Pitäisi kirjoittaa tai sanella ajatukset ylös juuri silloin kun ne tulevat ja kuulostavat hienoilta. Mutta ei. Aina kun on saanut koneen auki ja istahtaa sen ääreen kirjoittamaan, niin ajatukset karkaavat. Ajatukset vyöryivät heti herätessä mieleen ja rakensivat hienoja lauseita, mutta menivät jo neljä asiaa läpi, enkä muista enää ensimmäistä. Pari päivää sitten oli mielessä tarinan poikanenkin, mutta se katosi johonkin alitajuntaan. Periaatteessa muistan sen vielä, mutten samalla tavalla.
Mitäpä tähän viikkoon. Tällä viikolla olen ollut suurimman osan kotona. Ollut flunssan tapainen. Tällaisena aikana kuin nyt ei oikein mielellään kertoisi flunssastaan, kun heti epäillään isoa K:ta ja kauhistellaan. Voin myös kertoa siitä, kun olen harmitellut, etten saa skuuttini takarengasta pumpattua, koska heti kun saan siihen kivasti ilmaa, niin ottaessani jatkokappaleen, jota se kaipaa, pois ja laittaessani tulpan paikoilleen, niin rengas onkin tyhjä. Whaat! Olen ottanut yhteyttä skuuttihuoltoon, koska Elisan kautta laitevakuutuksen pitäisi korvata kulut skuutin huollosta. Skuutista on myös takarenkaan metallilevy hieman kallellaan ja sen takia se kahisuttaa ja haittaa muuten aika paljon varsinkin taluttamista, kun pitää oikein työntämällä työntää eteenpäin, kun meinaa aina välillä tyssätä siitä kaltevasta kohdasta. Miten se on mennyt kaltevaksi, sitä en osaa sanoa. Skuutti-parka kaipaa huoltoa ja luultavasti siksi aikaa minun pitäisi ottaa täysin rikkinäinen pyöräni käyttöön. Sekin pitäisi huoltaa. Voin putsata renkaat ja pumpata kumit, mutta vaihdeongelmalle en voi oikein mitään, kun se ei oikein tykkäisi vaihdella vaihteita.
Lisäksi minulla on tällä hetkellä äärimmäisen huono pyöräilykunto, kun olen vältellyt kaikkea aerobista rasitusastman takia. Pitää vain päästä testiin ja saada lääkkeet. Bussikorttiin ei ole juuri nyt varaa, eikä todellakaan halua kulkea työmatkoja bussilla naamari kasvoilla katse tylsänä kännykän näytöllä.
Siispä asetan itseni pyöräilykuntoon! Se vain, kun en ole pitkään aikaan harrastanut mitään aerobista satunnaista hyppynarulla hyppimistä ja portaiden nousua lukuun ottamatta. Minulla oli kerran todella hyvä puukätinen ja narusta tehty hyppynaru, mutta se on siellä jossain äidin luona. Tekisi niin mieli kääntää se koko asunto ympäri, heittää kaikki turha pois lukuun ottaen muutama kaappi ja tehdä siitä oman makuni mukaisen. Niin ei vain voi tehdä toisten kodeille - edes oman äitinsä. Voi yrittää auttaa ja ohjeistaa parhaimpani mukaan, mutta kodin haltijalla on aina etuoikeus määrittää kotinsa sisällöstä, kunhan siellä ei ole mitään vaarallista.
Itsekin olen rumsteerannut ja järjestellyt hyllyjä täällä, kun kotona ei viitsi koko ajan katsoa moneen kertaan katsottuja englantilaisia elämäntapaohjelmia samalla, kun unelmoi Englantiin matkustamisesta, tavallisen englantilaisen kaupan ihastelusta ja ihanasta englantilaisesta leipomosta tai lukea kirjaa. Matkakohteina myös Italia ja Islanti kiinnostavat kovasti tällä hetkellä kuunneltuani Islannista kertovat pari kirjaa jälleen. Onhan noita maita, joihin haluaisi matkustaa.
Mietin monesti, millainen tämä maailma ja elämämme tällä hetkellä olisivat ilman koronaa. Ihmiset pelkäävät enemmän, mutta toisaalta tuntuu, että ihmiset huolehtivat tällä hetkellä myös enemmän terveydestään, noudattavat ohjeita käyttämällä maskia (ei tosin kovin suuri osa), käyttämällä käsidesiä ja iloitsevat ihmisten tapaamisesta.
Mielikuvitukseni lähtee monesti myös siihen ajatukseen, millaista elämä voisi nyt olla, jos voisi matkustaa ajassa taaksepäin ja muuttaa muutaman asian. Haluaisin, että olisin ollut urheilullisempi lapsena. Mietin sitäkin, millaista olisi ollut, jos olisimme kerran lapsuudessani muuttaneet yhteen tosi kivan oloiseen omakotitaloon. Olen aina asunut kerrostalossa, eikä meillä koskaan ollut ihanaa omaa mökkiä veden rannassa. Minkäs sille voi. Oli sentään ranta ja pieni metsä lähellä sekä isoäitikin asui lähellä.
Ja oli meillä sentään auto, jolla pääsimme liikkumaan paikasta toiseen. Iloitsin lapsena aina pääsemisestä kauppaan mukaan äitini kanssa viikonloppuna, eikä silloin onneksi todellakaan isketty kärryissä istuvalle lapselle kännykkää käteen, että katsopa siitä joku lastenohjelma samalla kun vanhempi tekee ostoksia. Ei, silloin kerroin olevani lelu- tai peliosastolla ja voi hakea sieltä kun äiti tai isä oli ostoksensa tehnyt. Tykkäsin haaveilla mahdollisuuksista.
Useimmiten lähdin lelu- ja peliosastolta mukisematta pois ilman, että olisin alkanut kinuamaan uuden lelun perään. Jos sanoin, että tämä näyttää kivalta, niin vanhempi ei ollut heti tutkimassa, että mitä se maksaa, vaan todettiin "joo, mennään kotiin" tai "katsotaan, jos saat sen synttärilahjaksi". Meillä ei ostettu leluja tai pelejä muuten kuin vain nimipäivä-, syntymäpäivä- tai joululahjaksi. Muuten olin vain mukana tekemässä ostoksia.
Mielestäni tärkeintä, mitä ei voi opettaa kirjoista, on vanhemman kanssa kaupassa käydessä se, miten tunnistaa raa'at hedelmät kypsistä ja miten voi arvioida, että milloin se tulee kypsymään. Sellaisen oppii vain näppituntumalla, kuten sanotaan. Kuvaannollisesti. Ihan parasta mielestäni oli myös se, kun joskus pienenä istuin kärryn isossa osiossa (jossa ei saa nykyään enää istua) kasvot vanhempaan päin, selkä menosuuntaan, ja sain ostoksia syliini, joita sitten tutkin ja samalla saatoin kuikuilla, mitä kaikkea hyllyillä oli. Samalla jutteli myös äidin tai isän kanssa kaikesta, mitä mieleen tuli.
Kauppareissuilla useimmiten suklaapatukkaa tai jäätelöä ei tarvinnut ehdottaa, koska se oli useimmiten vanhempi, joka ehdotti herkkua ja sitten otettiin koko perheelle samanlaiset. Siihen sai toki vaikuttaa, jos ei halunnut vaikkapa Jättis - jäätelöä, vaan otti sen sijaan Kingis - jäätelön. Tai jos oli ostettu kaikille mustikkajogurtit, niin saattoi ottaa omansa kärrystä ja käydä vaihtamassa sen hedelmäpommijogurttiin. Silloin en vielä tiennyt, paljonko sokeria ne sisältävät, koska sillä ei ollut väliä. Toisinaan myös mietti, jos kaksi oli kaupassa ja kaksi kotona, jos oli vaikkapa uusia makuja tarjolla, että mistä se veli tai isä tykkäisi. Useimmiten teimme äidin kanssa kauppareissuja. Ne olivat erityisesti äidin ja minun yhteistä aikaa. Sain myös istua edessä, mikä oli minusta kivaa.
Toisinaan sisarusten tapaan kiistelimme siitä, kuka saa istua edessä ja sitten toinen sai istua menomatkan ja toinen tulomatkan, muttei se ollut ollenkaan kivaa istua tulomatkalla edessä, vaan ehdottomasti menomatkalla edessä. Jos vanhemmat eivät jaksaneet kinaamme istuimme molemmat takana ja vanhemmat edessä - eipä tullut jurnutusta siitä aiheesta. Nykyäänkin vähän ärsyttää, kun veli saa aina istua edessä. Luultavasti koska hänet aina haetaan ensin ja myös siksi, että hän kun on 196cm pitkä, niin edessä saattaa olla paremmin jalkatilaa. Silti jos minut harvinaisesti haetaan ensin, niin istun kyllä etupenkillä ja laitan veljen istumaan taakse. Ikuisesti sisaruksia, minkäs sille voi. Olemme kyllä ihan sopuisia muuten, emmekä me kinaa kuin luultavasti oman päämme sisällä.
