Kuvia viime sunnuntailta. Kävin Tuomaan markkinoilla kuikuamassa ajatuksena ostaa tilipäivän tultua sieltä jotain kivaa. Tili tuli ja verokarhu iski. Aika moni ihminen on käärmeissään uudistuneen verokortin takia. Se ei ole kovin reilu.
Voin käydä ensi viikolla vielä kuikuamassa, imemässä joulutunnelmaa, koska sitä ei vieläkään ole. Johtunee luultavasti lumen puutteesta ja siitä, että en voi käydä lahjaostoksilla tänä vuonna. Tosin heti kun joulu alkoi lähestyä, niin tuntui siltä, että haluaisin viettää joulun jossain Thaimaassa, Balilla tai Havaijilla, muttei ole sellaiseen varaa. Jospa nyt ensi vuonna alkaisi oikeasti säästää kaikkien mahdollisten laskujen jälkeen, niin pääsisi viettämään erilaista joulua. Siemailisi punaista mansikka-smoothieta glögin sijaan.
Tai menisi jonnekin Pohjois-Suomeen, missä on oikeasti lunta.
Joulumieli ei tule pakotetusti. Mikään joululaulukaan ei ole soinut päässä paitsi kerran lokakuussa.
Toisaalta en haluaisi pahoittaa neljän ihmisen mieltä, mutta toisaalta en ole tilivelvollinen kenellekään. Perheelleni (äiti, isä, veli) joulu on tärkeä, mutta ei enää minulle. Ei enää tai ainakaan vielä.
Olen kyllästynyt jouluun vailla merkitystä ja vuosi vuoden jälkeen toistuviin samoihin traditioihin, samoihin puulta maistuviin jouluruokiin, joista en ole koskaan tykännyt (paitsi maksalaatikosta ja ei-imelletystä perunalaatikosta). Rosollinkin sijaan söisin pelkkiä punajuuria, perunat perunoina, porkkanan laatikossa tai mehuna/smoothiena ja sipulin vaikka kasvispullissa. Joulu ahdistaa. Kinkku on pahaa ja olen siirtymässä pois siipikarjastakin. Kala on hyvää joulupöydässä, mutta sitä on tarjoiltu vain yhtenä vuonna. En pidä "perinteisestä" uuden vuoden ruoasta (nakkia, perunasalaattia) tai juhannusruoastakaan (grillimakkaraa). Suomessa peruna on hyvää. Toki aina haluaisi valita kotimaisia tuotteita, mutta suurin osa hyvistä ruoista on keksitty ulkomailla. Ei sille mitään voi. Teen varmasti joskus jonkun postauksen, joka kertoo Suomen hyvistä asioista, esimerkiksi xylitolista.
Toisaalta vielä ehtii ehdottaa ja vaikuttaa jouluruokiin tai tekaista itse, jospa jotain tänä vuonna muuttaisi. En ole esimerkiksi maistanut bataattilaatikkoa tai punajuurilaatikkoa. Ne voisivat olla hyviä. Ja klementiinien satokausi on parhaimmillaan, niitä voi popsia hyvillä mielin.
Anyway mieluummin tänä jouluna tekisi jotain, mitä itse haluaa. Onnekkaita ovat ne, jotka pääsevät toteuttamaan erilaista joulua tämä vuonna. Joku päivä ihan varmasti tulee tunne, että "joulu on joka päivä", koska olen niin joskus tuntenut. Siihen asti unelmoin. Onneksi on netissä kanavia, kuten Instagram tai Pinterest (en taida sen käyttöä, mutta jotkut tykkäävät), joista voi fiilistellä edes upeiden kuvien läpi lumimaisemia, hiekkarantoja, herkkuruokia, huikeita paikkoja, joissa joskus haluaisi myös itse käydä.
Unelmointi ei maksa mitään.
Seuraan instagramissa Havaijilla asuvaa perhettä, joka on joskus varmaan Australiasta sinne muuttanut. Heidän elämänsä näyttää hienolta tuoreine hedelmineen joka päivä. En tiedä, osaisinko asia muualla kuin Suomessa, mutta kyllä muutaman viikon tai kuukauden voisi. Tosin silloin oikeasti pitäisi olla varaa sellaiseen. Aina tulee raha vastaan monessakin asiassa. Se ei ole reilua heille, joiden pitää elää "kädestä suuhun" liian pienellä palkalla ja joilla on suurin osa rahasta kiinni asunnon takuuvuokrassa.
Yhtenä päivänä kun pääsin aikaisin töistä kävin kirjastossa ja tulin junalla keskustaan. Näin rautatieasemalla junien lähtölaitureiden edessä ensimmäistä kertaa nämä kattokoristeet. Rautatieaseman edustakin on aika valaistu tällä hetkellä, koko iso puolikaaren muotoinen ikkuna on täytetty riippuvilla keltaisilla jouluvaloköynnöksillä.
Jotkut ajattelevat, että Aleksanterinkatu on virallinen joulukatu, mutta mielestäni hienommat valaistukset sijaitsevat Keskuskadulla. Lisäksi siellä on rivi valaistuja kuusia.
Ilma on harmaa, eikä lunta näy. Olen käynyt läpi vanhoja runoja, korjannut niitä ja kirjoittanut ylös, josko taas lähettäisi jollekin kustantamolle. Ihminen voi hyvin olla kokopäiväinen kirjailija, mutta runot ovat vaikeampia. Saattaa kulua monta viikkoakin, ettei yhtään runoa synny ja sitten kun elämä läimäisee vasten kasvoja tai tapahtuu jotain tunteellista, niin voi tulla kolme tai neljäkin runoa viikossa.
Elämässä kuitenkin kaipaa rutiineja ja asioita, jotka välillä muuttuvat: elämyksiä, hemmottelua, tapahtumia, erilaisia ihmisiä, erilaisia paikkoja, tuoksuja, makuja, pieniä ja suuria tunteita. Sellainen pitää elämän merkityksellisenä ja elämisen arvoisena.
Nyt olen matkustamassa Turkuun serkun synttäri-/valmistujaisjuhliin. Luvassa ihmisiä, joita ei ole nähnyt pitkään aikaan ja toivottavasti hyvää ruokaa. Alkaa olla nälkä.
Jos minulla olisi taikavoimia pyyhkisin nuo pilvet taivaalta ja antaisin auringon hymyillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti