sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Aktiviteettisankari


Aina sitä on mielessä vaikka mitä, mutta kun istuu alas koneelle ja on ladannut kuvat, niin yhtäkkiä mieli onkin blank. Kerronpa siis viikostani kuvien avulla.

Kävin siis viime lauantaina ystäväni kanssa salilla ja hän opetti minulle muutaman asian, miten treenaamiseni parani korjaamalla asentoja ja keskittymällä vain siihen oikeaan tekemiseen, eikä tee ylimääräisiä asioita vain näyttävyyden takia, kun siinä voi kaiken lisäksi rasittua liikaa ne lihakset, mitkä eivät edes kuulu siihen liikesarjaan. Lisäsin myös pari pyllyliikettä treenaamiseeni, jotka ovat jääneet jostain syystä välistä. Heti kyllä tuntui, kun niitä teki, muttei enää kolmannella kerralla, kun olivat jo tottuneet siihen liikkeeseen. Olisi ihan hyvä vaikka joka aamu tehdä pieni aamutreeni vaikka se merkitsee sitä, että pitäisi herätä aikaisemmin. Pitäisi muutenkin herätä ainakin vartti aiemmin, ettei tarvitse aina heittää aamiaista pussiin ja juosta pää kolmantena jalkana pysäkille ja katsoa, kun bussi menee ohi.

Salin jälkeen menin Arabiumiin, jossa sijaitsee uusi lempikauppani Arabiumin K-Market. Se on kyllä sellainen superkauppa että: niin laaja valikoima kaikkea ja tuotteita, mitä en ollut ennen nähnyt muissa kaupoissa ja paljon enemmän "supertuotteita" kuin muissa kaupoissa, mitä olen nähnyt. Kaupan jälkeen menin kivan luokse, katsoimme leffaa, tilasimme Woltilla Just Vegeltä ruoat, jotka tuotiin sillä aikaa, kun pyörimme kaupassa. Tuli kiire vastaanottamaan ruokaa.

Katsoimme leffan ja söimme jälkkäriksi Kolmen kaverin vegaanista jäätelöä eli maidotonta. Ihan huippua, että nykyään tehdään maidottomiakin jäätelöitä, jos sattuu olemaan ton-ton-ton. Sokeria niissä silti on, mutta voi syödä maltilla. Maltilla syön raakasuklaatakin palan päivässä, vaikka sitä ehkä pitäisi vähentää. On tullut vähän epäpuhtautta taas nassuun, mutta luulenpa, ettei se johdu raakajutuista (vaikka olenkin syönyt kolme raakakakkua viikon sisällä (jaiks!), vaan siitä, kun ostin perunalastuja ja söin niitä pariin otteeseen. Muutaman kerrallaan, kun ensimmäisellä kerralla salilta tullessa teki mieli vain suolaisia perunoita. Enpä niitä kuin muutaman syönyt, niin huulet alkoivat sattua. En ole koskaan ollut suolan ystävä. En lisää sitä mihinkään. Luontainen suolan määrä riittää.


Sunnuntaina menin kahdentoista aikaan brunssille mietittyäni ensin, mikä olisi paras paikka käydä brunssilla. Valitsin Kluuvikadulla sijaitsevan Fazerin kahvilan ja näin ollen rikoin vehnätöntä ja sokeritonta ja join vielä kahviakin, hyi minua. Yksi ellinen sallittakoon. Parasta kuitenkin tässä koko valtavassa brunssissa (oli noutopöytä, syö niin paljon kuin jaksat kello kahteen asti) oli alkupuuro, jota löytyi kattilasta. Kaikki muu maistui tylsemmältä, jopa letut joita otin pari.


