Viimeiset lomapäivät

En nähnyt eilen punaista kuuta, mutta näin punaisen auringon. Ja olisin tänään halunnut, että pilvet olisivat koko päivän pysyneet auringon tiellä. Onko se väärin ajateltu, että olisi vähän viileämpää? Ettei aurinko yrittäisi ilahduttaa, kun haluaa märehtiä rauhassa.

Katsoin eilen ihan kateellisena odotellessani bussia rannalle, kun yhdellä oli juuri ostettu uusi Dyson cool - pakkaus sylissään. Taitaisi olla ihana laite. Tosin en tiedä, kuinka käypä se näin pienessä asunnossa olisi. Aloin heti ajattelemaan vähintään kaksi kertaa isompaa asuntoa, missä se jossain nurkassa tupruttaisi viileää vesihöyryä. Tiedän kyllä, miten tuo laite toimii, nähnyt sen Stockmannin Dysonin nurkassa.

Maanantai-iltana oli niin kuuma, että piti päästä iltalenkille, vaikka olinkin jo päivemmällä liikkunut vai pitikö olla lepopäivä. Tuli mentyä juuri sopivasti auringonlaskun aikaan, niin ehdin napata nämä kauniit kuvat Töölönlahden toisella puolella.

Ei lepopäiviä oikein tule pidettyä, kun väistämättäkin kävelee joka päivä vähintään sen kolme kilometriä. Koska täällä tulee vain käveltyä joka paikkaan ja käveleminen on kivaa. Tässä asunnossa voi tällä hetkellä olla korkeintaan yhteentoista asti sisällä, kunnes on vain pakko päästä ulos, koska siellä on viileämpää, vaikka aurinko paisteleekin pitkin päivää. Kun pukiessakin jo alkaa hikistää niin, että alkaa miettiä uudestaan kylmässä suihkussa käyntiä.

Rannalla ja metsässä on tullut tällä viikolla pariinkin kertaan tepasteltua. Ja käyty uimassa sinilevävaroituksista huolimatta. Ei ainakaan ole näkynyt sinilevää missään. Vesi on niin lämmintä, että siinä mielellään polskii. Voisipa käydä joka aamu polskimassa, muttei enää asu niin lähellä rantaa.

Kaipaan vanhaa kotimetsääni usein. Oli ihanaa asua sadan metrin päässä metsästä ja ihanaa se oli muutenkin. Metsässä pääsee sentään vähän vilvoittelemaan puiden varjoon, tosin tuoltakin metsästä joku typerys on päättänyt kaataa puita. Pitäisi ajatella elämiäkin, jotka siellä asuvat, eikä paljon asuinpaikkaa jää, jos metsää harvennetaan.

Vesimelonit ovat uutta lempiherkkuani. Niin hyviä! Eilen söin cantaloupe-melonia, muttei se ollut läheskään niin hyvää kuin kypsä vesimeloni, jota ahmin nautinnollisesti kädet hedelmämehusta kosteina. Tai sitten voi laittaa ne kulhoon paloiteltuina ja syödä haarukalla pestyä kädet.

Tapasin keskiviikkona pitkästä aikaa yhden ystäväni ja sovimme näkevämme useammin. Kävimme Rootsissa maistamassa Buddha bowlia, mutta se oli aika tulista paikka paikoin. Höpöttelimme pitkään kuulumisia. Syömisen jälkeen menimme lähellä sijaitsevaan Secondhand kauppaan, jossa oli ihan kiva valikoima vaatteita. Enpä ollut siinä ennen käynytkään. 

Minulla on aina aikaa ystäville. Muutaman tunnin päivässä voi olla yksin, mutta sitten kaipaa kyllä seuraa. Toisinaan poden halipulaa, läheisyyskaipuuta toisiin ihmisiin. En valtavasti puhua pulputa, jollen innostu tai jollei ole vain asiaa, mutta silti toisen ihmisen läheisyys on minulle todella tärkeää. 

Ja silloin ei ole lähellä, jos toinen tuijottaa älylaitteita, kun toinen on hiljaa. Silloin se on kiusallista. Toisen seurassakin voi olla hiljaa ilman kiusaantuneisuuden tunnetta, jos tuntee toisen niin hyvin. Vaikka vielä lukiossa ja ammattikoulussa piirtelin tunneilla keskittyäkseni paremmin kuulemaani opetukseen (koska en pysty keskittymään jos joku pitää monologia), niin pidän silti toisen seurassa olemisesta ja aidosta vuorovaikutuksesta. 

Metsässä on ihana rauhoittua.

Alkoi yksi päivä tehdä mieli kahvia pitkästä aikaa, niin ajattelin käydä hakemassa sellaisen ärrältä ohikulkumatkalla kirjastoon. Oli kolme kahvivaihtoehtoa ja huomasin tämän yhden, josta ystävänikin on puhunut ja itsellenikin hankin odottamaan (pressopannua odottelee), eli Pauligin New Yorkin. Otin keskikokoiseen kuppiin kahvia, kaadoin lorauksen kermaa, kun oli siinä hollilla, ja loput Oatlyn kahvikaurajuomaa. Maksoin ostokseni ja talsin kirjastoon. Siinä kahvia maistellessa tuli mieleen makuelämys, että siihen voisi lisätä vähän hunajaa. Saattaisi olla aika hyvää. Istuin hyvän tovin kirjastossa lukemassa lehtiä kaikessa rauhassa, kunnes piti lähteä valmistautumaan näkemään kaveria kaupungille. Menimme Stockan edustalla olevaan Robert's Coffeehen pakoon kuumaa aurinkoa ja höpisimme katsellen ohikulkijoita kadulla.

Eilen kävin Ateneumissa, kun tuo museokortti on käytössä vielä. Oli aika huisia nähdä tauluja, joita on nähnyt vain historiankirjoissa tai taiteesta kertovissa kirjoissa aiemmin ja nyt ne olivat alkuperäisinä nenän edessä. Siellä kului paljon enemmän aikaa kuin HAM:ssa, jonka graffitinäyttelystä en oikein innostunut. Jospa sitä seuraavasta sitten.

Eilen olin rannalla pari tuntia, iltapolskimassa vähäsen ja lukemassa yhden kirjan loppuun, enkä siis nähnyt punaista kuuta, mutta ilmeisesti sitä ei kovin moni muukaan nähnyt pilvien takia. Siellä rannallakin tuli yksi ampiainen tutkimaan minua toviksi. Ainakin neljä kertaa tänä kesänä ampiaiset ovat kovasti kiinnostuneet, mistähän johtuu. Joku kertoi, että kun on ollut niin kuivaa, että ne etsivät jatkuvasti kukkasia ja kuinka ollakaan, kerran näistä kerroista minulla oli kukkapinni päässä ja toisella kerralla kukkakuosinen vesipullo matkassa. Voi raukkoja, kun niillä ei ole tarpeeksi kukkasia.

Kävin tänään pitkästä aikaa yhden ystäväni luona Pohjois-Helsingissä ja meillä oli tosi kivaa. Sain pitkästä aikaa hyppiä trampoliinilla ja viihdyimme vain pihalla höpötellen. Söimme herkkua ruokaa ja ehkä ainoan kerran tänä kesänä sain maistaa uusia perunoita sekä halloum-juustoa. Ja voi että sitä pannukakkua marjoilla! Oli kyllä oikein herkku- ja hemmottelukestit, suuret kiitokset siitä! Nyt vielä jotain illan ratoksi pitäisi keksiä.

Ylihuomenna jatkuu työt ja olen niitä varmaan vähintään neljä kertaa kaivannut. Siis kaivannut takaisin töihin ja kaikkia ihmisiä siellä. Rutiinia myös. Ja sitä, että voi alkaa toteuttamaan ajatuksia, joita on kesälomalla tullut mieleen. Olen siis innoissani takaisin töihin pääsystä, vaikka jotkut haluaisivatkin jatkaa lomaa. Ja varmasti jotkut tykkäävät myös palata töihin. Loma oli ihana ja olisi voinut olla ihanampi, muttei saa surra asioita, joita ei saanut, koska vain yksin ei voi joihinkin asioihin vaikuttaa, vaikka kuinka haluaisi.

Tuli muuten neljä vuotta täyteen Helsingissä asumistakin perjantaina. Muistan, millainen tämäkin päivä oli neljä vuotta sitten, kun on siitä kuvia muistoina. Päivä, jolloin näin Hakaniemen ensimmäistä kertaa ja pyöräilin ympäri Helsinkiä.

Nyt kaunista iltaa ja hyvää viikonloppua!