Kun jalat ovat vielä vähän kankeat nukkumisen jäljiltä, niin kädet ryhtyvät tiskaamaan astioita, jotka ovat jääneet altaaseen odottamaan. Kädet voivat toimia, vaikka mieli ei jaksaisi. Joskus pitää antaa käsien toimia omilla ehdoillaan ja mennä sinne, minne jalat vievät. Ne eivät aina kuuntele mieltä, vaan jotain syvemmältä kumpuavaa. Onpahan heti aamusta puhtaat astiat. Mukavaa.
Laitoin samalla kahvin tippumaan ja puuron mikroon. Puuron syön nykyään raejuuston ja vaihtelevan mehukeiton/kiisselin kera. Tällä hetkellä makuna sitruuna-vanilja, mutta seuraavalla kerralla jälleen jokin marjaisa.
Viime aikoina olen miettinyt, josko joisin vain aamukahvin ja lopun päivää joisin vettä, koska toisinaan tuntuu muutenkin, että tarvitsisi ainoastaan jonkin minilatten. Yleensä aamuisinkin juo sen pari kolme siemausta, kunnes on jo juostava bussille, jollei pakkaa kahvia matkamukiin, jolloin juoksee mukin kanssa bussille. Töissäkin tulee juotua vain pari kolme siemausta, koska ei huvita juoda enempää, se ehtii toisinaan jäähtyä, kun tekee tauollakin töitä, tai sitten se vain maistuu pahalta, eikä halua juoda. Ja sanotaan, että vesi virkistää ihan yhtä paljon, jollei enemmänkin. Vesi ei sisällä kofeiinia, mutta vesi virkistääkin kokonaisvaltaisemmin nesteyttäen koko kehoa ja keho toimii paremmin ja pysyy hereillä.
Eilen olin töiden jälkeen ystäväni kanssa Roasbergin kahvilassa/ istuskelupaikassa. Join pari lasia kahta punaviiniä ja sitten teki mieli vielä chococcinoa, kun ystävälläni oli sellainen. Eikä tämä herkku muuten maksanut paljon. Tällä viikolla on kyllä vähän taas herkuteltu, mm vedettyä yksi suklaalevy, mutta olen iloinen, että söin sen jo, koska nyt se ei kummittele siellä kaapissa. Oli ihanaa istuskella, rentoutua ja höpötellä ystävän kanssa. Oli jälleen se iltama, kun laulettiin ja rummuteltiin ja piti jutella vähän kovempaa, mutta lähdimmekin siitä juomiemme jälkeen, suuntasimme Filmtowniin vuokraamaan leffan, Pete ja Elliot, joka oli kyllä tosi mielekäs elokuvakokemus. Varsinkin se lohikäärme oli niin söpö ja oli suloisia kohtia, vaikka meinasi tulla tippa linssiin yhdessä kohdassa.
Pari kolme kertaa tuli salillakin käytyä. Iltapäivystysaamunakin tosi pikainen painojen nosto ja bussilla kohti töitä. Kyllä siinä huomasi, että aamulla lihakset eivät ole yhtä yhteistyöhaluisia kuin iltapäivällä tai illalla, enkä yhtään ihmettele, kun eivät ole saaneet kerätä energiaa päivän aikana. On kyllä ollut haaveena lähteä lenkille ennen töitä tai käydä salilla. Lenkki voisikin onnistua, jos herää tarpeeksi aikaisin. Sitten menisi töihin virkistäytyneenä ja hehkeänä.
Jos omistaisi parvekkeen, niin siellä voisi joka aamu tehdä vaikka vartin joogan ja se virkistäisi. Mielikuva isosta lasitetusta parvekkeesta, muutamasta kasvista, joogamatosta pehmeän maton päällä, ihminen lotus-asennossa ja kahvikuppi tai teekuppi vieressä. Tuulen vire kävisi kasvoilla ja kuuntelisi aamuisen kaupungin heräävän uuteen päivään.
Tällä viikolla on muutama hetki ollut hieman omituinen, oman pääni ja kehoni sisällä. Ihan kuin läsnäolevia poissaolokohtauksia - siksi niitä kutsun. Niitä tuli enemmän alkuviikosta. Ensin tuntui huimaamiselta päässä, jossa meinasi menettää tasapainonsa, vaikka istui lattialla. Mutta sitten on toisinaan niin lähellä tilanteessa, ettei hetkeen tunne mitään. Mieli on läsnä, mutta yhtäkkiä ei tunnekaan kehoaan. Tuntuu, ettei otetta omasta kehosta ole. Tuntuu vähän tunnottomuutena kasvoillakin. Mutta sitten tunto taas palaa kehoon ja palaa takaisin siihen hetkeen, vaikkei olekaan ollut poissa siitä hetkestä. Ovat saattaneet kestää vain pari kolme sekuntia. Se on vähän niin kuin tinnitus mutta kehossa. Tulee ja menee. Kummallista. Onneksi ei ole ilmennyt sen kummemmin.
En kerro töistäni muuta kuin sen, että meillä oli iltama yhdessä kahden talon kesken ja oli tosi innostavaa, kun sai kertoa omia ajatuksiaan ja kuunnella muiden ajatuksia esimerkiksi hyvinvoinnista työyhteisössä. Ykkösajatukseni oli ihan yleisestikin Älä jätä yhtäkään kaunista ajatusta ääneen sanomatta, vaan kerro se hänelle, kenestä niin ajattelet. Voihan toinen siitä hämmentyä, mutta ihmettelen, miksi pitäisi hämmentyä kohteliaisuudesta. Toivoisin vain tuovani iloa toisen päivään kertomalla sen, koska jos joku kertoisi minulle kohteliaisuuden ja levittäisi kaunista sanaa, niin olisin kyllä otettu ja tulisin tosi iloiseksi.
Heitin vanhat kukat roskiin. Toisipa joku uusia kukkia pöydälleni. Kukat ovat kauniita. Kaikkein parasta ja ihaninta olisi saada niitä joltakulta. Yllätyksenä. Tykkään yllätyksistä.
Olen katsonut Netflixistä myös Supernanny on tour - sarjaa muutaman jakson ja saatan niistä saada omia vinkkejä työhöni tai olla saamatta, mutta eniten siinä sarjassa ihailen Jo Frostia, hän on aivan mielettömän ihana ihminen ja hän arvostaa samoja asioita kuin minäkin.
Ennen joskus teinivuosina saattoi olla julkisuuden hahmoja, usein amerikkalaisia näyttelijöitä tai laulajia ihailun kohteina, mutta heitä ihaili aivan eri syystä kuin arkipäivän idoleita. Arkipäivän sankareissa jotain aivan erityistä heidän tavassaan olla, puhua ja ottaa muut huomioon. Minulla on muutama arkipäivän idoli: äidinkielen opettajani lukiosta, kaksi opettajaa ammattikoulusta, muutamia vanhoja tai nykyisiäkin työkavereita, tuttuja tai jopa satunnainen kaupungilla vastaan kävelijä voi olla sellainen.
Heidän tekonsa hymyilyttää. Heidän seurastaan nauttii ja keskittyy siihen, mitä toisella on sanottavana. Otan vaikutteita näiltä arkipäivän sankareilta, heidän tavastaan olla. En ota vaikutteita sellaiselta, joka ei käyttäydy mielestäni mukavasti, heille saatan ränistä takaisin, huomauttaa kohteliaasti tai olla välittämättä huonoista tavoista ja silloin pitäydyn omassa tavassani olla. Ihmisellä on perusluonteensa, mutta aina voi omaksua uusia tapoja.
Viime viikonlopun olin aika pitkälti liikkeessä. Kävin Espresso Housessa syömässä ja Roasbergillakin syömässä raakakakkua ja juomassa kahvia, kun Töölön konditoria ei kelvannut. Kuljin ristiin rastiin ja pitkin poikin metrolla ja ratikalla sekä bussillakin. Kävelinkin jotkut välimatkat.
Sunnuntai-iltana kun oli koko päivän ollut liikkeessä ja hetken kotona hengähti, niin ei jaksanutkaan kotoilla, joten menin leffateatteriin katsomaan Vaianan. Oli ihan ok. Teatterista poistuessa satoi lunta. Ja on sadellut monta kertaa sen jälkeenkin lunta. Lumisade on ihanaa, mutta olisi kyllä mielestäni jo kevään aika. Kyllä se pian tulee, onhan jo maaliskuu. Plussakelit ovat alkaneet.
Olen aloittanut uuden kirjan, Eppu Nuotion Koston. Se on eka jännityskirjani, jota luen, joten Eppu on aivan loistava siihen tarkoitukseen, koska Eppu on oikeastaan yksi lempikirjailijoistani jollei jopa se ykköslempikirjailijani. Muut lempikirjailijani ovat myös olleet joko suomalaisia tai brittiläisiä. En nyt ala luettelemaan. Epulla on kuitenkin aivan ihmeellinen kirjoitustaito, mihin en koskaan yltäisi (jokaisella on omansa, voihan sitä harjoitella) ja hän kertoo asioita niin taitavasti kuvaillen ja erittäin mielekkäästi, että sitä vain alkaa hamstraamaan tekstiä eteenpäin. Yksi hänen tähän asti luetuista kirjoistaan ei kyllä miellyttänyt, en olekaan päässyt muutamaa sivua pidemmälle, kun ei vain saanut luettua. Jotkut kirjat ovat sellaisia, lopettaa heti alkuunsa, jos ei miellytä. Miksi lukeakaan sellaista kirjaa, joka ei miellytä? On muutama muukin kirja odottamassa ja lukemiseni on nykyään paljon hitaampaa kuin teinivuosina, mutta tykkään lukemisesta. Suomihan onkin lukemisen ja kirjojen luvattu maa, vai miten se meni.
Tänään pitää käydä kirjastossa ja salilla. Sitten voi keksiä jotain muuta.
Mukavaa viikonloppua!
~ Lilja Lumi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti