Keväästä nauttimista, flunssailua ja siitä toipumista.

Tänään heräsin jälleen tunnin ennen herätyskellon soittoa. Ensin tuntui siltä, että olisi ollut lauantai. Keitin kahvia, tein smoothien, katselin puolitoista jaksoa Housea. Mietin, pakkaisiko tänään salilaukun vai kassin. Sääennuste lupasi sateista säätä. Mietin, menisikö kirjastoon töiden jälkeen lukemaan lehtiä. Jospa sitten huomenna. Vähän yli seitsemän ajattelin, että voisi pukea ja lähteä. Olin pukenut ja kello oli kahtakymmentä yli. Katselin vielä vartin Housea, laitoin hiukset ja naamataulun kuntoon. Oli sittenkin perjantai. Töistä kotiin päästyä hissiä odotellessa tuntui, että olisi ollut torstai. Nyt tuntuu jälleen perjantailta. Päivät ovat niin pitkiä. Tuntuu, että päivissä on enemmän aikaa tehdä kaikkea ja sitten miettii, että tekeekö kaiken vain nopeammin vai mistä sitä aikaa riittää. Tuottaako valoisuus enemmän aikaa? Ainakin enemmän vireyttä aivoille. Tosin illalla tuntuu, että kello voi hypähtää yhtäkkiä kahdeksasta kymmeneen ja miettiä, että miten ihmeessä se sen teki.

Metsäkuvat ovat muistoja viiden vai neljän vuoden takaa. Silloin, kun asuin yhä Munkkivuoressa. Viiden vuoden takaa. Löysin alkuperäisen postauksen, jossa käytin noita kuvia. Linkki postaukseen.

... koska vyöhykekortti. On niin helppo lähteä vaikka Selloon, kun esimerkiksi pääsee aikaisin töistä, eikä ole suunnitelmia. Ei tarvitse enää ostaa seutulippua ja jännittää, ehtiikö sen aika loppua ennen kuin tarkastaja tulee tarkastamaan. Ylimääräisen kympin lataus maksaa nykyään, mutta kortti on ehtinyt jo maksaa itsensä takaisin. Ainoa harmi, ettei AB riitä Tikkurilaan.Tai koko Espooseen ja Vantaaseen, ainoastaan osaan - ei mtn järkeä.

Keskiviikkona oli hassu ja kiva päivä. Se alkoi sillä, että heräsin kolmelta, katsoin jakson Housea ja yritin nukkua, muttei siitä mitään tullut. Pyörittyäni 20 minuuttia päätin nousta ylös ja vahdata toisen ja kolmannenkin jakson Housea. Heräsin jo kolmelta, kun edeltävänä iltana ajattelin kahdeksalta illalla, että nukunpa puoli tuntia tai tunteroisen viltin alla ja jumitan vielä hetken ennen kuin menen oikein päin sänkyyn peiton alle, mutta pieni iltatorkku venähtikin seitsemän tunnin yöuneksi. Hupsista! No ei se mitään. Tuli ihan mielettömän hieno päivä seuraavasta päivästä.

Päivän aikana mietin, miten oli koko ajan ihmeen virkeällä päällä, yhtään ei nukuttanut, väsyttänyt, haukotuttanut tai tehnyt mieli mennä veteläksi. Oltuani seitsemältä hereillä 16 tuntia eli ihmisen normaali hereilläoloaika ottaen huomioon, että normi suositus yöuneksi on kahdeksan tuntia, mietin, miksei koko päivänä ollut väsyttänyt, vaan päinvastoin olo oli normaalia virkeämpi. Pitäisikö aina mennä illalla nukkumaan, kun vähänkin alkaa väsyttää? Useimpien elämänrytmiin se ei vain toimi. Vai pitäisikö aina herätä kolmelta?

Joskus ajattelin, kun oli jakso, jolloin aina heräsin viideltä, mutta menin takaisin nukkumaan ja heräsin tosi väsyneenä kellon soidessa, että pitäisi joka päivä herätä viideltä, kun se on sellainen maaginen virkeänä heräämisaika. Tällä hetkellä ajattelen, että jos herää keskellä yötä ja on nukkunut yli 5-6 tuntia, niin pitäisi vain nousta ylös, eikä pakottaa itseään takaisin nukkumaan. Aivot luultavasti tietävät paremmin, mikä aika niille on hyvä herätä. Vuodenaikakin ja elämäntilanne ja -tavat toki vaikuttavat vireyteen. Kuuntele kehoasi on kai paras ohje.

Työmatkani varrella voin vaihtaa junaan tai bussiin. Vaihdoin Espoon Leppävaaraan menevään bussiin. Ei todellakaan tarvinnut HSL-sovelluksella ostaa seutulippua, joka olisi maksanut 4,20 euroa, vaan hyppäsin vain kyytiin ja samalla tavalla takaisin. Siinä jo säästin 8,40 euroa. Takaisin tulin kuitenkin bussilla, joka tulee lähemmäs Helsingin keskustaa. Leppävaaraan on helppo tulla ja sieltä pääsee helposti moneen suuntaan, pitää vain miettiä, mihin suuntaan haluaa mennä.

Leppävaaran Sello-kauppakeskus on aivan ihana. Siellä makustelin ensin Robert's Coffeen Gelato-pisteellä turkinpippuri-jäätelöä sekä valkosuklaajäätelöä. Ensi kerralla en ota turkinpippuria. Valkosuklaa maistui ihanalta. Cappuccino oli kyytipoikana. Pitää välillä hemmotella itseään.

Syy, miksi Leppävaaraan ajauduin oli sama kuin viimeksikin. Halusin tietyn kirjan kirjastosta ja samalla löysin muutaman muunkin. Viimeksi kun kävin, äitienpäivänä, kirjasto oli kiinni, joten silloin en sinne päässyt. Kävin myös juuri nimenomaan Citymarketissa, en vain muista miksi juuri siellä Prisman sijasta. Oli siinä varmasti jokin pointti. Citymarketeissa on enemmän kaikkia erilaisia tavaroita. K-marketit ovat pienempiä ja osa todella harmittavia, mutta jotkut vähän isommat K-marketit ovat mielettömän kivoja, kun niillä on oma kauppiaansa, joka saa päättää sinne tuotavista hieman erikoisemmista asioista ja esillepanosta. Muutamassa harvassa paikassa esillepano on ollut juuri niin houkuttava, koukuttava ja terveellisyyttä henkivä, että uskon jonkun olevan käyttänyt siihen sosiaalista älykkyyttä muodostaessaan tavaroista tietyn järjestyksen.

Olen nyt tottunut käyttämään enemmän S-kauppoja varmaankin hintavertailun vuoksi ja senkin, että suurempi lähellä sijaitseva päivittäistavarakauppa on S-market. Jos etsin suurempaa kauppaa, niin olen ennen mennyt Ruoholahden Citymarketiin tai Sellon Prismaan. Ja muutaman kerran käynyt Ison Omenan sekä Prismassa että Citymarketissa. Oikeasti ei pitänyt alkaa pitämään puhetta kaupoista.

Joskus kuljettua kaduilla näkee juuri jonkun tietyn kulman ihanassa kontrastissa, värissä vai valoisuudessa, että pitää peruuttaa, ottaa kamera esille ja ottaa siitä kuva.

"Kuka on maalannut sun tukan?" No minä itse maalasin tukkani. Tai oikeastaan otin vähän maalia pois. Garnierin värinpoistolla, jolla oli uudenlainen purkki ja purkissa uudenlainen mekanismi. Sitä sieltä Citymarketista siis hain! Citymarketeissa on parempi hiusvärivalikoima kuin S-kaupoissa.

Ensin ajattelin, että otan väriä pois vain edestä, mutta kun purkissa sanottiin, että väri pitää käyttää kokonaan, niin käytin sitten kokonaan. Ensin värin piti olla 15-25 minuuttia pituuksissa ja sen jälkeen levitys tyveen, jonka jälkeen odotetaan sama vaikutusaika. Samalla kun levitin väriä tyveen, niin levitin värin taaksekin pituuksiin. Se oli oivallinen teko, koska jos olisin jättänyt nämä takaosan hiukset siihen tummuuteen, missä ne olivat, niin lopputulos olisi ollut sotkuisen näköinen. Naureskelin peilikuvalleni värinpoiston ja pesun jälkeen illalla, mutta aamulla käytettyäni suoristusrautaa ajattelin, että siitä tulikin ihan hyvä. Eräs jopa sanoi, että on oikein kesäisen näköinen. Olen huomannut kyllä, että kuontaloani on katsottu, mutta vain muutama on sitä mitenkään kommentoinut.

Ajattelin ensin, että haluaisin vaniljanvaaleat hiukset - muuten vain siis teki mieli kokeilla - mutta tämä hunajanvärisyys ja -vaaleus yllätti niin positiivisesti, etten ainakaan hetkeen halua jatkaa näihin mitään värjäyksiä tai värinpoistoja. Nämä ovat juuri hyvät näin, sanoi joku muu mitä tahansa. En siis tavoittele blondiutta, vaan sellaista väriä, jota yleensä ei näy kenelläkään. Eilen näin kaupassa tosi kivan värisen tukan yhdellä naisella, se oli ruusukullan värinen. Tämä värinvaihdos sai minut myös hetkeksi luopumaan halusta leikata tukka hyvin lyhyeksi. Olen lyhyttä tukkaa kuitenkin miettinyt monia vuosia, joten ihan varmasti jonain päivänä vielä. Uskon kuitenkin, että minulle sopisi lyhyt tukka paremmin tummana kuin vaaleana. En tiedä - saa nähdä sitten joskus.

Tämä toinen kuva on eiliseltä, kun kävin salilla ekan kerran lauantain Extreme run - juoksutapahtuman jälkeen. Jalat olivat palautuneet kolmantena päivänä, mutta sunnuntaina (tai oikeastaan perjantaina, mutta flunssa pelästyi juoksemista) alkaneen flunssan takia pidin vielä hetken taukoa, kunnes tänään keho yritti saada vain mahdollisimman helposti kaiken liman ulos.Olin puoli tuntia juoksumatolla ja juoksin parin kappaleen ajan. Juoksu tuntui helpommalta kuin yleensä, mutta vaati 25 minuuttia ja juoksujen jälkeen reipasta kävelyä, että lähti hiki irtoamaan. Kävin sen jälkeen vielä heiluttamassa puntteja ja kahvakuulaa, kunnes menin ihanaan saunaan. Nyt alan tosiaan vähintään kolme kertaa viikossa juoksemaan, toivottavasti enemmänkin. Oli niin hyvä olo viime treenien jälkeen, että haluan jatkossakin kokea sitä olotilaa.

Detoxikin sujuu hienosti ja olen saanut vähän aurinkoakin iholle pienen päivetyksen muodossa. Detox ensin laittoi ihon lahjakkaasti kukkimaan. Ensin mietin, etten voi syödä niin paljon makeaa, että iho on vain tosi tulehtuneen näköinen, kunnes tajusin sen olevan detoxin tuotoksia. Ylimääräinen kehokakka ihon kautta ulos. No tällä hetkellä naama on jo sen verran hyvässä kuosissa, että epäpuhtaudet ovat kuivuneet ja kohta putoavat pois. Hienoa on myös se, että olen onnistunut osaksi myös uuden ihanan vaaleanvihreän Eddy-pulloni kanssa juomaan vähintään puolitoista litraa päivän aikana. Pullo on mukana sekä töissä, ulkona kassissa kulkien ja salilla. Koko ajan lähellä. Ehkä se pitäisi nimetä. Tosin onhan se jo Eddy/Eddie (vähän kuin Frasier-sarjan koira). Rainoa eli sarvikuonoa/nenäkannua olen käyttänyt myös säännöllisesti illoin ja aamuin. Flunssa alkoi sen verran helpottamaan, että tänään ja eilen ja edeltävänä päivänä käytin vain aamulla. Yhtenä päivänä sen takia, että heräsin vasta kolmelta ja käytin silloin.

Vallila. I just love it. Ja luontoa myös ihan yleisesti. Pitäisi käydä enemmän metsissä, rentouttaisi.

Sello-reissulla Sellon kirjastosta hankin seitsemän kirjaa. Kolme runokirjaa ja neljä kehosta ja sen toiminnasta kertovaa kirjaa. Olisin halunnut ostaa kaikki Tieteen ytimessä - nimisen kirjasarjan paksut lehdet, kun niitä olen kuukausien varrella kaupoissa nähnyt, mutta vaikka yksi on kaupassa ja yksi onneksi löytyi kirjastosta, Tieteen ytimessä Ihmiskeho, niin silti ei löydy mistään sitä osaa, viimeksi kaupasta poistunutta, jonka kannessa oli nuori toinen puoli naisen naamasta ja vanha toinen puoli naamasta. Olisin tosi kovasti halunnut sen. Tai haluaisin koko Tieteen ytimessä sarjan, jossa on ihmisen toiminta pääosassa. Ihminen kiinnostaa niin anatomian, fysiologian, mielen kehityksen ja toiminnan, käyttäytymistieteiden ja kasvamisen kannalta. Kertokaa, jos bongaatte jostain Tieteen ytimessä - kirjasarjan osia, olisin iloinen ja kiitollinen.

Tämä kuvassa oleva kirja on sellainen, jota joskus ennen joulua mietin kirjakaupassakin, että ostaisinko omaksi. Onneksi löytyi kirjastosta. Sellon kirjasto tuntuu muutenkin olevan monipuolisempi kuin useimmat muut kirjastot. Pitää kai suunnistaa Pasilankin kirjastoon jonain päivänä, jos siellä olisi yksi niistä kirjoista, joita metsästän.

Joskus muuten mietin, miten ihmeellisesti kemia toimii. Esimerkiksi, miten lääketabletteihin tai pillereihin, jotka ovat todella pieniä, voi saada valtavan määrän vaikuttavia aineita. On se ihmeellistä.

Käytin taas kympin Bisolvon strongiin tämän flunssan yhteydessä. Eräs sanoi hunajan auttavan irrottamaan limaa kurkusta, joten hankin sitten sitä. Tämän nallekaverin. Tänään on vielä räkäilyttänyt, mutta selvästikin kaikki loppulima tuntuu haluavan mahdollisimman nopeasti pois kurkusta ja nenästä. Jospa hunaja tosiaan auttaa. Maksaakin puolet vähemmän kuin yskänlääke ja voi käyttää muuhunkin kuin yskänlääkkeeksi. Aika hyvää yskänlääkettä sanoisin.

Oh yeah, tulipa taas kirjoitettua tämä pikku postaus. Tsihii.

Ihanaa viikonloppua! Eihän välitetä pienestä sateesta :)