Tulin hyvin täyteen brunssista. Kävin kiertelemässä kaupungilla ja päädyin Stockmannin Poweriin kiertelemään. Löysin sieltä kivan halvan rikkaimurin. Kotimatkalla S-marketista ostin vielä vaaleanpunaisia neilikoita käytyäni ensin salilla. Näytin imuria lattian pölykoirille, jotka joutuivat Lillyn kitaan. Kävin pesemässä myös pyykit, kun sattui olemaan juuri vapaa aika pian saavuttuani kotia, kun kävin katsomassa varauskirjasta. Pyykkejä odotellessa aloin oikein urakalla siivoilemaan ja siistin sinkin alusen, heitin kaikki ylimääräiset pullot ja pahvit roskiksen ympäriltä pois, imuroin ja pyyhin koko roskiksen ja sen ympäristön ja sitten viikkasin tulevat roskapussit pieneen tilaan ja laitoin pampulalla ne yhteen, niin siitä saa kätevästi otettua yhden aina tarvittaessa. Tiskasinkin ja aloin järjestellä alusvaatelaatikkoani. Heitin surutta kaikki eriparisukat pois ja vein saman illan aikana pahvit, lehtiroskat, tavallisia roskapusseja kaksi sekä metallit ja lasit keräykseen. Sain vielä kerättyä kaksi pussia vaatteitakin, jotka vein kierrätyslaatikkoon. Siisti ja järjestyksessä oleva koti on niin kiva! Viihtyy paljon paremmin ja jaksaa pitääkin sen siistinä.
Brunssi oli niin täyttävä ja olin niin intensiivisesti kiinni siivouksessa, että huomasin vasta iltakymmeneltä, että pitäisiköhän sitä vielä syödä jotain, kun viimeksi oli syönyt yhdeltä.


Viikko on muuten ollut tosi kiva ja mielelle hyvä, mutta maanantaina ja tiistaina satoi. Sitä vain odotti, milloin sade meni pois. Eipä siinä mitään, kun sateellakin seisoi ulkona, kuuluu työhön. Ei sentään ollut kylmä, vaan ihan lämpöisä. Mielestäni kuitenkin, jos sataa, niin saisi aina sataa ihan kunnolla, oikein kunnon ihana kesäinen lämmin rankkasade, milloin tekisi mieli hyökätä ulos ja levittää kätensä nauraen sateen tuomasta ilosta, mutta kun se on sellaista ripeksimistä se sade.

Keskiviikkona paistoi jälleen aurinko ja olin sopinut entisen työkaverini ja ystäväni kanssa mennä keskiviikkona kahville. Menimme Pauligin kulmaan, josta on tullut uusi lempikahvilani, kun Esplanadissa ei tarjota oikein mitään ilman vehnää, maitoa on monessa ja lisättyä sokeria. Tavallisia leivoksia siis, jotka ovat minulta tällä hetkellä pannassa. Pauligin kulman lisäksi ainakin Roasberg ja Smoothie Bar tarjoaa hyviä raakakakkusia, mutta olen aika paljon sitä mieltä, että Pauligin kulmassa saa parhaimpia raakakakkuja - valikoimakin on monipuolinen ja vaihteleva. On myös hyvä, että jos sattuu ottamaan kahvin, niin sen saa mantelijuomaan tai kaurajuomaan tehtynäkin.

Tällä kertaa otin porkkanaraakakakkua, joka osoittautui parhaimmaksi tähän mennessä maistetuista raakakakuista. Söin myös gluteenittoman lohileivän, koska oli nälkä, sekä smoothien ja jäälatten. Jäälattea kyllä harmittelin, että olin sellaisen hankkinut, koska jo viikon ajan teetä lipittäen en tykännytkään sen mausta. Olihan se varmaan vähän kitkerää kylmänä ja mantelijuoman kanssakin.

Kahvittelun jälkeen ystäväni sai idean mennä kirjakauppaan ihan muuten vain katselemaan. Katsoimme yläkerrassa elämäntapaoppaita (joku saa sanoa, mikä tämän kirjallisuuslajin nimi oikeasti on) ja törmäsimme muutamaan kiehtovaan kirjaan, jotka voisi joku päivä lukea. Varsinkin tämän Mervi Juusolan Vahvaksi rakastetut lapset aion joku päivä lukea. Hihkuin sitä, kuinka ihana nimikin sillä kirjalla oli ja varmasti hieno sisältö ainakin sillä perusteella, mitä takakannesta luin.


