maanantai 20. tammikuuta 2014

Maanantai

Moi!

Aamulla ajattelin, että tämä saattaisi olla juuri tyypillinen Karvinen-maanantai,  jolloin mikään ei mene oikein. Onneksi kyse oli vain aamusta.
Kissa halusi kolmelta yöllä ruokaa ja ennen kuutta päätti karata rappukäytävään ja kiipesi neljänteen kerrokseen, erehtyi ovesta. Onneksi sain kiinni ja kiikutin takaisin sisälle. Pyörisin sängyssä saamatta unta ja päätin lähteä keskustaan juomaan aamukahvin. Sitten töihin.



Tänään on ollut perinteinen talvipäivä, mutta tavallista kylmempi, kun on tullut syötyä liikaa makeaa viikonloppuna ja nukuttua viime yönä liian vähän. Flunssa siis tulossa kovaa vauhtia. Sauna olisi nyt kiva.

Töiden jälkeen lähdin kaverin luokse. Nukuin päikkärit. Katsottiin Walter Mittyn ihmeellinen elämä. Sain kaverilta metrin mittaisen kissan raapimapuun. Se kökötti vieressä kahdessa bussissa, eikä kukaan kysellyt mitään.

Piti tänään vähän rumsteerata, mutta ei jaksa. Voisi mennä aikaisin nukkumaan tänään, kun on väsy ja flunssainen olo. Voisi vielä juoda finrexiä tai teetä. Ja ehkä laittaa vähän hunajaa joukkoon.

Kuvassa varjolla ei siis ole isoa lekaa vaan kissalle metrin mittainen raapimapuu.

Pukeutukaa lämpimästi ja pysykää terveinä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuulumisia kolmelta viikolta ja Katajanokan arkkitehtuuria

Töihin paluu flunssaviikon jälkeen oli hieman väsynyt. Tuntuu, ettei vieläkään ole oikein voimat palautuneet, vaikka siitä on jo kolme viikk...