tiistai 17. marraskuuta 2015

Ihan sama


Miksi siis yksi lasi, punaviinipullo ja keskisormessa paperista ja teipistä tehty laastari?
Tämä päivä on ollut yhtä myllerrystä ja on ansainnut punaviinilasillisen ja kiinalaista. Tein ekoporoaskartelua lasten nukkuessa, joten leikkasin saksilla sormeeni. Ensiapukaappi on toisella puolella taloa, joten otin paperia ja teippiä, jotka löytyivät läheltä ja tein siitä laastarin. Helppoa ja yksinkertaista. Tuli kyllä kivan näköinen poro. Siihen tarvitaan vain puolitosita vessapaperiholkkia ja muutama kepin pätkä, joista tulee jalat, kaula ja sarvet.

Jos en saa aamulla syötyä aamiaista, niin tulee huono olo. Niin kuin tänään bussissa iski matkapahoinvointi tyhjän nälkäisen mahan takia. Oli todella väsynyt aamu ja koko päivä. Puuro jäi syömättä, kun huomasin, että olikin jo aika lähteä bussiin. Onneksi töissä oli jäljellä eilisiä suklaakeksejä, joten kaksi sellaista ja keitin kahvia. Siinäpä aamiaiseni.
Joskus saattaa mennä koko päiväksi keho sekaisin siitä, ettei saa aamusta asti nälkää tyynnytettyä. Sitten voi tulla syöneeksi koko päivän jotain pientä, mutta mikään niistä ei korvaa aamiaista, vaan koko päivä on verensokerin heittelyä sinne tänne ja ärtyisyyttä, mikä on sietämätöntä itselle ja toisille, joille sitä yrittää olla näyttämättä. Eihän siinäkään mitään ole, jos vain kertoo olevansa sinä päivänä ärtyisä, koska verensokeri heittelee aamupalan puuttumisen takia. En ikinä ymmärrä niitä, jotka eivät syö aamiaista. Elämäni aikana aamiainen on jäänyt muutaman kerran, mutta aina huonoin seurauksin. Jos aamiaisen esimerkiksi jättää väliin ja syö seuraavaksi lounasta, niin se lounas saattaa alkaa etoa tyhjään vatsaan syötynä. Enpä tiedä, mikä siinä sitten on.

Voi että kun Alkossa on paaljon kivoja, mitä voisi maistella. Varsinkin näin joulun alla on kaikki joulumausteiset erikoisuudet! Maksaessani viiniä pankkikortilla, kassamies näki vaaleanpunaisen kortin pilkottavan kännykkäsuojan taskusta ja sanoi, että voisin sitäkin vilauttaa. Siihen tokaisin "Ai tätäkö?" Tässäkin tapauksessa periaatteessa myyjä olisi voinut sanoa suoraan, että "vilautahan henkkareita, että tiedetään sinun saaneen näitä juoda jo kymmenen vuotta". Tämä koskee sitä aihetta, jonka tänään opin itsestäni. Mutta miksi hitossa kukaan ei ole maininnut vuosia aiemmin jostain tällaisesta jutusta. Eihän itse tajua kaikkia tekemiään asioita, koska niistä pitää mainita.

Olen ollut joskus aika kiertelijä kaartelija, Kaino-Vieno Vierinkäinen. Kun joku kysyy jotain, mihin saattaa vastata, että ihan sama, niin tänään vasta sanottiin siitä, että se vähäsen niinkusta tuota ärsyttää, kun ei saa suoraa vastausta. Olisi ennemmin sanonut, niin voisin antaakin suoria vastauksia.

Aloin sitten miettiä, miksi aina sanon "Ihan sama", "Ihan miten vain", mikä tarkoittaa samaa kuin "Sama se minulle, kyllä se sopii", mutta toisaalta se voi tarkoittaa myös "Päätä sinä". Eli minun pitäisi tuoda vahvemmin mielipiteeni esille. Mietin sitten, miksi näin olen sanonut tosi moneen asiaan jo vuosia, että johtuuko se tietynlaisesta miellyttämisen halusta, siitä että en koskaan halua vaikuttaa itsekkäältä (epäilen vahvasti tätä) vai olenko vain kasvanut ja elänyt maailmassa, jossa toiset ovat tosiaan päättäneet asioita puolestani. Joissakin asioissa pidän lujasti pääni, mutta toisissa asioissa on todellakin ihan sama, miten on, että kumpikin käy, jos kysytään vaihtoehdoista.

Saako sitä sitten olla itsekäs? Onko se itsekkyyttä, että kertoo mielipiteensä jostain asiasta? Vai käykö minulle se, mikä toisellekin? Joskus saatan toki vastata, että valitse sinä, jos tosiaan tiedän, ettei toinen siitä pidä, minkä itse ykkösenä valitsisi. Aion opetella tämän asian ja kertoa itselleni, että ei ole itsekästä, jos kertoo oman mielipiteensä toisen kysyessä sitä. Ei se tosiaan ole.

Nyt rentoudun katsomalla, miten Tuuli nousee, juon punaviiniä ja syön kiinalaista.

~ Lilja Lumi


Lindexillä kävin sovittelemassa muutamaa paitaa lauantaina. Samana päivänä, kun kävelin keskustasta Hakaniemeen. Tällainen ja yksi harmaa tähtipaita näyttivät todella kivoilta kyllä, mutta kokeillessa niiden malli oli vääränlainen, alaspäin hieman levenevä. Tai se tuntui siltä, koska paidan malli on tasainen suora.


 Tätä en koittanut, mutta voisin harkita. Punainen pitkä yöpaita :)

Ai niin. Aloin lukemaan tänään uutta kivalta tuntuvaa blogia Oo siellä jossain mun. Lukiakseni jotain blogia pitää olla mielekäs kerronta-asu ja kivoja kuvia ja tietenkin hyvä aihe. Tällä hetkellä on seitsemän blogia, joita aktiivisesti seuraan.
Mutta nyt Tuuli nousee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuulumisia kolmelta viikolta ja Katajanokan arkkitehtuuria

Töihin paluu flunssaviikon jälkeen oli hieman väsynyt. Tuntuu, ettei vieläkään ole oikein voimat palautuneet, vaikka siitä on jo kolme viikk...