torstai 30. tammikuuta 2014

spring in indiska!


 Moi!


Piti eilen kirjoitella tämä postaus, mutta unohdin puhelimen akun töihin, joten olin eilen loppuillan ilman puhelinta ja nettiä. Aika vapauttavaa, vaikkakin jokseenkin yksinäistä. Katselin televiisiota ja kutosin paitaa, josta ei kyllä mitään paitaa ole tulossa kuin korkeintaan jollekin lapselle.
Eilen oli myös niin ihana aurinkoinen päivä, että halusin taas nähdä kauppojen kevätmallistoa ja kuvata aurinkoa ulkona. Näpit jäätyi, mutta on se aina sen arvoista valokuvaaminen. Flunssa on melkeinpä kokonaan väistynyt. Nyt on vain niiskutus jäljellä.

Kevääseen kuuluu ehdottomasti värit! 

 

Aurinko paistoi ihanasti
sisälle Indiskan myymälään

Kevätauringon tuntee sen tavasta lämmittää ja se on valoltaan talviaurinkoa lämpimämpi. Ensi viikolla on luvattu jo nollakelejä. Ehkäpä kuukauden kuluttua ollaan jo plus kymmenessä. Sen näkee sitten.

Kun kävelee putiikeissa, missä on juuri laitettu kevät talven tilalle,
niin ei ihmekään, että kevättä tekisi mieli aikaistaa sisustamalla koti kevätkuosiin :)




Haluaisin niin viedä kukkia kotiin. Ehkä huomenna :)


Tykkään kauppahallista, koska siellä on perinteinen wanhanajan tunnelma. Olen käynyt Tampereen kauppahallissa myös ja sekin on aivan ihana. Kysyin, onko Jyväskylässä kauppahallia, mutta harmi vain, ettei ole. Olen alkanut miettiä muuttoa toiseen kaupunkiin, mutten vielä tiedä, mikä olisi parempi kuin Turku.

Bussikortin saan vasta huomenna ladattua, onneksi pääsin ihanan työkaverini kyydillä vähän aikaisemmin töihin. Kotiin pitää silti kävellä. Se on 4, 9km matka, mutta kävelijän oikoreiteillä saattaa olla jonkin verran lyhyempi.
Nyt töihin! Tsau!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuulumisia kolmelta viikolta ja Katajanokan arkkitehtuuria

Töihin paluu flunssaviikon jälkeen oli hieman väsynyt. Tuntuu, ettei vieläkään ole oikein voimat palautuneet, vaikka siitä on jo kolme viikk...