Aktiivinen elämäntyyli

Paljon pilviä taivaalla. Työmatkan varrelta.

Oh windy days. Nämä kuvat ovat viime sunnuntailta, kun päätin muuten vain lähteä kävelylle. Kävelin ensin Punavuoreen Kampista ja jatkoin viiskulmasta eteenpäin ja löysin itseni Eirasta. Löysin Eiranrannan, kävelin sitä pitkin ihanan auringon paistaessa Kaivopuistoon, siitä rannanviertä sataman kohdalle, kunnes käännyin takaisin eri reittiä Punavuoreen ja sieltä keskustaan. Puhelimeni google mapsin aikajana ei edelleenkään tallenna mitään tietoja, mutta aika varmasti kävelin seitsemisen kilometriä tai ainakin yli viisi. Viime viikonloppuna huristelin myös Tierillä tuulesta huolimatta. Pitää pukeutua kunnolla.

Tällä viikolla kiva ihminen tuli huoltamaan pyöräni ja keskiviikkona pidin vapaapäivän, jolloin ajelin pyörällä vähäsen ympäriinsä. Tällä viikolla sain selville juuri ennen kuin odotin, että olisin päässyt takaisin salille, että se pitääkin ensi kuun puoleen väliin asti sen kiinni varmuuden vuoksi. No hyvä hetki aloittaa pyöräilykausi. Tänään juuri ajattelin, että nyt kun ei ole salia, niin minusta on tullut himopyöräilijä. Kai yritän nyt tasoittaa tilannetta, kun en viime kesänä pyöräillyt lainkaan. Uusien pyörien tultua salille olen niillä välillä pyöräillyt. Mietin, kuinka huonossa kunnossa muuten olisin näiden työmatkojen suhteen ilman salipyöriä.

Torstaina tullessani pyörällä töihin, niin ollessani jonkun kilometrin tai puolitoista päässä työpaikasta yhtäkkiä tuntui, että eturengas oli ihan liian kova ja lonksuva tietä vasten. Pysähdyin ja huomasin, että kumi oli puhjennut. Soitin töihin myöhästyväni ja talutin pyöräni perille. Onneksi kiva työkaverini otti selvää, että lähellä oli mukava pyörätohtori, jonka pakeille menin töiden jälkeen ja hän saman tien vaihtoi pyöräni etusisäkumin ja sihautti takaketjuun jotain ainettakin samalla. Hän huomasi myös, että vannenauha (jonkalaisen olemassaolosta en tiennyt) on rikkoontumassa, joten vaihtoi senkin, koska sen huonommuus päästää kovat pinnat rikkomaan sisäkumia, jolloin sisäkumia pitäisi olla jatkuvasti vaihtamassa. Kaikkea sitä oppii. Oli hienoa päästä nopeasti takaisin tien päälle. Laitoin navigaattorin päälle ja kohti Hietaniemen rantaa, kun ajattelin käydä katsomassa, miltä ulkokuntosali siellä näyttää. Enkä ollut koko Hietaniemen rantaakaan koskaan nähnyt, vaikka olen Helsingissä asunut jo viisi ja puoli vuotta.

Aamuaurinko. Meiran tehtaan ohi on myös ihana pyöräillä joka aamu töihin mennessä, kun sieltä tulee huumaava kahvin tuoksu tai jokin, mikä tuoksuu tuoreelta vastapaahdetulta kahvilta.

Pohjoisbaanalla ekaa kertaa, kun vihdoin ja viimein pääsin sille. En tiennyt sellaisen olemassaolosta, (aika pitkä ja leveä, uuden näköinen) olen tiennyt vain baanasta keskustassa. Tosin huomasin maisemasta, että se on juuri se kohta, jota tykkään usein kuvata mennessäni bussilla siitä töiden jälkeen ohi. Oli hieno aurinko.

Ennen kuin pääsin tälle kyseiselle pohjoisbaanalle, niin Oulunkylän kohdalla navigaattori neuvoi menemään vasemmalle ja sitten oikealle, mutta siinä olikin puska. Menin pari kertaa U-käännöksen takia edestakaisin, kun navigaattori niin kehoitti, kunnes pysähdyin ja katsoin karttaa. Navigaattori ei osaa sanoa, että nouse ramppia pitkin vasemmalle ja lähde ajamaan vasemmalle lähtevää junaradan vieressä olevaa tietä, joka johtaa pohjoisbaanalle.

Helsinkiin on tullut enemmän pyöräteitä ja jaettuja pyörä- ja kävelyteitä, mikä on tosi hieno homma, koska alussa pitkään pohditutti, että missä saa kulkea ja missä ei. Siellä täällä on myös näitä tosi hienoja pyöräilijöille tarkoitettuja liikennevaloja.

Oli jännä polkea kaupungin läpi ja vihdoin nähdä ekaa kertaa Hietaniemen rannan ja siellä olevan aivan mahdottoman upean auringonlaskun ja valtavan taivaan. En tiennyt rannankaan olevan niin suuri. Tuli tippa linssiin sen rannan ja aurinkotaivaan kauneudesta. Oli tunteikas hetki. Kuvat puhuvat puolestaan, aivan ihanaa. En jäänyt kuntoilemaan sen pidemmäksi aikaa, vaan suuntasin kotiin, kun ilma alkoi iltaa vasten viilentyä.

Suuri kuvatulva, jejei! Tänään lähdin töiden jälkeen pyörällä Vanhakaupunginkoskelle navigaattorin avulla. Oli huikeaa ajella metsäteitä pyörän kanssa. Kävin ekaa kertaa tänä vuonna katsomassa kuohuvaa koskea ja kalaportaita.

Hauskaa, että nyt kun pyörä on kunnossa, eikä salia käytössä, niin pyörällä on kumman hauskaa kuljeskella ympäriinsä kaikkialle.

Tuntuu jaloissa ja pyllyssä tämä parin päivän polkeminen. Laskin, että päivittäin tulee keskimäärin 25 km poljettua, joten viikon saldo saattaa olla jopa 135 km varsinkin, jos välillä eksyy reitiltä niin kuin eksyin Kumpulaan valitessani väärän tien vanhakaupunginkoskelta Arabian kauppakeskukseen. Jospa taas nukuttaisi paremmin, kun saa jälleen lisää liikuntaa. Olen ainakin huomannut energiantarpeen kasvaneen, kun tekee mieli syödä enemmän ruokaa. Tosin pitää yrittää vältellä kaikkea herkkuja, joita on riittänyt tällä viikolla töissä kahvihuoneen pöydällä vaikka juuri piti aloittaa herkuton muutama päivä sitten. No jospa nyt kokeilisi uudestaan. Pyöräilyn jälkeen ei tee mieli herkkuja, vaan kaikkea hyvää ja terveellistä. Kohti terveempää elämää!

Toivottavasti kaikki pysyisivät nyt terveinä, niin maailma ajautuisi takaisin raiteilleen.

Aurinkoa, käppäilyä ja välittämistä

Viime sunnuntain kuvia. Nauttimista ihanasta päivästä kera auringon, josta on viime aikoina saanut muutenkin nauttia. Eilen kyllä tuli myös outo lumisade ja sää on vaipunut pakkaselle, vaikka on maaliskuu ja nyt sen juuri pitäisi hivuta viitiseen plus-asteeseen ja kevättä kohti.Oh my goodness juuri ilmoitti somessa, ettei ole enää sunnuntaisin auki, joka on minusta kurjaa, koska juuri sunnuntaisin tykkään siellä käydä. Mutta se ei ole minun päätökseni, vaan heidän. Tällä viikolla olen muutenkin kaivannut asioita, kuten tuntuu, että jatkuvasti jostain lähtee juuri se asia, jota minulla on ollut tapana nauttia esimerkiksi tällä viikolla kävin Starbucksilla ja porkkanakakkua ei enää myydäkään siellä. Mistä nyt saan porkkanakakkua? Pitää alkaa itse tekemään, niin saisi päättää kakun makeudenkin, muttei oma asunto sijaitse ydinkeskustassa, enkä ihan siellä haluaisikaan asua, vaan kilometrin tai parin säteellä. 

Nyt kun ei ole käynyt salilla, niin olen kävellyt ja harrastanut enemmän hyötyliikuntaa. Yhtenä päivänä tuli kävelykilometrejä jopa 7,2 kilometriä, jonka lisäksi käytin sähköpotkulautaa. Tällä viikolla käytin hissiäkin vain silloin, kun minulla oli kolme kierrätykseen lähtevää vaatekapsukkaa vihdoin matkalla UFF:n keräyslaatikoihin - olivat muutamat viikot odotelleet eteisen kaapissa. Hyvää ja kurjaa oli tällä viikolla, että maanantaina kävin ihanassa hieronnassa ja tiistaina se menikin tauolle. Kerkesin siis onnekseni juuri oikeana päivänä. Tosin hän ei saanut omituista kohtaa yläselässäni selkärangan vieressä naksautettua, se on tosi omituisessa paikassa ja tuntuu olevan liian syvällä. Mietin, pitäisikö koittaa kiropraktikkoa. Tuo kohta on nyt pari viikkoa vaivannut ja on myös muita paikkoja, kuten tämä niska, jotka vaivaavat päivittäin enemmän tai vähemmän. 

Myös lempikahvilani Punavuoressa, karkkiliike ja kirjastot laittoivat ovensa kiinni. Pitää nauttia luonnosta ja tallustelemisesta. 

Olen kaivannut kaikkia ihmisiä, joita en näe päivittäin. Joistakin haluaisin enemmän ystäviä, kun ovat moi moi - tuttuja, hyvänpäivän höpötyskavereita, mutta haluaisin heidät ystävikseni, koska välitän ja tunnen oloni mukavaksi heidän kanssaan. Ei kai uusien ystävien haluamisessa mitään väärää ole.

Eilen oli omituista kaupassa, kun kävin keskustan Lidlissä ja edustalla oli lappu, että "Pidäthän 1,5 metrin turvavälin muihin ihmisiin", niin sitten kun olin kassalla ja jonoa kertyi taakseni, niin kassahenkilö huusi sille jonolle "Muistakaa turvaväli!". Tuli ihan kummallinen olo siitä. Kun astuin ulos kaupasta, mietin hetken, miten alkaa tuntua siltä, että Isoveli valvoo jatkuvasti. Mitään ei saa tehdä ja kaikkea pitää varoa. 

Tällä viikolla olen niin paljon pessyt käsiä ja auttanut lapsia käsien pesussa, että perjantaina huomasin kämmenselkäni tuntuvan aroilta varsinkin etusormien ja pikkurillien päältä. Kokeilin ravitsevaa kosteusvoidetta, mutta tuntui, että se alkoi polttaa niitä arkoja alueita ja teki punakaksi, joten piti pestä heti pois, niin johan helpotti. Minun ei ole koskaan tarvinnut käyttää käsivoidetta. Joskus olen laittanut, jos ohimennen nähnyt vaikka töissä jonkun, joka on vain tosi hyvän tuoksuinen, mutten koskaan sen takia, että kädet olisivat kuivat. LV:n voidetta koitin seuraavana päivänä ja se ei reagoinut. On kyllä kurja, jos käteni iho reagoi töissä olevaan saippuaan ja toki jatkuvaan käsien pesuun. Pitäisi olla oma saippua, jota käyttää pesemiseen, ilmeisesti mukana kaikkialla, minne menee. Geelipohjainen pesuaine ei käy kasvoilleni ja nyt se ei käy käsillenikään - jatkuva altistuminen saa herkistymään. Lisäksi tuntuu, etten pese käsiäni oman terveyteni vaan muiden takia.

Taivaskuvia tältä viikolta. Onneksi tuo aurinko jaksaa nyt paistaa. Tälläkin hetkellä se yrittää houkutella tulemaan ulos, mutta pitää vielä hetken odottaa.

