Stressin helpotusta ja paljon höpinää

Sunnuntaina viime postauksen jälkeen lähdin käymään Töölön Relove-kahvilassa niin sanotulla lounaalla. Nautin jo toista kertaa ihastuttavan leivän tuorejuustopedilla olevien tomaattiviipaleiden, avokadon ja herneenversojen kera Syömingin jälkeen kävin uudestaan Hietsulla, mutten siellä viihtynyt, joten lähdin VOI-skuutilla kohti Tripla-kauppakeskusta mielessäni hankkia huppari jostain kumman syystä. Ei kyllä lähtenyt hupparia matkaan vaan -

Hävitin hetkeksi itseni HenkkaMaukan sisustusosastolle, jossa olisin halunnut samanlaisen tyynyn kuin näytetyynyliinan sisällä oli. Mistä löytäisin täydellisen tyynyn, josta niskanikin tykkäisi?

Mukia mietin myös uudeksi työmukiksi. Olihan siellä kaikkea ihanaa, kun sinne joksikin aikaa eksyin, esimerkiksi olen toisinaan miettinyt, millaisia olisi pellavapussilakanat. Jospa saan sen selville joku päivä, kun on sellaisiin varaa.

... tällainen aivan ihana tekonahkainen reppu! Hankin sen Triplan Croppista. Triplassa on muutama liike, joita ei löydy muualta, ja Cropp on yksi niistä. Saatoin ehkä mainitakin siitä aiemmin tai sitten en. Hyvin katu-uskottava kauppa, tosin lempeämmästä päästä. Siellä vaihtelee hempeästä rockiin vaatteet ja asusteet. Katselin jo aiemmalla kerralla käydessäni Croppissa ensimmäistä kertaa tätä nimenomaista reppua, kun vanhasta repusta, vaaleanpunaisesta samettipäällysteisestä repsäkistä (joka on tällä hetkellä jonnekin piiloutunut rumsteerauksen jäljiltä) oli pohja hajoamassa. 

Tähän mahtuu hieman vähemmän tavaraa, mutta olen tähän todella ihastunut ja saanut pari kehuakin tästä repusta töissä. Tällä viikolla jopa huomasin hauskan ominaisuuden: kun ei pidä reppua reppuna selässä kivoista kapeista olkaimista, niin sitä nostaessa ylhäällä olevasta pehmustetusta osasta ylös reppusangat menevät litteiksi ja reppu muuttuukin laukuksi, jota voi kantaa olalla. Olisi pitänyt ottaa enemmän kuvia repusta havainnollistamiseksi. Reppu on tosi kiva kuitenkin ja se on tärkeintä; voin käyttää sitä töissä ja kaupunkireppuna silloin, kun en ole menossa salille treenaamaan. Nykyään muutenkin, kun riittää saunassa ja suihkussa vartalon kuivaamiseen vain pieni käsipyyhe, niin sen saa kyllä mukavasti sullottua repun pohjalle mukaan. 

Olen täysin ihastunut myös viime postauksessa "mainostamaani" Lumenen uuteen rauhoittavaan ja tasapainottavaan kaksitehoiseen hamppu-tehohoitoöljycocktailiin. Kerroin kärsineeni kukkivasta ihosta ties minkä stressin takia, mutta tätä kun levitän ensin kolme tippaa kasvoille naamapesun tai kasvovedellä pyyhkimisen jälkeen ja sen jälkeen levitän Garnierin aloeta sisältävän kosteusvoidetta yhden sipaisun, niin kasvot oikein nauttivat. 

Viikossa kasvojen iho on muuttunut raikkaan, paljon tasaisemman, elinvoimaisemman, kosteutetun ja lähes säteilevän näköisiksi ja oloisiksi. Ainoastaan otsalla on muutama haalea näppy, mutta se saattaa johtua siitä, että nyt on ollut aika lämpimät ilmat ja kypärä on myös juuri siinä kohtaa otsalla aina ajellessa. 

En tosiaankaan halua käyttää meikkivoidetta, joka aina tuntuu tekevän ihosta vain huonovointisemman näköisen, eikä nyt minun ilokseni tarvitse. Iloitsen nyt heti, enkä vasta sitten kun kasvojen iho on täydellisen puhdas ja kuulas, koska sitä se ei välttämättä koskaan ole. Eikä se haittaa. Nyt on juuri hyvä näin. Voi vain sipaista ripsiväriä räpsyttimiin ja väsyneinä aamuina siveltimellä Lumenen invisible illumination instant glow beauty serum - meikkivoidetta silmän ympärille.

Olen tosi pitkään halunnut kuvata omenapuita, kun ovat paljaalla silmällä katsottuna niin kauniita.

En tiedä, miksi nämä kuvat rakeistuivat laittaessani ne tänne. Anyway nämä kuvat ovat Alppipuistosta. Olen pari kertaa nyt kulkenut Pohjoisbaanaa pitkin takaisin ja kohti keskustaa, mutta tänään menin ensimmäistä kertaa töihinkin pohjoisbaanaa pitkin ja Pasilan läpi kulkien, kun opiskelin reitin takaperin. Ja meni vain puoli tuntia työmatkaan, kun eilen meni entistä tavallista reittiä pitkin jopa 45 minuuttia. Johtuen kaikista viemärirailoista teillä, vähän väliä vastaan tulevista tietyömaista ja kiertoteistä selviämistä pikkuteitä pitkin ja pysähtymisiä liikennevaloihin. Tässä pohjoisbaanaa pitkin menevässä reitissä vastaan tuli ehkä kolmet liikennevalot ja pari tien ylitystä ilman valoja. Aikaa työmatkaan meni tätä reittiä käyttäen kolmannes vähemmän kuin entistä reittiä, vaikka tuntuukin pidemmältä. Ilman esteitä on vain nopeampaa ja helpompaa mennä. Yhtä pitkää suoraa on lähes kolme kilometriä Pasilan ja pohjoisbaanalta poistumisen välissä. Siinä vain chillailee ja katselee maisemia ja kuuntelee omia ajatuksiaan.

En siis ole ottanut uudestaan pyörää käyttöön, koska tällä hetkellä siitä pitäisi rapsuttaa renkaista asvalttia pois, korjata vaihteet, korjata raksutus ja tahmeus sekä paksuntaa tankoa ja säätää sitä korkeammalle. Rikki kuin mikä, varsinkin sen jälkeen kun satuin ajamaan sillä vielä märkään asvalttiin, kun kukaan ei ollut viitsinyt laittaa varoituskolmiota siihen eteen. 

Syy on tässä aivan ihastuttavassa kulkuvälineessä nimeltä Xiaomi Mi Scooter Pro 2, jonka hankin viime viikolla Elisalta ja sain Postista haettua. Harmitus on suuri, kun Hakaniemen Postin toimipiste lopetettiin, niin pitää aina lähteä Redin sokkeloiseen taloon etsimään Posti sieltä jostain ja löytää se sattumalta 15 minuutin etsimisen jälkeen. Asiaa hieman korjaa Postin ihanan ystävälliset työntekijät. 

Paketti oli aika iso ja painoi viitisentoista kiloa jollei ylikin ja harmitti kyllä, ettei ollut mitään työntökärryä, millä olisin sen saanut kotihin 2,5 metropysäkin päähän. Käytin hissiä, työnsin lattiaa pitkin, käytin metroa, käytin liukuportaita, nostin normaaleja portaita ja vihdoin onneksi ajattelin, että saan kaupunkiskuutilla kyyditen jotenkin sen kotiin asti. 

Vihdoin skuuttia taluttaen sitäkin suurempi kantamus kyydissään ja käteni laatikon ympärillä sain kuin sainkin sen kotiin asti. Seuraavana päivänä oli selkä ja hauikset kipeinä. Enemmän kyllä hauikset niihin kohdistuneen painavan vetovoiman takia. Selvisivät onneksi parissa päivässä pahimmalta järkytykseltä ja tänään kävin treenaamassa käsiä salillakin, eikä missään enää sattunut. Harmitus kyllä, että tuli käytyä juuri ennen skuutin noutamista hieronnassa. No seuraavalla kerralla osaa kertoa, missä sattuu. Ja onhan tässä toki ollutkin lepopäiviä, kun päivät ovat vain olleet niin väsyneitä töiden jälkeen, ettei ole jaksanut käydä salilla kuin ehkä juuri ja juuri kerran saunassa. Sekin oli maanantaina ja tiistaina pikaisesti. Nytkin narisee ihanasti yläselkä, mutta kerron tämän päivän oivalluksesta enemmän myöhemmin.

Mietin, minkä nimen antaisin tälle, jota olen jo pari kertaa kutsunut häneksikin. Ensin mietin Xhu-chuta viitaten oikeaan nimeen ja junaan, joka meni juuri asiaa ajatellessa ohi. Tänään mietin, josko sen nimi voisi olla Mushu, joka on melkein kuin mussu eli lyhenne hellittelynimestä "mussukka" ja taisi olla myös Mulan-elokuvassa olevan pienen lohikäärmeen nimi muistaakseni. Onhan tämä aika mussu, kun kyyditsee minua joka paikkaan 25 kilometrin tuntinopeudella, rentouttaa, kiihtyy nopeasti ja tällä voi mennä myös tosi hitaasti. Tämä on todella hiljainen ja pehmeä ajettava. Parempi ja nopeampi tapa kulkea kuin istuskella bussissa naama kännykässä ja maski kasvojen peittona. Tämä kun on ihan oma, niin tänäänkin kääntyessäni baanalle kysyin siltä, kun se ei meinannut laittaa sähköä päälle, että "mikä sulla nyt on?" ja sitten se lähtikin vielä päälle, mutta oli 10 prosenttia akkua, eikä olisi jaksanut enää kovin kauaa kulkea. Kaisaniemestä käveltiinkin sitten kotiin. Vuokraskuuteista jos on kyse, niin toruu vain "tyhmä rakkine" ja välillä raportoi niiden vioista. Akun loputtua tai huonon yksilön sattuessa voi vain sammuttaa ja vaihtaa toiseen, mutta tästä Mushusta täytyy pitää huolta ja kuljettaa kotiin asti. Sitä ei tosiaankaan voi hylätä tien poskeen. 

Tänään vähän ennen viimeistä suoraa matkalla aamulla töihin minut ohitti mies vähän raskaampitekoisen näköisellä skuutilla ja tuntui, että hän kulki viittäkymppiä, enkä tiedä, onko se kovin sallittua pyörätiellä. Näin vain näkymättömän hiekan pöllyävän hänen takanaan. Näin olisi varmaan oikeasti käynyt, jos olisimme olleet hiekkatiellä emmekä asvaltilla. En tiennyt, että sähköskuutti ylipäätään voi kulkea yli 25km/h.

Tällä viikolla tuli mieleen pätkä mamman muistoksi kirjoitetusta runosta hänen muistokseen kirjoitetun muistokirjoituksen sisällä kaksi vuotta sitten.
"...sydämessäni olet aina se sama valo ja ilo,
jonka lapsen nauru sai sinussa aikaan.." ♡

Koko runo (vähän muunneltuna muistin):
Lepää rauhassa, rakas isoäiti.
Vielä me tapaamme.
Olet sydämessäni se samanlainen ilo ja valo,
jonka vauvan nauru sai sinussa aikaan.
Rakastan sinua ikuisesti

Luin muistelukirjoituksen uudelleen tällä viikolla ja kyllä sen lukeminen sai kyyneleet kasvoille. Sinä päivänä tarvitsinkin kyyneliä. Joskus vain pitää itkeä ymmärtääkseen joidenkin asioiden todellisen suuruuden. On totta, kun sanotaan, että kyyneleet puhdistavat. Ne puhdistavat kaiken törkyn, jotka meinaavat olla todellisten ajatusten edessä ja auttavat ymmärtämään.

Never miss that beautiful view.

Eilen kirjoitin, että saatan tarvita pian melatoniinia, kun nukun liian vähän työasioiden jatkuvasti pyöriessä mielessä, kun mieli yrittää kehittää kaikenlaisia eri ratkaisuja ja suunnitelmia. Keho huutaa unta palautuakseen, mutta mieli ei tottele. Sitten herää jatkuvasti lihakset kipeinä. I worry too much. Jos en saa tarpeeksi unta, niin immuniteettivaste laskee ja voin tulla kipeäksi. Sitä en todellakaan halua, kun sitten pitäisi olla poissa töistä. Ihastuttava oravanpyörä. 

Ohimennen tänään sain sellaisenkin ajatuksen päähäni, että periaatteessa on ihan hyvä, että en lue sanomalehtiä, koska muuten saattaisin olla koko yön hereillä - olisi liikaa ajatuksia mielessä.

Tänään eräs kysyi, että miksen jo käytä melatoniinia, jos ilmeisesti sitä tarvitsen ja sain nopeasti vastauksen siihenkin; se oli valmiiksi mielessäni, jonkun piti kysyä vain oikea kysymys. 

Vastasin näin: Se ei ole oikeasti siitä kiinni. Tunnen unipaineen, kun se lähestyy illalla ja pyrin nukkumaan yön pimeimpinä tunteina 23-02 aina, mutta vaikka minulla on silmämaski, niin herään silti pissahätään, jonka jälkeen ajatukset täyttävät mielen. Tai sitten herään ilman ajatuksia ja on vaikea uudestaan nukahtaa. Mieli olisi valmis siinä vaiheessa jo nousemaan, mutta keho ei. Pitää vain kehittää itselleni parempi univaste ja vaikka kerronkin itselleni, että työhuolet kyllä odottavat töissä, niin mieli ei aio sitä uskoa. Uskon kuitenkin, että ensi yönä voisin nukkua kunnolla. Mieli vain herättää tietystä unen vaiheesta, jolloin tietää, että mieli on virkeä - jospa kokemuksesta oppineena, kun kellon soidessa on aina mahdollisimman huono unen vaihe. Olen vaikea sekoitus iltavirkkuutta ja aamuvirkkuutta, vaikka pitäisi olla vain toinen. Luultavasti olen aamuvirkku, mutta aina illalla univaiheen mentyä ohi väsyttäisi kyllä kovasti, muttei malttaisi mennä yhdeksältä vielä nukkumaan.

Tänään lähtiessäni töistä laitoin navigaattoriin päätepysäkiksi Postitalon ja lähdin seuraamaan navigaattorin ilmoittamaa reittiä ensin pohjoisbaanan halki ja Pasilan kohdalla valittiin kauempi tie ja mentiinkin käännöksen sijaan Eläintarhan ohi ja ylös Auroransillalle ja sieltä keskustaan ja salille.

Vaikka tuntuukin, että oli jo kolmas väsynyt viikko töissä, niin tuntuu, että alkaa pikkuhiljaa löytymään työrytmi loman jälkeen. Olen heräillyt neljän ja viiden aikoihin päässä pyöriviin ajatuksiin ja joskus outoihin uniin. Välillä ei ole edes pissahätä herätessä, vaan miettii, miksi ihmeessä oikein heräsi, kun mieli kuulostaa tyhjältä, eikä saa silti uudestaan unta, vaikka miten laittaa silmiä kiinni. Ei siis ollut mitään syytä herätä liian aikaisin. 

Eilen jopa heräsin kaksi ja puoli tuntia ennen kellon soittoa. Yritin saada unen päästä hetken pyörien kiinni, mutta sitten päätin vain nousta, tehdä puuroa ja kahvia, syödä ja juoda, lukea rauhassa lehteä. 25 minuuttia ennen kuin laitoin vartin ennen lähtöä vielä kellon soimaan alkoi ramaista ja saatoin jopa torkahtaa aamukahvin juotuani, kunnes kello soi. Pitää varmaan lukea lisää, niin alkaa unettamaan, vaikka haluaisikin oikeasti lukea, mitä kaikkea kerrotaan, mutta unetus johtunee makuuasennosta. 

Pitää todeta itselleen, että työhuolet oikeasti odottavat töissä, eikä ne mihinkään katoa. On ihanaa, että työkavereille voi aina jutella ja pitääkin jutella mieltä vaivaavista asioista, koska ne asiat voivat olla yhteisiä. On muutenkin hyvä olla kiinnostunut ihmisistä, joiden seurassa viettää vaihtelevasti aikaa 38 tuntia viikossa. Tänäänkin mieltä painoi työpäivän aikana kaksi asiaa, mutta ne molemmat selvenivät saman päivän aikana. Silloin tuntui, että tänä yönä varmaan nukun paremmin, vaikka kello käykin hurjaa vauhtia. 

