Sikamaista sikailla sikana

Herään kuudelta lauantai-aamuna, asunto on kylmä ja toisessa sieraimessa nuhaisuutta. Harmittaa ne kaksi viinilasillista, jotka eilen join yksin. Heräsin kuudelta, koska aivot ovat tottuneet työrytmiin. Työpäivinä saa helposti itsensä uneen uudelleen, mutta kun koitan sitä viikonloppuna, kun on oikeasti aikaa nukkua, niin ei tapahdu mitään. Saatan ottaa päiväunet myöhemmin.

On eräänlainen tapa, jolla saan unen päästä normaalisti kiinni: ota hyvä mukava asento, josta et enää liiku, laita silmät kiinni ja kuuntele hengitystäsi. Anna hengityksen pikku hiljaa hidastua, niin kuin se tekee nukkuessasikin ja ajattele vain hengitystäsi ja että olet pian suloisessa unessa. Jos ajatukset vaivaa, ajattele vain positiivisia. Voi myös kirjoittaa ikävät tai päätä vaivaavat ajatukset paperille, ne löytyvät sieltä sitten kun heräät. Jos et ole nukahtanut viidestä kymmeneen minuutissa, niin ei kannata enää yrittää, ei se uni tule. On olemassa myös uniruokia, yksi näistä oli muistaakseni banaani ja tietysti maito. Valoa ja elektronisten laitteiden näyttöjä kannattaa vältellä, ne nostavat valvetasoa.

Possun kuva googlesta

Eilen taas mietin näitä outoja nykysuomen sanontoja, kuten "tykätä ihan sikana", "aivan sairaan kivaa" tai "voi kauhea". Miksi sikaa pitää lykätä joka väliin? En ole kasvanut kuin puhumalla siasta eläimenä tai sikailusta, jolloin on joko ahne possu tai näyttää huonoa käytöstä. Olen tottunut sanomaan, että tykkään tosi paljon, joten miksi pitää tykätä sikana? En minä ole sika! Etkä sinäkään.

Suomenkieli köyhtyy muutenkin kuin sillä, että vanhempi katselee kännykkäänsä, tablettiaan tai mitä tahansa muuta elektronista laitetta lotkauttamatta korvaansa lapsen juttelulle. Lapset juttelevat paljon ja heidän kielensä saa olla rikasta alusta asti. Pyrin käyttämään lapsille työssä puhuessani mahdollisimman paljon sanoja ja mahdollisimman selkeää kieliasua eli kokonaisia sanoja, kirjakielimäisyyttä, kuulostamatta kuitenkaan koneelta.

Höpötävien lasten kuva googlesta

Koneista muuten tuli mieleen, että teininä saatoin pelata tietokoneella ja oikeastikin tiuskaista, kun joku tuli häiritsemään. Miksei silloin vain osannut lopettaa ja mennä pois koneelta. Joskus kun kännykkäkin sattuu jäämään vahingossa kotiin, niin sitä on jotenkin kevyempi olo (useimmiten kyllä tarkistelen kännykkää, koska haluan olla ihmisten ulottuvilla, en katsellakseni kissavideoita).

Toiset ihmiset eivät useimmiten häiritse, niin ei ainakaan pitäisi ajatella, varsinkaan samassa taloudessa asuvat, jotka tulevat sinulle juttelemaan. Ventovieraatkin kysyvät joskus neuvoa kadulla, uskaltavat lähestyä ja juttelen heidän kanssaan, kun he kysyvät vaikka reittiä jonnekin. Se kyllä harmittaa joskus, jos en heitä pysty neuvomaan, varsinkaan, kun en tunne vielä paikkoja hyvin ja silloin pitää pahoitella, vaikka haluaisi olla avuksi.

Oliko minulla oikeasti jotain asiaa? Ei. Satuin vain heräämään lauantaina kuudelta, enkä saanut enää unta. Voisipa tässä sitten katsoa pari jaksoa How I met your motheria, josta olen viimein innostunut ja vaikka jossain vaiheessa tiskata, kukistaa tiskivuoren peikko. Tällä viikolla on alkanut syksyn toinen puoli, se sateinen ja tuulinen. Toivottavasti aurinko kuitenkin aina välillä näyttäytyy.

Menin muuten eilen töiden jälkeen Ruoholahteen höpötettyäni tutun kanssa, jonka näin jälleen samassa bussissa. Menin metrolla ensimmäistä kertaa Kampin yli eli Ruoholahteen, päätepysäkille. Ruoholahdessa sijaitsee Jysk, luultavasti Helsingin ainoa. Ostin Jyskistä sängyn, joka tulee parin viikon päästä ja luonnonvalkean pörrömaton, jolla hauskuutin kanssakulkijoitani metrossa ja kadulla. Mielestäni on mukava huvittaa ihmisiä tekemällä jotain hieman hassua, jotenkin tavallisuudesta poikkeavaa, vaikkei se poikkeaisi tavallisuudesta kovinkaan paljoa.

26.10.2013

Esimerkiksi kaksi vuotta sitten halloweenina laitoin sinisen peruukin päähän ja maalasin naaman mustalla ja valkoisella kasvovärillä. Eipä kai se ollut niin ihmeellistä, kun oli sentään halloween-aika, mutta sain kieltämättä bussissa pitkiä katseita osakseni. Olinkin kirjoittanut FB:ssä, kun tämä kuva oli ja veljeni oli kommentoinut, että hän olisi kyllä pelästynyt, niin vastasin "En pelkää mennä naamioituneena ihmisten ilmoille. Sehän on vain muita ihmisiä piristävä kokemus ja sen takia omasta mielestä hauska kokemus".

Kivaa lauantai-päivää kaikille! Joillakin on viikonloppu ja toisilla töitä tänäänkin.

Mukavaa vapaapäivää ja työpäivää siis!

~ Lilja Lumi