Viime maanantain puhteita. Tein uuden avainnauhan töihin valkoisesta narusta. Kävin töistä päästyäni Isossa Omenassa, jossa oli Sinooperi. Sieltä löysin sopivan vaalean narun. Aluksi kun joskus tämän joltain messulta ostin oli tässä musta naru. Sen jälkeen oli työkaveri korjannut sen mustalla narulla, mutta kun jälleen oli menossa rikki, niin korjasin vihdoin itse valkoisella narulla. Tosin tein nauhasta inasen liian lyhyen, niin pitää jonain päivänä askarrella paskarrella se pidemmäksi. Voisi hankkia enemmän kaikenlaisia hienoja helmiä ja noita kiinnikkeitä, niin voisin tehtailla avainnauhoja tai mitä nauhoja tahansa. Se rulla, jonka ostin niin riittää hetkeksi kyllä materiaalia.
Tiistai-iltana kävin vielä hierojalla ja alunperin piti sinä päivänä lähteä Turkuun, mutta olisi tullut liian kiire. Lähdinpä siis aatonaaton aamuna vähän yli yhdeksän Onnibussilla. Otin ihan bussin edestä toisesta kerroksesta lisämaksullisen paikan, muttei ainakaan tarvinnut pelätä, että joku siirtää penkkinsä rumasti kysymättä syliin. Nyt ei muutenkaan ole paikkoja varatessa enää väliriveissä paikkoja, joita ei saisi ottaa. Joten sitten otan lisämaksullisen paikan, koska vaikka tykkäisinkin matkustaa mieluummin junalla, niin Onnibus on halvempi. Junalla matkustettaessa pitäisi hankkia tarpeeksi ajoissa lippu, jos haluaisi saada halvalla, jollei ole mitään tarjouskampanjaa meneillään.
Kuvassa näkyy tontun kokoama lahjakassi sekä aamupalaksi ollut voisilmäpulla ja kahvi Kampin K-supermarketista. Aamulla keitin kyllä puuron, mutta se odottanee siellä kulhossa pöydällä asunnossa, kun palajan takaisin niin kuin ihanasti tuoksahtava roskapussikin. Toivottavasti ei löydy muuta elämää.
Espoon kohdalla lumimaisema ihastutti matkalaisia, mutta heti Espoosta poistuessa oli jälleen vetinen synkkä maisema. Tabletti piti matkan ajan seuraa.
Turkuun päästyä piti kuvata harvinaista pilvien takana pilkottavaa valoilmiötä. Kyllä sitä aurinkoa kaipaa joka päivä, varsinkin jos sitä ei ole nähnyt viikkoon. Haimme myös veljen matkalla äidin luokse.
Perillä äidin luona saimme veljen kanssa käydä piparinleivontahommiin. Veli kauli puolet taikinasta ja mie lämmitin parvekkeella oleskellutta vähän jäistä taikinaa ja tein siitä palloja. Kolmen pekkaan painelimme muotteja taikinaan ja nostimme kuvioitua piparitaikinaa pellille. Jossain vaiheessa nuori isäntä meni levolle juotuamme välillä kahvit ja jatkoimme äidin kanssa taikinan muuttamista valmiiksi pipareiksi. Lopulta kokeilin onnnistuisiko omar-piparit, joka tuntuu olevan tämän vuoden trendi. Ei kyllä ihan onnistunut sillä tavalla kuin kuvittelin. Ajattelin, että Omar sulisi sinne sisälle ja muuttuisi tahmeaksi mössöksi, joka täyttäisi piparin sisustasn, mutta ei se mihinkään muuttunut. Yhteensä leivontaan kului suunnilleen 2,5 tuntia.
Äiti oli saanut ystävältään uuden kuusen, joka oli entistä rehevämpi ja äiti oli ystävänsä kanssa koristellut sen ennen kuin veljen kanssa saavuimme. Koko olohuone on sinisen valon kyllästämä.
Aattoaamuna söimme perinteisesti riisipuuroa luumu-rusinakiisselillä. Tosin luumut puuttuivat. Kaiken puuron, laatikoiden ja suklaiden takia on ollut joka päivä vähän limainen olo, mutta tänään olen ottanut ryhtiliikkeen ja jättänyt kaiken maitoa sisältävän pois ruokavaliosta. Hassua, että kello on vasta vaille kuusi. Voisi vielä mennä ulkoilemaan. Harmi kyllä, ettei täällä ole lunta. Eilen olin ystävän, jota en ollut nähnyt 4-5 kuukauteen, kanssa kävelemässä ja höpöteltiin kuulumisia. Sää oli kyllä aivan muuta kuin mieluisa. Oli sateenvarjokin mukana, mutta heti kun yritin sitä käyttää, niin tuuli yritti sen siepata. Oli helpompi olla huppu päässä. Tuuli ja sateli niin, että meinasi poski jäätyä. Paljon kivempaa muistella niitä jouluja, jolloin oli pakkasta ja lunta maassa, muttei todellakaan tuntunut yhtä kylmältä, vaikka oli kylmempi. Ilman tuulta ja vihmaa, ihanan auringon paistaessa, lumen kaunistaessa maata ei ole kylmä.
Jouluaattona kävin veljen kanssa pienellä joulukävelyllä Hovirinnan rannassa, joka oli vedetty ihan hajalle. Rikottu, rakennettu rumaa asvaltoitua parkkipaikkaa, viety siitä kiva koripallokenttä, jossa tykkäsin käydä heittelemässä koria, kaadettu lempipuuni laiturin vierestä ja viety lapsilta leikkipaikka rannasta. Kaikki hyvä tuhottu ja puolet rantahiekastakin tuhottu laudoitetulla tiellä, jossa oli kolme suurta vaatteidenvaihtopömpeliä. Ei niin mitään järkeä! Ensin Kaarinasta tuhottiin silta keskustasta, siitä se kaikki paha sai alkunsa. Sitten tuhottiin kaunis kallio, jonka jälkeen keskustaan rakennettiin maiseman tielle kerrostaloja, vaikka ne olisi voitu rakentaa ihan minne tahansa muualle. En tykkää enää käydä kotikaupungissa, jossa vietin lapsuuteni. Ala-asteenikin on tuhottu aikapäiviä sitten. Ei tämä ole enää sama paikka kuin ennen...
Kaarina on juuri sellainen takapajula, jonka ei suvaitsisi muuttua ollenkaan, mutta minkäs teet. Rannasta pois lähtiessämme totesin veljelleni (joka ei myöskään pitänyt rannan muutoksesta) ääneen, että onneksi taivas ja vesi pysyvät samanlaisina. Kukaan ei voi niitä tuhota.
Kävelyn jälkeen otin äidin mukaan ja menimme vielä kahteen kauppaan etsimään tätä Elinvoimaa-lehteä, josta otin kaupassa kuvan 20.10. ja odotin kaksi kuukautta, että voisin vihdoin saada sen ostettua, mutta kun kävimme äidin kanssa kaupassa 23.12. niin tämä lehti, jota olin niin kovasti halunnut, olikin vaihtunut uudempaan numeroon edeltävänä päivänä. Kimmastutti ihan valtavasti!
Olen monesta paikasta yrittänyt tätä kysellä, mutta kaikilla on sama vastaus: pois siirtyneitä numeroita ei enää ole saatavilla. Pitäisi olla sellainen paikka, josta saisi vanhoja lehtiä. Jossa olisi kaikkien vaikka aikakausilehtien (tai muutamien valittujen) kaikki numerot ja sitten kun haluaisi jonkun tietyn, niin sen voisi kopioida sen haluavalle henkilölle toki sopivaa maksua vastaan. Jos siellä ruudun takana joku tätä lukee ja tietää, että itsellä tai jollain olisi tämä KuntoPlus-lehden spesiaaliekstran Onnistujan opas - sarjan Elinvoimaa - lehti, niin olisin hyvin iloinen sen saadessani ostaa tai edes lainaan/virtuaalisena lehtenä. Tämä sama asia on jo viisi päivää minua harmittanut, enkä tiedä, milloin tämä lakkaa harmittamasta. Useimmiten jokin harmitus loppuu vasta kun saan asian selvitettyä, enkä tosiaan tiedä, saanko koskaan tätä lehteä luettavakseni. Pitää saada uusi asia vatvottavakseni.
Sytytin kynttilän Mamman ja Pappan haudalla. Laitoin nuo isolla, koska niin kuin omat äitini ja isä, joita en etunimellä kutsu, niin en myöskään koskaan kutsunut mammaa ja pappaa etunimillä.
Kummastelin hautakivessä näkemääni papan syntymävuotta 1917. Hän kuoli 1998 kuudesta isovanhemmastani ensimmäisenä. Muistan edelleen sen päivän, kun tunsin surua hänen poismenostaan. Hän oli ensimmäinen, joka lähti elämästäni. Mamma eli sen jälkeen vielä 20 vuotta, mutta heidän ikäeronsa olikin 16 vuotta. Rakkaus ei todellakaan ole iästä kiinni. Pappa ei oikeastaan ollut sukua minulle, mutta oli silloin erittäin läheinen minulle ja asui mamman kanssa. He olivat mamma ja pappa.
Äitini oikea isä kuoli kuusi päivää sitten eli tällä hetkellä minulla ei ole enää yhtään kuudesta isovanhemmastani. Äiti on ollut aika paljon puhelimessa kiinni asian tiimoilta. Ei se, että joku on isovanhempi ja tärkeä tarkoita, että hänen tarvitsisi olla sukua. Pappa oli äitini pikkuveljen isä.
Yhteisjoulukuva äidistä ja miusta ensin vuonna 2017 ja tänä vuonna.
Kävimme äidin kanssa hautausmaalla käppäilemässä ja ihanan ihana aurinko kävi meitä tervehtimässä pitkään ja tuntui lämmittävänkin. Kävimme vähän ennen lähtöä myös isotädin ja hänen miehensä haudalla. En koskaan tuntenut hänen miestään, koska hän menehtyi yhdeksän vuotta ennen syntymääni.
Hautausmaata kierrellessämme kävimme myös Muistolehdossa. Siellä oli paljon kynttilöitä ja nähdessäni sen ymmärsin, mikä on Muistolehto. Tiesin kyllä ennen, ettei kaikille ihmisille ole hautakiveä ja hautaa, mutta silloin vasta ymmärsin sen ja tulin surulliseksi sen takia. Toisaalta jotkut lähtevät tuulen tai aaltojen mukana. Ja silloin ei ole sidottuna paikkaan, vaan voi käydä missä tahansa muistelemassa - myös he varmasti käyvät muistolehtoon viemässä kynttilän, jotka eivät pääse käymään oikealla haudalla, luulen. Auringon paistaessa puiden ja oksien lomitse näin myös niin pieniä lumihiutaleita, ettei niitä tuntenut kasvoilla; ne huomasi vain, kun satoivat auringonsäteiden valossa.
Sisko ja sen veli vuodelta 2017. Ehdimme kahdeksi takaisin äidin luokse. Veli oli tekemässä kastiketta lihakimpaleille. Kolmelta menimme saunaan ja saunan jälkeen laitoimme apetta ja söimme jouluaterian.
Turun Tuomiokirkko on kuvattu vuonna 2017. Teeruusukkeet ovat vuodelta 2013. Toisinaan ne vieläkin pyörivät mielessäni, kun olivat niin hauska tapa tehdä teetä. Tarvitsisin vain ison kuumuutta kestävän mukin. Voisin tutkia, löytyisikö sellainen äidin luota, niin voisin jälleen nauttia teeruusukkeista.
Nämä kuvat ovat vuodelta 2018. Jotenkin se nyt toistuu, mutta se oli mukava aurinkoinen ja luminen joulu. Äidin kanssa kävimme kävelemässä Littoisten jäällä. Tässä oikealla kuvassa on siis kaunis äitini.
Joulupäivänä puoliltapäivin isä haki minut ja veljeni hänen luokseen. Tykkään aina kuvailla hänen luonaan harmonista selkeää sisustusta, tunnelmaa ja kaikkea, mikä on muuttunut viime kerrasta. Hän asuu tällä hetkellä kauniissa omakotitalossa metsän vieressä.
Kystä kyllä ja pötyä pöytään. Kävimme joulupöydän kimppuun aika pian saavuttuamme isän luokse. Maistelin jopa punaviiniä (kai nyt kerran pari vuodessa) ja se oli hyvää. Olen kyllä kallistunut punaviinin puoleen luettuani Ranskattaren ruokavuodesta, mutta silti lempijuomani pitäytyy vedessä.
Pimeän tultua oli hyvä kuvata ulkona, kun oli talvea varten laitettu valoja koristeeksi kuuseen ja rakennuksiin. Heillä on pihalla elävä kestokuusi. Kävimme ihanassa puu-kivisaunassa naisväki ensin ja miesväki sen jälkeen. Välillä piti paijata kisseleitä. Tontut myös kävivät kylässä ja sitten pelasimme isännän saamaa peliä nimeltä Scotland's yard sekä toista peliä nimeltä Sanasota, joka ei meinannut ollenkaan loppua. Yö tosin meni vähän väliä heräillen (syytän viiniä ja maitoa) enkä ole varma, missä kohtaa nukuin ja missä en. En muista unia, pelkkiä heräämisiä valitettavasti.
Seuraava päivä ei onneksi ollut liian väsynyt. Kävimme metsäreitin kautta kaupassa kääntymässä ja leikkasin myös veljen ja isän hiukset, kun sakset olivat mukana.
Tapaninpäivänä veli heitettyä kotiin ja saavuttuani takaisin äidin luo kävin laskemassa kylpyveden tassuammeeseen ja menin kylpyyn. Katsoin Disney+:sta uuden Soul-elokuvan sekä luin hyvinvointilehteä. Se mikä on aina ollut hyvää lapsuudenkodissani eli äidin luona on kylpyamme ja ei ihan oma asunnossa oleva sauna, mutta taloyhtiön sauna, jossa aina kävimme pari kertaa viikossa keskiviikkoisin naisten vuorolla ja miehet myöhemmin miesten vuorolla sekä perjantaisin perhesaunassa. Nykyisin naisten vuoro on tiistaisin, joten pääsen huomenna saunaan ennen kuin ylihuomenna lähden takaisin Helsinkiin. Tänään ennen kuin näin yhtä ystävääni tuli mieleen, että kaipaan takaisin saliin oltuani sieltä niin monta viikkoa poissa. Nyt olisi vielä aikaa, kun on vähän yli viikko lomaa jäljellä.
Olen nyt viisi päivää jo ollut Turun seutuvilla (voi että sitä roskapussia siellä kämpillä - döfää varmaan HIEMAN xD - on se kiinni kuitenkin, mutta silti olisi pitänyt viedä se ennen lähtöä isompaan roskikseen), mutta on hyvä viettää osa lomasta Helsingissäkin. Saa paremmin rutiineista kiinni, eikä ole jatkuvasti yltäkylläisessä pöydässä. Laiskaksihan tässä tulee.
Voisi ehtiä myös käydä kuvailureissuilla ennen paluuta töihin.
Laitoin tähän pari samaa kuvaa kuin vuonna 2016 (tarkistin, ei ollutkaan 2018), mutta laitan linkit kaikkiin niiden joulujen postauksiin, joista olen tänne blogiin kirjoitellut. Useampina jouluina olen ollut tänä päivänä jo takaisin Helsingissä. 28.12.2016 oli kaunis aurinkoinen päivä ja kävin kävelyllä Uunisaaressa. En ole käynyt tänä vuonna Uunisaaressa, enkä ole varma, olenko käynyt viime vuonnakaan. Kaunis pieni saari se on.
Joulu 2014: Ihonhoitoa ja joulukuulumisia
Joulu 2015: Christmas?
Joulu 2016: # Joulun jälkeen
Joulu 2017: Joulu Turussa
Joulu 2018: Joulu 2018
Joulu 2019: Joulu 2019
Pitäisi varmaan lukea postaukset tai ainakin jotkut niistä uudelleen. Pisti silmään yhden joulupostauksen lähellä tämä hyvinvointipostaus Kehopositiivisuudesta. Joskus kun mietin vaihtoehtoista työtä, niin haluaisin olla jonkinlainen hyvinvoinnin lähettiläs. Haluaisin jollain tavalla välittää ja jakaa hyvinvointia ympärilleni. Mutta juuh. Jospa menisi takaisin lukemaan lehteä ja vaikka suihkussa käymään. Tänä vuonna tuskin näkee ilotulitusrakettien kuvia. Luulen aika vahvasti, että saatan nukkua sillä hetkellä, jos jossain paukutellaan. Jotkut sanovat, ettei tänä vuonna edes paukutella.
Ei pitänyt lopettaa tätä postausta näin ankeasti. Toivottavasti kaikilla on ollut hyvä joulu ja on saatu olla rauhassa perheen parissa tai ainakin jollain tavalla yhteydessä, jos se on mahdollista. Kirjoitan ainakin yhden postauksen vielä ennen perjantaita tai ainakin yritän. Vuosikoostepostauksen.
Mikähän päivä tänään on. Maanantai.
Mukavaa joulunjälkeistä viikkoa siis!