Lauantai-aamuna saa nukkua niin pitkään kuin nukuttaa. Sunnuntaina saatan herätä siihen, kun äiti pörröisen tukan kanssa kurkistaa ovenraosta ja kysyy "ooksä hereil, kahvi ois valmist" tai sit mie käpyttelen äidin huoneeseen ja kysyn "vieläksää nukut?" Murre palautuu heti synnyinseudulle palattua. 

Tuli mieleen tänään yksi esimerkki, mitä mamma olisi voinut aikanaan kysyä vastaan. Tässä se tulee:

- Mul on todettu diabetes. 

- Mitä? Et kai sää oo ittelles sokeritautii menny hankkimaa? Mite sä ny sen kans taidat? 

Käännös: harmittelua toisen puhjenneesta sairaudesta ja kysymys hoito-ohjeista.

Tänään kuitenkin tuntui perjantailta. Aamulla ehti vetäistä puuron ja vitamiinit nassuun ja lähteä skuutilla töihin tietäen, että töissä sitten voi juoda seisomakahvia kiirehtimättä - eli juoda sen loppuun asti, kun kotona kahvista ehkä ehtii juoda kolme siemaisua ja loput jää kuppiin odottamaan rinkulan muodostumista mukin sisäreunalle.

Töissä oli aika leppoisaa, vaikkakin perjantaifiilistä ilmassa. Lähdin aikaisin ja kävin kirjastosta etsimässä muutaman kirjan. Kävin sitä ennen Picnicissä juomassa pienen cappuccinon ja syömässä marjaisan välipalan sekä pienen gluteenittoman suklaamuffinin. Kirjaston jälkeen skuuttailin keskustaan navigaattorin neuvomaa reittiä. Kävin salilla ja sain jättää salille skuuttini, kun en ole sitä vielä raaskinut pihalle jättää, mutta pitää keksiä sille tiukka ja vahva lukkosysteemi, jottei sitä varastettaisi. Pyöriä on varastettu, mutta skuutistani en halua ikinä luopua. Kolme päivää ollut omana ja on niin tärkeä. 

Salilla tuntui, että pääsin käymään pitkästä aikaa vaikka viimeksi perjantaina siellä jotain puuhailin. Kyllä juuri tuossa lausemuodossa oikeasti "mitä hittoa täällä teen"- irvistyksellä. Lepopäivät tulivat tarpeen, koska tänään oli mukavaa olla salilla ja salilla soi ihan hyvä musiikkikin. Treenasin hauikset, ojentajat, olkapäät, selän, sivuttaiset vatsalihakset, suorat vatsalihakset ja rintalihakset. Lopuksi venyttelin. Ajattelin, kuinka hyvältä tuntui venytellä ja etten ollut venytellyt liian pitkään aikaan. Siinä venytellessä ajattelin, että pitäisi todellakin venytellä enemmän, ettei muutu rautakangeksi.

Sitten kävin saunassa. Alkoi hymyilyttää. Lämpö kulkeutui ei vain iholle vaan myös lihaksiin. Saunassa ajattelin, että minulla on ihana työ, ihana työpaikka ja ihanat työkaverit. Olen kiitollinen siitä, että minulla on edelleen todella luova ja vilkas mielikuvitus, vaikkakin se yrittää joskus väen vängällä keksiä ihan väärällä hetkellä ratkaisuja ties mihin pulmiin.

Mieli oli täysin rento ja raukea saunomisen ja peseytymisen jälkeen. Kuljin ihan treeni- ja saunapöppyräisenä kotiin. Nyt pitäisi mennä nukkumaan. Pitäisi enemmän vain nukkua, eikä yrittää venyttää iltaa, koska haluaisi päivän kestävän enemmän. Tulee uusia päiviä, vaikka illoissa onkin jotain taianomaista.

Tästä kuvasta ei näy, mutta tuolla kaukana oli kaksi kuumailmapalloa taivaalla.

Huisin kivaa viikonloppua allihopa! Mie painun pehkuihin ja aion nukkua ainakin kahdeksan tuntia.