Pyöräretkellä Helsingissä

Annan tällä kertaa kuvien puhua puolestaan. Tässä yksi päivä päätimme vain lähteä pyöräilemään kohti Kaivopuistoa. Pysähdyimme ensin Meilahden kohdalla, niin sanotulla ensimmäisellä kukkulalla, jossa oli muinais-muistohautakin ja kaunis maisema.

En ollut koskaan käynyt kuin Kaivopuiston kahvilan kohdalla, itse Kaivopuisto oli ennalta tuntematon. 

Kaivopuisto on todella kaunis vehreä puisto - mutta mistä nämä hanhet tulivat? Silloin kun ensimmäisen kerran kävin Kaivopuiston kahvilassa ja Helsingissä yleensäkään eli joskus 2009, niin täällä ei ollut yhtään hanhia, ainoastaan muutama lokki ja ruskeita pikkulintuja.

Löysimme Kaivopuiston kahvilan ja myös sillan, jossa luki tuo Särkänlinna Harakka. Kauempana merellä näkyi linnake ja muitakin saaria.

Kahvilassa söimme munkkia, pullaa ja joimme kahvia. Ruskeat pikkulinnut pomppivat pöytien alla etsien murusia.

Pyöräilimme takaisinpäin, kunnes tulimme Fölisön-kyltin kohdalle ja päätimme lähteä sinne. Laitoimme pyörät telineeseen kiinni ja kävelimme sillan yli saareen. Tuli vähän kuvailtua.

Seurasaaressa on tämä ulkomuseo, jossa on hienoja vanhoja taloja sekä siellä oli myös kaksi isoa kirkkovenettä, jotka olivat vuodelta 1897. Löysimme myös vanhanaikaisia keinuja, jossa kävimme keinumassa. Se oli hauskaa, vaikkakin ennen vanhaan keinussa olisi voinut mennä kokonaan ympäri, mutta tähän oli rakennettu palkki ylös, ettei menisi ympäri. Pitäisi olla kyllä jonkinlaisella narulla kiinni keinussa, kun menisi ylösalaisin, jollei painovoima pitäisi pyllyä keinussa kiinni.

Ulkomuseon lisäksi oli pari muutakin rakennusta, kuten tämä kartanon näköinen. Emme ottaneet selvää, mikä rakennus se oikeastaan on, mutta luultavasti siellä voi pitää juhlia ja kutsuja.

Nämä hanhet, niitä on ympäri Helsinkiä. Nytkin tulivat kärttämään ruokaa tai vain katsomaan, ketä heidän lampensa reunaan kyykistyy kuvailemaan.

Seurasaari on aina tosi ihana ja kaunis vuodenajasta riippumatta. 

Menimme kaupan kautta kotio ja söimme uunijuureksia ja kanaa. Herkullista :)

Eilisen päivän tuli röhnötettyä aika lailla, katseltua leffoja, syötyä pizzaa ja käytyä illalla vielä rullailemassa. Välillä voi vain röhnöttää :)

~ Lilja Lumi

Etanoista, vedestä ja treenaamisesta

Autokoulussa puhuttiin siitä ja nyt puhuttiin yksissä uutisissakin: Älä jätä tuskissaan olevaa eläintä tienvarteen, vaan päästä kärsimyksistään, jos se kärsii liikaa. Anna ensiapua, jos se on vielä mahdollista ja soita eläinsuojelu-yhdistykseen. Ja jos eläin on jonkun omistama ja sillä on nimikyltissä yhteystiedot, niin soita ja kerro, mitä on eläimelle tapahtunut.

Tuossa kotimatkalla salilta tuli mieleen, että nyt kun on kesä ja sateita, niin kastemadot ja etanat pyrkivät pintaan ja ovat juuri kävely/pyörätiellä. Joskus pyörällä ajaminen on hyvinkin hidasta niiden takia. Ja jos kävellessäkin yhtäkkiä kuuluu kruts, niin toivon, ettei se vain ollut etana ja tarkistan asian. Vielä en onneksi ole etanoihin osunut. Jos osuisin ja tietäisin sen, niin minulle tulisi fyysisesti paha olo.

Kerran 15-16-vuotiaana läimäisin parvekkeen oven vähän liian kovaa kiinni ja huomasin ampiaisen jäävän pienesti surisemaan ja makaamaan lattialle. Pyysin monesti anteeksi ja kerroin olevani pahoillani, kun piti lopettaa sen kärsimykset. Sen jälkeen murehdin asiaa loppupäivän.

