Heip!
Tykkään kirjoittaa englanniksi, tykkään puhua englanniksi ja joskus jopa ajattelen englanniksi. Englanti on vähän kuin toinen äidinkieli ja kuulen sen kuin suomenkielenkin. Äitini joskus sanoo, ettei hän jaksa kääntää, jos joskus katsomme jotain englanninkielistä ohjelmaa ilman tekstitystä. En tiedä ihan kaikkia sanoja, esimerkiksi lääketieteellisiä tai muuten tieteellisiä sanoja tai kaikenlaisia sivistyssanoja, mutta suurin osa on kyllä tullut tutuksi. Elämä on iänikuista oppimista ja voisin sanoa opiskelleeni englantia koulussa ja omatoimisesti nyt kahdeksantoista vuotta. And I'm just crazy about British-English dialects. I just love the way they speak! I don't know why I brought this out. I don't want to boast or anything. I can sometimes write in English so I guess this is a warning. Beware! Bedtime approaching again.
On se silti niin hienoa ja upeaa, että ihmiset pystyvät oppimaan uusia kieliä vaikka kuinka vanhanakin, kunhan löytyy kiinnostusta kielen opetteluun ja sitten voi jutella sitä kieltä puhuvien kanssa. Asia kyllä koskee ihan kaiken uuden oppimista. Onkohan se hassua, että uudesta tiedosta voi hyötyä ja innostua niin paljon, että huulet kaartuvat kohti korvia hetkeksi aikaa ja haluaa kertoa ensimmäiselle vastaantulevalle tutulle, mitä uutta tietää, vaikka aihe ei kiinnostaisi sitä tuttua ollenkaan? :)
Lainasin kirjastosta tänään murresanakirjan ja suuren solvaussanakirjan. Saa nähdä, mitä kaikkea kivaa ne sisältävät. Olen myös äärettömän ihastunut suomenkielen eri murteisiin. Mitä erikoisempaa ja alkuperäisempää, sitä kivempi sitä on kuunnella.
Oli myös joskus hassua, kun nuorena kirjoittelin paljon pieniä tarinoita ja luetutin niitä isälleni, ja hän löysi kerran erään virheen ja näytti sen minulle. Siinä oli luultavasti vain parin kirjaimen moka tai yhdyssanavirhe, mutta se pienenpieni moka siinä tekstissä keskellä lausetta sai koko lauseen ja jutun muuttumaan niin huvittavaksi, että putosin tuolilta lattialle nauramaan. Kaikkea sitä muistaakin.
Tein tänään tällaisia paperiruusuja ja niistä tuli aika somia.
Ai niin, tänään oli ystävänpäiväkin. Erittäin ystävällinen päivä, vaikka olisi ollut kiva halata enemmän. Sain halata tänään kahta ihmistä, joille annoin ystävänpäiväkortitkin, jotka tein piirtämällä heidän lempipiirrettyhahmonsa. He kyllä ilostuivat paljon molemmat ja siitä tulin itsekin iloiseksi. Hymyily hymyilyttää.
Tuli joku päivä tällä viikolla sekin mieleen, että kun ei ole aurinko paistanut moneen päivään, niin onneksi se pilkahtelee välillä ihmisten kasvoilla hymynä ja kuuluu kauniina ystävällisenä puheena. Ja aina joku ihminen saa koko tilan hallintaansa niin, että saattaa luulla, että ulkona oikeastikin paistaa aurinko. Tänään oli töissä paljon ystävänpäiväohjelmaa ja kaikki nauttisivat leikeistä.
Hymy tarttuu, ilo tarttuu ja harmaille pilville pitää olla sellainen näkymätön sateenvarjo. Hymyn voi tuoda ihan ihan pienikin ilon aihe. Sitä iloisempi ihminen on, mitä enemmän hän pystyy nauttimaan ihan yksinkertaisistakin asioista. Sanoisin, että se on sellaista pientä onnellisuutta, että osaa nauttia pienistä asioista ja ajatella ne joka päivä yhtä ihanina kuin ne aina ovatkin. Olisihan se kiva oikeankin auringon välillä pistäytyä.
Tuli tänään haikea mieli keskellä päivää töiden jälkeen, mutta se pyyhkiytyi pois, kun tekstasin ystäville ystävänpäivätoivotuksia ja sain sellaisia myös takaisinkin. Ystävät ovat sitä varten, että heidän kanssaan voi hymyillä kilpaa, nauraa yhdessä, puhua vapaasti ihan kaikesta, eikä hiljaisuus ole kiusallista. Ystävä on sellainen, jonka kanssa pystyy olemaan täysin oma itsensä. Ystävistä täytyy pitää kiinni, jos mahdollista, eikä saa menettää toivoa, vaikkei näkisikään pitkään aikaan. On niitäkin, joita ei välttämättä näe kuukauteen tai pariin, mutta aina kun taas tapaa, niin tuntuu ettei olisi erossa ollutkaan. He ovat tosiystäviä.
Happy Valentine's day every day <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti