Pieni avautuminen suomenkielestä

Joku on ehkä huomannut tai ollut huomaamatta, mutta muistan, kun kerran jollain luokalla opettaja pyysi minua käyttämään enemmän samaa tarkoittavia sanoja eli synonyymejä tekstissä, mikä onkin ollut erittäin tärkeä oppi, koska sen jälkeen aina olen pyrkinyt rikastuttamaan kieltä eri sanoin ja sehän myös vähentää toistuvuutta. Joskus minulla oli tarve myös yrittää iskostaa jokin tietty asia lukijan päähän, mutta opettaja kertoi siitäkin, että kyllä se yksi kerta oikeasti riittää. Äidinkielestä olen luultavasti oppinut eniten.

Pidin ja pidän vieläkin eniten suomenkielestä ja senkin takia pyrin vastustamaan "nykysuomea", joka ei ole joissain määrin suomenkieltä laisinkaan, koska se vilisee lainasanoja englannista tai ruotsista ja lisäksi suomenkieli on köyhtymässä adjektiivien käytön osalta (miten voi olla sairaan kiva? ristiriitaista) ja ihmiset haluavat vain sanoa asiat lyhyemmin, mikä on minusta on tyhmää, koska jättäessä sanoista vaikkapa ma-kirjaimet varrelta tai -ta lopusta, niin omaan korvaani se kuulostaa vain pöhköltä. Olenkin muualta ja äitinikin korvaan nämä nykysuomalaiset tavat puhua kalskahtavat. Tai sitten vain äitini toisena ihmisenä on myöntänyt asian.

Jonkin verran vaivaa myös se, että jopa asiateksteissä ja -kirjoissa alkaa olla todella paljon yhdyssanavirheitä ja sitten on tämä tapaus, kun olisi vaikka nelisanainen yhdyssana, niin kirjoitetaan vain kaksi sanaa yhteen kerrallaan - mikä ihmeen järki siinäkin on, kun ne kaikki neljä sanaa kuuluvat yhteen siinä kohtaa? Lievä huvittunut avautuminen suomenkielestä, mutta antaa nyt olla.

Tosin kun katselee jotain vuosien takaista päiväkirjaa, johon kirjoitin mahdollisimman puhekielellä (Turun murteella) niin ihmettelen itsekin, miten olen päätynyt tähän tapaan puhua suurimmalti osin kirjakieltä tai yritän oikeastaan puhua murretta, joka on sitä lähinnä, mutta luultavasti se johtuu työstäni, koska opetan omalta osaltani myös lapsia puhumaan ja haluan tehdä sen oikein vaikkakin leikkimielisesti, koska käytän puhekielessäkin sä, sie, sinä - ilmaisuja vaihtelevasti. On surullista, että jo kolmevuotias käyttää sanaa sika adjektiivina/tehostesanana (tietääkseni sika on eläin).

Tietysti on myös tämä tarpeeni kirjoittaa on lisännyt monipuolisen suomenkielen käyttöä. Pieni haaveeni on tulla kirjailijaksi, vähintään runojen osalta. Vaikka pystyn paremmin kirjoittamaan mielipiteitäni kuin suullisesti niitä lausumaan (olen harjoitellut suorempaa puhetta) mutta kärsivällisyys ei riitä kirjoittamaan kirjaa, vaikka lyhyitä tarinoita kyllä, vaikka onhan minulla vieläkin kesken tarina, jonka aloitin 6 vuotta sitten. Jospa se joku päivä valmistuu. Olisi kyllä huippua kirjoittaa kirja, mutta kirjoittaisin sen anonyymina. Enkä koskaan tule yltämään yhtä korkealle kirjoitustaidossani tai paremminkin kuvaustaidossa sanoin kuin Eppu Nuotio, jonka tapaa kirjoittaa ihannoin yli kaiken. Valokuvaus on onneksi tätä varten omalla kohdallani.