Meinasin jo eilen tunnekuohuksissani kirjoitella, mutta onneksi juttelu tekstiviestitse ystävän kanssa auttoi, kun juttelimme yhdestä toisesta asiasta, joka on pidemmän aikaa aiheuttanut päänvaivaa. Onneksi en kirjoittanut eilen. Ties minkälainen sotkusoppa olisi syntynyt.
Eilen eräs ystäväni kysyi, olenko tulossa. Olimme viime viikolla sopineet, että näkisimme torstaina, jollen menisi Tampereelle, muuten viikonloppuna sopii. En ollut muistanut kertoa, etten menisi Tampereelle viikonloppuna. Luulin vain kertoneeni. Täytyy myöntää, että joskus jotkin asiat saattavat jäädä ajatustasolle, esimerkiksi viestit. Olen mielessäni lähettänyt viestin ja luultavasti saanut jonkin vastauksenkin siihen, vaikka näin ei ole käynyt. Mieli vain kuvitteli koko asian. Hän siis odotti minua eilen luokseen ja minä olin menossa hänen luokseen viikonloppuna. Olin juuri salille tullut, kun sain häneltä viestin. Ehdotin, että voisin vielä lähteä, mutta se olisi sitten mennyt liian myöhäiseksi. Toisena päivänä sitten.
Tuntui salilla, että minun olisi heti pitänyt lähteä hänen luokseen, koska minulle tuli niin huono omatunto ja tulin surulliseksi tästä kömmähdyksestä. Luulin, että hän olisi tosi pettynyt. Hän kuitenkin vakuutti, että kaikki on hyvin, eikä tarvitse huolestua. Haluaisin kuitenkin tosiaan nähdä hänet tällä viikolla.
Kaipaan muutenkin kahdeksaa ystävääni tällä hetkellä joka päivä ja haluaisin tavata heidät kaikki vaikka joka viikko tunnin ajan, koska vapaa-ajan aikatauluni on hyvin joustava ja olen ex tempore-ihminen (toki pienen mietinnän jälkeen joskus), mutta olen monesti lähtenyt johonkin 0-3 tunnin varoajalla. Ei se tunnin yhdessäolo ja näkeminen haittaisi, jos sen käyttäisi tehokkaasti juttelemiseen ja tapaisi useasti. Se on vain niin parasta, kun saa olla jonkun seurassa ihan rauhassa, höpötellä, katsella silmiin ja nauraa ihan pöhköille jutuille. Toisinaan jossain kaupassakin tai uudessa kahvilassa tai hienossa paikassa ajattelen, että olisipa tietty henkilö mukana kokemassa ja jakamassa, että hän varmaankin tykkäisi nähdä ja kokea tämän myös.
Koen että myös jotkut työkaverini ovat minulle läheisiä ja tärkeitä, vaikken näekään heitä vapaa-ajalla. Tosin 4-5 ystävääni olen saanut töistä. Haluaisin olla sovussa kaikkien kanssa, mutta en vain ole sellainen suupaltti, joka ystävystyy supernopeasti kaikkien kanssa, vaikka haluaisinkin olla. Paitsi sitten kun innostun puhumaan, niin siitä ei sitten tule hetkeen loppua.
Kävin nostamassa käsipainoja musiikin soidessa korvakuulokkeista, mutta tämän ystäväni pyöriessä vielä mielessä ja rinnassa olevan painon takia (ja pienesti kuorellisen makkaran näköisen peilikuvankin takia) päätin pitkästä aikaa käydä juoksumatolla juoksemassa. Usein juokseminen saa stressin, jännityksen tai turhautumisen laukeamaan tai ainakin osaksi hälvenemään ja onneksi tässäkin kohtaa sain aivoni vakuuttuneiksi siitä, ettei ystäväni ollut minuun pettynyt.
Ihmiset luulevat minua rauhalliseksi, mutta lähimmät ystäväni ovat nähneet "ADHD-puoleni", esimerkiksi kun häsään kotona ja hermoilen, ettei ole tarpeeksi siistiä, vaikka vieras on paikalla. Sitten ystävä sanoo, että "rauhoitu, istu alas, ei täällä ole kuin pari vaatetta, omassa kämpässäni on paljon pahempaa" ja sitten virnistän leveästi ja alan häsäämään tarjottavia.
Olen toisaalta joskus maininnut, että tiskaaminen on kivempaa seurassa. Niinhän se onkin, kun tiskit kääntyvät siinä sivussa, kun höpöttää mukavia huoneessa istuvan ystävän kanssa. Äitini on samanlainen. Hän kyllä tiskaa muutenkin, mutta aina kun menen käymään, niin voimme alkaa yhdessä siivoamaan. Tai oikeastaan minä alan siivota hänen asuntoaan, kun heittäisin mielelläni puolet niistä tavaroista menemään ihan huoletta. Toisen tavaroita ei kuitenkaan saa heittää menemään, joten kokoan ne mukaviin pinoihin ja heitän vain vanhentuneet ainekset jääkaapista pois ja tyhjät pullot vessasta. Yleensä silloin, kun asuin Turussa ja äitini teki yllätysvisiittejään, niin äiti tuli tiskaamaan luokseni. Sitten sanoo pitkästi "ei sun ois tarvinnuu" mutta hykertelee mielessään ja on kiitollinen, ettei tarvinnut itse tiskata.