Menimme peräkkäisiin ratikoihin, suuntasin jälleen Arabiaan. 


Alas mentyämme ja selatessamme uusia kaunokirjallisuuskirjoja vastaan tuli Sophie Kinsellan uusin kirja, josta en tiennyt ollenkaan, että sellainen on olemassa saatika, että se olisi jo ilmestynyt. Voi sitä riemun määrää! Reaktioni oli nopea äänekäs henkäisy ja sitten vaan hoin "Voi ei! Voi ei! Voi ei!" ja aloin heti pohtia, ostaako vai eikö ostaa sitä kirjaa. Kyllähän se lähti mukaan. Varmasti ilahduin niin kovasti nähdessäni Sophie Kinsellan uuden kirjan, kun olen niin paljon pitänyt lähes hänen kaikista jo julkaistuista kirjoistaan.

Viime aikoina on lukeminen vähän takkuillut. Viime viikolla ostamistani parista kivasta lehdestäkin toinen on kokonaan luettu, mutta toisesta en ole lukenut kuin pari juttua vasta. No eihän niillä mikään kiire tietenkään ole. Kesälomalla varmasti saan lukemisesta taas kiinni ja tänään mietin myös värittämistä ja piirtämistä, joita en ole kumpaakaan harrastanut pitkään aikaan. Sitten kesälomalla kun iskee slow motion, niin on varmasti kärsivällisyyttä ja aikaa piirtää, kun voi samalla kuunnella jotain musiikkia. Voisi ottaa vaikka lehtiön mukaan rantaan ja piirrellä siellä musiikki korvissa jonkin puun juurella istuen (ja toivoa, ettei siellä ole kovin paljon muurahaisia).


Arabiassa menin jälleen Arabiumiin ja uuteen lempiruokakauppaani, Arabiumin K-marketiin. Viime kerralla oli vähän kiire, mutta tällä kertaa katselin kaikkea ihan rauhassa ja muutama juttu lähti mukaan mm. vadelmia ja päivän pähkinä - pussi. Ajattele, miten hulvatonta on, että on sellainenkin keksitty, että Päivän pähkinäannoksen saa syötyä yhdestä pussista. Lisäksi BareBarilla on uusia kivoja patukoita, joista Berryä olen maistanut ja se on hyvää. 

 
Oletko itse nähnyt näitä söpösiä pulloja missään muualla kaupassa. Voi että miten upeita! En ostanut näistä mitään. Olivat vain todella hienoja.


Tätä olen kovasti miettinyt. Kaksi pussia siemeniä tai pähkinöitä saa vitosella, mutta mitä jos haluaakin tuollaisen ihanan pehmopandan? Mistä niitä saa?

K-marketin jälkeen menin ylös vessaan ja sitten vasta huomasin, että siinä ylhäällä on UFF. Voi miten kutsuvan näköinen raikkaine isoine tiloineen ja värein erotelluin vaattein. Löysin kaksi tosi kivaa vaaleankeltaista vaatetta, jotka ostin ja olen käyttänyt siitä lähtien joka päivä, ovat niin ihanat. Harmi kyllä, etten ehtinyt kauaa katsella, kun kello oli jo kymmentä vaille kahdeksan.





Torstaina vietin kymmenen tuntia työpaikalla, jonka jälkeen menin raukein mielin salille. Salin jälkeen kiersin Hakaniemen rannan ja vähän kuvailin, kun oli niin ihanasti pilvetöntä taivasta ja auringonpaistetta. Aurinko on niin korkealla vielä kahdeksankin aikaan illalla.


Perjantaina töiden jälkeen menin Roasbergille ja tilasin tuorepuuroa (yhy, jogurttiin tehty, huomasin vasta jälkeen), raakakakun ja vihreän Dream berry - teen. Lueskelin hetken ja odottelin, että kello tulisi lähemmäs kuutta, kun olin ostanut leffalipun 18:20 Wonderwomanin näytökseen. Mikäpä siinä ollessa, kun muut ovat mökille lähteneet. Miullapa ei ole mökkiä.

Wonderwoman oli kyllä aivan mielettömän upea leffa ja ällistyttävän kaunis naispääosan esittäjäkin. Leffan jälkeen oli tosi superteräsfiilis ja halusin olla Wonderwoman itsekin. Kaikki näytti niin kirkkaalta ja valoisalta ja teki mieli omistaa nyrkkeilyhanskat ja säkki. Olen jo kauemman aikaa miettinyt, josko aloittaisi potkunyrkkeilyn tai kuntonyrkkeilyn. Aina haaveillut omistavani nyrkkeilyhanskat.





Napsutin muutaman kuvan kävellessäni jälleen Kaisaniemestä Hakaniemeen. Kaisaniemen puistossa sijaitsee lempipuuni tällä hetkellä. Se on tammi ja aivan ihana. Magnificent!



Oli todella upea auringonlaskukin jälleen kerran. 


Tänä aamuna olin laittanut herätyksen yhdeksäksi, mutta ihan hyvä, että heräsin seiskalta, niin ehdin hyvin pestä hiukset ja antaa niiden kuivua luonnolliseen muotoonsa ja syödä aamupalan. Oli ihana aurinkoinen lämmin päivä, joten pärjäsi ilman takkia, vaikka myöhemmin vähän ripottelikin.
Tapasin ystäväni puoli kymmeneltä ja juteltiin jonkin aikaa, kunnes lähdin ratikalla Arabiaan ja Arabiumiin. Tällä kertaa ajattelin, että katselen kunnolla läpi UFF:n, mitä kaikkea sieltä voikaan löytyä. Kuvissa kaksi uutta lempivaatettani.
UFF:sta ei yllättäen löytynytkään lisää vaatteita, enkä jaksanut kahlata vaatteita läpi, mutta kävin katsomassa lelulaarin ja löysin sieltä ihanan kurrepehmon ja pari lelua töihin.


Lähdin ratikalla kohti keskustaa ja hyppäsin Kaisaniemen kohdalla pois. Kävelin pienessä tihkusateessa Vuorikadun halki Kluuviin ja huomasin matkalla kiinnostavan kahvilan, johon päätin palata käytyäni Pauligin kulmassa.

 

Kahvilassa otin Orgazmo - raakakakun sekä mantelijuomaan tehdyn lämpimän latten, joka oli kylmää versiotaan paljon paremman makuinen. Kyllä edelleen porkkanakakku on paras maistamani raakakakku. Se hakkaa muut kakut mennen tullen (riippuu toki makukysymyksistä, eihän niistä voi kiistellä kuin itsensä kanssa).
 Vietin Pauligin yläkerrassa tovin keinussa. Ihanaa, kun siellä on ne keinut. Kovin usein saattavat olla varmasti varattuja, mutta hyvällä tuurilla niihin pääsee keinuttelemaan. Oikein mukavaa. 

Vietettyäni aikani kahvilassa menin takaisin Vuorikadulle ja sisälle Cafe Artisaniin. Kerroin, että olin juuri juonut kahvin, mutta tulin katsomaan, millainen paikka se on ja saimme hyvän keskustelun aikaiseksi siitä, millaista sen kahvilan aatteet ovat ja miten tarkoin jokainen tuote on sinne valittu. Oppisin samalla jotakin ja oli mukava rupatella. Palajan sinne luultavasti ensi viikolla, koska se on huomenna kiinni.


Matkalla kotio piipahdin soitinliikkeessä, enkä hypännytkään ratikkaan. Innostuin pimputtelemaan ksylofoneja. varsinkin tuo mustavalkoinen kaksirivinen kiinnosteli, mutta hintaa sillä on 85 euroa eli ei ihan heti lähtenyt matkaan. Lisäksi kävin ihastelemassa tavallisia sekä sähköviuluja ja pimputtelemassa muutamaa pianoa ennen kuin talsin ulos. Olisi kyllä hehkeää, jos olisi jokin soitin. 


Minä mitään ratikkaa napannut, vaan käpystelin kotio ja sanoin puulle moi. Matkalla kurkkasin vielä Eurokauppaan, josta hankin lisää muovitaskuja, siirtokuva-arkin ja pyörään iloisia tähtiä pyörien mitä-nämä-nyt-ovat väleihin. Laitan pyörästä kuvan, kunhan saan siihen vielä kellon vaihdettua (piru vie kun olen yrittänyt muistaa ruuvimeisselin mukaan ottamista jo monta viikkoa) sekä maalattua pyörän. Jospa se olisi huomisen projekti. Ehkä. Eurokaupassa sain inspiraation jatkaa värittelemistä ja piirtämistä nähdessäni siellä piirustuslehtiöitä.



Tässä UFF:sta hankkimani oravapehmo. Aivan suloinen. Sen kun otin kaupassa syliin, niin tuntui, että se oikein hautautui syliini. Saa nähdä, vienkö tätä ollenkaan töihin vai pidänkö unilelunani tyynyn sijaan, koska tyyny on jo aika nahjustuneen tuntuinen. Katsoin hassun Pixels - leffan.


Siirtokuvia. Aika pöhlön näköisiä. Mielessä ollut muutaman vuoden, millaisen ja mihin hankkisi seuraavan tatuoinnin ja sain mieleeni erilaisia tatuointeja, jotka alkaisivat oikeasta jalkapöydästä, nousisivat jalkaa pitkin ylös pyllyyn asti, pari lintua tai höyhentä voisi lentää selässä ja jatkuisi vasempaan kylkeen ja siitä vasempaan käsivarteen eräänlaisena köynnöksenä. Pitäisi yrittää piirtää sekin, mutta se on vähän vaikeampaa, kun ei tiedä, kuinka hyvin tällä hetkellä osaa piirtää ja mitä ihmeellisiä kuvia maailmassa onkaan olemassa ja miten saisi sommiteltua kaikki haluamansa kuviot vartaloonsa. Vai onko se hyvä idea ollenkaan. Kyllä ainakin joskus johonkin tulee lisää tatuointeja, ainakin pari. Vähintään. Nyt pitäisi nukkua, ollaan jo huomisen puolella. Paitsi että taidan hetken lukea ja sitten taas herään seitsemältä ja tunnen oloni urpoksi nukuttuani vain viisi tuntia, hölmöläinen. Huomenna vielä viikonloppua, sitten neljä päivää töitä ja loma.

Mitä sitä juhannuksena keksisi, ettei tarvitsisi kirota sitäkin juhlaa? Jospa jonkun matkalaukussa olisi tilaa. Hihhahhei. Juhannuksena voisi heittää talviturkin mereen tai järveen. Olisi ihan riemullista. Tänäänkin (no siis eilen, höh) oli niin kuuma ja olin illalla turhautunut omassa kehossani, että piti lähteä salille hikoilemaan, eikä vaan kököttää kotona kuumissaan. Salin jälkeen oli jälleen helmeilevä olo, kun pitkästä aikaa juoksin juoksumatolla. Mattoa seuraavana tein vain vatsan ja kädet, eikä jaksanut muuta. Ei aina tarvitse. Oli juoksumatossakin jo jaloille kivoja juttuja. Huomenna (siis tänään) vaikka ne jalkalihakset ja pylly.

Hyvää yötä.

~ Lilja Lumi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuulumisia kolmelta viikolta ja Katajanokan arkkitehtuuria

Töihin paluu flunssaviikon jälkeen oli hieman väsynyt. Tuntuu, ettei vieläkään ole oikein voimat palautuneet, vaikka siitä on jo kolme viikk...