Fyysisesti pahan olon tekee myös veren virtauksen näkeminen. Viime kerralla alkoi huimata ja tulla paha olo, kun näin isotädilleni laitettavan kanyylin ja näin veren virtaavan hieman putkeen, mistä tuli lääkettä ja sitten takaisin. Äitini oli silloin mukana ja totesi, että "eihän sulle nyt voi tulla huono olo!" Kylläpäs voi!

Tämä on ehkä yksi syy siihen, miksen lukenut sairaanhoitajaksi tai ensihoitajaksi. Kestän kyllä naarmut ja vuotavat polvet, kyynerpäät, nenät ja ikenet sun muut.

En voi myöskään mennä saunaan syömättä ja ilman vettä, enkä kestä piikin pistosta navan seutuvilla, koska alkaa huimata. Muistan, kun lähihoitaja-opistossa piti laittaa itselleen piikissä suolaliusta (harjoiteltiin insuliinin laittoa) ja alkoi näkö mennä sekä paha olo tuli vatsaan. Onneksi ihana miesopettajamme (kaikkien ihailema "tohtori") kehotti menemään sängylle istumaan ja hieroi hartioitani, että veri pääsi virtaamaan takaisin päähän.

En myöskään voisi koskaan luovuttaa verta, koska luultavasti pyörtyisin, kun pienestä koeputkellisestakin alkaa pyörryttää. Pari kertaa olenkin pyörtynyt alhaisen verenpaineen/sokerin takia, muttei siitä sen enempää.

Perjantaina aloitin. Tiesin jo kauan sitten, että vettä pitää juoda tietty määrä päivässä, että pysyy aineenvaihdunta liikkeellä ja kuona-aineet poissa sun muuta, mutta perjantaina vasta aloin juomaan säännöllisesti vettä (sisäinen nesteytys on tärkeää), koska otin Camelbak Eddyn takaisin käyttöön. Miulla on tuollainen liilan värinen :) Tämä Camelbak Eddy mahduttaa sisälleen 0.75 litraa vettä ja täytän tämän kolmesta neljään kertaan päivässä. Ja arvatkaapa mitä? Olo on aivan huikea!

Ensin huomasin nauravani enemmän ihan tolloille jutuille, jotka ovat mielestäni normaalistikin huvittavia, mutta useimmiten vain hymyilen niille. Ja nyt nauran. Olo on vapauttava, kun pystyy nauramaan enemmän. Ihan kuin olo olisi ennen ollut tukittu ja nyt nesteiden lisäksi hyvä energia kulkee sisällä ja ajatus virtaa vuolaammin.

Lisäksi olen huomannut vedenjuonnin parantaneen ihoni laatua. Se on aivan huippua! Terveen näköinen iho kertoo terveestä kehosta (vaikka onhan siihen toki muitakin tekijöitä). Iho ei enää reagoi pieniin hankaumiin ärtymällä - ihan kuin sille olisi ilmestynyt suojakalvo.

Yksi haittapuoli veden litkimisessä toki on se, että pitää käydä monesti pissalla, mutta toisaalta, jos harrastaa päivässä paljon liikuntaa, niin saattaa huomata, ettei vettä tulekaan ulos yhtä nopeasti kuin kurlautat sitä kurkusta alas, vaan se haihtuu ihosta hikoiluna.

Moni ei varmaan innostu hien virtaamisesta tai kihoamisesta iholle, mutta mie oon joskus sitä harmitellut, kun hiki tuskin tuli edes saunassa, vaikka siellä olisi istunut kymmenen minuuttia yli 75 asteessa. Joskus oli huono aineenvaihdunta ja nyt se on paranemassa. Jihuu!

Tänään puri liikuntakärpänenkin ja luulen, että se on tuon veden juonnin syytä osittain. Koska olo on ollut niin kevyt ja energinen, niin ajattelin purkaa sen liikuntaan. Alkulämmittely uudenlaisella crosstrainerilla nosti hien selkään ja kasvoille ja piti pyyhkiä sitä pois hikirannekkeella :D Sen jälkeen kaikilla laitteilla hikoilu vain jatkui ja olin niin iloinen! Saa sitä olla iloinen, että aineenvaihdunta toimii oikealla tavalla.

Naureskelin itsekseni sitä, että varmaan hauskaa huomenna töissä, kun pitää muuttaa kaikki tavarat ja kanniskella tavaroita paljon ympäriinsä toiseen taloon, kun tänään oli se päivä salilla, kun vedin painoilla ja vastuksilla yli mukavuusalueen, koska vain niin saa tuntuvia tuloksia. Olo oli kuitenkin aivan uskomattoman hyvä, kun meni yli mukavuusalueen ja se lisäsi vielä hyvää oloa se onnistumisen kokemus, että minä pystyin siihen sittenkin.

Ja niin pystyy kaikki muutkin.

Uskaltakaa mennä mukavuusalueen yli treenatessa, koska se tosiaan palkitsee.

Pitää vain toivoa, ettei kaikki paikat kolota huomenna.

Ja aion jatkaa tätä treenaamista ja veden hörppimistä into piukassa ja hymy kasvoilla.

Naisen kuva täältä

I wanna get in shape

I wanna feel good

Tällaista söin ennen salia ja salin jälkeen. Aivan loistava ja todella herkullinen palautusruoka, jolla jaksoi salilla ja salin jälkeen. Tuo armas ukkonen tämän tänään tekaisi. :)

Nyt kuitenkin kirjan lukua ja aikaisin nukkumaan. Huomenna pitää herätä taas kuudelta! =)

~ Lilja Lumi

Post scription: Todella mukavaa oli myös, kun menin salilla saunaan, niin saunassa ollut nainen lähti saunasta vesiämpärin kanssa, täytti sen ja ojensi jalkojeni juureen lauteelle. Kiitin ja hän sanoi ole hyvä ^_^

Vaaleanpunaisia neilikoita

Tänä juhannuksena kaikki ovat sopineet menoa mökeille. Not me! Ensin kyllä harmitti. Se harmitti paljon, mutta sitten tuli mieleen, että se on vain päivä muiden joukossa, vaikka lauantaina ei olekaan kaupat auki. Yhtä hyvin voi myöhemmin grillailla. Sitä paitsi tänä juhannuksena sataa muutenkin. Kyllä mie haluan grillata aurinkoisella säällä - helpompi grillin syttyäkin, eikä tarvitse kökkiä grillin ääressä sateenvarjon alla. Nyt kyllä kieltämättä tuli leirikouluajat mieleen.

Laavulla istuminen olisi ihanaa. Ja paljussa myös. Oikein kunnon rantasaunakin olisi aivan unelma.

Tässä on vielä kesää jäljellä ja mikä parasta nyt on KESÄLOMA!!! Ensi viikolla on toki töitä, mutta sitten on pari viikkoa lisää lomaa, hihii! :) Eikä haittaa, vaikka olisi töitäkin, koska aurinko laskee vasta myöhään. Töiden jälkeen ehtii vaikka ja mitä!

Ajattelin ottaa tästä kaupunkijussista kaiken ilon irti ja oikein kunnolla RÖTVÄTÄ niin kuin lomalla kuuluukin. Toki huomenna menen salille aamupäivällä, kun se menee klo 13 kiinni. Ja ylihuomenna käyn aamulla lenkillä.

Aion lukea blogeja, lehteä ja jotain, minkä paljastan vasta lopussa. Lisäksi vuokrasin neljä leffaa, joita voi tuijotella ja voin pelata monta tuntia putkeen sekä syödä pinaattilettuja sohvalla.

Tein tänään näiden kolmen päivän ruokaostokset.

Ei tullut juhannusruusua, mutta sen sijaan ostin tarjouksesta vaaleanpunaisen neilikkakimpun. Neilikat ovat kokemukseni mukaan pitkäkestoisia leikko-kukkia.

Eilen laitoin bambun, jolle oli rihmasto kasvanut, multaan ruukkuun. Osa neilikoista piti laittaa sille kaveriksi, koska ne olivat jostain syystä lyhyempiä kuin toiset neilikat, mutta ovat oikein nättejä bambun kavereina.

Ensimmäisessä kuvassa on taustalla pieni appelsiinipuu, jolla oli kymmenen isoa lehteä, mutta jostain syystä se vähän aikaa sitten pudotti kahdeksan lehteää. Uskomme, että pituuden kasvun takia. Nyt sieltä puskee varresta ja päästä baby-lehtiä, hihii :)

Otin kuvan kahdesta vauvajänösestä tänä aamuna, pienemmästä ja vähän isommasta. Niistä kuva oli suttuinen, koska olin niin kaukana. Pitäisi joskus hankkia tuohon kameraan ojektiivi, millä voi kuvata kauas - se olisi tosi kiva.