Nämä kaksi jäivät vielä kauppaan. Tästä kortista ajattelin, että voisi muuten vain lähettää sen jollekulle, mutta pitäisi kirjoittaa kaikkien osoitteet ylös johonkin osoitekirjaan, kun bittiavaruudesta ei koskaan löydä ja voisi tehdä tällaisia pieniä postin mukana tulevia yllätyksiä.

Tuota tiedelehtisarjan uusinta numeroa katsoin myös pitkään ja harmittaa, että vain yksi näistä on kirjastossa, eikä kaikkia numeroita. Ensin ne tulivat nimellä Tieteen ytimessä: ihmiskeho, mutta nyt tuossa on vain ihmiskeho.

Tämän nähtyäni Akateemisessa kirjastossa Starbucks-reissun jälkeen en vain voinut laskea käsistäni. Kun otin tämän tarkasteltavaksi ihanine valoisine värikkäine kuvineen, niin tämä vain jäi kainaloon, kun katsastin loput kirjakaupasta. Jospa tuo Ihmiskeho-lehti sitten ensi kuussa. Ajattelin tämän lehden luettuani antaa sen lahjaksi jollekin.

Eilenkin kävin käppäilemässä muutaman kilometrin, mutta puhelimeni paikannin ei aina toimi, joten en tiedä, kuinka pitkän matkan kävelin. Sainpa raikasta ulkoilmaa. Mietin nyt muutenkin, että voisi kokeilla online-treenaamista, ettei lihakset ala häviämään ja elopaino lisääntymään. Ajattelin myös, kun nyt on syönyt taas vähän liikaa kaikkea makeaa ja herkkuja, että pitäisi koittaa jälleen olla ilman ylimääräistä valkoista sokeria. Eilen oli eka kokeilupäivä, eikä tehnyt pahaa. Tuloksena olisi varmasti puhdas iho ja energisempi mieli, joka olisi juuri sitä, mitä haluaisinkin. Pitää vain sietää ns. vieroitusoireet. Niin sekin on jännä, että kun kävi aktiivisesti salilla, niin ei melkein ollenkaan syönyt makeaa, koska salilla käynti ja treenaaminen hillitsi makean himoa. Pitää siis jälleen liikkua paljon, pitää ateriavälit järkevinä, ettei verensokeri pääse heilahtelemaan ja nukkua riittävästi.

Nämä kuvat ovat Seurasaaresta vuodelta 2015.

Third time I cry today

Third time I'm missing 

This is still absurd

If I knew better

I didn't think about you every day

But I thought about you some way

I let myself sorrow

And hope there's better tomorrow

I hope there's better where you went

This is a prayer my heart to you sent

I miss you more than I knew

Rest in peace

I believe angels will guide your way <3

Mummini kuolemasta on nyt kolme vuotta ja tällä viikolla oli mamman hautajaiskuva kahden vuoden takaa. Aika muuttaa ihmistä. Olen iloinen, ettei heidän tarvinnut miettiä tätä pandemia-asiaa ja linnoittautua kotiinsa, kun ei muuallekaan pääsisi. He, jotka on päästänyt sydämeensä, ei koskaan lähde sieltä pois. Jotkut ihmiset muistaa lopun elämäänsä, vaikkei heitä olisi nähnyt useaan vuoteen.

Tässä on muistelemista mummista Nuku rauhassa ja mammasta Lepää rauhassa rakas mamma

Näin tänään. Mutta näin tapahtui eilenkin. Tuntuu kuin tämä päivä olisi enemmänkin jatkoa viikonlopulle, kun eilinenkin päivä oli pitkä. Tosin pari tuntia tästä aamusta menivät super nopeasti. Voisi käydä kävelyllä. Ihana aurinko ulkona. Pitäisi kanssa miettiä, josko saisi pyörän jossain huollettua, niin voisi alkaa pyöräillä lähes 20 kilometriä päivässä työmatkojen vuoksi. Ei ainakaan voisi väittää, ettei ole liikkunut sinä päivänä.

Ihanaa viikonloppua! Toivotaan, että saamme taas pian nauttia toistemme seurasta.