Takaisin eiliseen. Olin tosi iloinen, että kävin pitkästä aikaa juoksemassa juoksumatolla, kun se tuntui niin hyvältä ja puristin itsestäni vielä pari minuuttia, kun en olisi jaksanut enempää juosta, vaikka ihan alussa hyvän musiikin soidessa tuntui siltä, että lentäisi. Pitäisi alkaa tekemään iltalenkkejä Töölönlahden ympäri arki-iltaisin ja aamulenkkejä viikonloppuisin nyt kun lumet on sulanut ja puhdistusautokin käynyt suhisemassa teitä kivettömiksi. Ei siinä menisi kuin tunteroinen ja tekisi hyvää itselle, niin mielelle kuin keholle. Olen päästänyt itseni vähän rupsahtamaan.
Kävin suihkussa ihanan rutisuttavan selkärullailun jälkeen. Salin jälkeen kävin Food Marketissa hakemassa ruokaa, kunnes siinä alkoi taas mieli poukkoilemaan aiheeseen, olenko vain hajamielinen vai onko muistini huononemassa. Meinasi hiipiä pieni pakokauhu siinä, että mitä jos olisi jokin tärkeä kokous ja minä vain nostelisin huolettomana painoja salilla, kun muut istuskelevat jossain. Toisaalta kyllä siitä varmasti tulisi viestiä, että missä luuhaan. Päätinpä siis alkaa pitämään kalenteria. Kännykkäkalenteri jopa voi muistuttaa päivän etukäteen ja se muistutus aina näkyy siinä, kun avaa puhelimen, niin sitten mikään tapaaminen ei menisi sivu suun. Ja pitää muistaa aina varmistaa viimeistään edeltävänä päivänä tapaamisen paikkansapitävyys, oli se mikä tahansa. Tai no ehkei lääkäritapaamisia tarvitse kysellä, ne voi vain laittaa kalenteriin. Kalenteri is the solution!
Toisaalta olen pienestä asti ollut unelmoija ja mielikuvitukseni on laukannut. Ensimmäinen kuulokokeenikaan ei ala-asteen terveystarkastuksessa onnistunut, kun aloin laulamaan niiden piipahdusten mukaan. En muista juuri sitä, mutta näin minulle on kerrottu. Muistan tosi hyvin pieniä asioita tai jos joku tärkeä on sanonut jotain. Esimerkiksi olin exäni ekspertti. Sitä kun tutustuu toiseen ja haluaa tuntea, niin silloin tietää monia asioita hänestä ja muistaa, mitä ja miten joku on sanonut. Eräs ystäväni muisti joskus jopa pitkiä vuorosanalitanioita sarjoista tai sketseistä, mitä hän oli katsellut. Ja kun toisaalta ei vain muista jotain, vaan tietää, kun jokin asia on iskostunut mieleen. Mikähän on siis tietämisen ja muistamisen välinen raja?
Mietin myös, että viime aikoina, kun on vehnä ja maito laittanut vastaan ja näin olen myös yrittänyt laittaa sokeria pienemmälle (helpottaa, kun herkuissa on sitä vehnää ja maitoa paitsi olen syönyt pöhköjä Arnold'sin herkkuja kahdesti tällä viikolla, kun teki mieli), että jos ne tukkivatkin suoliston lisäksi myös muistia ja tekevät hajamieliseksi. Aloitan nyt oikeasti kuntoremontin. Ja sitten tiedän varmasti, mikä suolistoa vaivaa, kun saan lääkärin kanssa käytyä allergia/yliherkkyystestin läpi. Aika on varattu tämän kuun loppuun.
Silloin kun asuin vielä Turussa ja työskentelin leikkikoulussa, niin kokeilin muutaman päivän raakaruoalla elämistä ja voi että, miten mieli kirkastui jo päivän parin jälkeen. Voitin viisivuotiaan muistipelissäkin, vaikka sanotaan, että 5-6-vuotiaat ovat siinä taidokkaimpia. Mieli oli niin kirkas ja keskittymiskyky oli tasan tarkkaan vain yhdessä asiassa kerrallaan ja ei tarvinnut miettiä, että missäköhän jokin on tai milloin sekin juttu taas oli, vaan kun kysyin itseltäni, niin pystyin suoraan vastaamaan. Ihan kuin oma pääni olisi ollut kalenteri ja muistikirja. Ei tarvinnut pinnistellä muistaakseen eikä huolestua siitä, että unohtaisi.
Jätän siis vehnän ja maidon pois, vähennän sokeria ja alan enemmän syödä vihanneksiä, marjoja ja hedelmiä sekä liikun enemmän. Kauraleipääkin olen koittanut etsiä, mutta innostuttuani pehmeämmistä kaurapuikuloista katsoin kaupassa, että kivasti tuoteluettelossa ei ole vehnäjauhoa, vaan pelkkää kauraa, mutta sitten siellä oli mainittu vehnägluteeni. Se siitä sitten. Oli siinä vieressä onneksi 100-prosenttinen kauraleipä, vaikken yleensä leipää syökään, mutta joskus harvoin, useimmiten töissä saan gluteenittoman leipäni.
Nyt pitäisi valmistautua töihin. Teen luultavasti toisen postauksen tänään tai vasta huomenna.
Ihanaa perjantaita, vaikkei aurinko paistaisikaan. Ole itse se päivän aurinko :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti