Onko helppoa olla lapsi?

Tänään on ollut väsynyt päivä. Kolmesta lähtien on hurissut päässä ja luulenpa, että se johtuu huonoista yöunista. Vaikka ne olivat sopivan pitkät, olivat ne silti huonot ja muistan nähneeni kaksi pidempää unea. Enää en muista niistä mitään. Heräsin mahallani taas, selkä sattuen.

Menin töihin, suoritin päivän, oli hieman stressaava päivä, mutta näitä on aina välillä ja sitten tulee taas parempia - se on ainakin varmaa. Jokainen päivä voi olla erilainen. Tänään paistoi jälleen aurinko.

Töiden jälkeen kävin Oulunkylän kirjastossa, koska eilen totesin, että lähikirjastoni on täysin epälooginen (pask!) ja siellä ei ole yhtään niistä kymmenestä lehdestä, joita tapaan joskus selata. Hauskan näköinen lasten osasto ja musiikkiosastolle oli oma kerroksensa, hieno rakennus ja portaat, sekä rakennus on monitasoinen, mutta siihen sen hienous sitten jää. Kuin yrittäisi tulla vaatekauppaan, jossa kaikki muut vaatteet ovat hujan hajan lattialla ilman henkareita sekoittuneita toisiinsa paitsi lasten vaatteet ja harrastusvaatteet ovat siististi rekeissään. Tarkoitan tällä sitä, että sinne tosiaan tarvitsisi kartan ja suuret kyltit, mitä on missäkin.

Anyway kävin tänään selaamassa muutaman lehden, jotka olivat viikon aikana tulleet ja löysin kuusi kirjaa, jotka voisin lukea. Alunperin piti ottaa vain tuo Mama Mojo, mutta sitten löytyikin viisi muuta.

Kirjaston jälkeen menin bussilla Sörnäisiin, Sörnäisistä metrolla Kamppiin ja Elixiaan. Heti aloittaessani juoksemisen tunsin päässä alkavaa jomotusta. Ei hyvä idea. Eli silloin vasta oikeasti alkoi pää särkeä. Tein kuitenkin kaikki liikkeet ja sarjat, jotka tulinkin tekemään ja metroilin kotiin suihkuun, vaikka alunperin olisin halunnut käydä rentouttavassa saunassa, mutta pääkoppa päätti toisin. Kävin ennen metroutumista kaupassa hakemassa leipää, maitoa, muroja ja kurkkua. Huomenna on aikainen aamu. Seitsemäksi töihin.

 

Pohdin aikani sitä, kun kuulin parin tytön juttelevan pukuhuoneessa, kuinka helppoa on olla lapsi:

"Saa vain istua rattaissa, kun joku työntää sua ja sä voit vaan olla. On niin helppoa olla lapsi!"

Vai onko?

Lapset ovat ihania, rakastettavia, hurmaavia, kekseliäitä, suloisia, söpöjä, valloittavia pieniä höpönassuja, mutta miltä se toinen puoli näyttääkään? Kolikon kääntöpuoli?

Ihannelapsihan ei koskaan kitise, menee aina kiltisti nukkumaan, oppii nopeasti potalle ja puhumaan, on kaiken lisäksi kohtelias, siisti ja kaikkien kaveri. Aina ei vain ole näin. Tämäkin kaikki on kasvatuksesta, ympäristöstä, luontaisesta temperamentista, motivaatiosta ja monesta muusta asiasta kiinni. Kukaan ei ole täydellinen syntymästään lähtien, muutenhan me synnyttäisiin aikuisiksi, eikä aikuisetkaan ole täydellisiä. Ei kukaan ole.

Pienellä vauvalla on perustarpeet: syöminen, puhtaana pysyminen, riittävä uni, turvallisuus ja läheisyys, jollei ole mitään ongelmia, jotka hankaloittavat elämää, kuten vatsavaivat, korvatulehdukset sun muut pirut. On jännää, kun kuulen kaupassa pienen lapsen itkevän niin pystyn kuulemaan, mitä hän haluaa: oli kyseessä märkä vaippa, nälkä, väsymys, huono olla tai huomionkipeys.

Kun vauva kasvaa, alkaa hänelle muodostua omaa luonnetta ja omaa tahtoa. Tällöin alkaa myös opettaminen. Ensimmäisenä lapselle varmasti opetetaan tietynlainen päivärytmitys. 

Luulenpa kuitenkin, että moni lapsi, mitä vanhemmiksi ja suuremmiksi kasvavat aikuisuuteen asti, tulevat kohtaamaan valtavasti uusia asioita ja kompastuskiviä elämänsä aikana ja se jatkuu täysi-ikäisyyden rajapyykin ylitettyäkin. Sitä kutsutaan elämäksi.

Luulenpa, että varsinkin lapset ja varsinkin ennen viittä vuotta tulevat kokemaan todella paljon hämmennyksen aiheita asioista, mitä saa ja mitä ei saa tehdä. "Miksi tuo huutaa mulle, vaikka tein vain näin? Miksei näin saa tehdä? Oliko tämä huono asia? Oliko tämä väärin?" voi lapsi hyvinkin ajatella ja jotkut lapset voivat jopa pahoittaa mielensä tai turhautua siitä, että kiellettiin jokin asia. 

Onhan tietysti väliä myös sillä, miten asian ilmaisee. 

Minun ei ole pitänyt koskaan nostaa tätä esille, koska en muiden kasvatukseen puutu, mutta muutaman kerran ohi mennessä kaupungilla tai kaupassa on tullut vastaan perhetilanteita, jossa en yhtään ihmettele, miksi lapsi käyttäytyy niin kuin käyttäytyy, kun katson tai kuulen, miten vanhempi lasta kohtaan käyttäytyy. Tekisi mieli sulkea silmät ja korvat tilanteelta (jollei kyseessä ole oikeasti mikään väkivaltatilanne tai vaaratilanne), koska ei varmaankaan ole hyvä mennä oikaisemaan vanhempien kasvatusmetodeja. Vai onko? Sanotaanko nyt edes näin, että lapselle ei koskaan pitäisi huutaa. Se on sääntö numero yksi.

Lapsia myös pelottaa suuressa maailmassa moni asia. Voi pelottaa pimeys, pahat unet, vieraat ihmiset, liian nopeasti tapahtuvat asiat, kovat äänet, naapurin suuri koira, metsäkin. Silloin lapsi tarvitsee tukea ja turvaa, jonkun kertomaan, ettei ole mitään pelättävää ja käymään yhdessä tätä pelkoa vastaan.

Otetaan esimerkiksi myös väsymys, varsinkin yliväsymys. Se on varmaan jokaiselle tuttu käsite? 

Aikuinen menee nukkumaan, kun on väsynyt ja lapsikin nukahtaa nopeasti, jos on perustyytyväinen sillä hetkellä ja väsynyt. Mutta entäs sitten kun väsymys menee tietyn pisteen yli? Aikuinen voi juoda kahvia, syödä piristyäkseen ja pistellä huiviinsa vaikka Panadolin perään, jos päänsärky meinaa iskeä ja mennä aikaisin sitten illalla nukkumaan. Mitäpä tekee lapsi, joka tarvitsee paljon enemmän unta kasvaakseen ja kehittyäkseen, samassa tilanteessa? Lapselle tulee itkupotkuraivari! Aikuinen pystyy tarvittaessa hillitsemään tunteitaan, eikä näytä esimerkiksi julkisesti suuttumustaan. Jos aikuiset eivät hallitsisi tunteitaan, niin täällä maailmassa olisi kaaos, kaikki olisi täysin mielivaltaista tai olisimme jo kuolleet sukupuuttoon. Menikö raiteilta? Itkupotkuraivarin sattuessa aikuinen on kuitenkin lasta varten ja saa lapsen rauhoittumaan ja rentoutumaan. Sanotaan myös, että lapsi, joka näyttää aikuiselle itkupotkuraivarit ja turhautumiset, luottaa aikuiseen - tietää, että tunteita saa ja pitää ilmaista, ja oppii myös hillitsemään itsensä ajan myötä.

Takaisin hämmentymiseen. Lapset hämmentyvät monista asioista elämänsä aikana. Lapset ovat myös kiinnostuneita ja valtavan uteliaita asioita kohtaan ja haluavat osata ja oppia, haluavat että heistä ollaan ylpeitä ja he voivat olla myös itsestään ylpeitä. 

Yksi hämmennyksen asia on se, kun lasta kohtaan laitetaan valtavasti odotuksia joskus. "Kyllä sä tämän nyt osaat. Katso nyt, näin helppoa se on!" aikuinen voi sanoa lapselle, mutta lapsi voi mennä tästä hyvin hämilleen. Kaikki eivät ole nopeita oppijoita, jokainen on yksilö kaikin tavoin. Asia, minkä toinen oppii nopeasti, voi toiselta vaatia paljon enemmän aikaa - siksi asioita pitääkin toistella rauhassa ja kiireettömästi, kunnes vihdoin tulee se päivä, kun voidaan olla lapsen kanssa yhdessä ylpeitä.

Ja nämä vaikeudet ovat ennen kouluikää. 

Lapsena oleminen on helppoa ja myös vaikeaa, niin kuin elämäkin.

~ Lilja Lumi