Makunautintoja ja uusia kokeiluja

Olen tehnyt silloin tällöin aika useinkin näitä kananmunattomia banaanilettuja, jotka ovat pulleita kuin amerikkalaiset pannukakut. Huomasin senkin, että on aika ostaa uusi tehosekoitin, kun sekoitin kerran taikinan sillä. Se piti niin korvia huumaavaa meteliä, että oh noes, ehkä TÄMÄ on seuraava tehosekoittimeni. Kaveri kysyi "mikset hankkisi jotain halvempaa?" (harva on oikeasti tätä halvempi ylipäätään, jopa yli 1000e maksavia) ja vastaukseni oli yksinkertainen "because it's so pretty!". Vanha yli kymmenen vuotta vanha tehosekoittimeni on OBH Nordican, muodoltaan kaunis ja väriltään vaaleansininen. Nykyään melkein kaikki tehosekoittimet ovat mustia tai harmaita, neliskulmaisiakin, ja tehosekoittimen pitää olla tarpeeksi iso. Tuo vanhanikin veti juuri ja juuri tuon lettutaikinan sisäänsä.

Eilen tuli hyvänä muistutuksena, että olen todellakin yliherkkä kananmunalle. Menin iloisena syömään kahvilaan laskiaispullan ystävän kanssa ja onneksi kävelimme Kamppiin nopeasti. Olin unohtanut, että pullat leivotaan kananmunalla. Tästä lähin jos haluaa pullaa, niin pitää pyytää vegaaniversio. Letutkin onnistuvat todella hyvin ns. vegaanisina, mutta on jännä huomata, kun syö kananmunattomia lettuja, että miten vahvasti se kananmuna oikeasti letuissa ja pannukakuissa maistuu. 

Olen toisaalta flunssan jälkeen maistanut ja haistanut aika kehnosti. Ei minua toisaalta se haittaa, mutta toisaalta olisi mukavaa kokea maailma kaikilla aisteilla, eikä ripauksittain silloin tällöin. Jospa joskus tutkituttaisi röörit, miksi se hajureseptori menee niin helposti tukkoon, vaikkei olisi juurikaan flunssaa. Vai tietäisikö joku muu vastauksen? Joku joskus mainitsi polyypeista jotain.

Viime viikon lauantaina kävin vihdoin HAMissa (joka on ilmeisesti saanut nimensä Tove Janssonin äidin mukaan) katsomassa Tove Janssonin uuden tämänhetkisen Paratiisi-näyttelyn. Olin todella haltioissani, että Tove Janssonin näyttelyä oli niin paljon laajennettu ja hyvä niin. Tove Janssonin pitäisi aina saada olla näkyvillä. Alakerran lisäksi hänen ennennäkemätön taiteensa ja raakapiirrokset olivat täyttäneet kokonaisen hallin yläkerrassa. Ajattelin, miten ihanaa on olla Tove Janssonin taiteen ympäröimänä. Ulkomaalaiset tuntevat Tove Janssonin eniten Muumien luojana, mutta hän oli niin paljon enemmänkin. 

Olen lukenut yhden elämänkerran Tove Janssonista, mutta se ei ole ainoa hänestä kirjoitettu omaelämänkerta, joten voisi lukea toisenkin. Ja oikeasti alkaa lukea hänen kirjoittamiaan kirjojaan. Kovin moni lehti ja muukin kirja odottaa lukemista ja lukemistahtini on kovin kehno tällä hetkellä. Yritän kovasti sitä parantaa. Pitäisi asettaa vaikka kello päälle, ottaa hyvä asento löhötuolissa ja lukea edes tunnin päivässä.

Minun piti mennä myös Amos Rexissä käymään viime lauantaina, mutta siellä oli sattumalta juuri sinä päivänä yksityistilaisuus. Jonain toisena museossakäyntipäivänä sitten. Kävin juomassa ja lukemassa lempikahvilassani Oma Maassa, jonka nimi on juuri vaihtunut Dash.Zestii:ksi.

Meinasin että olisi ollut jo tummempi hiusväri, kun tämän laitoin pari vai kolme viikkoa sitten, mutta se vain tasoitti punaista juuresta ja vaaleat latvat tasoitti saman väriseksi muun tukan kanssa. Se ei ihan kunnolla pysynyt, eikä ollut tarkoitus pitää tätä vaalea-punertava - yhdistelmää kovin kauaa muutenkaan. Oli se jonkin aikaa kiva.

Viime sunnuntaina en tehnyt paljon mitään. Mietin seuraavaa työpäivää.  Kävin lempikahvilassani numero yksi (on niitä muitakin tosi kivoja) nauttimassa cappuccinoa ja edelleen lukemassa tätä samaa Christina Laurenin True love experiment. On hyvä kirja ja tykkään, mutta toisin kuin toiset englanninkieliset kirjailijat, niin tämä käyttää sanoista sellaisia synonyymeja, joita pitää vähän väliä tarkistaa sanakirjasta, ja hän muutenkin käyttää todella taidokkaasti ja kuvailevasti omaa äidinkieltään. Eipä siinä mitään, on hauskaa opetella uusia englanninkielisia sanoja. On joskus ollut tarkoituksena lukea suomi-brittienglanti-suomi - sanakirja, en vain tiedä, mistä sellaisen löytäisi. 

En uskaltanut ihan vielä mennä käymään uimassa, vaikka aikomus olikin, mutta oli niin pieni hetki parantumisesta, etten tohtinut. Ja tällä kertaa olin viime sunnuntaina ihan oikeasti parantunut. Yhtenä iltana pari viikkoa sitten hehkutettuani, että jee, olen parantunut, niin se oli vain hiljainen välivaihe ennen kuin tuli lenssun toinen puoli. Kolmeosainen lenssu. Mutta tällä viikolla olen ollut töissä ja on ollut mukavaa olla jälleen oikeasti terveenä töissä. Taisin vähän ääneen laulellakin maanantaina viedessäni eväitä jääkaappiin. Siitä tietää, että on oikeasti terve.

Tuli tämä runo vastaan eräs päivä, vuodelta 2018.

Kissan kootut asennot. Arkiviikolla en ottanut muita kuvia kuin tämän.

Back to basics! Vihdoin löysin sävyn ja sopivan tumman, mutta ei liian tumman, eikä liian punertava (näkyy se vanha punertavuus vähän läpi toki) hiuksiini, kun kävin perjantaina töiden jälkeen Citymarketista hakemassa Garnierin hiusvärin numero 5. Tuli tosi ihana! Tuli heti mieleen Waldo's peoplen Back again - kappale, kun tämä on oikeastaan juurikin se hiusväri, joka on ominta minua. Eräs henkilö kauniisti sanoi kaikkien hiusvärien sopivan minulle, mutta nähdessäni itseni peilistä tämän värin kanssa ajattelin vain "She is back". Shokkivärejä en ole testannut todella punaisen ja aika oranssin lisäksi. Täysin mustaakin vain kerran elämässäni, muutamia kertoja on ollut tummanruskea. 

Ehkä joskus 40 vuoden päästä laitan valkoiseksi hiukset. Tai hopeiseksi. Tai vaaleanliilaksi. Sitten kun ei ole enää yhtään omaa pigmenttiä jäljellä, niin olen tyylikkäästi vanha. En halua olla harmaa, mutta valkohapsisuus voisi olla aika jees - tuo mieleen "pohjoisen ihmiset", jollaisiksi joskus luulin todella pohjoisessa asuvia. Eikö olekin muuten jännä, miten on mielikuvissaan miettinyt kaikenlaista ja sitten saanutkin tietää totuuden. Hyväksyykö aina totuutta onkin täysin eri asia.

Eilen menin Kamppiin ystävääni vastaan. Emme olleet nähneet neljään viikkoon. Kävimme Punavuoressa sijaitsevassa Bakerikassa, johon piti jonottaa sisään, mutta onneksi siinä kohtaa kadulla, eikä vielä silloin, ollut kovin kylmä. Bakerikaan menimme, koska olin nähnyt netistä siellä olevan biscoff - laskiaispullia, joita halusin maistaa. Lotus - keksi oli aivan mainio ja pullan päällinenkin ihan jees. Puolessa välissä kermavaahtoa alkoi masu täyttyä ja loppupullaa kohden tuntui - vaikken maistanut hirveän paljon siinä vaiheessa - että oli liian makea. Ei siis jatkoon. Pulla oli liian kuiva. Periaatteessa laskiaispullissa ei ole mitään ihmeellistä, mutta jos sen syö vaikka kerran vuodessa perinteen vuoksi, niin sen pullan pitäisi olla ilmava, kevyt ja sopivan kostea. Päälliset ja sisältö ei ole kaikki kaikessa. Ja jos oikeasti yhden laskiaispullan valitsisin, niin haluaisin sen vadelmahillolla. Tosi monet myyvät mansikkahillolla tai sillä oudolla mantelimassalla, mutta kerran vadelmahillopullaa maistettuani en ole päässyt siitä yli enkä ympäri. Vadelma on lempimarjani. Pari vai kolme viikkoa sitten toisen ystäväni seurassa syöty Cafe Succesin suklaalaskiaispulla veti kyllä voiton Bakerikasta.

Ja pullista puheen ollen. Cafe Successiin ja Cafe Esplanadiin voi aina luottaa, jos pullista on kyse. Ja toki Patisserie by Teemu Auran rahkapullaan lakritsijauheella. Lempikorvapuusti löytyi joskus Turun Cafe Brahesta. Sellaisia pehmeitä jättipullia. Tai sitten se ihana ph7:n suklaakorvapuusti Ruoholahden Citymarketista. Paras voisilmäpulla löytyi Töölön uimahallista, mutta he vaihtoivat sitä tms, koska se ei ole enää samanlainen. Kaikkein paras munkki löytyy Turun Cafe Ankasta paistotuoreena.

Laskiaispullan jälkeen tuli nopeasti nälkä ja hetken ponderoituamme menimme Iso Roobertinkadun Kotipizzaan syömään kanakotzone puokkiin. Se oli kyllä tosi ruokaisa puoliksi syötynä. En olisi jaksanut kokonaista, vaikka yleensä jaksankin. Kävimme kaupasta hakemassa kaverille mikroruokaa, kun iski kova väsymys ja ruoan tekeminen ei kuulostanut houkuttelevalta, ja salilla uusimassa jäsenyyteni. Köröteltyämme ratikalla Kallioon halusin viedä kaverini Oma Maahan, koska olen hänet sinne jo jonkin aikaa halunnut viedä, kahvihammasta kolotti hurjasti niin kuin aina syömisen jälkeen, ja hän merkkaa karttaan kaikki paikat, missä olemme käyneet. Se on sellainen täplikäs kartta - hauskaa.

Eilen oli mukava päivä ihmisineen kaikkineen. Aurinko tuli vielä moikkaamaan, kun olimme luokseni päästy. Kampin labyrintista eli Supermarketista bongasin käytävältä tällaisen uuden crisp mango-passion radlerin, joten ajattelin, miksipä ei maistaisi.

Tällä viikolla havahduin siihen, että ei ole enää olemassa vaniljavanukasta, sellaista oikeaa, miltä naminami joskus maistui. Paras vanukas ikinä! Katselen varmaan liikaa nostalgiasivustoa.

 

Nyt aion jolkottaa tuonne ulos pakkaseen ja pitkästä aikaa salille. Jalat eivät jaksa enää olla paikoillaan, niiden pitää päästä juoksemaan matolle. Keväämmällä sitten ulkosalle. Ihana aurinkokin siellä näyttäytyy, joten mikrossa lämmitetty kahvin loppu sekä kylmä puuron loppu naamariin ja menoksi!

 

Oikein mahtavaa sunnuntaita!