Perjantaina vietin kolmanneksi viimeisintä lomapäivääni yhdessä lempipaikoistani, Töölön Relove-kahvilassa, jossa on myös kirppari.
Oli nälkä, joten otin avokadoleivän tuorejuustolla, oli hyvää, sekä keksin, joka oli myös hyvää eikä niin täyttävää kuin kakku tai pulla. Otin myös cappuccinon. Olen huomannut, että cappuccinot useimmiten tarjoillaan
nätimmistä mukeista kuin lattet ja joissain kahviloissa lattet ovat
cappuccinojen kokoisia, toisissa taas kaksi kertaa niin isoja kuin
cappuccinot, joten ei ota riskiä, että tulisi erikoiskahvijuomasta liian täyteen. Kahvittelun jälkeen kävin katselemassa vaatteita, mutten tällä kertaa löytänyt mitään mieleistä.
Vaatekuikuilun jälkeen lähdin skuuttailemaan kohti Hietsua ja salille.
Salilla oli jälleen kivaa nostella levypainoja sen jälkeen, kun kävin
vartin pyöräilemässä.
Kesäillat ovat ihania. Vielä on kesää jäljellä, vaikka loma loppuukin tänään ja huomenna palajan töihin, niin voi ihanista illoista silti nauttia vielä iltaisin ja viikonloppuisin. Aina sitä ihmettelee kesäloman viimeisenä päivänä, että miten se loma jo meni. Kai se johtuu siitä, kun ehti jo tottua lomailuun. Töihin paluussa on kyllä monia hyviä puolia. Yksi parhaimmista on, että voi olla sosiaalinen ja luova lähes kahdeksan tuntia.
Jokainen kaunis ilta lasketaan ja sateiset illat myös. Tänäänkin vähän tihutti, mutta se ei estänyt minua ottamasta skuuttia ja huristamasta sillä keskustasta kotiin. Äitiä saattaessa bussiterminaaliin kyllä meinasi tulla liian kiire, kun aloimme katsoa yllättävän hyvää sarjaa Netflixistä eilen nimeltä Umbrella academy ja jatkoimme sitä tänäänkin aamiaisen jälkeen. Menimme metrolla, koska aika oli rajallista ja äidillä oli kantamuksia. Otin kuitenkin kypärän mukaan ja tulin skuutilla takaisin. Minulla on oikeastaan kolme reittivaihtoehtoa, joista voin valita, mitä niistä käytän kotiin mennessä. Ihan hyvä, koska olen harmitellut sitä, kun työmaa pitää aina kiertää kaukaa, mutta skuutilla vain ajelee menemään, koska se on niin mukavaa ja rentouttavaa. Voi vain käydä ajelemassa.
Olen niin ihastunut skuutilla matkustamiseen, vaikka perjantai-iltana meninkin hölmöyksissäni kaatumaan sellaisessa maastossa, jossa oli liian isoja kiviä, enkä kaikesta yrityksestä huolimatta onnistunut pysymään pystyssä. Kaaduin ja luulin ensin, ettei tullut melkein mitään jälkiä, harmitti kyllä, kun lempihousuihini tuli polveen reikä. Pari vanhempaa naista lähistöltä tuli kysymään, että sattuiko pahasti, kun näytti niin hurjalta. Kerroin, ettei sattunut, mutta housuihin tuli reikä. Ihania, että jotkut tulevat kysymään.
Takaisin skuutin selkään kaatumisen jälkeen, koska ei pidä lakata käyttämästä jotakin ainoastaan sen takia, että kaatuu. Se oli ensimmäinen kaatuminen ja toivottavasti ainoa. Pitää yrittää matkustaa tarpeeksi tasaisilla maastoilla ja kypärä on kyllä tärkeä olla mukana aina. En heti huomannut, mutta kämmeniin tuli muutama haava ja kotona huomasin, että polvesta kangas olikin värjäytynyt vereen.
Kyselin vähäsen, että pitäisikö mennä päivystykseen näyttämään, josko saisi pari tikkiä vai hakea vain apteekista tarpeeksi iso laastari. Polvi ei millään tavalla sattunut, siitä kyllä lähti vähän ihoa. En tiedä, kuinka pahasti olisi sattunut, jos en olisi yrittänyt estää kaatumista. Joskus on kokenut jännittäviä asioita, joissa on itsesuojeluvaisto ja lähimmäisensuojeluvaisto toiminut ihan kuin omaisi jotain ylimääräisiä kykyjä yhtäkkiä. Eipä sellaista kannata alkaa vatvomaan. Kyllähän se jokin sanontakin kuuluu, että tosipaikan tullen ihminen voi pystyä ihmeellisiin asioihin, kun vain toimii vaiston varassa. Olisi hienoa lukea sellaisesta lisää.
Takaisin aiheeseen: jotkut sanoivat, että käy ihmeessä näyttämässä ja jotkut sanoivat, että puhdista ja laita laastaria. No etsin lähimmän avoinna olevan apteekin ja löysin sen Töölöstä. Sielläkin juttelin hetken apteekkarin kanssa ja soitin päivystyksen neuvontaan. Takaisinsoittopalvelun takia minulle soitettiin vasta liian myöhään takaisin, jolloin kännykästä akku oli ehtinyt loppua, joten en huomannut soittoa ja olin ostanut apteekista laastaripakkauksen, jossa oli viisi tarpeeksi isoa antibakteerista ja vedenpitävää laastaria. En usko haavan olleen kovin paha, vaikka ison laastarin tarvitsikin, koska se ei yhtään sattunut.
