Pilviä ja auringonlaskua

Jotkin päivät kuten tämä päivä juuri nyt tuntuu samalta kuin joku päivä vuosia sitten tuoden mieleen tunnemuistoja. Kyyneleet haihtuen silmäkulmiin, auringonvalo heijastuen ikkunoista. Nyt on täydellinen syyspäivä, muutamia keltaisia lehtiä maassa. Tuuli hengittää hitaasti ja valo säteilee lämmittäen, mutta silti on ihana pitää takkia päällä ja vain kävellä ja haistella kaupungilla.

En olisi koskaan arvannut olevani yksi heistä, jotka käyttävät maskia. Jotenkin vain tuntui, kun lähdin Onnibussilla Turkuun ja jo ennen sitä metrossa, että halusin käyttää. Skuutin saatuani en ole oikein käyttänyt julkisia kulkuneuvoja ja ne tuntuivat vain siltä, että muidenkin ollessa samassa tilassa tuntui jotenkin turvallisemmalta käyttää maskia. Yritin keksiä, mistä voisi ostaa kertakäyttömaskeja yksittäisinä, koska tarvitsin vain kaksi menomatkalle ja tulomatkalle. Tällä hetkellä kun ei voi tietää, onko tavalliselta vaikuttava flunssa oikeasti vain flunssa. 

Minulla oli myös suolapiippuni mukana, jos tuntisin rasitusastman oireita. Pitäisi kyllä käydä rasitustestissä. Toisinaan pystyy juoksemaan matalalla temmolla ilman mitään tuntemuksia, mutta jos on vähänkin korkeampi tempo, ja nukkuminen tai ruokarytmi on mennyt pyllylleen, niin se saattaa vaikuttaa. Minulla on tämä tuntemus alkanut siis jo marraskuun lopussa, mutta ken tietää, kauanko rasitusastma on oikeasti ollut minulla, kun en nuorena harrastanut liikuntaa lähes ollenkaan. Voin heitellä puoli tuntia palloa koriin ja spurttailla sen perässä ties kuinka monta kertaa ja kastaa paidan, niskan ja otsan märäksi hiestä, mutta siitä ei tule mitään oireita, vaan yhtäjaksoisesta temmosta, vaikkapa juoksusta, joka kestää yli viisitoista minuuttia. 

Tällaisena aikana kuin nyt on ei mielellään puhuisi hengitystieoireista, mutta vaikka olen aina ennen ollut juurikin sitä joukkoa, jotka eivät pese käsiä joka ikinen kerta saippualla ja saatan syödä lattialle pudonnutta ruokaa kotona, niin tällaisena aikana aika suurikin syy siihen, miksi haluan käyttää jotain muuta kuin joukkoliikennettä on se, etten halua joutua käyttämään maskia, koska mennessäni bussiin, metroon tai ratikkaan käytän kyllä maskia. 

Huomaan herkästi, jos ikkuna on auki että vetää, kun alkaa kurkkua kaihertaa ja myös kylmät jäätelöt tai juomat saattavat vähän yskityttää. 

Sairastin kahdeksanvuotiaana keuhkokuumeen ja olin sen takia kaksi kuukautta pois koulusta, vaikken muista ajan olleen niin pitkä, niin muistan joskus jonkun sanoneen, että se keuhkokuume sai aikaan esimerkiksi sen, että aina jos minulle tulee yskä, niin se on normaalia pahempi. Tosin yskäni aina johtuu limaisuudesta, kun yskä yrittää irrottaa limaa keuhkoista keinolla millä hyvänsä. Eikä se todellakaan mukavan tuntuista ole, kun tuntuu että yskiessä keuhkot menevät kiinni kylkiluihin ja haluaisivat enemmän tilaa. Pienenä minusta ajoittain joskus myös tuntui, että vaikka kuinka yritin vetää ilmaa keuhkoihin, niin keuhkot eivät laajenneet tarpeeksi - ettei niissä olisi tarpeeksi kapasiteettia ihan aina sille hapelle, jota yrittää vetää sisäänsä. Vaikea selittää. 

Jos ei ajoittaisia rasitusastman oireita ota huomioon, niin olen ollut kummallisen terve joulukuusta asti. Ei yhtään nuhaa, yskää tai kuumetta siinä välissä. Sitä ennen ajattelin, etten sairastele lähes koskaan ja minut tunnettiinkin pari vuotta töissä henkilönä, joka ei ollut koskaan poissa. Tosin kun selasin blogipostausarkistoa, niin vähän väliä siellä mainittiin flunssa. Omituista. Oliko se niin yleistä, kunnon työntekijän viikonloppuflunssailu vai niin merkityksetöntä, ettei ajatellut sairastelevansa. 

Nyt on kuitenkin parantuneiden elintapojen, liikunnan ja lisääntyneen iloisuuden ja nauramisen myötä myös pysynyt terveenä jopa yhdeksän kuukautta putkeen. Omasta mielestäni se on aika ihmeellistä. Nyt pitää olla kuitenkin todella varuillaan ei vain koronan takia, vaan myös sen takia, että alkaa olla yleinen flunssa-aika käsillä. Alkusyksy tuntuu lämpimältä, mutta voi olla petollinen taivaalta kesken matkaa ryöpsähtävän kuurosateen (tapahtui minulle kyllä) takia ja senkin takia, että voi edelleen ajatella ilman olevan lämmin, kun aurinko niin ihanasti paistaa, mutta heti sen mennessä pilveen kaipaisikin pipoa päähän ja huivia kaulaan. 

Hankin tällä viikolla Prismasta parit uudet pehmoiset ja lämpöiset ohuet sormikkaat, kun yhtenä aamuna skuuttaillessa töihin näpit jäätyivät aamun ollessa 10-12-asteinen. Olen myös pitänyt kahta takkia päällekäin: toinen lämpöä varten, toinen tuulta varten - tai kahta pitkähihaista paitaa takin alla. Olen sorttia vilukissa vaihtolämpöinen, öisinkin meinaa paistua viltin alla, mutta pidän sen silti päällä, koska tietää, että ilman sitä luultavasti heräisi kylmän ihon, valuvan nenän ja kaihertavan kurkun kanssa. 

Olen kyllä tosi iloinen, että liikunnan harrastaminen on saanut joskus aikaisemmin kylmät kädet ja varpaat lämpimiksi, mutta tiedän, että niistä se lämpö myös katoaa, joten käytän villasukkia öisin. Saattoi olla kesällä yksi yö, jolloin kokeilin ilman villasukkia olla, mutta heräsin keskellä yötä laittamaan sukat jalkoihin. Aineenvaihdunta ja ihon kunto on parantunut myös kuntoilun myötä. 

Aihe jatkuu myöhemmin. Tähän väliin kerron Turun matkasta.

Lähdin lauantaina Turkuun niin, että olin siellä vasta puoli kahdeksan aikaan illalla, koska äitini tuli vasta kahdeksan maissa Jyväskylän reissulta. Tulin Turun bussiasemalle ja kävelin sieltä juna-asemalle pienen pätkän. Matkalla vähän ripeksi vettä ja Turussa hieman tihkutti vielä. Olin jo aiemmin ihastellut vesipisaroita aamukasteisilla lehdillä, mutta nyt oli sateen jälkeiset puskalehtisten pisarat kauniita ja juna-aseman edessä oli istutuksissa kauniita kukkia pisaroita terälehdillä ja niin kauniita, että otin niistä muutamia taiteellisia kauniita kuvia. Äidin saapuessa junasta kävimme hakemassa auton yhdestä paikasta, jossa hetken viivähdimme pelailemassa korttia, kunnes lähdimme äidin luokse. Nukuin ihan hyvät yöunet, kun äidin luona on yksi aivan erityisen täyteläisen muhkea tyyny, jollaisen tarvitsisin omaan kotiini.

Aamulla söimme puuroa mustikoiden, saksanpähkinöiden ja hunajan kera sekä joimme kahvia. Sunnuntaiaamun herkuksi oli suklaamuffinsi, jotka äiti oli ostanut matkaltaan. Katsoimme hetken Luciferin uusia jaksoja, kunnes kello läheni kahta ja äiti heitti minut Turkuun, jossa näin ystäväni ehkä ensimmäistä kertaa tänä vuonna, en ole varma, näimmekö joulukuussa vai tammikuussa viimeksi. Kuitenkin oli ihan liian pitkä aika siitä, kun viimeksi näimme. Alkuperäinen syy Turkuun tulolleni oli, että näkisimme pitkästä aikaa.

Kävimme Aurajoen itäisellä rantapuoliskolla sijaitsevassa ihastuttavassa joenrantakahvilassa nimeltä Cafe Ankka, jossa vastapaistettu munkki sekä kahvi santsikuppeineen maksoi neljä euroa. Samalla hinnalla saisi jossain kahvilassa juuri ja juuri latten. Kakkupalat maksavat useimmiten seitsemisen euroa ja jotkut veloittavat santsikupeistakin erikseen. Eihän sen nimi voi olla edes santsikuppi, jos siitä pitää erikseen maksaa. Kyllä uniikit pienet kahvilat ovat parhaita. Turisimme jonkin aikaa ja kävimme ajelemassa, kunnes piti lähteä jälleen kohti Helsinkiä.

Pilviä! Kokeilin panorama-toimintoa.

Turusta lähtiessä ajattelin, että tulisin vielä tänä vuonna Turkuun kuvailemaan ja käymään ajan kanssa ihan Turun puolella. Se oli kuitenkin asuinkaupunkini ennen kuin Helsinkiin muutin.

Työmatkan varrella kuvattua tullessa töistä takaisin keskustaan. Laitoin navigaattoriin kohteeksi Postitalon ja pääsin tutustumaan kolmanteen (vai viidenteen) versioon matkasta keskustaan. Töistä on kaksi erilaista reittiä kotiin, kaksi erilaista reittiä keskustaan. Keskustasta on kolme erilaista reittiä kotiin. Kun tykkää kulkea, niin tutustuu aivan uusiin teihin ja reitteihin. Auroransillan ylitin Eläintarhan yltä. Tämä on mukava reitti, mutta pidempi kuitenkin kuin se, mitä olen käyttänyt, että jatkaisin junaradan viertä pitkin.

On muuten jännittävää huomata nyt yli viikon omaa skuuttia työmatkoihin käyttäen muiden ihmisten käytöstä liikenteessä. Oikeastaan kevyen liikenteen väylää käyttävien käytöksen. En joskus ymmärrä, miksi jotkut pyöräilevät tai kävelevät väärällä puolella, missä pitäisi olla vastaantulevien tai ohittavien kaista tai sitten tulevat väärää puolta vastaan, jolloin oikealla ajaessani mietimme molemmat, kumpi väistää minne - ja vielä nämä jalankulkijat, jotka ovat eksyneet pyörätielle. 

Sitten on näitä, jotka neljä metriä leveällä tiellä kolmestaan peittävät koko tien, vaikka tie on jaettu jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Tai tosi leveällä jaetulla tiellä seitsemän ihmistä valtaa koko tien, ettei ole yhtään rakoa mistä mennä ja ovat tyyliin "ei väistytä". Välillä pitää kieltämättä vähän kilauttaa kelloa, että pääsee ohi - ja sitten kiroillaan, kun piti väistyä, kun pelästyi kelloa ja pomppasi tien sivuun sen takia. 

Sitten on vielä nämä, jotka pyöräilevät ja katselevat kännykkäänsä samalla kun kuuntelevat musiikkia kuulokkeet korvilla ja ajavat keskellä tietä, niin ettei tiedä, kummalta puolelta uskaltaisi ohittaa, kun ei ole varma, kumpaan suuntaan henkilö väistäisi vai ajaisiko päälle, kun ei kuule kelloakaan.

tämä kuva

Työaamumatkat ovat niin ihania. Kivoja maisemia. Ja olen tällä viikolla ollut kovasti ihastunut pilvistä. Olen aiemminkin kyllä. Pilvet ovat aina todella kauniita, varsinkin sateen jälkeen ja muutenkin. Ei tule koskaan olemaan samanlaista pilvikuvaa, kun pilvet ovat aina erilaisia.

Monta kuvaa kauniista auringonlaskusta Töölönlahdella keskiviikkona. Jos on jotain hyvää olla ihanan leppeänä iltana kello yhdeksän illalla ulkona, niin se on tämä näkymä kauniista auringonlaskusta, upeista värikkäistä horisontaalisista pilvistä lähes tyynen veden pinnalta heijastaen.

Ikkunaheijastus Aleksanterinkatua pitkin kävellessä.

Kamppi Kampen.

Kuvia tältä aamulta. Ajattelin, josko ottaisin enemmänkin kuvia työmatkan varrelta jonain päivänä, kun ei ole niin kiire eikä niin monta yhtäkkistä tietyötä juuri siellä, mistä pitäisi mennä, mutta pitääkin kiertää sekä myöhästyä töistä tämän ihanan työmaan ja aivan mahtavan ajoituksen takia. 

Nyt jatkuu aiemmat höpinät.

On ihanaa ajella aamuisin skuutilla töihin aamujen ollessa hieman viileitä, kun tietää pukeutuneensa hyvin. Olen myös käyttänyt tuubihuivia juurikin sen takia, että helposti kurkkua alkaa kaihertaa. Niin se on ollut aina. Äitini on myös vilukissa, tosin hän ei käytä yhtä usein pipoa tai huivia kuin minä - tosin mie olen pipojen ja huivien fanittaja. Pipo tuntuu päässä mukavalta ja huivi on lämmin sekä hyvännäköinen asuste. 

Käytän skuuttia muutenkin kuin vain välttääkseni julkisia kulkuneuvoja. Skuutti vain on niin ylikiva ja rentoudun sillä ajellessa, vaikka olenkin telonut oikean jalkani nilkan ulkosyrjää aika paljon tällä viikolla - luulen että osui jänteeseen tai suoraan hermoon, kun ei näy mustelmaa eikä turpoa, mutta sattuu silti. Tänäänkin kun meinasin kaatua nollavauhdissa alkaessani viime hetkellä epäillä, onko yksi tienreunus liian korkea skuutille, niin skuutti puoliksi kaatui ja mie jäin pystyyn, mutta skuutti kolhaisi jälleen juuri siitä samasta kohtaa, jolloin ajattelin, että se on varmaan hermo, kun säteili polven taakse jonkin aikaa ja jonkin aikaa koko jalka tuntui siltä kuin se kokisi kasvukipuja. 

Kolmas syy julkisten välttämiseen on, että skuutin kanssa matkaa taittaessa kivasti herää työpäivään, saa nauttia ulkoilmasta ja onhan se paljon parempi kuin istuksia puoli tuntia bussissa huonossa ryhdissä könöttäen pää kiinni kännykän näytössä. Neljättä en laittaisi syyksi, mutta koska skuuttaillessa ei saisi kuunnella musiikkia tai äänikirjaa, enkä kuuntelekaan, kun kypärän kanssa ei voi käyttää kuulokkeita, niin on välillä jännä kuunnella omia ajatuksiaan, mitä ne kertovat heti aamutuimaan samalla kun seuraa liikennettä. Viidennen syyn listasin eilen, kun laitoin "tämän kuvan": Mikä olisi ihanampi tapa kokea aamu kuin nauttia siitä puoli tuntia ulkona täysillä aisteilla.

Nykyään tykkään ulkoilla todella paljon. Hyvä siis tietää, miten pukeutuu. On tylsää, jos joutuu istuskelemaan sisällä kämpässä, eikä saa lähteä mihinkään sen takia, että pitäisi parantua flunssasta.

Kävin Töölön Relovessa tänään töiden jälkeen syömässä banaanikakkua ja juomassa cappuccinon. Kävelin kaikessa rauhassa nauttien ihanasta aurinkoisesta lähes tuulettomasta säästä. Ajattelin myös tämän postauksen ensimmäiset neljä lausetta. Tämä viikko on tuntunut jotenkin pidemmältä kuin viime viikko, joten perjantai on todella tervetullut. Onneksi eilen laitoin tälle aamulle kahvinkeittimen painallusta vaille valmiiksi, koska kuulin herätyskellon uneen asti ennen kuin reagoin siihen, että se ääni varmaan tarkoittaa sitä, että pitäisi herätä ja avata silmät. Lihakset olivat kipeinä ja teki mieli vain mennä takaisin nukkumaan. Ei kyllä pidä paikkaansa, etteikö skuuttailu tekisi hyvää kuntoilulle. Jaloissa kyllä tuntuu, että niitä on käytetty ja tulee muutenkin oltua aktiivisempi. Tosin mahtoiko se olla keskiviikkona vai eilen, kun salilla (tuntuu että nyt käyn vähemmän, mutta lepopäivät ovat hyvästä) tuntui jotenkin vahvemmalta ja nostin astetta painavemmilla painoilla tai tein pidempiä sarjoja kuin ennen. Tuli tosi hyvä fiilis. 

Tänään kahvilan jälkeen kävelin vain Töölöstä Runeberginkatua pitkin keskustaan ja salille skuuttia taluttaen, koska halusin säästää loput akusta saunan jälkeistä kotimatkaa varten. Kerroin kivalle salivastaanottajahenkilöllekin, että olen tosi rättipoikki, jalat varsinkin, ja menen vain käymään saunassa. Saunassa oli tosi ihanaa: palauttaa, rentouttaa ja raukeuttaa.

Tämän viikon tiistaina käytin tämän viikon ainoan kerran ratikkaa mennessäni keskustasta kotiin. Hymyilin hassutukselleni, kun huomasin oikean pysäkin vasta mennessäni ratikan kyydissä sen ohi ollessani niin ajatuksissani. En edes katsonut kännykkää, vaan olin oikeasti mietteissäni. Seuraavalla pysäkillä jäin pois ratikasta, eikä se onneksi ollut edes kaukana. Oli mukavan lempeä syysiltainen ilma, joten mikäs siinä kävellessä ja hymyillessä.

Tuli face-muistoissa vastaan tämä runo-mietelmä vuodelta 2015

Sateen ropina kuului jo illalla, aamulla kahvi valtasi mielen ja maistuu vieläkin suussa.

Artesaanileipä oli hyvää, siinä oli juustoa päällä.

Lämmin paita päälle, sateenvarjo mukaan ja kumpparit jalkaan

Ulos odottamaan bussia. Ulkona sataa, varjo aukeaa, hymyilyttää.

Nyt se syksy tuli!

Pisaroita taivaalta, lehtiä maassa, purot laskevat pitkin tienreunaa.

Kahvia kehossa, hymyilyttää, kivaa lukemista matkalla töihin.

Tänään on hyvä päivä. 

Viikonlopuksi minulla ei ole muita suunnitelmia kuin huomenna aamukahvia hörppien selata viikon vai kahden viikon aikana tulleet mainokset ja lähteä kuvailemaan minidigijärkkärillä pitkin poikin katuja, jospa löytäisi uusia hienoja yksityiskohtia, joita ei ole ennen huomannut. Menisi sinne, missä ei ole ennen käynyt.