Tein tämän sitruunakakun edellispäivänä. Hassua. Tänään söimme kakusta viimeiset palat :)
Koska se oli niin hyvää! 

Vähän aikaa sitten kyselin suomalaisesta kirjakaupasta Sophie Kinsellan uusinta kirjaa, Finding Audreyta ja he sanoivat voivansa tilata sen ja että siinä kestäisi parisen viikkoa. Oli kahden eri hintaiset kirjat tilattavana, mutta niissä oli euron hintaero. Pähkäiltiin myyjämiehen ja naisen kanssa, että mistäköhän se johtuu, koska oli sama määrä sivuja. Tajusimme sen johtuvan käännöksestä. Toinen oli alkuperäiskielellä eli Englannin englannilla ja toinen oli amerikanenglanniksi käännetty. Otin tietysti alkuperäisen, rakastan so called Brittish English.  

En tiedä, kestikö tilauksessa niin kauan kuin kaksi viikkoa, mutta tänään viiden aikaan sain suomalaisesta kirjakaupasta viestin, että tilaukseni on saapunut (ainoana siihen myymälään, koska tilasin sen sinne - en ole varma, onko ensimmäinen Suomessa).

Katsoin heti bussiaikatauluja ja olisin mennyt heti ensimmäisellä, jos olisin löytänyt korttini nopeasti, mutta menin sitten seuraavalla. Vähänkö olin ylpeä, kun sain kirjan käsiini ja pussiin matkalle mukaan. En tiedä, miksi olin ylpeä, ehkäpä enemmänkin innostunut ja iloissani, hihii! 

Vielä on Jojo Moyes kesken ja voisi lukea tuon yhden lehden, mutta sitten päästän syyhyävät sormeni ja silmät tuon kirjan kimppuun. Pitää pysyä kärsivällisenä. :)

~ Lilja Lumi

Päivä Tampereella ja illallinen pimeässä

Sunnuntaina aamulla en lähtenytkään Onnibussilla, koska olin vahingossa ottanut lipun Onnibussiin, mutta sitten huomasinkin, että se on lauantaille. Olin päivämääristä erehtynyt. No ei se mitään, koska VR:llä on helpompi kulkea (ties olisinko löytänyt koko Onnibussia Kampista) ja VR:llä oli myös viiden euron kesätarjous. Aamulla aamutoimet ja sen jälkeen bussilla keskustaan ja käpystely juna-asemalle. Otin asemalla kahvijuoman, jossa ei ollut kahvia nimeksikään, vaan paljon kermavaahtoa ja jotain siirappia. Join sen ja nousin junaan, joka lähti 9:30 laiturilta. Junamatkan käytin kokonaan kirjan lukemiseen. Jojo Moyesin kirjasta vielä vähäsen kesken.

Jo lähtiessä satoi Helsingissä ja myös Tampereella satoi, kun saavuin sinne klo 11:00. Kävelin rautatieasemalta suoraan ulos ja pitkin katua, jolloin mikään kauppa ei ollut vielä auki - olihan sunnuntai, eikä kello vielä kahtatoista. Kävelin sillan yli, jonka nimeä en tiedä ja kohti Kaffila - nimistä kahvilaa, joka löytynee taidekadulta eli Aleksis Kiven kadulta muistaakseni. Tapasin ystäväni bussiaseman kohdalla ja jatkoimme siitä kahvilaan, onneksi ystävälläni oli sateenvarjo mukana.

Kahvilassa oli jo melkein kaikki pöydät täynnä. Otimme kahvit, jotka tarjoiltiin Arabian Koko-astiaston mukeista (tietää pelkästä muodosta), ja mie vielä halusin mansikkasuklaakakun, joka oli raikas, mutta suklaan määrä teki siitä liian makean (sanoinko minä juuri tuon!). Joimme kahvimme ja jatkoimme matkaa. Kävimme kirpparilla ja jatkoimme matkaa Koskikeskukseen tarkoituksena etsiä sateenvarjo. Harmillista, että juuri sunnuntaille sattui pilvinen sadepäivä, kun edellinen päivä oli niin kaunis ja aurinkoinen. Ei voinut oikein mitään kuvata.

Koskikeskuksessa kävimme muutamassa vaateliikkeessä ihmettelemässä ja BR-lelukaupassakin, jossa suurta mielenkiintoa herätti mitkä muutkaan kuin Scleichin eläimet ja smurffit.

Suuntasimme vielä Koskikeskuksessa Ståhlbergin leipomoon, jossa on todella kaunis sisustus ja upeat lamput, josta kysyin myyjältä, että kenen valmistamat ne ovat. Hän kertoi monen asiakkaan niistä kysyvän ja niiden olevan Helsingistä ostettu, Tom Dixonin lamppuja.

Kävimme vielä Sokoksessa, josta löysin sopivan mustavalkoisen sateenvarjon, jonka kuvaan joskus myöhemmin. Kävelimme sateessa ystävän luokse, joten sateenvarjo pääsi heti käyttöön.

Neljän maissa toinen Tampereella asuva ystäväni surautti ohi ja nappasi kyytiinsä. Miulle oli tullut nälkä, joten etsimme ruokapaikan. Yhdellä kadunvarrella ei löytynyt paikkoja, joten päädyimme jälleen Koskikeskukseen. Jostain syystä puoli viiteen mennessä oli suurin osa kaupoista ja kahviloista suljettu. Ihmettelin kummissani, koska olen tottunut siihen, että kaikki kaupat ovat auki kauppakeskuksen sulkemiseen asti tai ainakin kuuteen.

American diner oli vielä auki, joten menimme sinne istumaan. Ystäväni tilasi kahvin ja omenapiirakan. Mie otin chicken sandwichin. Olen käynyt ennenkin vastaavassa ravintolassa Jyväskylässä ja ei mitenkään pahalla, mutta siellä oli erilailla tehty tämä sama annos. Oli kuitenkin hyvää :) Kaverilla oli menoa ja mieki sain ukkoseltani kyydin takaisin kotio päin.

Kotona vaihdoin Finlaysonin kesälakanat sänkyyn ja katsoimme leffaa ja mussutimme Lindtin suklaata ja siemailimme samalla jotain. Ihanaa on kyllä nukkua noissa Finlaysonin lakanoissa ja muutenkin. Enää en herää puoli kuudelta, vaan kahdeksalta.

Halusin sen vielä mainita, että vaikka saatan ottaa kuvia ystävistäni, niin en koskaan julkaise heidän kuviaan ilman lupaa, koska se on heidän asiansa ja suojelen jokaisen yksityisyyttä niin töissä asiakkaiden yksityisyyttä ja omassa elämässäni läheisteni yksityisyyttä. En myöskään koskaan kerro heidän nimiään tai puhu heidän asioistaan ruokatilauksia enempää tai missä olemme käyneet. Nämä blogikirjoitukset olisivat sillä sisällöllä kaksi kertaa suuremmat, mutta kerron useimmiten vain omista asioistani, koska siihen minulla on ainoastaan lupa. Naamanikaan ei ole täällä vilkkunut, koska suojelen vielä omaakin yksityisyyttäni jonkin verran. Sehän tekee tästä kovin epätavallisen blogin, mutta ei siitä sen enempää. Muistakaa suojella toisten yksityisyyttä.

Eilen aamulla tein rauhassa aamutoimia ja harjasin tukan ennen kampaajalle menoa kello yksi. Oli ensimmäinen käyntini Helsingin kampaamossa ja harmi vain, että se oli huono kokemus. En mainitse tässäkään kampaamon nimeä, koska tarkoitukseni ei ole koskaan mustamaalata mitään tai ketään. En tiedä, oliko itse kampaajalla huono päivä, mutta hän ei paljoa höpissyt tai hymyillyt niin kuin hänen kanssaan työskentelevä henkilö. Ehkä kaikki eivät vain höpise niin paljon, vaikka yritin muutaman kerran avata keskustelua, mutta ne loppuivat lyhyeen. Kuuntelin sitten niiden toisten höpinöitä.

Kampaamokäyntiin ei niinkään vaikuttanut höpinän vähyys vaan se, miten kampaaja minua kohteli. Halusin kerrostusta ja nätin otsatukan. Hän moitti latvojani kuiviksi ja sanoi, että tukasta tulisi todella lirpake, jos ottaisi paljon kerrostusta.

Yritin kääntää hänen päätään kertomalla, että toisessa kampaamossa (Turussa) oli tehty tosi kiva kerrostus, jossa tukassa näkyi kerrostusta, eikä tukasta tullut tosiaankaan mitään lirpaketta, vaan tuuhean näköinen. Hän otti sitten latvasta vähän alle kymmenen senttiä ja sen yläpuolelta kevyesti kerrosti, eikä mennyt edes puoleen väliin asti hiuksissa. Olin pettynyt ja tyydyin osaani.

Halusin kivan otsatukankin, mutta hän sanoi, että voi tehdä vain sivuotsiksen (teki siitä sentään pikkuisen kevyemmän), koska alla oleva lyhyt tukka (sellainen pieni kokeilu, jonka vähän aikaa sitten tein) pompauttaisi sen otsatukan korkealle (so what? suoristin on keksitty).

Lisäksi kun leikkaus oli valmis, niin kysyin, josko hän saisi tukan hapsuttamaan ylöspäin niin kuin kerrostettu tukka tekee, niin hän tokaisi siihen vain, että katsoo, jaksaako tukka nousta ja föönäsi tukan riuskahti tukkaani harjaten. Tosi kurjaa sellainen. Jos koskaan enää menen siihen kampaamoon, niin otan sen toisen kampaajan. Kun tämä kampaaja näytti lopputulosta peilillä, niin sanoin kiitos ja että on hieno kohteliaasti hampaita kiristellen ja maksoin tästä lystistä 20 euroa enemmän kuin Turussa paremmasta kohtelusta. Harmistus, mutta tästä en lannistu.

Kampaamosta kaupan kautta kotio ja vähän välipalaa nassuun ennen isompaa ateriaa, jota lähdimme nauttimaan Ravintola Katajanokan Kasinolle. Olin maaliskuussa ostanut Elämyslahjan Dinner in the darkiin, Illallinen pimeässä - kokemukseen ja vihdoin pääsimme kokemaan tämän. Illallinen pimeässä järjestetään kovin harvakseltaan ja se piti varata vähintään viikkoa etukäteen. Varasimme sen kolme viikkoa etukäteen, kun löysimme sopivan ajan kesäkuulta

Kiharsin hiukseni ja pukeuduin pitsimekkoon, jonka olin hankkinut pari kuukautta sitten. Lähdimme bussilla Munkkiniemen aukiolle ja siitä nousimme ratikkaan, joka vei Katajanokalle asti. Kävelimme Laivurinkadulle ja tämä ravintola oli ihan eri näköinen kuin olin kuvitellutkaan. En ottanut kuvia sisältä, enkä pystynyt ottamaan kuvia ruoasta.

Odotimme ensin baarissa muiden kanssa, että kello tulisi kuusi ja saimme silmälaput, jotka piti laittaa ennen koetusta silmille. Asetuimme jonoon kellon tullessa kuusi ja parittain elefanttimarssin tapaan olkapäistä kiinni laput silmillä kävelimme huoneeseen ja meidät istutettiin pöytään. Ei voinut ollenkaan arvata, minkänäköiseen paikkaan sitä oli mennyt.

Kun kaikki istuivat paikoillaan ja valot sammutettiin, saimme luvan ottaa laput pois silmiltä. Salissa kiersi myös pöydästä pöytään elämänsä sokeana ollut mies, joka kertoi sokeain elämästä.

Saimme alkuruoat ja maistelu alkoi. On jännää, kun ei näe, mitä lautasella on, että pitää vain rakenteesta ja mausta päätellä, mitä sitä syö. Oli myös toisinaan vaikeaa saada haarukkaan ruokaa ja ruokaa pysymään haarukalla.

Alkusalaatin jälkeen lautaset kerättiin pois ja pääruoka tuotiin paikalle. Ukkosella oli eri pääruoka kuin minulla, koska en syö nisäkkäiden lihaa. Sain lautaselleni nieriää ja juureksia herkullisessa makeassa kastikkeessa. Jälkiruoaksi tarjoiltiin mansikkajäädykettä moussen, kanelikeksimurusten ja paahdetun vaniljasokerin kera. Oli hjuvaa, mutta jälkiruokaa oli liian vähän - olisi voinut syödä enemmänkin sitä herkkua.

Jälkiruoan jälkeen arvuuteltiin, kuinka paljon aikaa on kulunut ja arvattiin, että 45 minuuttia tai puolitoista tuntia, mutta oikeasti olikin hurahtanut pari tuntia, vaikka se oli tuntunut vähemmältä. Sitten valoja laitettiin päälle ensin vähän ja sitten vähän enemmän. Kun katsoi ympärille, niin oli ihan erilaisessa tilassa kuin oli kuvitellut olevansa. Oli kyllä erittäin mielenkiintoinen kokemus. Saimme vielä nähdä sivupöydältä annokset, jotka olimme syöneet ja kirjoittaa terveisemme vieraskirjaan.

Kannattaa myös muistaa, niin kuin sokea mies kertoi, että aina jos näet sokean ihmisen kadulla (tai kenet tahansa) niin voi mennä koputtamaan olkapäälle ja kysyä, tarvitseeko apua.

Hymyillään, kun tavataan.

~ Lilja Lumi

Kesäloma alkoi!

Ensimmäinen kesälomapäivä ja herään puoli kuudelta, työrytmi kun on päällä, vaikka aamupäivystyskin oli viimeksi maanantaina ja eilen iltapäivystys. Könötin sohvalla, join aamukahvin ja leipää mussutin leffaa taustalla katsoen. Piirsin samalla tämän örvelön, joka pitää suurta kahvimukia kädessään. Mietin, palauttaisinko Makuuniin tänään pari leffaa vai vasta maanantaina, mutta ajattelin tänään ne palauttaa, koska maanantaina on muuta ohjelmaa, joten kipitin 58-bussiin. Pesin myös hiukset ja asuksi valitsin raitamekon, shortsit, hellehatun, aurinkolasit ja ballerinat.

58:n reitti on jostain syystä muuttunut, eikä se enää menekään Pasilan aseman edestä, vaan kiertää sivusta ja ihan toista reittiä, mutta nytpä tiedän, mistä sen pysäkki löytyy. Kumma juttu: luulin, että Pasilan edessä oli ennen ratikkaväyläkin, mutta ehkä muistan väärin.

Löysin 9-ratikan, jolla köröttelin kummallista kiertoreittiä keskustaan ja jäin rautatieaseman pysäkillä pois. Vieressä ehti istahtaa pari vai kolme eri henkilöä. Suunnistin Starbucksiin. Otin mozzarella-tomaattisämpylän, latten ja porkkanakakun. Olen jo kolmessa eri kahvilassa syönyt porkkanakakkua ja tullut siihen tulokseen, että se hyvinkin saattaisi olla lempikakkuni. Pitänee opetella tekemään sitä itse. 

Harmitus kyllä tuossa kuumassa paikassa istuessa mietin, että olisi pitänyt jättää jompikumpi, leipä tai kakku pois, kun olo oli aika ähky sen jälkeen. Kaiken lisäksi olisi pitänyt istua ulkona eikä sisällä paahtumassa. Lattekin olisi pitänyt ottaa jäisenä, vaikka espanjalaiset jäähdyttävätkin itseään kuumalla juomalla kuumaa kahvia, niin Suomessa se ei taida päteä.

Vatsa pullollaan lähdin tutkimaan viereistä kirjakauppaa sieltä löytämättä kuitenkaan sitä, mitä etsin. Taisi siellä muutama kiva kirja olla, mutta ajattelin lukea edeltävätkin kirjat ensin loppuun :) Enää viikko vai puolitoista, niin saan Finding Audreyn luettavaksi! :)

Kävin myös Stockan Herkussa ihmettelemässä, mitä kaikkea siellä on. Olisi ainakin ollut aika korkeahintaisia (no teeksi) William Whistle - teetä, mutta kyllä sitten joku päivä aivan varmasti hankin, kun ovat englantilaisia (no oon pieni Englanti-fani kieltämättä) ja todella hienot kuvat kansissa :)

Olisi myös ollut tosi söpöjä keksejä purkissa. Olen haaveillut niin pitkään aidoista englantilaisista tai skottilaisista shortbreadeista, kun kerran Lontoossa asuva ystäväni niitä toi valkoisessa pussissa. Yhdessä paketissa lukikin jopa Scotch ja ehdin jo innostua, mutta sitten siinä lukikin, että ovat toffeekeksejä. Varmasti hyviä nekin, mutteivät juuri niitä, mitä tällä hetkellä haluaisin. Näiden vaaleanpunaisten makua en muista, mutta tämän lisäksi oli vaaleansininen (toffee) ja vaaleankeltainen (lemon curd, joka luultavasti joskus lähtee mukaan - vaivihkaa tottakai)

Hankin Nordqvistin uusimman, Sommar-kahvin. Tällaisen söpön Lindt:n suklaalevyn nappasin myös mukaan, vaikka näyttämällä sen tässä se pilaa yllätyksen. Ei se haittaa, koska on vielä yllätyksenä se, onko se ällömakeaa vai taivaallisen hyvää.

Voiko ottaa söpön asian, vaikkei sellaista tarvitse? Otin tämän pullonkin, koska se on hauskan näköinen. Veljeni kerran kysyi, että miten niin hauskan näköinen, pitääkö sille nauraa? Ei sille tarvitse nauraa, sehän on vain sanonta tai eräs ilmaus asialle, kun ei keksi korvaavaa sanaa. Kyllähän joskus voi joku mummukin sanoa, että siinä vasta hauskan näköinen mies, kun katselee ohikulkevia ihmisiä kahvilassa teetä siemaillen, vaikkei miehen ulkonäössä olisi mitään hauskaa tai hassua. Ei muuten kannata mennä Savoon, jos on kovin loukkaantuvaa sorttia vai mitä tykkäisit, kun savolaismies tulisi morjestamaan ja sanoisi "Siinähän vasta on haaskan näköinen nainen!"

Minulle on yksi turkulainen sana ihan liian pinttynyt sanavarastooni ja toivoisin voivani ilmaista asioita ilman sitä sanaa. Tiedätte varmasti, mikä se sana on: kiva. Vaiks kui kiva! Tää on kivaa! Menikö kivasti? Sulla on kiva mekko. Toi laite näyttää kivalta. 

"Oliko sulla siellä kivaa?" kysyin työkaverilta, joka oli ollut marssimassa ja sain vakavan vastauksen, vaikka en oikeastaan tarkoittanut kivalla niinkään kivaa, vaan oikeastaan, että oliko mielekästä/ mukavaa/ viihdyitkö/ mitä tykkäsit jne, mutta silti käytän sitä samaa sanaa, kiva. Se meinaa aina niin paljon enemmän, kunhan osaa sen tulkita oikein, mutta nyt meni taas äidinkielen puolelle.

Ennen nousua ratikkaan kävin vielä nuuskimassa hajuvesiosastolla. On aikamoinen tuoksujen sinfonia, kun tuoksuu kahvila, jäätelö ja kosmetiikka-osaston kaikki hajut sekaisin.

Koko ratikkamatkan seisoin ikkunan vieressä ja räpsin kuvia ja saavuin Munkkiniemen pysäkille, josta hyppäsin minuutin perästä bussin kyytiin ja kävelin loppumatkan kotio.

Kotimatkalla kuvasin kukkia, joita matkalla tuli vastaan ja tietysti öttiäistä. Kyllä on kivaa, että on kesä ja kivaa myöskin, että on lämmintä. Nyt on ensi viikko lomaa, sitten viikko töitä ja pari viikkoa lomaa. Kaikkea voisi keksiä, mutta keskitytään nyt vain kesästä nauttimiseen ja toivotaan kauniita aurinkoisia ilmoja. Huomenna aamulla suuntaan Tampereelle ja illalla takaisin.

Seuraavassa kuvassa kuvailen taivasta ruoholla maaten, eikä haittaa, vaikka olisi tuhat öttiäistä, kunhan eivät pistä. Kyllähän maassa on ihan valtavasti öttiäisiä ja olisi siistiä, jos olisi joku kamerassa sopiva objektiivi tarkkoja makrotoimintoja varten.

Linnut laulelee vieläkin, menevät kai vasta myöhään yöpuulle. Katsoin ihanan pastellisävyisen Onneli ja Anneli - leffan, josta ihan tykkäsinkin, vaikken usein tykkää suomalaisista leffoista, mutta lastenleffat tai koko perheen elokuvat ovat tietysti asia erikseen.

Nyt voisi vielä käydä suihkussa, hetken siivoilla, pakata laukkuun tarvittavat kuten kirjan matkalle, lukea hetken ja nukkua, että herää virkeänä uuteen päivään :)

Kuulemisiin!

~ Lilja Lumi