Viikonloppuna kävin Turussa, tuossa ihanassa aurinkoisessa jokikaupungissa, johon ei koskaan kyllästy. Perjantaina tuli syötyä paljon karkkia, joka saattaa olla osasyyllinen tämän hetkiseen flunssaan, o-ou.
Turku on aina niin taiteellisen kaunis, enkä koskaan ole nähnyt kauniimpaa kaupunkia, vaikka tykästyinkin Helsingin moninaisiin vanhoihin kauniisiin taloihin, joita luulin olevan vain Turussa. Turku on kuitenkin alkuperäinen ja viehätysvoimainen kaikessa yksityiskohtaisuuksissaan. Aina voi löytyä itselle jotain täysin uutta, vaikka se olisi siinä seissyt monia vuosikymmeniä.
Helsingin päässä pyöräilin lauantaina aamupäivällä hitaan aamun jälkeen täyttä häkää bussipysäkille huomaten samalla huonon kuntoni, mutta ehdin hyvin bussiin, joka tuli muutaman minuutin myöhässä. Turun Tuomiokirkkotorille bussi pudotti miut puoli yhden aikaan, josta lähdin jokivarren alkuperäistä puolta kohti kirjastosiltaa ja kirjastoa. Alkuperäinen suunnitelma oli selata muutama lehti ja tavata kaveri, mutta nälkä ja vessahätä voittivat, eikä voinut keskittyä lehtien lukuun.
Mihin muuhunkaan voisin joka ikisellä Turun reissullani päätyä kuin suosikkikahvilaani Café Artiin. Siellä tilasin cappuccinon kahdella espressolla (toimii vain lattessa) ja suklaa-mangojuustokakun, joka ei ollutkaan niin erityistä kuin luulin, mutta kaikkea pitää maistaa.
Pian kamuni saapui pöytääni istumaan, vaihdettiin kuulumisia ja räpsin vähän kuvia. Syömingin jälkeen lähdettiin kohti Föriä, koska en ole ylittänyt sillä tänä vuonna vielä jokea.
Uudet aurinkolasit (Anttilasta) ovat jo käytössä muunakin kuin pöydän koristeena. Keskiviikkona meillä oli kevätjuhlat ja samalla reissulla unohdin bussipysäkille aurinkolasini. Uudet olivat kyllä jo harkinnassakin, kun vanhoissa oli niin paljon naarmuja. Aiemmin on yhdet ruskeat aurinkolasit hävinneet.
<3 Näkymä aurakadun ja läntisen rantakadun risteyksessä.
Street art! Mahtoiko olla viime vai edellisvuonna, kun tämä taidekaupunki päätti koristaa kaikki kadulla olevat pömpelilaatikot.
Turun tähtiä tuijottavat patsaat löytyvät pitkin jokivartta. Tai ainakin kolme. Oli saippuakuplapullokin (tietysti) mukana ja yritimme saada kuplista kuvia.
Förille asti eikä vierassatamaankaan asti päästy, koska siellä oli joku iso teltta ja jälkkärit kadun varressa vahtimassa, ettei kukaan mene pidemmälle. Voi räkä! Jotkut kesän alottajaiskekkalot siellä. No ensi kerralla sitten pitää kävellä Förille, vierassatamaan ja katselemaan Suomen Joutsenta.
Palatessamme takaisin huomasimme tähtiä tuijottavan patsaan varpaiden vieressä nämä kaksi elokuvalippua ja kehotuksen. Katselimme lippuja hetken ja huomasimme viimeisen voimassaolopäivän olevan 31.5. eli eilen. Olisimme voineet käydä samana päivänä iltaleffassa, mutta päätimme antaa jonkun toisen onnekkaan huomata ne. Siinä muutaman metrin päässä istui nainen puhelimeen höpötellen ja ilmeisesti hän oli ne siihen jättänyt, kun kaverini kertoi hänen sanoneen puhelimessa jotain tapaan "Hetken niitä kattelivat, muttei niille kelvannut. Mutta mennään me sitten", jonka jälkeen hän kävi hakemassa liput itselleen ja langan päässä olevalle ystävälleen. Toivottavasti heillä oli kiva leffailta.
Palasimme kristiinankatua pitkin takaisin ja kävimme Kauppahallin läpi kävellen katsomassa, olisiko torilla vielä myynnissä hedelmiä, mutta siihen aikaan kaikki myyjät olivat jo pakanneet kimpsunsa ja kampsunsa. Heipattiin sitten kaverin kanssa ja odotin toista kaveriani Sokoksen edessä.
Ei käytykään Wickellä, vaan menimme Stockmannin vessan kautta Kultatalon ylimpään kerroksen Greenziin syömään. Saatuamme annoksemme eteemme ja tapani mukaan ruoka-annoksen halusin kuvata, niin ihmettelin, että missä pirhanassa se kamera on ja säikähdin, että se on jäänyt sinne Stockmannin kahvilan vessan ovenkahvaan roikkumaan. Nopea säntäys siihen suuntaan ja poukkoilua kerrosten välissä. Ensin odotin, että joku tulee vessakopista pois, mutta kamera ei ollut siellä, joten kysyin kahvilan kassalta kameraa ja huokaisin helpotuksesta, kun kahvilaneiti kameran tiskin alta ojensi. Joku ystävällinen ja rehellinen ihminen oli huomannut kameran ja vienyt sen kassalle. Kiitos sinulle, kuka tahansa oletkin!
Mussutimme ruokamme, ostin Cubuksesta mustat jegginsit ja katsoimme kirjakaupat läpi. Sophie Kinsellan uusinta ei ollut siellä, vaan se ilmestyy vasta tässä kuussa (jee kesäkuun ensimmäinen - miten ihanalla koiranilmallaan). Ostin Lisa Jewellin englanninkielisen The House We Grew Up In (2013), jota en ole lukenut. Sen jälkeen kävimme Siwassa ostamassa jäätelöt ja jogurtit ja menimme kaverin kämpille hetkeksi istumaan, kunne lähdimme katsomaan, minkälaisia ihmisiä on valmistumispäivänä liikkeellä. Totesimme, että voi kun he kaikki ovat nuoria, mutta me emme kuitenkaan ole vielä vanhoja.
Heräsin tapani mukaan pari tuntia emäntää ennen, kuvailin vähäsen, söin jogurttia ja luin Jojo Moyesin kirjaa, jota luin koko Helsinki-Turku- bussimatkan. Ensin en edes pitänyt paljon siitä kirjasta ennen kuin se muuttui kiinnostavaksi. Kesti hetken tottua siihen, ettei se kertonut nykyajasta, vaan luultavasti 50-60-luvusta.
Kaverin herättyä hetken höpisimme ja pääsimme vihdoin lähtemään, kun kaikki tavarat olivat kassissa. Menimme Cafe Artiin aamukahville ja leipää puputtamaan. Aamukahvihetki kahvilassa on vain niin satumaista tai jotain sen kaltaista - samanlaista kuin auringonnousu sumun keskeltä meren ja vuorten takaa (tms imagine yourself).
Ihailimme kahvilassa olevia uusia tauluja, jotka olivat taidokkaita laadukkaalla kameralla kuvattu lähiseudusta, kuten panoraamakuva Aurajoesta. Ja tietysti höpötimme kaikenlaista.
Kävimme ennen kyytiä Helsinkiin vielä katsomassa Sokoksen läpi ja se oli tosiaankin muuttunut, kun elektroniikkaosasto ja leluosasto oli poistettu. Luultavasti myös kirjaosasto.
Olin kuitenkin kuin lapsi karkkikaupassa huomatessani Desigualin vaatteita livenä naistenvaateosastolla ja tunsin itseni hetkeksi villivarsaksi. Tunsin sitä lapsenomaista kuplivaa iloa jotain asiaa kohtaan, josta tykkää. Se on aivan ihana tunne, en muuta sano.
~ Lilja Lumi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti