Vappuviikko

Kai päivät todellakin pitenevät, kun viikotkin tuntuvat niin pitkiltä. Voisin kyllä joka viikko tehdä nelipäiväistä viikkoa niin kuin viimeiset kolme viikkoa. Olisi kolmipäiväinen viikonloppu. Se olisi niin ihanaa. Viikonloput aina menevät hujauksessa, vaikkei tekisi mitään kovin kummallista. Ja herääkin puoli seitsemältä, vaikka on lauantai. Eilen illalla koitin lukea sarjakuvakirjaa, mutta se ei oikein onnistu silmät kiinni. Lehti kädessä ja silmät kiinni. Laitoin sitten valonkin pois päältä ja nukahdin. Koskaan ei tiedä pilkkiessä, onko kokenut mikrounia: niin lyhyitä, ettei lehti tai kirja ehdi herpaantumaan kädestä.

Oh sunny days. Ja pari kylmää ja sateistakin. Yhtenä sateisena päivänä, torstaina, halusin niin kovasti ajaa sähköpotkulaudalla, joka nykykielessä tunnetaan vain "skootterina", joten ajoin sitten salin jälkeen sateessa. Keskiviikkona luultavasti pyhäpäivän takia yhteenkään sähköpotkikseen ei saanut yhteyttä ja toisen sovelluksen potkikset eivät edes näkyneet sovelluksen kartalla. Olisi kyllä hyvä, jos vaikka sovelluksessa ilmoitettaisiin, milloin eivät ole käytössä, ettei turhaan niitä etsi ja yritä saada päälle pohtien ihastuttavaa ajelua kaupungilla. Yhdessä kohtaa piti ajella hiljaisella autotielläkin, niin kiihdytin 20km/h, kun se tuntui sopivalta, vaikkakin baanalla ajellessa vähänkin yli 15km/h tuntui liian suurelta. Kai siihen tottuu nopeasti, kun saa ajella. Voi vitsi, miten hauskaa se on!

Maanantai oli pitkä päivä: töitä, työterveydessä ja vielä vähän töitä. Sen jälkeen silti riitti poweria, vaikka verta otettiinkin muutama putkilo. Pääsin vihdoin lääkärin vastaanotolle, jota odotin kuukauden. Hän kysyi peruskysymyksiä, kuunteli sydämen ja keuhkot (ehkä kun kysyin, miksi parin viikon flunssan jälkeen kestää vielä viikon jälkilimaa saada ulos - oma päättelyni, että elimistö haluaa poistaa kaiken liman, eikä ole mahdollista syleksiä joka paikkaan joten), tunnusteli mahaa, jos tuntisi kovuutta, mutta juuri silloin se oli pehmeä. Juuri silloin sinä päivänä, vaikka aikaisemmin päivällä osallistuin munkinsyöntikisaan, jossa ei saanut varistaa sokeria tai nuolla huuliaan (ihan juuri melkein nuolin) ja mutustin munkin mahdollisimman nopeasti. Hassua on, että se munkki, joka taisi olla pakastusmunkki, joka uunissa lämmitettiin, niin se ei reagoinut lainkaan toisin kuin jokin kaupan vitriinistä ostettu munkki.

Menin verikokeisiin kerrosta alemmas. Pyysin päästä makuulle, kun tiedän, että tietyissä olosuhteissa on alkanut heikottamaan, kun on nähnyt veren liikkeen johdon sisällä tai saanut piikin mahan alueelle (napakorua lävistettäessä ja opetellessamme koulussa pistämään insuliinia (suolaliosta) omaan mahaan ihon alle). Tunsin kuitenkin vain pientä nipistystä ja en edes huomannut, kun viisi putkiloa täytettiin peräjälkeen ja koko prosessi oli hetkessä ohi. Hoitaja, joka otti verikokeen oli hyvin huolehtivainen ja kiltti. Oli kyllä hassua, kun suonia vertailtiin käsissä, niin se mikä piti olla parempi suoni, niin se ei halunnut antaa yhtään verta, joten piti vaihtaa kättä. Toiselta puolelta tuli sitten heti.

Verikokeet siis sen takia, kun haluan vihdoin tietää, olenko oikeasti erityisherkkä tai allerginen vai eikö suoleni vain siedä gluteenia ja maitoa tietyissä olosuhteissa. Tuntuu, että sietää enemmän silloin, kun juo tarpeeksi vettä. Nyt olenkin ottanut tavaksi ja onnistunut juomaan edes sen pari litraa päivässä. Puolentoista litran pullo kotona auttaa näkemään määrän ja olen opetellut juomaan jopa suoraan pullosta ilman, että tarvitsee täyttää posket välillä vedellä niin kuin hamsteri. Teen niin juodessani vettä lasista. Ihan kuin en osaisi juoda ilman, että sen pitää pysähtyä välissä. Koko vedenjuonti on pitänyt opetella. Lapsena en juonut lainkaan vettä, vaan mehua, maitoa tai kaakaota.

Vappendalin aattona tiistaina menimmä uuden tuttavuuteni kanssa katsomaan Mantan lakitusta, jota en ollut koskaan nähnyt. Manta lakitettiin kuudelta (no minuutti vaille, ottivat varaslähdön) ja sitten pöllysi confettia. Opiskelijat, jotka roikkuivat piirissä jonkun laitteen kärjestä asensivat Mantalle hatun. Piti mennä kuvaamaan hänet, mutta tuntui, että piti vain päästä istumaan ja lämpimään aurinkoon. Menimmä siis Tuomiokirkon portaille, joka oli täynnä ihmisiä. Tuomiokirkkotorikin alkoi täyttyä ihmisistä. Vähän ahdisti se ihmismäärän paljous ja tulin jossain kohtaa surulliseksi, mutta minkäs sille voi. Ne portaat ja Tuomiokirkon torin ihmismäärä tuntui samalta kuin koko Turun ihmismäärä. Olen vain kerran nähnyt Turussa edes vähän siihen suuntaan olevaa ihmismäärää, silloin kun Taidemuseon mäki oli täynnä ihmisiä. Luultavasti silloinkin oli vappu.

Ihanaa, kun puihin tulee vihreää, joka tuntuu säihkyvän kauas. Levittää elinvoimaa.

Oh sunny day. Aurinko näyttäytyi pilvipäivän jälkeen. Eilen töiden jälkeen tuntui, että vihdoin tuli viikonloppu. Vaikka keskiviikkona olikin vapaapäivä, niin tuntui, että viikko on ollut pitkä. Kevät tekee jotain aivoille.

Tähän väliin kerron, että olen todellakin ottanut uuden askeleen treenaamisessa. Kun Extreme run lähestyy, niin sitä varten pitää vähän harjoitellakin, ettei kuukahda alkumetreillä. Keskiviikkona ja torstaina olin molempina salilla juoksumatolla 20 minuuttia välillä kävellen ja kokeillen juoksujaksamisrajojani. Siihen päälle vielä pieni normaali salitreeni, mihin sisältyy hauiskäännöt, ylätaljalla veteleminen ja kahvakuulalla pylly, takareidet ja sivuttaisvatsalihakset.

Torstaina tunsin, että ne lihakset (pohkeet, pakarat ja alavatsa sekä kyljet), jotka eivät ole pitkään aikaan olleet kipeitä tuntuivat nyt. Olin siitä niin iloinen. Eilen kyllä tuntui parin juoksutreenin jälkeen työpäivän jälkeen, että kaipasi istumista, kun pitkän 8h työpäivän aikana istuin yhteensä puolisen tuntia ja lopun ajan seisoin tai kävelin. Puoli tuntia bussissa istumista ja puolisen tuntia seisoskelua ja kävelyä, kunnes rojahdin kotona sängylle ja latauduin siinä vain puoli tuntia.

Hienoa on sekin, että eilen töissä en tuntenut vatsan aluetta enää pelkäksi mössöksi, vaan vahvaksi ja kuin se olisi tosiaan core. Hihii!

Näin mainoksen tästä lehdessä ja ajattelin kokeilla, kun iho ei ole voinut kovin hyvin viime aikoina. Kai jotain hormonaalista tai vastaavaa. Aina teini-iho. Ajattelin tätä kokeilla, kun mainoksessa sanottiin sen sisältävän A-vitamiinia, mutta se sisältää muutakin. Ja otin vain yövoiteen, kun aamulla laitan aina pihlaja-seerumia ja beauty dropseja kosteusvoiteen alle. Illalla vain pesen kasvot, pyyhin loput liat misellivedellä ja laitan tätä Bella 30+. Tämän nimi pitäisi olla Bellavita, mutta ehkä se on sama asia. En löytänyt apteekista tämän lähempänä olevaa nimeä ja näyttää vastaavan samaa.

Näin tuoteselostuksessa lukee: Bella 30+ sisältää A-vitamiinia. E- ja C-vitamiini täydentävät antioksidanttivaikutusta. Tehokkaasti kosteuttava hyaluronihappo lisää ihon kimmoisuutta ja saa sen hehkumaan ja näyttämään nuoremmalta. Hoitavassa voidepohjassa on mango-, jojoba-, riisinlese- ja maapähkinäöljyä. Levitä iltaisin kasvojen ja kaulan iholle. Imeytyy hyvin. 

Ensimmäisen yön jälkeen olen ainakin tyytyväinen tuotteeseen, koska iho tuntuu ja näyttää pehmeältä ja sileämmältä kuin illalla. Tuntuu myös, että epäpuhtaudet naamalla eivät olisi niin tulehtuneita kuin illalla vielä ja ne jotka tuntuivat koko ajan vain uusiutuvan menettävät vihdoin uusiutumiskykynsä ja tasoittuvat normaaliksi ihoksi.

Lähdin pullaa hakemaan kaupasta, vaikkei niitä pitäisikään syödä. Mutta ne olivat niin tuoreita heti kahdeksalta lauantai-aamuna. Vastapaistettuja. Työntekijöitä laittamassa tavaroita paikoilleen. Yksi syy, miksi oli joskus ihana kuvitella olevansa kaupassa töissä: saa järjestellä. Ihailin kukkia aikani. Ne ovat niin kauniita, värikkäitä ja keväisiä.

Tämä ihanuus oksaneilikkakimppu lähti mukaani. Ei sen takia, että se olisi ollut kaunein, vaan sen takia, että neilikat tunnetusti kestävät pisimpään ennen nuupahtamista.

Ihana päivä tulossa.

Kysytkö koskaan päivältä, mitä sillä on tarjota, millä se aikoo vietellä pauloihinsa? Uskotko, että asiat, jotka tapahtuvat, jotka tupsahtavat eteen, ei ne joita itse tekee, olisi jotakuinkin jonkinlaista kohtaloa? Kohtalo ei puutu peliin, jos pysyy kotona neljän seinän sisällä, mutta se voi hypätä kulman takaata, jos menee ulos. Kohtaloa tai sattumaa. Uskon, että sattuma voisi olla kohtaloa. Ne ovat sama asia, yhtä sattumanvaraisia. En usko vertismiin, enkä sattumaan tai kohtaloon kokonaan. Olen keskitien kulkija, mutta se tie ei ole kapea, vaan hyvin leveä ja jatkuu loputtomiin.

Etsin tänään jostain skootterin ja hurautan sillä johonkin :) Jospa kävisi myös kirjastossa ja salilla.