perjantai 25. heinäkuuta 2014

Huh hellettä!

Moi!

Yritän hetkeksi unohtaa sen, että avaimeni on ollut häviksissä pari päivää ja etten saa ilman sitä pyörää auki. Pitäisi yrittää löytää se ennen sunnuntaita.

Olin eilen teettämässä passia poliisiasemalla. Passin tekeminen on muuttunut vähäsen. Piti todistaa nimikirjoituksella ja henkkarilla todella olevansa se, kuka väittää olevansa ja laittaa vielä pariin kertaan sormenjälkensä ja vielä kerran nimmari ja maksaa koko hoito. Saan lisäksi passin suoraan ärrälle Helsinkiin lähimmäs asuinpaikkaani :)

Kiersin myös vähän vaatekauppoja, mutta en ostanut mitään tällä kertaa. Kävin ruokaostoksilla ja suuntasin bussilla takaisin kotiin.

Bussipysäkillä näin kahden viittomakielellä puhuvan viittovan ja seurasin heitä hetken aikaa. Hetken heitä seurattuani maailmasta sulkeutui hetkeksi kaikki äänet ja sillä tavalla vain katselin muutaman minuutin ihmisiä, kuinka he puhuvat eleillään ilman sanoja. Yksi parikin oli nojautunut lähelle toisiaan, katselivat toisiaan silmiin, silittivät selkää ja juttelivat ihan kahden kesken, kun taas vastapäin istuvat vanhukset huitoivat enemmän käsillään puhuessaan. Se hymyilytti hetken ennen kuin äänet taas palautuivat ja vaivuin ajatuksiin matkaksi.








Tänään aamupäivällä sain valmiit housut äidin ompelijaystävältä, on kyllä ihan kivat :) Kävimme äidin kanssa Kiisanpirtissä syömässä erittäin aikaisen lounaan ja olo oli todella öhky möhky sen jälkeen, kun ei ollut kauaa aamiaisesta. Kuvissa on Kiisanpirttiä, sen sisältöä ja seisovan pöydän antimia.



Syöminkien jälkeen suuntasimme äidin kanssa Maskun hiekkakuopalle uimaan ja karistamaan täyden mahan tunne pois. Oli muutenkin niin paahtava ilma, että pulahdus järveen oli virkistävää. Aika lämmintä oli vesi ja veden läpi pohjassa näkyi paljon pikkukaloja, kiviä ja simpukoitakin. Uin vastapuolelle eli kuvassa pienenä vaaleanruskeana kaistaleena keskellä näkyvän sillan luokse - siellä oli jälleen ranta ja matala vesi. Polskin sen edestakaisin, yhteen suuntaan polski kymmenisen minuuttia.

Tarpeeksemme polskittuamme ja jäätelöt syötyämme menimme paluumatkalla Manhattanin kirppikselle tutkailemaan löytöjä, eikä todellakaan kuumuutta pakoon. Kirpputorilla ei ollut ilmastointia ja se melkein vastasi auringossa olleen auton kuumuutta ja siellä meinasi ilma loppua kesken. Ostin pari paitaa, jotka voin esitellä myöhemmin housujen kanssa.

Kovin moni ei voi sanoa käyvänsä virkistymässä kaupassa, mutta kaupat, varsinkin kauppojen maito-osastot ja kylmäosastot ovat varmaan suurta huutoa hellekeleillä. Tai ehkäpä vain sieltä saatavat jäätelöt ja mehujäät - tuskin vartija tulisi koputtelemaan olkapäälle, jos viipyisi vähän liikaa pakastealtaalla tai kylmäkaapissa ovea auki pitäen. Siitä voisi kyllä tulla sanomista, jos laittaisi kylmiä pakastepusseja ihoaan vasten (ja sitten vielä takaisin sinne kylmäkaappiin varsinkin). Tänään on kyllä tullut juotua ihan tarpeeksi.






Kukissa oli kaunista hämähäkinseittiä

portaat alas puutarhaan

Eli todella kuuma päivä tänään, ja vielä sauna päälle, että tuli puhtaaksi. Saunassa ei kyllä paljoa viihtynyt ja muutenkin pidän aina saunassa mukana vesipulloa, josta hörpin vähän väliä, koska kerran on käynyt saunassa köpelösti, kun oli liian vähän nesteytystä kehossa. Kaiken kaikkiaan kyllä todella mukava päivä :)

Tässä vielä kukkia ja puutarhaa ystävättäremme luota. Luonto ja kukat ovat niin kauniita!

Huomenna pitäisi pakata ihan kaikki, mitä otan Helsinkiin mukaan ja toivottavasti avaimet löytyvät samassa hässäkässä. Sunnuntaina vaihtuu kaupunki Turusta Helsinkiin. Saa nähdä, mitä kaikkea kivaa siellä keksii. :)

~ Lilja Lumi

2 kommenttia:

  1. Paljon SInä ehdit hellepäivänäkin touhuta :)
    Oletko jo löytänyt asunnon Hesasta?

    VastaaPoista
  2. Paljoa sitä ehtii, ku ei halua paikallaankaan olla :)

    VastaaPoista

Kuulumisia kolmelta viikolta ja Katajanokan arkkitehtuuria

Töihin paluu flunssaviikon jälkeen oli hieman väsynyt. Tuntuu, ettei vieläkään ole oikein voimat palautuneet, vaikka siitä on jo kolme viikk...