In love with Punavuori

En pääse eroon näiden rakennusten kauneudesta! Lempikatuni tällä hetkellä on ehdottomasti Iso-Roobertinkatu. Olen ennenkin unelmoinut Punavuoressa asumisesta, mutta silloin samalla unelmoin Eirasta, Ullanlinnasta, Vallilasta, Arabianrannasta, Lauttasaaresta, Vallilasta sekä Ruoholahdesta.

Tällä hetkellä Punavuori kuitenkin vetää puoleensa enemmän kuin mikään muu kaupunginosa, vaikka töihin lähtö olisi sieltä hankalampaa. Tai ei oikeastaan. Pitäisi vain lähteä aikaisemmin. Olen jo kyllästynyt juoksemaan metroportaita ylös alas joka päivä ehtiäkseni bussiin Sörnäisissä. Voisin joka päivä vain kävellä Rautatientorille ja nousta  siellä oikeaan bussiin.

Viime viikon perjantaina alkoi miulla flunssa. Silloin olin töissä ja nautin puurojuhlasta syöden pari annosta puuroa kanelisokerilla ja mustikkakeitolla. Sinä päivänä alkoi haistamattomuus ja maistamattomuus. Harmi kyllä silloinkin haistaa kaikkein vahvimmat hajut, kun hajuaisti on hävinnyt, mutta toisinaan ne blokkautuvat kokonaan.

Viime viikonlopun yritin parannella ja huomasin, miksei kannata mennä saunaan. Saunassa käynti nosti kuumetta entisestään, vaikken tiennyt kehossa olevan tulehdustilaa päällä. Ilmeisesti kuitenkin oli ja opin kantapään kautta, miksei saa mennä kipeänä saunaan. Sunnuntaina menin kahdeksalta nukkumaan ja heräsin herätyskelloon 6:50 soittaakseni töihin, etten tulisi sinä päivänä. Maananataina pidin sairaspäivän, mutta tiistaina olo oli jo sen verran hyvä, että jaksoin mennä töihin. Oli mukavat kolme päivää töissä, kunnes eilinen olikin vapaapäivä. Tosin eilinen päivä oli niin pitkä, että kummastuttaa, että tänään on lauantai. Ja että sisäinen kelloni on puolitoista tuntia vähemmän kuin oikea kellonaika.

Myönnän käyneeni joka päivä salilla vointini mukaan. Sali on toinen kotini, minkäs sille voi. Täytyy nauttia siitä, mitä on. Tosin sunnuntain jälkeen kävin vasta torstaina seuraavan kerran saunassa ja selviydyin siitä ilman lämmön nousua.

Periaatteessa luulisi olevan hyvä, että kuume nousisi, koska kuumeen läsnäolo lyhentää sairauden kestoa, koska kuume tulee ainoastaan sen takia, että tarvitaan lisää lämpöä poistamaan haitalliset pöpöt. Näin olen asian järkeillyt. Ei toki saa tahallaan pitää kuumetta todella korkealla.

Viime viikonloppuna tuli käveltyä jonkin verran kylmässä ulkoilmassa ja jälkeenpäin järkeiltyä ajattelin, että keho on aika viisas, kun luultavasti silloinkin meinasi kuume nousta, mutta keho kehotti menemään viilentymään ulos, että kehon lämpö alenisi.

Nykyään on muutenkin jännä, miten tykkää enemmän viileästä. Haluaisin kokeilla avantouintia. Jospa keho vain ei ole niin herkkä kylmälle enää. Viime viikonloppuna flunssassa teki mieli juoda vettä ja paljon. Tosi kivaa, että se jäi päälle. Jäi päälle myös mennä suosiolla ajoissa nukkumaan ja nukkua jopa kahdeksan tuntia yössä. Tosin jotkut yöt menivät viikolla 6-7 tuntisina, mutta edellisyönä nukuin yhdeksän tuntia ja "nukuin univelkaa pois", vaikka jossain väitetään, ettei univelkaa voi korvata lisäunella. Kyllä sitä väsyneenä nukkuu.

Katsoin tässä yhtenä päivänä, että onpa kiva nassun iho, mikä johtunee runsaasta nesteytyksestä, riittävistä yöunista, liikunnasta ja siitä, etten edes muista, milloin olen syönyt viimeksi makeaa, jollei hunajaa lasketa. Ei ole tehnyt mieli makeaa, ainoastaan päivittäistä rahkataskua, mutta sitä en edes laske.

Rakastan Punavuoren arkkitehtuuria ja osaksi Erottajan, koska Iso Roobertinkadun jälkeen keskustaan kävellessä kävelee Erottajan läpi, jollei kävele Bulevardia pitkin - sekin on vaihtoehto. Punavuori on magneetti, joka vetää minua puoleensa. En tiedä miksi. Olisi huikeaa asua Iso-Roballa tai siinä lähettyvillä.

Punavuorella sijaitsee luottokampaamonikin, vaikken siellä kovin useasti käy. Seuraavan kerran sitten, kun tulee taas olotila "En tiedä, mitä tehdä tälle tukalle, se on ihan vallaton!" Tosin se on usein vallaton, mutta se on luonteeltaan luonnonkihara, minkäs sille mahtaa. Alkaa olla kyllä liian pitkä otsalta, mutta toisaalta se ei ole enää otsatukka vaan sivutukka. Unelmoin edelleen lyhyestä tukasta niin kuin olen unelmoinut monta vuotta, mutten tiedä, harmittaisiko se sitten, koska sen takaisin kasvattamiseen menisi varmaan viisi vuotta. Pitää löytää tukka, jota pörröttää, koska jos oma tukka olisi lyhyt, niin luultavasti pörröttäisin sitä koko ajan.

Keskustaan kävi tie. Eilen olin siis kuvailemassa, vaikka alkupään kuvat ovat viime viikonlopulta. Oikein mikään paikka ei ollut auki, koska oli Itsenäisyyspäivä: Suomi täytti 102 vuotta. Onnea Suomi! En juhlistanut sitä mitenkään. Onneksi ihana sali oli auki ja kävin siellä.

Tällä viikolla salille on tullut pari uutta porraslaitetta, joihin olen oudon mieltynyt, vaikka edelliskesänä, kun erosin Fitness24/7:stä Käpylässä ja Kampissa kokeilin muutaman kerran lähes samanlaista porraslaitetta ja kutsuin niitä tappokoneiksi. Silloin nostivat sykkeen 160:een ja tuntui kamalalta, mutta ilmeisesti nyt on vuoden aikana kunto kohentunut monin tavoin, kun syke pysyi 130:ssä, kiipesi 150:een ja kävi vain kerran muutaman sekunnin ajan 160:ssä, kun olin jo kymmenen minuuttia laitteella ollut. Eikä tuntunut mitenkään pahalta tai hengästyttänyt. Hiki alkaa virrata kymmenen minuutin kohdalla.

Teen porraslaitteella kolmen minuutin pätkiä niin, että joka kolmas minuutti menen kaksi porrasta kerrallaan. 15 minuuttia olen porraskoneella yhteensä ja loppua kohden lisään vauhtia. Pyllyssä on tuntunut kivasti.

Vielä on vähän nuhaa, mutta sitten kun tämä nuhakin loppuu, niin voisin palata aina ajoittain takaisin juoksumatolle, josta on tullut taas taukoa flunssan takia. Porraslaite nostaa enemmän sykettä, muttei saa samanlaiseksi rätiksi kuin juoksumatto.

On aika jännä, kun kuulin pukuhuoneessa, kun joku kertoi sykkeestään ja sanoi, että hänen maksimisykkeensä on ollut 195. Pitää kysyä asiaa pt:ltä, miten se on mahdollista. 160 on korkein syke, johon olen itse päässyt, enkä halua edes kuvitella, miltä tuntuu, jos syke olisi 195. Silloin, kun  pidemmän aikaa yli 155 ollut syke, niin on yleensä tehnyt mieli hidastaa, ettei tulisi ylen - ei mikään kiva tunne. On silti aina kunnon aerobisen  rutistuksen jälkeen miellyttävä tunne, vaikkei jaksaisikaan tehdä mitään muuta kuin vain venytellä ja mennä suihkuun ja saunaan.

Viikonloppu edessä, mitäpä sitä keksisi. Jospa menisi Tuomaanmarkkinoille. Yrittäisi imeä jostain joulutunnelmaa ilman lunta.

Joulu ei oikein inspiroisi tänä vuonna, pitäisi kai lahjojakin miettiä. Haluaisin antaa aineettomia lahjoja, mutta en halua saada muita pettymään, kun minulla ei olisikaan mitään annettavaa. Tuntuu vain, että nämä neljä henkilöä, jotka lahjon, eivät oikeasti tarvitse mitään. Yhdelle aion antaa lähes aineettoman lahjan, elämyksen. Kahden lahja on oikeastaan mietitty, muttei hankittu, enkä tiedä, onko heille siitä hyötyä ja yhdelle en keksi yhtään mitään. Miksi lahjoja pitää antaa? Miksi joka ikisen joulun pitää olla niin samanlainen ja tylsä. Haluaisin erilaisen joulun, eri paikassa kuin yleensä. Sellaisen, missä on oikeasti ohjelmaa mukana, eikä vain "yhdessä rauhoittumista". On sekin mukavaa, mutta olen aina rauhoittunut, minkä takia käynkin salilla ja tapahtumissa ja etsin elämyksiä ja kokemuksia, koska en jaksa aina rauhoittumista. Oikeassa seurassa se on toki ihanaa, vaikka silloinkin tekee mieli hyppiä ympäriinsä.

Mihinköhän sitä tänään hyppisi :)

Ihanaa viikonloppua!

Halataan ja kaadutaan niittypedille
Nukahdetaan alle avaruuden,
joka näkyy ilmakehän läpi
Lumihiutaleet vaeltavat maahan
kietovat maan valkoiseen vaippaansa

Kylmyys ei pääse sisään mistään,
tuuli vain kutittaa hiukan nenää

Yön hälvetessä,
kun päivä löytää jälleen valon
Peti on hiutaleista valkea
Haukottelemme, venyttelemme
On aika nousta ylös
Aika jatkaa matkaa

Mutta vaikka välimatka olisi pitkä
Niin olemme aina toisiamme lähellä
Aina saman avaruuden alla

Tämä runo syntyi yhdestä halauksesta tällä viikolla.