lauantai 2. maaliskuuta 2019

Flunssapotilas



Kello on kolme, enkä ole käynyt vielä ulkona. Heräsin puoli yhdeltä kumma kyllä. Nukuttuani 13 tuntia parilla heräämisellä välissä. En ole koskaan herännyt niin myöhään paitsi silloin, kun tein yötöitä, enkä saanut kunnolla päivällä nukuttua eli olin mennyt vasta seitsemältä nukkumaan. No onneksi en ollut siinä kolmivuorotyössä kovin kauan. Minulle sopii vain yksivuorotyö, päivätyö.

Olisin niin iloinen, jos tämä flunssa olisi mennyt ohi nukkumisella, sillä silloin, kun tämä iski keskiviikkona ja jouduin poistumaan töistä kesken päivän kuumeen takia 37.8, niin kotiin tullessa nukuin ensin kolme tuntia, hetken yritin katsella leffaa ja nukuin 12 tuntia seuraavaan aamuun asti. Söin niiden viidentoista tunnin aikana puolikkaan banaanin. Ja torstaina kuume olikin huitelemassa 38.9 kohdilla. Ihmeellistä. Tämä kuume on sahannut nyt neljä päivää 37.6-38.9 välillä.

Perjantaina se oli pudonnut 35.8:aan aamulla ja ajattelin, että jee, olen terve (paitsi tähän liittyy myös yskää, joka johtuu limasta keuhkoissa, jonka olen saanut suurimmalti osin pois, kun en ole tänään juuri yskinyt). Harmi kyllä, ettei ollut mitään pelastavaa enkeliä auttamassa, mutta oli nälkä ja käväistessäni nopeasti kaupassa kuume nousi jälleen. Eli aika lyhyt ilo oli. Koko flunssa alkoi siitä, kun tuntui, että kurkku oli tosi karhea ja kipeä.

Olen syönyt jo kokonaisen rasiallisen särkylääkkeitäkin, mutta kuume ei tunnu talttuvan niillä. Ainoastaan sillä, että viilentää kehoa välillä esimerkiksi viileällä pyyhkeellä otsan päällä, jota kutsun muumi-menetelmäksi, koska idean sain siitä. Hyvä menetelmä! Konkreettisesti viilentää kehoa. Olen kuullut tai nähnyt sitäkin, että todella kovassa kuumeessa sairaalassa voi laittaa kylmäpeiton päälle, jotta saisi kehon lämmön laskemaan. Hätä keinot keksii.

Pitää uskaltaa kohta kauppaan, jos tulisi vaikka nälkä, hakea appelsiinimehua ja sinkkisuihketta apteekista. Ei ole kiva homehtua sisällä, kun tekee niin kovasti mieli ulos. Kaikkoa flunssa!

Vastasin torstaina jopa vanhan puhelinoperaattoritarjoajani soittoon ja kuuntelin vastaillen yksitavuisilla ynähdyksillä, jotka toivon mukaan kuulostivat sanoilta (korkea kuume, halu nukkua) vain sen takia, että sain jonkin kosketuksen ihmisääneen. Olihan se pelkkä ääni, mutta silti lähempänä kuin pelkät tekstiviestit. Niin ikävä ihmisten läsnäoloa, että nautin puhelinmyyjän äänestä, haha. En varmaan ole ainoa, jolla kasvaa hellyydenkipeys ja läheisyydenkaipuu tullessaan kipeäksi. 



Tästä lähin täytyykin alkaa pitää parempaa huolta terveydestä, vaikka en ole sitä tahallaan laiminlyönytkään. Kaveri ajatteli, josko tämä olisi influenssa. Ei tunnu kyllä jyrän alle jääneeltä, mutta ihoa kihelmöi ja pää tuntuu pehmoiselta. En yllättyisi, vaikka olisikin. Pitää kai sekin kerran elämässään sairastaa. Toivottavasti jäisi vain kertaan ja loput flunssat olisivat niitä parin päivän mittaisia. Olen kehuskellut hyvällä immuniteetillani, kunnes tuli viime kertainen kuume ensimmäisen kerran moneen vuoteen. Ja vatsatauti, mutta se oli kyllä kovin katala. 


Vaikka on hyvä immuniteetti ja oikeasti voi sanoa ohittaneensa monen monta tautia, kun työskentelee sellaisessa paikassa, missä niiskutetaan pitkin vuotta, niin silti ihan kaikelta ei voi suojautua. Käytän tällä hetkellä teen, särkylääkkeiden ja veden lisäksi komediaa parantumisen edistämiseen, josko hymyily ja nauraminen auttaisi leukosyyttejä puskemaan taudin pois kehosta. 

On kyllä ihanaa olla terve. Aina terveyttään arvostaa ja vaalii enemmän, kun on ollut kipeänä. 



Pysykää terveinä!

1 kommentti:

  1. Jotkut flunssat ovat sitkeitä, ja ottaa tosiaan muutaman päivän. Meillä sairastetaan tällä hetkellä, veikkaan, että lapsi oli koulusta saanut tartunnan. Apteekista pitäisikin tilata lääkkeitä lisää. https://www.vehkojanverkkoapteekki.fi/fi/

    VastaaPoista

Löytöjä, inspiroitumista ja herkuttelua

Tuntuu, että viime postauksesta on kolme viikkoa, vaikka siitä on hädin tuskin kahtakaan viikkoa. Sanotaanko siis, että pari viime viikkoa o...