sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Siivouspäivä

Miten teillä siivotaan? Onko se jokapäiväistä vai kerran viikossa? Harvemmin?
Siisti kämppä on aina ilo silmälle ja rauha sielulle, mutta varsinkin tiskivuoren peikko tulee käymään vähän turhan usein. Vaatteetkin pääsevät pölykoirien seuraksi lattialle. Yksin eläessä sitä ei vain välitä niin paljon, miltä näyttää, mutta tapaan kyllä siivota ainakin kerran viikossa.

Sunnuntaisin.

Ja kun tiedän vieraita olevan tulossa, niin yhtäkkiä saan hurjasti jostain siivousenergiaa ja alle tunnissa koko kämppä on kiiltävä. Sunnuntaisin kyllä poikkeuksia lukuun ottamatta siivoan kaikki vaatteet lattialta kaappiin tai pyykkipussiin, imuroin muruset lattialta, pyyhin pinnoille kertyneet pölyt ja näytän tiskimonsterille harjaa, kunnes se on vajonnut takaisin viemärin syövereihin.
Pitäisi jossain vaiheessa sinipiika hommata tai tutustua naapuriin, jolla olisi sellainen, koska täällä ei ole siivouskomeroa erikseen, minne sellainen varrellinen sienenpidike mahtuisi.

Juon pannukahvia ja kävin äsken ripustamassa pyykit. Pyykinpesukoneita on pari kappaletta pyykkituvassa ja ne pitää aina varata varauskirjasta. Aikani oli kahdeltatoista, joten kävin lukaisemassa pari lehteä kirjastossa ennen sitä. Ei siellä ollut kyllä uusinta Fit-lehteä missään, kumma kyllä, vaikka pitäisi olla, mutta ostanpa sen kaupasta, kun vien pullosaaliin sinne. Lainasin pari leffaa ja kolme Nemi-sarjakuvaa, vaikkei siellä ollutkaan uusinta paikalla.


Pullosaaliista puheen ollen on tullut juotua tällä viikolla viiniä ruoan kanssa ja eilen olin vanhan työkaverin (toivottavasti tulevan ystävän) kanssa parilla. Olen ennenkin miettinyt, että alkoholi on yksi syypää pahan hajuiseen hengitykseen ainakin omalla kohdallani. Tosin ostin jokin aika sitten sähköhammasharjaan lisää harjaspäitä, olen hammaslankaakin käyttänyt ja ikenet ovat auenneet, muttei siitä sen enempää.

Aion kyllä juoda paljon enemmän vettä, kun se tuppaa aina jostain syystä jäämään. Eilenkin illalla minkään juominen oli vaikeaa, kun massu tuntui olevan niin täynnä, mutta pitänee muistaa, että jos juoman adjektiiveissa lukee runsas, niin se tarkoittanee täyttävää.

Nyt kuitenkin alkaa jälleen veden litkiminen, vaikkakin töissä se on vaikeaa sillä sen jälkeen pitää käydä aika nopeasti vessassa. On tällainen nopea putkisto.


Eilen päätin lähteä käymään Espoon Sellossa. Siellä oli mm. Anttilan avajaiset, jossa tarjoiltiin kakkua, mutta jono oli pitkä. Joulupukkikin oli paikalla ostoskeskuksessa. Ylhäältä katosta tippui jotain lumen tapaista siihen joulupukin ja tonttujen töllin päälle. Harmi ettei ollut poroa paikalla, muuten miekin olisin voinut käydä rapsuttelemassa.
Pukin syliin tämä tyttö ei enää mene.


Kävin Robert's Coffeessa syömässä joulumausteisen kakkusen ja juomassa latten, jonka jälkeen kiertelin muutaman kaupan ympäri. Tulipa tehtyä sellainen reissu ja käytettyä ensimmäistä kertaa lähijunaa. Olihan sekin kokemus.


Kävin vielä Stockmannin kirjakaupassa kuikuilemassa, löytyykö sieltä yhtä kalenteria, jonka varmasti saan tontulta lahjaksi - kiltti kun olen ollut. Ostin kiinalaisen ruokakuution ja menin kotio syömään sitä ja täyttämään massua juotavalla. Ennen kuin menin kaverin kanssa parille, niin katsoin leffaa nimeltä Incredibly loud & extremely close, joka oli edelleenkin hyvä. Suosittelen.

Kun tulin takaisin kämpille, eikä heti nukuttanut, niin päätin kääntää sänkyni toisinpäin.


Nyt tuntuu, että täällä on vielä enemmän tilaa, vaikka tilasta ei ole ennenkään ollut puutetta. Mukavaista, että eilen ja tänään on satanut lunta edes vähäsen tänne Helsinkiinkin. Nyt hörpin tämän kahvin loppuun, maksan parit laskut ja lähden salille.

Kivaa sunnuntaita!

~ Lilja Lumi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuulumisia kolmelta viikolta ja Katajanokan arkkitehtuuria

Töihin paluu flunssaviikon jälkeen oli hieman väsynyt. Tuntuu, ettei vieläkään ole oikein voimat palautuneet, vaikka siitä on jo kolme viikk...