Pieninä leikimme joka päivä yhdessä legoilla. Joko pikkulegoilla (kyllä, olen oppinut sanan "Duplo" vasta varhaiskasvatuksessa, mutta silti ne ovat minulle aina isolegoja) tai minä belvilleillä ja hän teknis-legoilla. Nykyäänhän ainakaan Belvillejä ei ole olemassa, vaan muuttuivat Friendseiksi, vaikka minusta belvillet olivat kivempia. Pitää tosiaan joku päivä hakea se legosäkki varastosta äidin luona ja nostalgioida rakentelemalla ja tutkimalla hölmö hymy naamalla.
Nykyään, jos satun menemään äidin kanssa kauppaan valitsemaan, että mitä söisimme viikonlopun ajan, laitan kännykän pois ja haluan vain katsella ympärilleni vanhoissa tutuissa kaupoissa, joista jotkut vieläkin muuttuvat. Huomaan helposti muutokset. Viimeksi käydessämme kirpputorillakin äidin kanssa mietin, että mikä siinä paikassa oli niin erilaista, vaikka siltikin samanlaista ja sitten keksin, että kaikki hyllyt on käännetty pystytasoriveistä vaakatasoriveihin. Mielestäni aiempi sommittelu oli parempi, mutta minkäs teet.
Viime lauantaina oli nätti päivä. Kävin Triplassa ystävän kanssa kahvittelemassa ja syömässä kakkua, minkä jälkeen lähdin kodin kautta Onnibussilla kohti Turkua. Harmitti, kun en mennyt junalla, kun olisin voinut suoraan lähteä Pasilasta ja olla myöhempään, no lähes myöhempään ystäväni seurana. Tosin junalippu maksaa kaksi kertaa enemmän kuin bussilippu, niin minkä sille mahtaa. Kauppakeskuksessa oli meneillään jotkin triplajaiset, kas kummaa juuri sinä viikonloppuna ja oli vaikea löytää tarpeeksi väljää kahvilaa. Päädyimme Fazerin kahvilaan, vaikka lupasimme ensi kerralla menevämme alakerran ihanan näköisiä kakkuja vitriinissään tarjoavaan kahvilaan. Ensi kerralla jos sitten viimein pääsemme sinne.
Lauantai-iltana tosiaan menin äidin luokse kyläilemään, söimme illalliseksi hänen päivällä pyöräyttämiään lättyjä. Sunnuntaina kävimme kahdella kirpparilla Kaarinassa ja Turussa. Tuli selville, ettei Hong kongia enää tosiaankaan ole surukseni olemassa, vaan paikalle oli ilmaantunut tämä oudon niminen Rusta, jossa ei ollut muuta kuin sisustusjuttuja ja karkkia. Kirppareilta voi kyllä löytyä vaikka ja mitä kaikkea. Toisinaan tulee mieleen, että miten jonkin tavaran keksiminen onkaan voinut mennä läpi ja myyntiin, kun näyttää niin hullunkuriselta. Kaikki kirpputoreilla oleva on kuitenkin joskus ollut jonkun toisen omistamaa. Äiti hankki hyvin meluavan ja tanssivan vaaleanpunaisen nallen ja mie hankin seuraaavalta kirpputorilta tämän suloisen otuksen, jonka nappisilmäkatsetta en vain voinut vastustaa. Olen hankkinut viime nallen ehkä joskus vuonna 2012, mutta tämä nalle lähti mukaan sillä ajatuksella, että ehkä se olisi hamassa tulevaisuudessa jonkun toisen. Jos jokin tavara löytyy kainalosta vielä kassalla, niin luultavasti sen on lähdettävä mukaan. Muistan kerran kun hankin nallen Tampereen kirpputorilta, niin jokin vastaantuleva mummo kommentoi, että hän luuli, että minulla on vauva kannettavana, kun kannoin sitä sillä tavalla (toisella kädellä, puoliksi rinnalla, käsi nallen mahan päällä ja ns. ulommasta jalasta alakautta kiinni).
Olen jo jonkin aikaa miettinyt vesipiipun hankkimista. Tämän pitäisi kostuttaa kurkkua ja olla muutenkin hyvä puhetyöläiselle. Kyllä, olen puhetyöläinen. Käytössä tällä hetkellä myös nenäkannu/sarvikuono/norsu sekä suolapiippu. Mietin, josko suolapiipun ympärivuotisella käytöllä on myös ollut vaikutusta terveyteeni, koska aina jos olen ollut juoksumatolla ja saanut rasitusastman oireita, että yskittää, koska lima mennyt keuhkoihin ja henkiputket ahtautuvat, niin suolapiipun käyttö on saanut tämän liman pois keuhkoista tosi nopeasti ja normalisoinut olon. Kävin joskus loka-marraskuussa suolavettä tippuvan vasemman sieraimeni kanssa työterveyslääkärillä, mutta se nuori ja kokematon katsottuaan korvat ja nenän tähystimellä ei nähnyt mitään ihmeellistä. En tiedä, montako vuotta suolaneste on ollut sieraimessa, mutta tuntuu, että joka päivä jos laitan pään alaspäin, niin tippuu muutama neste, jotka ystäväni mukaan ovat satimessa poskiontelossa tai vastaavaa. Ikinä en ole tiedettävästi poskiontelotulehdusta sairastanut, mutta mistä sitä tietää. Jospa pitäisi punkteerata ja tiputtelu loppuisi, alkaa pidemmän päälle rasittamaan.
Mutta tämä tämän hetkinen flunssa, jota ei luultavasti enää ole, siitä vähän asiaa. En tiedä, tämä on eka flunssa vuoteen, en oikein tiedä, pitäisikö mennä päiväunille vai ulos haukkaamaan happea, luultavasti jälkimmäistä, kunhan saan vain tämän kirjoitettua. Nälkäkin alkaa olla.
Olen ollut pitkään sitä mieltä, että muodostan itse omat flunssani, niin kuin tämäkin on laatuaan. Tämä on monen tekijän summa. Viime viikolla minulla oli aika isokin stressin aihe, joka herätti minua öisin, enkä saanut sen takia nukuttua ja piti selvitä päivät liian lyhyillä unilla. Perjantaina stressi laukesi ja koko viikonlopun äpöstelin kaikkea herkkuja, joiden ainesosille olen yliherkkä. Sunnuntai-iltana ajattelin, että nyt pistän stopin tälle kaikelle makealle herkuttelulle ja niin pistinkin. Olen ollut nyt maanantaista asti ilman ylimääräisiä sokeriherkkuja, jos Lidlin rahkataskua ei lasketa. Maanantaina kärsin omituisesta päänsärystä, johon ei edes kaksi särkylääkettä auttanut. Syitä päänsärylle oli vähintään kolme. Jossain vaiheessa tiistaita tai keskiviikkoa lämpö kohosi 37.7:ään, mutta laski seuraavana päivänä 36.5:een, mutta olo oli edelleen sama. Nenä alkoi vähän vuotaa. Ajattelin, että koitan kortisonia sisältävää nenäsuihketta, jota lääkäri oli silloin kerran määrännyt (saattoi olla vanhentunutta, tyhmä minä). Nenäni ja limakalvoni reagoivat välittömästi siihen ja erittyi valtavasti kirkasta limaa, selkeä puolustusreaktio. En kai ole allerginen kortisonille? Oikeasti mille kaikelle sitä voikaan olla yliherkkä ja miksi tuntuu että niiden asioiden määrä koko ajan vain kasvaa? Vuosi sitten todettiin että olen lievästi allerginen risteytyspölytyksille. Mitä kaikkea se sisältääkään. Joka aamu ja ilta käytän nenäkannua, eikä ole ollut kuumetta. Kuumetta seuraavana päivänä heräsin aivan älyttömään janon tunteeseen, eikä mikään ihme. Viime viikot ovat menneet aika huonolla nesteytyksellä, varsinkin viikonloppuna tuntui, että sai enemmän sokeria ja vehnää kuin nestettä. Mietin vain, kun räkäni on kirkasta, mutta mistä sen määrä johtuu. Näin sanoo Iltalehti: Kirkas räkä. Jos räkä on ohutta ja kirkasta, ei ole syytä huoleen. Olet silloin mitä todennäköisimmin terve. Ihmisnenä erittää päivittäin limaa, jonka tarkoituksena on pitää limakalvot kosteina ja suojata elimistöä muun muassa saasteilta, homeilta, bakteereilta ja viruksilta. Nenän lisäksi limaa syntyy kurkussa ja suussa. Liman tuottamiseen tarvitaan kosteutta, joten vettä kannattaa juoda riittävästi jopa päivä.
Valkea räkä: Rään muuttuminen vaaleaksi voi kertoa nestehukasta, allergiasta tai alkavasta flunssasta.
Luultavimmin kehossani jyllää allerginen reaktio jollekin. Nestehukka oli myös aika ilmeinen, monen päivän liian vähäinen nesteiden saanti. Ei liikaa puhuta ja korosteta veden tarpeellista juomista. Kuntoplus kertoo 10 hyvää syytä juoda vettä. Edensprings kertoo, miksi vesi on niin tärkeää elimistölle. Aina kun on ollut flunssa, niin janon tunne on lisääntynyt. Pitäisi varmaan mennä laajoihin allergiatesteihin, jotta sen voisi selvittää. Nyt ainakin pitää alkaa katsella tuotteiden ainesosaluetteloita tärkkelysten varalta. Kauppareissuista tulee pitkiä.
Kaupoissa ja tavarataloissa olen joka kerta nyt käyttänyt kasvomaskia. Suojellakseni toipuvaa kehoani ja suojellakseni muita. Nyt syksyn aikaan pidän myös tumppuja kädessä kaupoissa. En myöskään koskettele mitään, mitä en ota kaupasta mukaani. Tällä hetkellä on myös yleinen suositus käyttää kaupoissa ja julkisissa tilaisuuksissa kasvomaskia. Minusta on tärkeää suojata myös kosketustartuntavaara eli kädet. Lähdettyämme äidin luota sunnuntaina suuntana bussi kysyin, muistiko hän ottaa mukaan kasvomaskit, kun olin kysynyt etukäteen, olisiko hänellä minulle takaisintulomatkaa varten, koska kerroin, etten tasan mene Onnibussiin ilman kasvosuojaa. Teimme u-käännöksen ja äiti juoksi hakemassa minulle kolme kestomaskia. Ilostuin siitä kovin. Nyt minulla on aina kasvomaskeja.
Vähän d-vitamiinikylpyä ja lintujen kanssa höpöttelyä.
Lainasin kirjastosta, kas kummaa, elämänmuutos-/ tapaoppaita tai jotain sen kaltaisia, koska haluaisin löytää uudestaan saman lukuinnon, joka minulla oli nuoruudessa, jolloin luin yli 400-sivuisia opuksia, jopa yli 700-sivuisia. Kirjasin pitkään ylös koneelle kaikki lukemani kirjat ja laskin romaaneiksi vain yli 250-sivuiset. Tosin tuli luettua jonkin verran myös 150-sivuisia nuortenkirjoja. En jaksanut laittaa ylös enää sataan romaaniin päästyäni. Aikuisuudessa osan romaaneista olen myös kuunnellut. Aika varmasti lukenut yli 300 kirjaa elämässäni.
Nyt luin kirjastosta lainatusta aineistosta ekasta, hieman romaanityyppisestä Mireille Guilianon Ranskattaret eivät liho - kirjasta, jo 90 sivua. Ensimmäisenä päivänä luin 16 sivua ja seuraavana aamuna 74 sivua lähes putkeen. Kiinnostava kirja, kun puhutaan jatkuvasti ruoasta. Miksi ranskalaiset ovat niin laihoja? koska he syövät vähän, mutta nauttivat todella paljon.
Ruoasta puheen ollen saatan olla erittäin yliherkkä tai jopa allerginen ainakin perunatärkkelykselle ja ehkä myös maissitärkkelykselle ja eihän niitä ole kuin lähes KAIKESSA valmiissa. Ostin iloisesti kaupasta viime viikon torstaina vai perjantaina tapani mukailettomasti pussin merisuolattuja Oatis-sipsejä, jotka sisältävät vain neljää ainesosaa: suomalainen gluteeniton täysjyväkaurajauho (43 %), suomalainen perunarouhe, kasviöljyt (auringonkukka, rypsi), perunatärkkelys, merisuola. Ei siis mitään ylimääräistä, ajattelin, mutta aika kauhea kaasuttelu jatkui koko viikonlopun ajan - ei tosin johtunut vain niistä sipseistä, mutta alkoi niistä. Tulin siis siihen lopputulokseen, että perunatärkkelys, jota käytetään lähes kaikissa valmisruoissa sekä myös maissitärkkelystä, en voi syödä. Olen ennenkin epäillyt reagoivani johonkin lisäaineeseen tai säilöntäaineeseen, mutta mikä muukaan se olisi kuin kaikkein yleisin.
Eilen söin siskonmakkarakeiton (kyllä toisinaan syön myös sikaa, harvoin, ja myös maksaa), joka ei sisältänyt mitään tärkkelystä. Ajattelin mukavasti nyt kotipäivinä, kun päivät menevät lähes makoillessa, että syön keittoja, ehtoja flunssaruokia. Mutta eei. Ajattelin maistaa yhtä Kokkikartanon uutta Täyteläinen kana-tuorejuustokeittoa, mutta ei, ei ja ehdottomasti ei! Hyvä ettei tullut samaa reittiä saman tien ylös. Maussa ei tosiaankaan ollut mitään valittamista eikä koostumukessa, ihan hauska oli, mutta ne pippalot, mitä se piti suolistossa sinne päästyään ei ollut mieleeni. Ei riitä, että on laktoositon, pitää olla myös tärkkelyksetön ilmeisesti. Pitää siis alkaa tekemään kaikki itse.
Ihme ettei Täyteläinen kalakeitto sitten ole koskaan reagoinut. Vai johtuuko se siitä, että olen sitä niin monta vuotta syönyt, ettei se sen takia reagoi. Kehoni ei reagoi laktoosituotteisiinkaan ihan aina tai gluteenituotteisiin. Esimerkiksi Lidlin rahkataskua pystyn syömään muitta mutkitta mutta auta armias, jos otat kylkeen sen söpöltä näyttävän suklaadonitsin toisesta vitriinistä. Myöskään piimään en reagoi, mutta laktoosilliseen maitoon, oli se missä tahansa, reagoin. Kummallinen keho: kaikki kelpaa, eikä yhtäkkiä mikään kelpaa.
Hmm,
innostuin nostalgioimaan lapsuuden leikeistä. En siis kirjoittele
yhteen pötköön, vaan saatan lisäillä joitain sanoja, lauseita tai
täsmennyksiä jonnekin aiempaan virkkeeseen. Pitäisi tosin aina lukea
teksti kokonaisuudessaan läpi, ettei putoa tuolilta jonkin
yhdyssanavirheen takia. Minusta siksikin yhdyssanat olisi hyvä osata,
koska se voi muuttaa koko lauseen rakenteen, jos ne ovatkin erillään ja
sitten miettii, että mitä häh, tästähän puuttuu tekijä (päivää vain,
olen the äidinkielifanaatikko). Mietin yhtenä aamuna tai iltana sängyssä
myös sitä, että jos voittaisin lotossa, niin voisin mennä opiskelemaan
kääntäjäksi tai oikolukijaksi. Sormeni aina syyhyävät nähdessäni
kielivirheitä teksteissä, kun haluaisin korjata ne. Oikolukijana tai
kääntäjänä voisin ne korjata. Olen hieman huolissani siitä, että
kirjoissa ja lehdissäkin alkaa vilistä kielioppivirheitä ja
yhdyssanavirheitä luultavasti nykypuhekielen vuoksi. Se mitä olen
luullut vain pääkaupunkiseutulaisten kömmähdyksiksi ovat ilmeisesti koko
maassa ja itse olen vain niin juurtunut siihen tapaan, miten puhuin
nuoruudessa, etten voi ymmärtää nykypuheenpartta. Muutettuani Helsinkiin
kuulin monesti jonkun puhuvan tavalla, joka sai minut syömään pääni
sisällä hattua ja tamppaamaan jalkaa sen päällä, kun ajattelin vain
"That does not make sense!" tai "ei noin voi puhua!". Kyllä niin voi
puhua, kun puhuu vain. Niin tai näin, en voi vaikuttaa siihen, miten
ihmiset puhuvat. Tulen ikuisesti pitämään yhä pidemmistä ja vanhemmista
sanoista sekä murteista ja käyttämään niitä. Voi hyvinkin olla, että
ihmiset ajattelevat samaa omasta tavastani puhua "tuo puhuu tosi
oudosti" mutta so what. Olemme kaikki erilaisia ja hyvä niin.
Oikeasti miksi tämä meni taas tähän aiheeseen, vaikka lupasin, etten palaja aiheeseen. Jos joskus alan opiskella kääntäjäksi tai oikolukijaksi niin pitäisi varmaan vaihtaa blogini nimeksi "kielioppimonsterin päivämuistelot" tai vastaavaa. Muista myös aina, ettei mitään mitä sanon (niin kuin ei muutenkaan mitään, mitä joku netissä kirjoittaa) tarvitse ottaa tosissaan, koska ei voi ikinä tietää, kuinka kieli poskella kynäilijä on tekstinsä rustannut.
Pieni kehu kuitenkin vielä, että minulla oli maailman (siis oman maailmani) parhaimmat äidinkielen opettajat yläasteella (ei yläkoulussa) ja lukiossa. Äidinkieli oli vahvin aineeni englanninkielen ja kuvaamataidon lisäksi.
Öm juu ja matikan. Kävin tosin lyhyen matikan, mutta silloin onneksi opiskelimme vielä ilman laskinta. Lukiossa vasta otimme laskimen käyttöön, jos oli tarpeellista. Useimmiten ei ollut. Meillä oli ala- ja yläasteella myös toisinaan valtakunnallisia yllättäviä päässälaskukokeita, jotka eivät vaikuttaneet itse numeroon, mutta vartin sisällä piti laskea niin monta oikein kuin sai. Koko sivu oli täynnä yhtälöitä, neljä tai viisi saraketta päässälaskuja. Vaikeimpia minulle oli lauselaskut, koska sain kyllä oikean vastauksen, mutta sitten siinä piti näyttää, miten se lasku oli laskettu ja meinasi mennä sormi suuhun, että miksi pelkkä vastaus ei riitä, kun se pitää vielä perustella.
Erikseen myös olin kehitysbiologiassa haka. Ruotsinkielentaitoni on kehittynyt vasta sitten, kun lopetin sen opiskelun. Kielioppi ja lauserakenteet tulivat takautuvasti omaksuttua. En ole edelleenkään kovin hyvä ruotsinkielessä, mutta jos joku puhuu aitoa ruotsia (ei siis suomenruotsia) niin ymmärrän, mistä puhutaan. Ymmärrän myös jonkin verran norjaa ruotsin takia. Norja ja islanninkieli olisivat aika hauskoja opeteltavia. Olisipa vielä kunnon oppikirjoja, sellaisia itseopiskelukirjoja. Koulussakin usein oli lukukirja ja tehtäväkirja samalle kurssille.
Jos olisin yhä opiskelemassa, niin lukisin enemmän. Olen nyt aikuisena oppinut sen, mitä lapsena ollessani minulle yritettiin opettaa. Asia pitää oppia ei vain ulkoa muistamalla vaan omaksumalla se tieto itselle. Minkäs sille voi, ettei sellaista tietoa omaksunut ja laittoi sen vain lyhytaikaiseen muistiin, mistä ei ollut oikeasti kiinnostunut. Kyllä sellaisen oppii, mistä oikeasti on kiinnostunut.
Muokkasin kirjahyllyn jälleen kirjahyllyksi ja raahasin hyllykön tuohon, jotta oviaukko"käytävästä" olisi helpompi kulkea. Hain kirjat eteisen kaapista alahyllyille ja vein alahyllyillä olleet vuodevaatteet ja pyyhkeet eteisen kaappiin. Samalla kolme pyyhettä lähtivät kiertoon. Nyt näyttää taas hyvältä. Ylhäällä vasemmalla on värityskirjat ja värit. Ylhäällä oikealla on kirjaston kirjat sekä kirjat ja lehdet, jotka ovat lukujonossa. Tulen kaikki kirjat ja lehdet joskus jonain päivänä lukemaan. Jos ei innosta parin luvun jälkeen niin menevät kiertoon. On vielä paljon kirjoja, jotka haluaisin lukea.
Nyt haalin kameran mukaan ja menen ulos kera naksuvan pyörän. Ainakin sen renkaissa on ilmaa.
Mukavaa viikonloppua!
Vielä jotain arkistosta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti