Ostan nenäliinoja matkalta. Pakettia päällystää karitsan kuva. Otan ratikan kirjastoon, koska en jaksa kävellä. Kirjasto on täynnä ihmisiä. Tänään on hiljainen pilvinen päivä kaupungin kaduilla.
Etsin uuden sisustuslehden ja vapaan paikan. Selaan kuvia avokeittiöistä ja viherkasveista. Kuuntelen, kun vieressä puhutaan itsestäänselvyyksiä. Eivät kaikki kaikkea tiedä, varsinkaan jos sattuvat olemaan vieraasta kulttuurista.
Lähellä kiertelee vähän pyylevämpi nainen kaupasta ostamansa kolmioleivän kanssa. Hän etsii lehden ja yksinäisen tuolin keskeltä salia. Selaa lehteä, avaa leipänsä ja syö sen. Mielessäni tunnen poskelle vierähtäneen kyyneleen. Tiedän, miltä hänestä tuntuu kolmioleipänsä kanssa. Olen nähnyt sen ajatuksen ennenkin. Tuntenut sen. Tekisi mieli halata, mutta hän on jo hävinnyt.
Menen kysymään tiskiltä asiakaspalvelijanaiselta erästä asiaa, hieman tekee mieli väitellä. Ainoa asia, minkä hän lopuksi tokaisee on, että "no sit ei vaan oo". Hän ei pahoitellut asiaa, eikä viitsinyt edes ottaa selvää asiasta sen lisäksi, että hän puhui töykeästi ja myös käyttäytyi niin puhuessaan. Hän on asiakaspalvelija! Vaikka asiakas olisi kuinka epämiellyttävä ja töykeä tahansa, niin asiakaspalvelijan pitää silti olla palvelualtis, ammattimainen ja ystävällinen. Toki häiriköivän asiakkaan saa poistaa tilasta tai kutsua vartijan. En ollut yhtään töykeä kysyessäni suoran kysymyksen ja väittäessäni fakta-asian.
Joskus olen täällä maininnut parikin asiaa, mitä inhoan tai mistä en pidä, mutta niitäkin enemmän inhoan töykeyttä ja välinpitämättömyyttä. Olen itse ollut joskus töykeä, mutta onneksi minulle on sanottu asiasta, koska en olisi huomannut asiaa muuten. Olen kirjoittanut tästä joskus aiemmin vähän. En väitä, että töykeyteni olisi johtunut ainoastaan turkulaisuudesta (vitsi, olette ihania turkulaiset - tosin stereotypiat) ja tavastani kasvaa, mutta olen tosiaan aikuisuudessa varsinkin viimeisen kahden vuoden aikana kehittänyt kohteliaisuustapoja aivan hurjasti ja huomaan jokaisen pienenkin inauksen siitä, jos joku on epäkohtelias jossain tilanteessa. Tosin pienestä asti moraalikäsitykseni on ollut aika korkealla muutenkin, mutta ilman tiettyjä ihmisiä ei voi oppia tiettyjä asioita.
Todella moni ihminen on vaikuttanut kehitykseeni ja tapaani haluta itse vaikuttaa, jopa sellaiset ihmiset, jotka eivät tiedä sitä tehneensä. Joskus vain tarkkailen ihmisiä kaupungilla ja saatan oppia sellaisestakin. Olen kuitenkin iloinen, että joskus aikoja sitten sanottiin, että olen töykeä, vaikka toinen samasa ympäristössä kasvanut ei välttämättä olisi asiaan reagoinut, koska siten sain ponnistuksen alkaa kehittämään itseäni ja samalla myös ympäristöäni. Harmi vain, ettei vielä ole tarpeeksi rohkeutta sanoa suoraan vaikka kirjastotädille, ettei tarvitsisi käyttäytyä töykeästi.
Poikkeuksena on eräät tilanteet, joihon jokainen joskus voi ja on syyllistynyt. Niiden nimet ovat kiire, stressi, turhautuneisuus, alakuloisuus, väsymys jne. Rakkaalla vihollisella on monta nimeä. Vaikka ihminen ei olisi normaalisti töykeä, niin paineen alaisena voi tulla sammakkoja suusta. Yritetään kuitenkin olla toisillemme ystävällisiä, koska ihmisiähän me kaikki olemme.
Toivottavasti ei tullut liian paksua tekstiä :D
Alunperin piti näyttää vain tämä, vaikka tämä nyt tuleekin pari päivää myöhässä.
Kun välittävä katse saapuu takaisin,
olet löytänyt avaimen onnellisuuteen.
Ja koko elämä saa olla sinun näköisesi,
sydäntäsi myöten.
P.S. Kun ei ole pyykinkuivatustelinettä, niin pitää välillä olla vähän luova.
P.P.S. Nyt kuulo on palautunut (kun tämä flunssa) mutta haju- ja makuaisti ovat jonnekin hävinneet. Olivat täällä vielä pari tuntia sitten. Oh well :)
~ Lilja Lumi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti