Kaunis Vallila ja hidastumisen tärkeydestä

Viime viikonloppuna väkersimme pizzan, joka nousi kyllä top3:n kärkikolmikkoon. Ihana paksu pehmeä pohja, päällä broilerin jauhelihaa ja tonnikalaa, johon ihastuin pitkän ajan jälkeen, juustoraastetta, paseerattua tomaattia ja ananasta.

 

Lauantaina kävimme katselemassa Vanhan Vallilan eli Puu-Vallilan taloja. En ollut siellä koskaan käynyt, vaikka lähes päivittäin siitä kuljen ohi. Oli hauskaa seutua, viehkoja taloja ja rauhallisia sisäpihoja; melkein luuli välillä kävelevänsä Turussa. Aurinko laski nopeasti, koska piti syödä ennen lähtöä, ettei lähtenyt nälkäisellä massulla liikenteeseen. 

 

Kaveri oli yötä ja aamulla söimme yön uunissa ollutta ohrauunipuuroa (resepti viime postauksessa) sekä lauantaina illalla leipaistua herkkuleipää, jota olen tehnyt jo kahdesti sen jälkeen, myös tänään. Opin sen herkkuleivän ohjeen by heart eli minun ei tarvitse nähdä ohjetta, kun osaan sen ulkoa. 

Kaverin kanssa kissa on jo hyvän tovin ystävystynyt ja on aina ihan myyty, kun leikkikaveri tulee käymään ja sitten se on tuollainen nassukka sylissä. 

 

Nyt syksyllä on ihanaa käyttää erilaisia huiveja, kerrospukeutua ja pukeutua lämpimästi. 

 

 

Sunnuntainakin taisimme ensin syödä ja sitten lähdimme kävelemään toiselle puolelle tietä kuin Vanha Vallila, kun sielläkin näkyi kauniita puutaloja. Tiedän, että osa Vallilaa on vielä tutkimatta, mutta joku päivä vielä. Ihana auringonlaskukin oli, vaaleansiniliilapunaisia pilviä.

 

 

Löysin tämän kirjan kirjaston bestseller-hyllystä. Kirja on alkanut tosi kivasti, mutta en ole nopea lukija, vaikka haluaisinkin olla. Harmi että tämä on vain pari viikkoa lainassa ja ensi perjantaina tämä pitäisi palauttaa. On siis viisi ja puoli päivää aikaa lukea tämä kirja, enkä ole päässyt vielä pitkälle.

 

Tällä hetkellä on ne kauan kaivatut värit puissa. Punainen, oranssi ja keltainen näyttävät niin kauniilta vaaleansinistä taivasta vasten. 

Kerroin ilahtuneeni tonnikalasta pitkästä aikaa, joten tein lopusta paseeratusta tomaatista, ruokakermasta ja makaronista tonnikalapastaa. Söin sitä pariin otteeseen ja otin myös töihin mukaan.

Ihanan ihanainen auringonnousu oli tällä viikolla. Upeat syksyn värit luonnossa, puissa ja taivaalla.

 

Tällainen oli Elielinaukiolla tällä viikolla. Halloweeks Puotilan kartanolla, johon ehkä huomenna kaverin kanssa suuntaamme. Paitsi että huomasin juuri, että sinne onkin pääsylippumaksu, mikä on tosi harmillista. Olisi ollut kiva käydä katselemassa. Pitää odotella, kun kaupunkiin tulee valotaideteoksia, jospa niitä tällä kertaa näkisi. 

 

Näiden kavereiden ohje:

 

25g eli puolikas tuorehiivaa liotetaan 3dl haaleaa vettä

1 tl suolaa

1 dl kaurahiutaleita

5 dl vehnäjauhoa

pari lorausta oliiviöljyä

 

Ainekset sekaisin ja luultavasti jonkin verran pitää lisätä vehnäjauhoa, että taikinasta tulee hyvä ja irtoaa vuoasta ja sormista ihanteellisesti. Odotellaan tunteroinen sen kohoamista leivontavuoassa. Pistetään uuni 250 asteeseen, kaadetaan taikina vehnäjauhotetulle tasolle. Näistä voi tehdä sämpylöitä, pari pientä leipää tai yhden iison pitkän. Taikina toimii myös kaksinkertaisena, kun kertoo vain kaikki ainekset, jos haluaa paljon taikinaa, mutta sitten tarvitsee oikeasti ison vuoan. Uunissa suunnilleen vartin, niin voi ottaa ulos jäähtymään. Hetken jäähdyttyä ei kun ääntä kohti! Hyviä ovat!

 Sen jälkeen, kun kaveri kävi, niin kissa on tykästynyt olemaan tuolla ihan ylhäällä, vaikka se ei ole ennen oikein tykännyt sinne mennä, vaan oleillut toisiksi ylimmällä laudalla. Tiedä häntä, mistä tämä muutos johtui, mutta tosi kiva juttu, että viihtyy siellä.

Tänään ehdin käydä suihkussa, pestä vessan lattian, vaihtaa kissanhiekat, pestä pyykkiä ja tehdä leipää ennen kuin äiti soitti aamusella, kun olin syömässä aamiaista ja yritin aloitella tämän kirjoittamista. Tämä viikko on ollut hyvä virkeyden kannalta. Kolme viime viikkoa on tuntunut tosi väsyneiltä, on useasti nukkunut töiden jälkeen ja on tuntunut, että on ollut jatkuvassa lievässä tulehdustilassa. Flunssasta toipuessa on sanonta, että "palaa takaisin elävien kirjoihin". Tällä hetkellä tuntuu, että olen jälleen herännyt uudelleen, kun olen ollut unessa.

 

Tällä viikolla kuitenkin on tuntunut siltä, että keho on toipunut siitä ja on jälleen täynnä virtaa. Kävin jopa salilla tänään pitkästä aikaa ja oli tosi mukavaa juosta vähän intervalleja ja kolme kokonaistakin kappaletta normaalia nopeammalla nopeudella. Feel good!

Luulen, että tulehdustilan siirtymisen lisäksi viime viikon perjantaina ääneen sanotulla asialla on ollut merkitystä sisäisen mielenkuvan kannalla. Toin esille. että tuntuu, että aika kulkee liian nopeasti, eikä ehdi ollenkaan pysähtyä. Mitä sillä tarkoitin, ettei ehdi pysähtyä nauttimaan hetkistä ympärillä. Mietin silloin, mistä se johtuu ja mitä sille itse voisi tehdä. Tulin siihen johtopäätökseen, että hidastaakseen aikaa ja nauttiakseen enemmän hetkistä, joista haluaa nauttia, pitää hidastaa itseään. Pitää herätä näkemään se, minkä välillä unohtaa. Pitää hidastaa omia ajatuksiaan, nauttia kaikesta suuremmin ja olla täysillä läsnä. Se on taika hidastamiseen. Aina sekään ei riitä. Kelloa haluaisi kääntää ties mihin suuntaan aina välillä, mutta tärkeintä on se, mitä tekee nauttiakseen niistä tärkeimmistä hetkistä ja herätä huomaamaan, että joka ikinen hetki on tärkeä sekä vaalia niitä sellaisina kuin ne ovat.

 

Löysin myös tämän kuvan Hidasta elämää - kuvan, joka täsmentää kaiken yhden lauseen sisään. Jokaisella, jonka elämä menee liian nopeasti, pitää yrittää hidastaa, jos ei halua kaiken menevän liian nopeasti. Huomaan varsinkin, että mukavassa seurassa aika kuluu kuin siivillä, mutta ainakin voi olla varma siitä, että on nauttinut jokaisesta hetkestä.