Mietin, josko kivuttomuus olisi johtunut adrenaliinin paukkumisesta, muttei haava myöhemminkään sattunut ja se ei vaikuta kävelemiseenkään. Laastaria olen vaihtanut päivittäin ja putsannut haavan.
Tänään jopa pitkästä aikaa juoksin salilla ja olin ihan innoissani, kun pystyin juoksemaan 8,5km tuntivauhdilla kolme kilometriä 21:een minuuttiin. Innoissani olin sen takia, koska viime kerrat kun olin juossut, niin hengitys alkoi rahista ja alkoi yskittämään kymmenen minuutin kohdalla, mutta tällä kertaa ei alkanut henki rahisemaan edes vaihtaessani juoksusta kävelyyn. Juoksun aikana vain ylävatsalihakset tuntuivat rasittuvan, eikä tuntunut kyljissä ollenkaan.
Kävelin loput yhdeksän minuuttia, kunnes venyttelin ja menin saunaan ja suihkuun. Ihanaa, että niin pitkän odotuksen jälkeen salilla voi vihdoin käydä saunomassa. Olen kaivannut sitä. Sen jälkeen oli niin huippu, raukea ja lämmin olo ja on edelleenkin. Tein vielä venyttelyn jälkeen netistä oppimiani liikkeitä, jotka on kohdistettu sivuttaisten vatsalihasten harjoittamiseen ja mietin samalla, että mitä jos onkin kyse siitä, että samalla saatoin päivittäin vahvistaa hengityslihaksia, mikä mahdollistaa jälleen sujuvan juoksemisenkin. Tiedä häntä. Kuka sen tietäisi?
Triplan ulkopuolella oli ihanasti pilviä sinisellä taivaalla auringon kanssa ja taivas heijastui ikkunoista. Niitä oli aivan huikeaa kuvata ja muokata jälkeenpäin terävämmiksi.
Pilvikuvat oikeastaan kuuluisivat kahvilakuvan jälkeen, koska otin ne silloin, kun poistuimme äidin kanssa Triplasta ja lähdimme etsimään skuutteja takaisintulomatkaa varten. Tullessa Pasilaan tällä kertaa onneksi olin päässyt lähes Linnanmäelle, kun mietin, mihin eräs silta johtaa ja avasin navigaattorin, joka kehotti menemään suoraan sillan yli, kun olisin tietenkin lähtenyt taas kiertämään sieltä, mistä tulimme jälleen takaisinpäin. Katselin junarataa ja ajattelin, että on täysin järkeenkäypää, että löytäisimme Pasilan nopeimmin menemällä ihan suoraan, koska Helsingistä poispäin Pasila on aina seuraava asema. Päädyimme Pasilan taakse, Pasilan kirjaston puolelle, mutta löysimme lopulta sisälle Pasilan asemalle ja Triplaankin.
Äiti tuli luokseni kylään lauantaina ja halusin näyttää hänelle Triplan, johon olin ystäväni kanssa vähän jo tutustunutkin viime viikolla. Tripla on iso ja siellä on monia liikkeitä, joista ei ole koskaan kuullutkaan, kuten Cropp, johon jonkin verran ihastuin ja josta äiti osti meille hienot aurinkolasit.
Äiti ihastui Lindtin myymälään, jossa on monia tuotteita, mitä ei ole kaupoissa. Hän osti suosikkiaan, jotain kahvilta maistuvaa ja maiskuttelimme ne illalla sarjaa katsellessa.
Syömisen ja shoppailun jälkeen halusin näyttää äidilleni tämän italialaisen kahvilan, Italian cafe & delicatessen, jossa olimme viimeksikin ystäväni kanssa kahvittelemassa. Äiti vaati, että pitäähän minun saada syntymäpäiväkakkua, joten otimme molemmat hyväksi katsomamme kakunpalat sekä laktoosittomat cappuccinot italialaiseen kahviin tehtynä tottakai. Äiti otti mango-whiskey-kakun ja mie otin mango-juustokakun, joka oli ihanan raikas ja kuohkea. Cappuccino oli varmaan pehmeintä cappuccinoa, mitä olen ikinä maistanut. Äiti totesikin, että hänen pitää löytää Turusta italialainen kahvila, koska hän ihastui myös kahvin pehmeyteen.
Voisi tehdä iltatoimet ja alkaa pikkuhiljaa siirtymään yöpuulle. Pitää jälleen tottua aikaisiin herätyksiin ja mennä ennen puolta kolmea nukkumaan. Toivottavasti ennen puoltayötä. Onneksi arkirytmi palautunee äkkiä sillä, että arki väsyttää jonkin verran. Vielä kun treenaa päälle, niin kyllä illalla nukuttaa ihan kivasti. Muutenkin tuntuu, että syksyisin uni maistuu makeammalta.
Ihanaa alkavaa viikkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti