Heips!
Viikko on taas kulunut tohinalla. Jälleen on viikonloppu ja pitää vain toivoa, ettei se mene yhtä nopeasti kuin viime viikonloppu.
Viime viikon lauantaina nousimme ylös, söimme aamupalan, teimme aamutoimet ja pääsimme vihdoin lähtemään - tunnin myöhässä jopa :D Ihan ajoissa olimme sovitussa paikassa, mutta jos olisi ollut enemmän aikaa, niin olisi voinut vaihtaa muutaman sanan enemmän. Ja ehkä käymään Turussakin.
Lähdimme siis yhdentoista aikoihin kohti Kaarinaa ja Turkua. Menin äitini luokse, jossa näin myös veljeni sekä ukkoseni meni siskonsa luokse, jonka jälkeen hän suunnisti isänsä luokse. Sukulointiviikonloppu siis oli.
Lauantaina kävimme äidin kanssa kaupassa ja ilta sujui mukavasti. Sunnuntaina söimme aamupalaksi uunipuuroa, jonka edellisenä iltana väsäsin ja oli jälleen sen kahdeksan tuntia uunissa. Samaa hunajaa ei kyllä kaupasta löytynyt, joten puuron maku oli vähän erilainen. Ja onhan se aina eri asia, kun maistaa ensimmäisen kerran ja seuraavia kertoja. Tosin jotkut asiat maistuvat aina yhtä hyviltä, esimerkiksi omenapiirakka.
Aamujumituksen jälkeen suuntasimme isän luokse Lietoon, kun olimme käyneet isoäidin luona visiitillä ja viemässä pyykkikassin. Mamma tykkää nykyään mankeloida lakanansa.
Isälle annoin lahjaksi
valkoisen tontun, talven tuojaksi ja Porvoon lakritsia, suun makeuttajaksi
Isän luona söimme kalakeittoa, jossa oli Koskenlaskija-juustoa. Ensimmäisen kerran sellaista keittoa söin ja oli kyllä hyvää. Oikeastaan isä jätti meidät vahtimaan keiton valmistumista, jonka aikana hän haki mummin kylään, koska halusi muistaa äitiään samalla. More the merrier, eikö niin? :)
Äiti oli putsannut ja kiillottanut vanhan öljylampun, jonka antoi isälle, koska hänen mielestään se isälle kuului ja oli lojunut hänen nurkissaan jo riittävän kauan. Kyllä me sitä jonkin aikaa ihmettelimme. Löysimme lampun sisältä vielä kankaanpalan ja isällä oli lamppuöljyäkin kaapissa, joten saimme lampun palamaankin :)
Isän takassa ei palanut tuli, joten sytytin sinne kynttilöitä, mitä isäni ei harrasta tehdä. Mielestäni on nättiä, kun takassa palaa tuli jossain muodossa.
Pitihän se ikuistaa.
Ihmettelyiden ja rupatteluiden jälkeen keitettiin kahvettä ja söimme kääretorttua ja omenapiirakkaa. Persoonallisen mielipiteeni, jos saan sanoa, tykkään paljon enemmän kotitekoisista leivonnaisista ja tortuista kuin kaupasta tuoduista.
Home made is the best!
Viideksi pitikin sitten jo ehtiä Helsinkiin menevään bussiin ja seuraavana aamuna töihin.
Maanantaina oli erityinen päivä ja kävin töiden jälkeen keskustassa ostamassa Studio Ghiblin uusimman leffan, Tuuli nousee, jonka ehdimme jo katsoa. Ostin samalla vähän herkkuja. Helsingin bussijärjestelmä ei ole kyllä kovin toimiva, kun Helsingissä maksaa sen kolme euroa ja pääsee matkustamaan tunnin, kun taas Turussa pääsee samaan hintaan kaksi tuntia ja ehtii tehdäkin jotain.
Eilen kävimme kaupassa ja ostimme viiliä, omenoita sekä Wanhanajan Waniljakastiketta. Onko vaikea arvata, minkä takia? Syntyikö siitä kenties jotakin?
Omenapiirakkaa, mitäpä muutakaan. Om nom noms! Tuli jälleen kerran todella herkullista. Vielä on maistamatta turkkilaisesta jogurtista tehty versio sekä piimästä tehty versio, mutta vielä ehtii! :)
Viilin kanssa tehdyt piirakat ovat kyllä tähän mennessä olleet parhaita.
Katsoimme eilen myös Lone ranger - nimisen leffan, joka oli yllättävän hyvä.
Tuli mieleen tästä leffasta, että äitinikin voisi siitä tykätä. Suosittelen kyllä kaikille seikkailuista ja vähän hassuttelusta tykkääville immeisille.
Ennen kuin menen sohvan nurkkaan KuntoPlus-lehden kanssa ajattelin kertoa ihmisten luontaisesta hyvyydestä. Tai ajattelin aiemmin kertoa, silloin kun se oli vielä vahvasti mielessä, mutta se hälveni kyllä jo. Perusidea, mistä se oikeastaan lähti, on jokapäiväiset teot. Tänään kaupassa käydessä menin hakemaan pikkupussia ostoksia varten ja samalla liikutin vanhan hidasliikkeisen miehen kauas jäänyttä lämmintä ruokaa miehelle päin - luultavasti miehen huomaamatta, mutta teinpä niin silti. Ihan ohimennen. Asioita on helppo tehdä ohimennen ja jäädä niihin hetkiin hetkeksi kiinnikin.
Kerran toisessakin kaupassa vanhempi herrashenkilö oli huomaamattaan jättänyt jogurttipurkin lastauspaikalle ja kun menin siitä vierestä pikkupussia ottamaan, niin otin samalla tuon jogurtin, pysäytin miehen, annoin jogurtin hänelle samalla sanoen "Anteeksi, teiltä taisi jäädä tämä", josta sain palkaksi kiitoksen ja lämpimän hymyn. Teitittely tulee myös luonnostaan.
Olen varmaan kertonut joskus, kun olin paljon nuorempi, vähän alle teini-iän tai siinä hujakoilla ja olin äitini kanssa jossain yleiskaupassa, Citymarketissa luultavasti. Muistan vieläkin, kun ulkomaalainen äiti 4-5-vuotiaan tyttärensä kanssa oli meidän jälkeemme jonossa ja olimme pakkaamassa tavaroita kassiin ja puoliksi seurasimme seuraavan asiakkaan asiointia. Naisen tavarat luettiin kassasta läpi, mutta kun tuli maksamisen aika, niin hänellä ei ollutkaan varaa kaikkeen. Tämä pieni tyttö joutui luopumaan uusista kengistä, koska ruoka oli tärkeämpää perheelle. Äitini tarjoutui maksamaan kengät, jotka eivät olleet edes kalliit, alle kolmenkympin luultavasti, mutta tämä nainen ei ottanut apua vastaan - mutta apua sentään tarjottiin, harmi ettei hän ottanut sitä vastaan.Eikä syytä siihen, miksi hän ei halunnut apua, kun sitä tarjotaan, koskaan meille selvinnyt.
Tämän kuulin yhdeltä tuttavaltani, että kerran ruokakaupan kassalla oli keski-ikäinen nainen ostamassa kaurahiutaleita, kaksi pakettia leipää, kaksi viiliä ja yhden banaanin. Hänellä ei ollut tarpeeksi rahaa, joten ensin poistettiin banaani, sitten viili, jonka jälkeen toinen viili ja jäi vielä velkaakin kassalle. Kyse on siis alle puolestatoista eurosta. Olisin maksanut hänen puolestaan vaikka koko ostokset, koska asiat eivät voi olla niin pienestä kiinni, vaikka kovin moni asia onkin...
Tulee kyyneleet silmiin pelkästä sellaisen asian ajattelemisestakin. Nykyään heitetään niin paljon ruokaa pois hukkaan ja jätetään ruoka kesken. Jotkut olisivat valtavan onnellisia edes saadessaan ruokaa joka päivä, koska sitä mahdollisuutta kaikilla välttämättä ei ole. Ei edes sitä mahdollisuutta...
Jos huomaatte mahdollisuuden auttaa,
tarttukaa siihen kiinni.
Teemme yhdessä maailmasta paremman.
~ Lilja Lumi
Me olemme maailman tukipilarit,
jokainen meistä
Nostetaan siis maailma harteillemme,
jos se meinaa omasta painostaan sortua
Tehdään siitä vahvempi
Jos näet apua tarvitsevan,
ojennathan auttavan kätesi,
sillä sinulla on siihen mahdollisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti