Syömisestä

Jonkin aikaa sitten tuli sellainen reaktio kaupassa, että massu kurnii, mutta ei tee mieli ostaa mitään. Ei keksi mitään, mitä haluaisi syödä, eikä tee mitään mieli. Jotain kuitenkin pitäisi syödä. Sitä oikein turhautuu ruokakaupassa, jossa on tuhansia tuotteita, joista valita, muttei tee mitään mieli. Jotain kuitenkin pitäisi syödä. Onneksi työpaikalla on joka päivä valmis ruoka, jota kutsutaan meillä valvonta-ateriaksi, aika hauska nimitys, mutta periaatteessa siis meillä ei ole erikseen ruokataukoa, koska työskentelemme syödessämmekin.

Kasvoin lapsuudessani kodissa, jossa oli pakko syödä lautasensa tyhjäksi ja saatettiin sanoa perään, ettei saa jälkiruokaa, jollei syö kaikkea ruokaa lautaselta, vaikkei ollut sitä edes itse täyttänyt.

Joskus minua on sanottu nirsoksikin, koska rupesin varhaisesta 10-vuotiaasta alkaen vieroksumaan punaista lihaa, varsinkin makkaraa ja suuria lihakimpaleita, enkä koskaan pitänyt lihakeitosta, jauhelihakeitto kyllä menetteli. En kyllä tällä hetkellä syö kuin jauhettua nautaa punaisista lihoista - siitä voi tehdä kaikenlaista.

Miten voi kutsua nirsoksi sellaista, joka kunnioittaa omia mielipiteitään ja aatteitaan?

Vierailla ja synttärikutsuilla, omillakin synttäreillä, oli pakko maistaa täytekakkua, varsinkin oma täytekakku piti aloittaa, että vieraatkin saivat maistaa. Ei, en pidä perinteisestä täytekakusta yhtään. Tulee kyynel silmään sen ajattelemisestakin. Täytekakku on nimensä mukaisesti täyttävää ja siitä tulee paha olo. Ja toisaalta, kun piti syödä vierailla edes täytekakkua, niin kuitenkin katsottiin tarkkaan, ettei ottanut mitään muuta keksiä tai pullaa yhtä enempää, että muutkin vieraat saisi. Sanottiin, ettei saisi olla ahmatti. Toisaalta, kun teininä yritin juoda tarpeeksi vettä lukemieni suositusten mukaisesti, niin veden juontiani tarkkailtiin koko ajan, vaikka en minään päivänä saanut suositeltua vesimäärää täyteen, niin silti aina tarkkailtiin. Sitä en koskaan ymmärtänyt. Varsinkin urheilevan ihmisen pitäisi tankata riittävästi vettä. Mahtoikohan osa makean haluamisestani johtua siitä, että en saanut riittävästi muita ravinneaineita ja nestettä?

Makean persous pysyi minussa monta vuotta ja luultavasti se tarttui minuun lapsuudesta. Lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa makea oli ikään kuin palkinto, tavoiteltava asia ja mielihyvän tuottaja - toisaalta sitä oli aina saatavilla. Perheeseeni kuului perinne juoda joka ilta iltakahvit ja siinä samassa syödä iltapala ennen nukkumaan menoa. Teini-ikää lähestyttäessä iltakahvipöydässä alkoi olla yhä enemmän makeita herkkuja ja keittiön kaapeista löytyi aina keksiä, pullaa tai piirakkaa. Voin suoraan sanoa, ettei perheessämme ollut kovinkaan hyvät ruokailutottumukset. Olinkin pienenä ja nuorena vähän pyöreämpi ja kärsin useasti ihon huonovointisuudesta, joka johtui siitä, että kehokin voi huonosti.

Kuvat löytyivät googlesta

Nykyään makean syömisestä saattaa tulla huono omatunto jälkeenpäin, koska se ei ole hyväksi elimistölle, aineenvaihdunnalle eikä iholle. Sen tiedostaa. Tällä hetkellä ei tee yhtään mieli makeaa. Kävelen pullat, piirakat, keksit, karkit, sipsit ja jäätelöt ohi katsomatta päinkään, koska ei löydy innostusta.

Toisaalta voi olla kyse siitäkin, ettei osaa ostaa vain itselleen herkkuja. Silloin, kun tiedän jonkun syövän seurassani, niin keksin vaikka mitä ja ajattelen, mistä molemmat voisimme nauttia ja tykätä. Kysyin eräänä päivänä ollessamme ystävän kanssa kahvilassa, että jos ostaisin hyvältä näyttävän suklaakakun vitriinistä, niin söisikö hän siitä puolet. Hän vastasi ei, joten kakku jäi ostamatta.

Olen siis eräänlainen tunnesyöjä - haluan jakaa herkuttelunautinnon toisen kanssa.

Toisaalta taas kaupoissa on nykyään ihan hurjan suuri valikoima ja niin paljon kaikkea, että valikoimiseen kuluisi paljon aikaa. Periaatteessa suuri valikoima myös pienentää haluamista. Näen usein kaupassa joidenkin nappaavan sipsi- tai karkkihyllyltä jotain tuttua ja turvallista, mitä on aina ennenkin syönyt. On vain harvoja niitä, jotka viettävät siinä kaikenmoisia karamelleja ja suklaita notkuvilla hyllyillä aikaa ja miettii, mitä kokeilisi seuraavaksi, mikä näyttäisi hyvältä. Enkä nyt lähde ollenkaan höpisemään nykyruokatrendistä.

~ Lilja Lumi

P.S. Oli muuten aivan ihana päivä tänään töissä, kun oli laulutuokiota ja metsäretkeä. Menimme peuhaamaan lapsien kanssa lehtiä täynnä olevalle nurmelle ja lehtien sekaan makoilemaan, jolloin lapset kiipesivät päälle. Ihana katsella lasten iloitsemista. Aivan satumaista maisemineen, saimme paljon upeita syksyisiä kuvia, vaikka taivas olikin pilvessä.