Täällä taas! Hietaniemen maisemissa. Tuota hauskaa välinettä menin ylös ja alas 30 kertaa edestakaisin ja alkoi kyllä käsivoimat ehtyä ja vauhti hiljentyä loppua kohden, vaikka alussa menin kuin apina ylös ja alas, kun innostuin.
Parina kertana kun tuolla tein vatsalihaksia yli 90 asteen kulmassa istumaan nousuja, niin vatsalihakset sattuivat sen jälkeen pari päivää ja aina kun ne lakkasivat sattumasta, niin menin uudestaan ja vedin jopa 40 vatsalihasliikettä per kerta, vaikka vatsalihaksia kyllä pitää tehdä monipuolisesti erilaisia. En siis istumaan nousu - versiota vatsalihaksista yleensä harrasta, kun olen joskus ajatellut, että sattuvat alaselkään, mutta tämä olikin mukavampi liike kallistuskulmansa takia, eikä ollenkaan sattunut selkään. Viime kerran jälkeen vatsalihakset eivät enää sattuneetkaan 40 toiston jälkeen (tein parissa osassa osana kiertoharjoittelua), joten ilmeisesti lihakset ehtivät tottua liikkeeseen.
Vatsa ja vartalo muutenkin on kyllä tuntunut timmimmältä pyöräilyn ja tuolla salilla käymisen alettua ja sain positiivista palautetta tänään työkaveriltakin vartalostani. Ei siis tunnu vain itsestä vaan näkyy ulospäin. En ole ollut kauhean lihava, mutta kyllä tästä varmaan saisi vielä muutaman kilon poltettua tai muutettua lihakseksi. Luulen, että riittävällä veden saannillakin nykyään on vaikutuksensa osaltaan asiaan.
Tänään sitäkin mietin, että tosi ihanaa tuo treenaaminen ja että jaksaa vain koko ajan treenata ja tänäänkin piti pakottaa itseni ottamaan löysästi, kun eilenkin työpäivän jälkeen lähdin ulkosaleilemaan ja tuli sitten käveltyä samalla suunnilleen 13 kilometriä. Hupsis?
Siis ihanaa on treenaaminen, mutta se vaatii myös paljon enemmän energiaa eli ruokaa, joka ei todellakaan kerry mihinkään, vaan keho käyttää sen juuri siihen, mihin tarvitseekin: kehon ylläpitämiseen fyysisen kunnon ja terveyden kannalta, palautumiseen ja jaksamiseen. Toisin sanoen on jatkuvasti nälkä. Tein tällaisen humoristisen kaavion aiheesta:
klo 6:30: herään, syön puuron lisäkkeineen ja juon kahvin
klo 9: syön banaanin/välipalan
klo 10: nälkä
klo 11: syön lounaan
klo 12: kahvitauko
klo 13: nälkä
klo 14: syön välipalan
klo 15: syön banaanin
klo 16: nälkä
klo 17: välipala
klo 18: illallinen kotona
klo 20: nälkä
klo 21: syön jotain
klo 22: nukkumaan
Työkaverilta sain itsellenikin muistutuksen, että proteiini pitää nälkää paremmin loitolla ja välipalapatukoissa (yritän valita vähäsokerisia) on usein proteiinia. Tänään ostin kananmunia.
Ihana ranta aaltoineen. Aallot toivat vaahtoa rantaveteen. Siellä yhdistyy kaksi ihanaa asiaa: kuntosalitreenaaminen ja meri, plussana kaunis maisema. Harvoin näkee sellaisia paikkoja, ettei vastarantaa ole melkein näkyvissä puhumattakaan, kun usein on taloja näkyvissä vastarannalta. Tuo paikka on vain jotenkin niin avara ja taivas tuntuu suuremmalta.
Viime postauksen kirjoitin juuri ennen kuin lähdin lauantain pyörälenkille ja ulkokuntosalille. Ei siellä kovin paljon porukkaa ollut, mutta muutama silti. Tosi hyvä kyllä, kun suurin osa käyttää käsineitä tällä hetkellä treenatessaan. Mietin itsekin, mistä saisi sellaiset käsineet, joissa olisi enemmän pitoa, ettei vahingossa apinoidessa luiskahda ote.
Viikonlopun aikana onneksi google mapsin muistitoimintokin toimi. Pyöräilin 31 kilometriä, kävelin viisi kilometriä ja treenasin suunnilleen kaksi ja puoli tuntia. Aikamoinen rupeama. Näissä kuvissa olen pitkästä aikaa Pitkänsillanrannalla, kun ei tehnyt vielä mennä hämyiseen sisätilaan, kun kuuden aikaan oli vielä täysi aurinko korkealla taivaalla. Pitikin pari kertaa ihmetellä kelloa sinä päivänä, kun kello olikin puoli kuusi ja sisäinen kelloni oli neljän tienoilla. Tällä viikolla olen sitten hyvällä omallatunnolla käyttänyt bussia mennessäni töihin.
Yhtenä päivänä tosin, eilen, kun tulikin super hieno päivä aurinkoineen kaikkineen, niin halusin päästä tekemään jotain fyysistä, kun kehoni kaipasi jälleen rasitusta, niin menin bussilla ja ratikalla lähelle Hietsua, kävelin loppumatkan. Kävin hieman apinoimassa ja kävelin sen saman matkan, mitä yleensä menen hietsun jälkeen pyörällä. Päivän kävelysaldoksi tulikin se 13 kilometriä. Tosin sen jälkeen käytyäni kaupassa ja syötyäni menin yhdeksältä illalla nukkumaan, kello oli soimassa kuudelta ja tänä aamuna halusin pitää vain silmiä kiinni puoli tuntia torkuttamalla kymmenen minuutin välein, kunnes nousin ylös. Ja tänään en tehnyt mitään rasittavaa.
Raskaat huvit vaativat paljon energiaa ja unta. Pitää kyllä yrittää enemmän panostaa nukkumiseen, vaikka olisi kuinka kivaa valvoskella iltamyöhään. Olen kuitenkin jonkinlainen aamuvirkku, etten pysty nukkumaan tietyn kellonajan yli, vaikka olisin mennyt neljältä aamuyöllä nukkumaan, niin silti heräisin seitsemältä ja se ei ole kivaa.
Olen nyt jonkin aikaa kärsinyt niska ja hartiakivuista aamuisin, kun jostain syystä olen herännyt aamuisin mahaltani, enkä koskaan oikeastaan ennen tätä lukukautta ole nukkunut mahallani ja pyörinyt niin paljon kuin olen viime viikkoina pyörinyt nukkuessa. Siispä ajattelin, josko sängyn kääntämisellä ja runkopatjan kääntämisellä (toinen puoli on kovempi) olisi vaikutusta. Meinasin jopa pestä pesukoneessa sijauspatjan päällisen, mutta pesutuvassa kiellettiin pesemästä edes räsymattoja koneessa, joten sinne meni se ajatus. Yritin vedellä saada hangattua paria tahraa sijauspatjan päällisestä, mutta huonolla menestyksellä. Sen kuivuessa kuitenkin vaihdoin sänkyyni Finlaysonin ihanan kesäiset ja raikkaat Visa-lakanat. Tällä hetkellä sänky on melko kova, mutta oikeastaan se on juuri sopiva niin. En ole sen jälkeen herännyt mahaltani, enkä edes kyljeltäni vaan selältäni aamuisin, eikä niska ja hartiat ole enää sattuneet yhtä paljon, kun kipu on vähentynyt. Kyllä tämä koko selkä ja niska edelleen kaipaavat hierontaa, mutta se saa vielä jonkin aikaa odottaa.
Aloitin Stephen Kingin - kirjoittamisesta - kirjan jälkeen kuunnella Eppu Nuotion dekkarisarjan ensimmäistä osaa nimeltä Maksu, joka on kaapissanikin odottanut lukemista. Ensin piti totutella, mutta sitten alkoi tuntua tosi mukavalta, että Eppu Nuotio itse lukee kirjoittamaansa kirjaa.
Kävelylenkkini kuvasaldoa. Paljon helpommin tulee kuvailtua rauhassa kävellessä, kun pyöräillessä pitää enemmän keskittyä liikenteeseen ja pyörän hallintaan.
Laitoin insta-tarinoihin eräänä päivänä vanhoja postauksia selatessa vuodelta 2015 kuvia aivan upeita kuvia, joita olen ottanut minidigi-järjestelmäkamerallani, josta meni saman tai seuraavan vuoden talvella objektiivi rikki. Olen sitä korjauttamista viivytellyt, kun olen ajatellut, että se maksaisi paljon, mutta sitten vihdoin ajattelin upeita kuvia katsellessani, että haluan tuon ihmeellisen kameran takaisin, kun olen sitä pitkään kaivannut. Sen kameran laatu on jotain ihan muuta kuin tämän hetkisen ihan ok-laatuisen mobiilikamerani laatu (olisi tosiaan pitänyt odottaa samsung S10:ntä, mutta valitettavasti bongasin A50:n sitä ennen). Laitan tähän yhden sillä otetun kuvan, mutta enemmän sitten, kun saan objektiivin. Voi mennä katsastamaan itsekin tästä eteenpäin otettuja kuvia.
Kuvaaminen on ollut minulle rakas harrastus, jonka aloitin
viimeistään ollessani 15-vuotias, jolloin taisi se eka
digipokkarikamera meille rantautua. En tiedä, oliko se minun, mutta aika
hyvin omisin sen. Ensimmäisen filmikameran sain 12-vuotiaana, mutta
vaikka sillä aloittelin, niin en paljon sillä kuvannut. Haluan nauttia
oikeista näkymistä kuvina, mitä vain silmä näkee, muttei mobiilikamera.
Toisin on Panasonicin minijärkkärini kanssa, joka tuo kuviin uusia
ulottuvuuksia. Kun laitoin objektiivin tähän kameraan tilaukseen, niin
tuntui, että sitten kun saan sen ja saan tämän kameran takaisin
käyttööni tuntuu kuin saisin palan itsestäni takaisin. Kuvailen paljon,
se tuskin on kenellekään jäänyt epäselväksi, mutta tällä kameralla tulee
käytettyä enemmän aikaa, keskittymistä, ihailun huokaisuja ja tulee
lähdettyä kuvausretkille ihan tarkoituksella.
Postista hakemani pupulampun näytän vasta ensi postauksessa. Vielä yksi työpäivä ja sitten neljän päivän pääsiäislomailu. Mitähän sitä tekisi. Varmaan liikuttelen näitä tälläkin hetkellä liikkeelle haluavia jalkoja. Pitää kuitenkin muistaa, ettei ylirasita itseään, koska tällä hetkellä on ennen kaikkea tärkeää pysyä terveenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti