Aurinko paistaa, kahvi tuoksuu kahvilta, aamupuuro täyttää vatsan.
Eilen piti kuvata syksyn värikkäitä lehtiä, mutta en halunnut, koska myöhään olikin liian kylmä ja käännyin heti ulos päästyä takaisin ajatellen ei. Nyt voisi tuuli laantua. Aurinko paistaa. Näin yöllä pahoja unia - niin kuin viime öinä olen alkanut näkemään ja nukkumaan huonosti, vaikka unissa ei ole katkoksia. Eivät ne oikeastaan ole pahoja unia, eivät painajaisia, mutta pahoja unia, surullisia.
Herään vatsaltani, tavalla jolla en tapaa nukkua. Lihakset kolottavat, keho kertoo alinesteytyksestä. Ihana ihminen vieressä. Vielä huomenna. Ja monena päivänä sen jälkeen, mutta ei enää saman katon alla. Surettaa, harmittaa, kiukuttaa, suututtaa, pelottaa ja olen hämilläni kaikesta.
Tällä viikolla olen ihastellut luontoa, auringonpaistetta, värikkäitä lehtiä, lapsia leikkimässä, hymyileviä kasvoja, huolettomuutta. Tällä viikolla olen tehnyt uunipuuroa, jota söimme kolmena aamuna peräkkäin. Tällä viikolla olen valmistautunut, mutta en ole valmis. Tänään pitää pakata tavaroita pusseihin ja laatikoihin. Torstaina ostimme mikron, tiskiharjan, tiskinpesuaineen ja kävimme Ikeassa. Ikeassa oli mukava kierrellä ja höpötellä kaksistaan. Hymyilytti.
Syy siihen, miksi piti käydä Ikeassa, ei ollut mukava. Ostimme viinilaseja, olutlaseja, kynttilän, pienen kaapin, lautasia monen kokoisia, pannunalusia ja pari pientä mattoa. Katsoimme myös peilejä, isoja mattoja, leikkuulautoja, lusikkalaatikoita, yöpöytää, sohvapöytää, tv-tasoa ja lamppuja - asiat, jotka jäivät vielä ostamatta. Eilen sain kattilan, laseja ja desilitramitan sekä patjan. Minulta puuttuu vielä sänky, tietokone ja tv sun muuta. Niin, minulta. Materiaali ei kuitenkaan tee minua onnelliseksi.
Ikean reissun jälkeen menimme viemään tavaroita uudelle asunnolleni Hakaniemeen. Mikro löysi paikkansa, mutta tarvitsee jatkojohdon ylettääkseen pistorasiaan. Astiat jäivät odottamaan pesemistä. Pari mattoa meni rötköttämään lattialle parempia odotellessa. Nelilokeroinen hyllykkö tuli nopeasti koottua miehen taitavien käsien alla. Sain myös pyöritellä pari ruuvia paikoilleen.
Kävelimme muutaman korttelin autolle ja lähtiessämme ajamaan huomasimme, kuinka lähellä Linnanmäki on. Menimme eksymisen kautta kauniin veden ohitse, luultavasti kyseessä on Hakaniemen ranta. Pitää yrittää myöhemmin löytää sama reitti, koska yöllinen Hakaniemi näytti todella kauniilta. Kurvasimme keskustan kautta takaisin kotiin.
Kyyneliä auringon valossa. Voisi lähteä ulos kuvaamaan kaunista Talia - metsä johon tulen palaamaan monta kertaa, koska rakastan sitä tuttua metsää ja reittiä. Kalliossa ei löydy paljon metsää, vain kivisiä taloja ja teitä. Onneksi siellä on yön valoissa kimmeltävää vettä.
~ Lilja Lumi
Älä puhu asiasta, jota edes aika ei ymmärrä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti