Kiitollinen sinusta

Tänä viikonloppuna olen ollut hyvin kiitollinen. Perjantaina, eilen ja tänään olen ajatellut:

Tänään olen kiitollinen. 

Kiitollinen sinusta. 

Kiitos että olet ♡

Ihmiset, jotka välittävät aidosti ovat niin ihania ja olo on heidän seurassaan lämmin, kiitollinen ja tyytyväinen. Niin läsnä kuin olla ja voi. Varsinkin tänään, kun sain mieleeni kirjoittaa tästä asiasta, niin ajattelin, että olin myös perjantaina ja eilen kiitollinen ihmisistä, jotka huomasivat minut ja huomasin myös heidät. Sai kaikessa rauhassa jutella kaikesta taivaan ja maan väliltä. Yhdellekin kerroin, että ennen ajattelin tosi paljon sitä, että mitä sanon, mutta enää en ajattele, mitä sanon, kun puhun vain, jos saan vain suunvuoron.

On ihana, että on olemassa ihmisiä, jotka näkevät toisen pahan olon lävitse, vaikka sitä yrittäisi kuinka peitellä. Näin kävi perjantaina töissä ja olen siitä tosi kiitollinen, että näin kävi. Että hän otti asian esiin ja sain vähän itkeä, koska en itsekään ollut ymmärtänyt, että yritän vain siirtää tunnetta tuonnemmas, vaikka se selvästikin on koko ajan alitajunnassa, vaikka sitä yrittäisi olla ajattelematta. Riitti, että hän kysyi oikean kysymyksen: onko jotain vialla. Ja se sai hanan aukeamaan, enkä ymmärtänyt ensin reagoivani niin. Kuten aiemmin olen kirjoittanut: koskaan ei voi tietää, miten reagoida mihinkin asiaan, kun kaikkia asioita ei vielä ymmärrä tai tiedosta.

Asioita on kaksikin, jotka painavat mieltä, mutta on ihanaa, että on ihmisiä, jotka aidosti välittävät. Eikä haittaa, ketä se ihminen on. Tärkeintä on välittää. En tiedä, kerroinko aiemmin, mutta aiemminkin tällä viikolla on sama asia painanut mieltä ja huomasin perjantaina sen painaneen mieltä jo silloin, mutten ollut tiedostanut sitä kuin vasta perjantaina. Kun asiat kasaantuvat tietämättä, niin riittää vain yksi töykeä bussikuski, niin kuin tällä viikolla, avaamaan hanan.

Ajattelin silloin vain, että miten idiootti bussikuski, kun kieltää tuomasta kahvia bussiin ja sai itkemään, mutta en tiennyt, että siinä taustalla oli jotain muutakin. Se että olin ajatellut budjettini riittävän siihen kahviin, jonka ostin ärrältä kiireellä, että ehtisin sen bussissa juomaan rauhassa nautiskellen niin kuin olen monet kymmenet kerrat tehnyt - juonut matkamukista kahvia bussissa ja nähnyt muidenkin ihmisten ja jopa bussikuskinkin tekevän niin - mutta tuli vastaan sitten yksi, joka kielsi tuomasta juomaa bussiin ja sekös ketutti ihan hirveästi. Nyt kuitenkin ymmärrän, ettei se olisi satuttanut kyyneliin asti niin kovasti, jollei siinä taustalla olisi ollut muutakin, peitettyjä tuntemuksia, joita ei ymmärtänyt, kun alitajunta ei päästänyt niitä tajuntaan. Nyt ymmärrän, mitkä asiat siinä olivat takana, ja vain yksi pieni asia riitti laukaisemaan itkun. Ei pidä patouttaa asioita sisälle, vaan puhua. Välillä kuitenkin tarvitaan ihmisiä kysymään tai tuomaan esille oikeat sanat.

Eilen, kun ystävä pyysi messuille ja oli ihanaa kierrellä messuilla ja istua juttelemaan hyvän ruoan äärelle, niin kerroin jälkeenpäin, että olin eilen kiitollinen hänestä. On tärkeää kertoa, että toinen tietää, että hänestä, hänen tekemisistään ja seurastaan ollaan kiitollisia. Tärkeää, että toinen on olemassa toiselle ihmiselle oikealla hetkellä.

Tänäänkin näin yhtä ihanaa ystävää, jota en ollut pitkään aikaan nähnyt. Oli aivan ihanaa käydä ystävän kanssa salilla ja sen jälkeen juoda hyvää kahvia ja jutella kaikesta, mitä vain mieleen tuli. Yhdessäkin kohtaa olin sellaisessa flow-tilassa, kun joi kahvia ja vain puhui ja kuunteli. Oli niin läsnä siinä hetkessä, eikä mieli lähtenyt minnekään eri paikkoihin, vaan oli juuri siellä ja silloin. Juteltiin myös siitä, kuinka erilaiset työmme ovat ja läsnäolosta. Tulin siihen tulokseen, että läsnäolo tuottaa minulle ns. kiksejä eli hyvänolon tunnetta. Siksi varmasti pidän omasta työstänikin niin paljon. Aion tehdä sitä enemmän; olla läsnä itselleen sekä muille. Nyt kun ei ole enää sitä häiritsevää ajatustakaan mielessä, joka täytti suurimman osan päivästä mieltä ja osaltaan stressasi, niin se on helpompaa. Annan asian edetä omalla painollaan. Rakastan olla läsnä ja haluankin olla. Se on myös tapa rauhoittua. Minulle siis. Jokaisella on omat tapansa.

Kun olimme ystävän kanssa nähneet, niin olo oli tosi kepeä ja astelin kuin vähän ilmassa hypellen, vaikken oikeasti hypellyt, tuntui vain siltä. Ihana lämpö ja raukeus täytti kehon.

Jokainen kokemamme ja näkemämme asia, mitä kohdataan, nähdään, kuulemme ja tunnemme päivittäin, kasvattaa meitä joka kerta ja joskus isoin harppauksin niin kuin nämä päivät, jolloin on läsnä tärkeille ihmisille ♡ Ja varsinkin, kun tärkeät ihmiset ovat läsnä minulle.