Voimaantumisesta

Maailmassa on liikaa
ihmisiä jotka lähtevät
selittämättä mikseivät voi jäädä
Pettävät lupauksensa kesken matkaa

Maailmassa on aikaa
ei se lopu koskaan
mutta ei jaksamista

Ei pystymistä inhimilliseen tekoon
vaikka toinen sitä tarvitsisi

Maailma tarvitsee enemmän
ihmisiä jotka voivat
ja kykenevät olemaan
heitä keitä he ovat
aitoja omia itsejään
jotka eivät varjojen ja verhojen taakse piiloudu
pakoilemaan vastuutaan
kertovat että lähtevät
vaikkei heidän tarvisisi

Maailma painaa
yhä enemmän ja enemmän
jos ihmiset eivät välitä
Jos he ajattelemattomuuttaan luulevat
etteivät toisetkaan välitä
vaikka asia on päinvastoin

Tällä viikolla olen nähnyt liikaa unia ihmisistä, joita en ole pitkään aikaan nähnyt. Tällä viikolla on immuniteettini laskenut yhtäkkisen stressin takia. Tällä viikolla olen ajatellut tulevani vahvaksi, että voin vastoinkäymiset kestää

Ei haittaa vaikka fyysisesti sattuisi, 
jos joku haluaa satuttaa sisältä

Ei se tarkoita kovaa kuorta, kestäminen

Se tarkoittaa taistelemista

jos tämä elämä sitä vaatii

Se tarkoittaa voimaantumista

jota sydän vaatii

pysyäkseen ehjänä

Muuten voisi tapahtua kaksi asiaa:

joko se lakkaisi tuntemasta

tai sitten lopettaisi liikkumasta

Ensimmäinen olisi pahempi asia

Ainakin on tehnyt kaikkensa 
jättääkseen hyvää jälkeensä

vaikkei jotkut muut sitä haluaisikaan tehdä

 

Ettei koko postaus olisi hämmentävää melankoliaa, niin kerronpa, että salitreenailu on alkanut tosiaan tuntumaan voimallistavammalta. Olen alkanut uudelleen lämmittelemään ja teen sen crosstrainerilla. Voisin alkaa taas juostakin matolla. Ja olen vihdoin ymmärtänyt hidastamisen merkityksen treenaamisessa. Aiemmin aina ajattelin, että kunhan saan kaikki toistot tehtyä, niin olen valmis ja voin lähteä pois, mutta nykyään teen jokaisen liikkeen hitaasti, jolloin se vaikuttaa enemmän ja lihas treenautuu nopeammin. Se myös sattuu enemmän vähemmillä toistoilla. Nykyään hitaasti treenaaminen on hyvin miellyttävää, kun sen makuun on päässyt. Ja hyvin tuottoisaa. Liian nopeassa treenaamisessa voi muutenkin vahingossa reväyttää jotain. Hidas treenaaminen tuo myös mielikuvan siitä, mitä kehonhallinta oikeasti on.

Eilen oli mukava päivä. Edellispäivä ei niinkään. Tähän väliin kerron löytäneeni SnapChatin ilot vaikka sitä ennen vierastinkin. Siellä voi pelleillä muiden ja itsensä kanssa ja kameralle puhuminen kehittää myös ilmaisukykyä. Voi nauraa itselleen ja kutsua söpöksi tai kauniiksi; molemmat taidot ovat tärkeitä ja hyödyllisiä.

Eilen töiden jälkeen olin aika väsynyt, mutta kun toinen kaveri perui salin, niin pyysin toisen kaupungille kaveriksi. Kävimme kahvilassa herkuttelemassa, höpöttelemässä ja sitten vähän kiersimme ja mietin samalla joululahjoja. Kävimme matkapuhelinpalveluliikkeessä, josta sain aika kivasti laskettua puhelinlaskuni hintaa, joka on jo muutamia kuukausia minua mietityttänyt. Se on yksi huono puoleni: en ensinnäkään osaa soittaa virallisia puheluita jännittämättä ja joidenkin tärkeidenkin asioiden tekeminen saattaa kestää aikansa, mutta itsepä olen kärsinyt isosta puhelinlaskusta. Pitää ottaa vain itseään niskasta kiinni ja mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Kun sen on kerran ylittänyt, niin uudet kerrat ovat aina helpompia.

Gigantissa piipahtaessamme huomasin Samsungin  S8:n, jonka kameraa koittaessa rakastuin siihen. Sen ainoa huono puoli on sen täysin kupera sileä pinta eli siinä ei ole alaosassa sitä osaa, mistä saisi hyvin kiinni. Putoamisvaarallinen tapaus siis. Mutta sen kameran takia voisin sen hankkia. Kolme kertaa parempi kuvanlaatu kuin missään näkemässäni järjestelmäkamerassa ja se on jo superpaljon! Me want that phone! Enpä ole oikeastaan koskaan haluamalla halunnut jotain tiettyä puhelinta, mutta oikeastaan haluankin tämän puhelimen kuvatoimintojen takia, kun niitä läähätän. Selfiet olisivat kyllä aika jänniä, kun sillä näkyi jopa ihohuokoset. Miltähän iiris sillä näyttäisi *innostuu*.

Kaverin lähdettyä kävin vielä kovin väsyneenä Kampin Suomalaisessa kirjakaupassa ja selailin siellä hetken aikaa ympäriinsä. Löysin kaksi kirjaa ja yhden lehden. On alkanut löytyä uusi innostus lukemiseen, mikä on tosi hyvä asia.

Tulin kotiin superväsyneenä, mutta onneksi ihanan ihana lempeä lämmin suihku vähän virkisti ja jaksoin valvoa iltaan asti. Valvoin kuitenkin vähän myöhään, kun iltavuoro muuttuikin aamuvuoroksi ja piti puoli kasin sijaan herätä vähän vaille kuusi. No tänään on ollut kuitenkin ihan virkeä päivä kaikkien ihanien ihmisten takia ja tänään tuprutteli upeasti luntakin, joka oli märkää, muttei annettu sen haitata menoa.

Olin sopinut ystäväni kanssa meneväni salille viideltä, mutta olinkin päässyt jo ennen kolmea töistä, joten kulutin aikaa kaupungilla, kunnes vihdoin kello tuli vaille viisi ja lähdin salille, missä tapasimme. Aluksi meinasin, etten jaksa salille, että olisin väsynyt, mutta viime aikoina niin kuin tänäänkin olen syönyt vähän liikaa suklaata, mitä on töissä ollut tarjolla ja olin tosi typerä ja ostin jäätelönkin kaupasta. Yksiä uusia karkkejakin ostin maistaakseni, mutta ne heitin parin maistelun jälkeen suosiolla roskiin. Jäätelöä harmittelin jälkeenpäin, koska en oikeasti sitä tarvinnut. Olen miettinyt, että voisin oikeasti vähentää makean syöntiä, joka on lisääntynyt muutamana viime päivänä, koska olen huomannut olevani haluttomampi tekemään mitään ja sitten vain taistelen mieltäni vastaan, enkä haluaisi tehdä niin. Ja tiedän tasan tarkkaan, että herkutteluni johtuu turhautumisesta ja jonkinasteisesta sokeriaddiktiosta.

Mietin, että jos tekee mieli vaikka bussia odotellessa käydä kaupassa hakemassa jotain pientä, koska se on siinä hollilla ja koska työpäivän jälkeen verensokeri laskee, että voisi vaikka maitorahkan (kaverin ehdotus) hankkia kaupasta ja syödä sen, niin ei kauaa tekisi enää mieli hakea suklaapatukkaa kaupasta. Nykyään makea on pelkkää makeaa muutenkin, en nauti siitä samoin tavoin kuin ennen. Haluan kyllä joskus herkutella, eihän itseltään voi kaikkea kieltää, mutta se olisi harvinainen herkku. Ja herkuksi riittäisi joku ihana erikoiskahvikin, jossa on ilmavaa kermavaahtoa päällä. Saa nähdä, miten tämä alkaa. Nyt aloitan herkuttoman ihan oikeasti. Ihan oikeasti oikeasti.

Ostin salin jälkeen kukkia itselleni. Pitkästä aikaa. Nättejä ovat. Nyt vain nauttimaan viikonlopusta ja sitten on vain yksi työviikko ennen parin viikon joululomaa. Aika maukasta!

~ Lilja Lumi