lettusia. Tuli ihan jees hyviä. Normaaleista letuista tosiaan maistaa kananmunan läpi, aika jännä juttu. Näistä lettusista se maku uupui, muuten olivat ihan jees. Tosi paksuja tuli näistä. Tässä ohje näihin banaanilettuihin.

Anyways jos nyt saisin tämän sairastelukierteen katkaistua, niin voisin oikeasti ruveta treenaamaan. On luultavasti todettu tosiasia, että treenaavat ihmiset sairastelevat vähemmän. En muista sairastelleeni kovinkaan paljon, kun treenasin ahkerammin muutama vuosi sitten. Painoin vain menemään ja oli välillä pakkokin käydä treenaamassa, kun muuten tuntui, että hyppisin ympäri seiniä, jos en pääsisi juoksemaan ja treenaamaan. 

Parina viime vuonna flunssan oltua ja sen loputtua olen palannut aika hitaasti takaisin treenien pariin. Tänäänkin sain uutta intoa treenaamiseen, kun katselin vanhoja tarinapäivityksiä vuosilta 2019-2020, joita on niin hauskaa, aww-fiiliksiä herättävää ja ilahduttavaa lukea, kun oli koko ajan menossa, energinen, iloinen ja tosiaan AINA nälkä, koska treenasi paljon 😁 Ja muutenkin.

Pitäisi syödä paljon enemmän kuin tällä hetkellä syön. Luin tuota kuvassa pienesti näkyvää opusta tänään, Onnistujan oppaan Kunnolla kasviksia - numero. Pitäisi lukea kaikki kivat tietopakettilehdet kaapista. Lukisi edes sen tunnin päivässä jollei enemmänkin. 

Tällä hetkellä vuotta aikomuksena on tulla vahvemmaksi kaikin puolin ja lukea enemmän. 

Ai niin ja mietin, josko tekisin vuosikoostepostaukset niistä vuosista, joista en sitä ole tehnyt. Harmi että juurikin vuosista 2019 ja 2020 olen tehnyt vuosikoostepostauksen, mutta haittaisiko, jos tekisin uuden vaikka tarina-klippien perusteella? Ei varmastikaan. Yleensä koostan vuosikoostepostaukset lukemalla vanhat blogipostaukset läpi, mutten välttämättä ole sisäistänyt niihin kaikkea sitä intoa ja iloa, joka oikeasti kuului päiviin; keskittynyt vain vähän isompiin asioihin, joita olen jakanut ja kertonut. Voisin kertoa niistä ilon pilkahduksista pitkin vuotta - sitä olisi mukava kirjoittaa ja toivottavasti mukava lukeakin.

Nyt alan jälleen lukemaan tai sitten heti koostamaan. Jaloissa tuntuu, että jotain haluaisivat tehdä, liikkua, mutta jospa vaikka huomenna pääsisi taas oikeasti liikkeelle. 

Oikein kivaa viikonlopun alkua!

Kuulumisia kolmelta viikolta ja Katajanokan arkkitehtuuria

Töihin paluu flunssaviikon jälkeen oli hieman väsynyt. Tuntuu, ettei vieläkään ole oikein voimat palautuneet, vaikka siitä on jo kolme viikkoa. Olen edelleen onnistunut olemaan sokerittomalla, vaikka eilen söinkin yhden pienen lakritsipatukan. Ei vain tee mieli karkkia, suklaata, herkkuja. Eilen melkein teki mieli, kun melkein menimme kaverin kanssa leffaan, mutta se olisi ollut enemmänkin tapa kuin mieliteko, että ottaa vähän karkkia purtavaksi leffateatteriin. Ajattelimme, että uusi yritys katsoa vähän yli kahden tunnin leffa ensi viikonloppuna. 

Lisäksi flunssaviikon jälkeen nälän palauduttua se ei oikeastaan ole lähtenyt pois. Työpäivänä syön aamulla puuron kanssa raejuustoa sekä hedelmä-/ marjakeittoa. Aamupäivällä syön repussa olevan banaanin tai omenan, ns. kakkosaamupala. Lounaan syön muiden kanssa puoli kahdeltatoista ja odotan aina, että tulee lounas, että voi taas syödä. Lounaan jälkeen tai välipalaksi kahdelta syön mukaan ottamani jogurtin ja näkkäriä. Töistä lähtiessä 15:30-16:30 syön repussa majailevan omenan tai banaanin. Kotiin päästyä syön lisää ja iltapalaksi vielä puuroa. Pitäisi kyllä lisätä veden juontia, mutta tuntuu, että syöminen on helpompaa. Saan kyllä työpäivän aikana juotua puoli desiä vettä ja puoli kuppia kahvia. Loppupäivän juomiset pitäisi hoitaa kotosalla. Jospa se tästä saa parannettua. Viimeistään kesällä tulee jano, kun tulee lämmintä. 

Flunssaviikon jälkeisellä viikolla tuli käytyä kaverin kanssa Ateneumissa katsastamassa Eero Järnefeltin uusi näyttely, sekä Amos Rexissä pikaisen kierroksen. 

Pääsin pitkästä aikaa käytyä roskakävelylläkin. Ihannemaailmassa ihmiset ei tosi heittäisi roskia maahan, eikä tarvitsisi maassa olevia roskia miettiä. Kaverin mielestä vaivaan niillä ihan liikaa päätäni, mutta toisaalta minua osaksi myös kiehtoo roskia kerätessäni, että mitähän ihmettä ihmisten mielessä liikkuu, kun heittävät roskat maahan, jopa purkat piirittävät roskiksia, vaikka sen voisi ihan hyvin sinne roskapönttöön laittaa, kun se tuskin alkaa siellä savuta tai muutakaan. No tutkimattomia ovat ihmismielet, minkäs teet. Kerään roskia myös juurikin sen takia, että roskaton ympäristö on kaunis.

Kullanmurunen <3

Aurinkoiset päivät ovat parhaimpia. Tuli ja meni se himmeä takatalvi, mutta onneksi nyt vihdoin aurinko voittaa ja tulee lämpimämpiä ilmoja. Tämäkin päivä alkoi ihanan aurinkoisena. Tällä viikolla kelpasi olla työpäivänäkin ulkona, kun oli oikein lämmin syystakissa. Tai se on veden- ja tuulenkestävä takki, mutta se on pitkä parka, niin se on enempi syystakki. Eilen tuli käytyä kaverin kanssa kuvausreissulla ja päätin ottaa vaaleanpunaisen kevättakkini ulkoilemaan, mutta eilen oli kyllä aika vilpoista kävellä, vaikka olikin pari paitaa takin alla. Tuli silti hienoja kuvia. 

Joku viikonloppu tein kakkosaamiaiseksi banaanilettuja ja söin myös mustikkajogurtin niiden kanssa. Jogurtista puheen ollen olen jatkanut jogurttien syömistä joka päivä, kun flunssaviikolla kynteni kasvoivat jostain syystä huimaa vauhtia, olisiko kaikesta nukkumisesta. Ja siitä asti kynnet ovat olleet pitkät ja vahvemmat kuin ikinä ennen. Flunssassa oli helpointa syödä jogurtteja, joten olen jatkanut sitä, varsinkin koska jogurtti on maitotuote, sisältää vahvistavia aineita ja pitää myös hyvänä mm. maitohappobakteerien tasapainoa.

Kaunis Kallion kirjasto, sumuinen aamuaurinko matkalla töihin. Tällä viikolla sain vihdoin Emily Henryn Täydellinen päivä - kirjan 446 sivua luettua loppuun. Olen nyt lukenut Emily Henryn kaikki kolme kirjaa ja on harmitus, ettei hän ole kirjoittanut enempää tai ei ainakaan ole suomennettuna enempää. Harmitti myös, etten tällä viikolla Kirjan ja ruusun päivänä tarttunut Bookbeatin 1e tarjoukseen, vaan olisin ottanut juurikin seuraavana päivänä tarjouksen vastaan. Odotellen seuraavaa yhden euron tarjousta. On tullut kaksikin kirjaa Bookbeatiin, jotka olin merkannut kuunneltavaksi, mm. Debbie Johnsonin uusimman, jonka haluaisin mieluummin kuunnella ihanan brittilukijan lukemana kuin lukemalla sen itse todella hitaasti. Hän on yksi niistä kirjailijoista, joita ei ole lainkaan suomennettu. Voisinpa ruveta freelance-suomentajaksi. Emily Henryn kirjojenkin suomentaja oli suomentanut ihan taitavasti, mutta välillä tuli tämän hetken ärsyttävin nykysuomen puhekielen ilmaus vastaan, jota mielestäni ei pitäisi laittaa suomennoksena mihinkään, koska se on väärin suomennettu.

Jees jees, kaksi intohimon kohdettani: roskaton luonto/luonnonsuojelu ja suomenkieli.

Perjantaina matkalla töihin harmitti harmaa ilma, mutta onneksi matkalla bussille kukkakaupan ikkunassa olevan värikkäät kukat ilahduttivat. Näin samanlaisia kukkia myös Kampin kukkakaupassa.

Eilen tuli käytyä kuvausreissulla kaverin kanssa. Kävimme ensin syömässä nepalilaista pitkästä aikaa. Kävelimme Pohjoisrantaa pitkin ja olisi tehnyt mieli jäädä kuvailemaan Kruunuhakaa, mutta jokin toinen päivä. Kohteemme oli tällä hetkellä Katajanokka ja Eira. Katajanokan jälkeen tosin oli niin väsy olo ja ilma liian vilpoinen, ettei tullut lähdettyä Eiraa kuvailemaan tällä kertaa. Menimme Tennispalatsiin ja piti katsoa The Fall, mutta jänistin viime hetkellä, kun en osannut päättää karkin suhteen ja kyseessä oli ISENSE-sali ja kahden tunnin leffa, eikä tullut korvatulppia mukaan. Leffateatterit ovat normaalistikin liian kovaäänisiä, mutta ISENSE-salissa on vielä enemmän kaiuttimia, joten en halunnut vahingoittaa kuuloani sen takia. Minulla on todella hyvä kuulo ja haluaisin sen vielä monta vuotta sellaisena pitää. 

Katajanokan talot olivat kauniita, mutta ilmeisesti kävelimme vain 60 prosenttia Katajanokasta. En varmaan itsekään ole tutkinut koko Katajanokkaa, mutta ilmeisesti olen tutkinut osan Kruunuhaasta, jos se alue jatkuu tosiaan Senaatintorille asti. Tuli päivään ainakin yhdeksän kilometrin kävely, niin ei ihmekään, että vähän väsytti. 

Tuli muistoissa vastaan kaunista arkkitehtuuria Eirasta ja katsoin, millainen postaus siltä ajalta oli. Olin silloin käynyt yhdistetyllä Jäätelö- ja suklaakarnevaaleilla, jossa en tänä vuonna käynyt. Ne sekä Kahvifestarit olisivat olleet viime viikonloppuna, mutta kun edelleen on maku- ja hajuaisti hukassa ja olen sokerittomalla, niin eipä tullut mentyä. Pitää toivoa, etten ensi vuoden huhtikuussa ole kipeä, niin voisi osallistua. Tuleehan näitä tapahtumia ja messuja vielä. Ensi viikolla voisi katsastaa, jos olisi Vapputori, se olisi mukavaa. Lapsena Vapputori oli minulle tosi tärkeä juttu. Siellä oli kiva kierrellä ja katsastaa juttuja, ehkä syödä vähän munkkia tai muurinpohjalettua ja ostaa metrilakua. 

 

Koskaan en saanut isoa helium-ilmapalloa, koska ne olivat jo silloin liian kalliita, mutta eipä se haitannut. Sain aina joskus ilmaishelium-ilmapalloja, joita saattoi katsella katon rajassa, kunnes ne sieltä putosivat yhtä samalle tasolle itsen kanssa ennen kuin koko heliumin vaikutus kului loppuun. On siinäkin kyllä jännä aine. Miten voi tehdä leijuttavaa ainetta, joka menettää tehonsa jonkin ajan kuluttua. Tiede on mahtavaa, vaikkei itse osaisi sellaista tehdäkään.

Tekee niin mieli pyöräillä, jospa ensi kuun puolella vihdoin. Nyt lähden vähän ulkoilemaan ja sen jälkeen suuntaan Isoon Omenaan kaveria moikkaamaan ja maistelemaan erijänniä japanilaisia kakkuja.