Mitähän sitä onkaan viime viikon aikana touhunnut. Perusarkea ja väripilkkuja siellä täällä. Hankin itse pienen auringonkukan kaupasta eräänä päivänä, olisikohan ollut torstaina. Nyt se on ihan nuutunut. Poor flower. Vaikka se on mullassa, niin ei se hyvin säilynyt, kun heti seuraavana päivänä alkoi nuupahtaa. Tämän vaalean kukan sain yhdeltä lapsen perheeltä. Sen nimi on snow flake ja on ollut jo lähes viikon todella hyvässä terässä. Pitäisi varmaankin kastella se. Olisinkohan kastellut auringonkukkaa liikaa, eikä se sen takia tykännyt. Tai sitten se ei vain viihdy. Enpä tiedä. Bambu kukoistaa kyllä. Ne ovat vierekkäin ikkunalaudalla ja katselen niitä juuri. Bambu on tehnyt jo jonkin verran juuria, sen voisi pian siirtää multaan. Voisi istuttaa sitruunan tai appelsiinin siemenen ja katsella, kun se kasvaa pienestä versosta isoksi.
Perusaamiaiseni jälleen kerran. Olen tainnut tämän jo kerran näyttää, mutta näytän uudemmankin kerran kertoakseni tämän hetken ruokatottumuksistani. Eli kaurapuuro, johon sotken kahta eri pakastemarjaa, jotka sulavat kuuman puuron joukkoon sekoittaessa. Olen aina juonut aamukahvin puuron kanssa ja puhunut munakahvista, mutta tällä hetkellä kahvi on vähän jäänyt. Kahvi on alkanut jäämään jo jonkin aikaa, kun suodatinkahvista on alkanut katoamaan hyvä kahvin maku. Nautin tällä hetkellä puuron kera vihreää tai valkoista teetä. Mustasta ja punaisesta teestä en oikeastaan perusta. Oikean kahvin maun tunnen enää vain cafe au laitissa tai cafe lattessa. Töissäkin yritän juoda kahvia, niin tulee juotua vain yksi tai kaksi hörppyä ja se on siinä, onkin tekemässä jotain muuta eikä se maistu oikein miltään.
Tai no tänään ei muutenkaan maistu mikään miltään, koska on nuha. Nuha ja flunssanpoikanen sattuivat kyllä ihan hyvään saumaan, koska olen kolmatta päivää sokerittomalla. Varsinkaan silloin, kun ei maista mitään, ei tee mieli mitään makeaa, vaan ravinto on vain ravintoa, jota keho tarvitsee energiakseen ja voidakseen hyvin. Flunssasta tuli mieleen, että silloin muutenkin stressaa vähemmän kaikesta, vaikka onkin vähän reppanana. Ehkä juuri sen takia, että tietää, että keho korjaa itse itsensä.
Olen nyt kolmatta päivää sokerittomalla ja ajattelen, että keho saattaa hieman kamppailla vastaan, mutta sitten kun se on tottunut olemaan sokerittomampi ja kofeiinittomampi, niin se palautuu taas normaalitilaan, eikä tarvitse sokeria tai kofeiinia pysyäkseen virkeänä, vaan terveellistä monipuolista ravintoa ja vettä nesteenä.
Ennen sokeriton ei ole kestänyt edes kolmea päivää, mutta nyt on ihan hauska juttu, mitä käytän muistuttaakseni itseäni pysymään sokerittomalla tiellä. Piirrän joka sokerittoman päivän iltana käsivarteeni kukkasen. Varmaan pöhköä joidenkin mielestä, mutta toimii omalla kohdallani. Olen viime aikoina miettinyt tatuointejakin. Tänään ratikassa tuli mieleen "sivuvaikutus" tästä käteen piirtelystä. Kun olen piirrellyt tarpeeksi käteen sokerittomien päivien palkintona, niin alan piirtämään joka päivä jotain paperille. Jos piirtelee vaikka vartin tai puoli tuntia päivässä, niin harrastus pysyy yllä ja voi jopa kehittyä.
Lauantaina hain osallistujamateriaalin Naisten kymppiin kansalaistorilta. Söin salaattia ja yritin olla liikkumatta liikaa. Olisi niin tehnyt mieli mennä vaikka salille, mutta ajattelin, etten rasita itseäni liikaa, kun seuraavana päivänä olisi kymmenen kilometrin coitos.
Olin parin kaverin kanssa viihteellä lauantai-iltana ja join vain pari. Lähdöstä meinasi tulla vaikeaa, koska aamulla oli vähän niskasärkyä sun muuta. Ja pieni flunssanpoikanenkin ilmassa. Sain itseni liikkeelle tarpeellisen nesteytyksen jälkeen ja olin vartin ennen lähtöä paikalla. Vessassa piti tietenkin käydä ennen coitosta. Menin kuntokävelijöiden joukkoon mukana ja lähdimme neljäntenä ryhmänä liikkeelle. Siinä ryhmässä taisi olla eniten populaa ja käveleminen lähtöviivallekin siinä lössissä kesti kymmenen minuuttia. Seuraava vartti meni siinä, että yritti ohitella hitaampia kävelijöitä ja välillä hölkötelläkin ohi, mutta minkäs teet, kun on paljon ihmisiä. Aikaa oli vaikea ottaa, mutta periaatteessa olisin päässyt sen rupeaman puolessatoista tunnissa.
Tämä on ennen lyhyttä metsärupeamaa. Ensimmäisten kilometrien odottaminen oli vaikeaa, kun ne tulivat niin hitaasti vastaan johtuen alkuvauhdista, mutta loppukilometrit tulivat ihan huomaamatta vastaan. En edes huomannut kutoskilometrin merkkiä ennen kuin tuli seitsemän kilometrin merkki vastaan ja yhtäkkiä kahdeksan ja yhdeksän. Yhdeksännen kilometrin kohdalla näkyikin jo maali.
Tuon sillan alla oli tuttua maisemaa ja tiesin heti, että siinä on Nordenskiöldinkatu. Eläintarhan skeittiparkki ja pienten lasten autorata. Kävin siellä viime kesänä.
Yhdeksännen kilometrin etapin jälkeen olimmekin Kaivopuistossa. En tiennytkään, että Kaivopuistoon on niin lyhyt matka. Tiesin, ettei sinne ollut pitkä matka, mutta jostain syystä luulin sen olevan eri suunnassa. Nyt kuitenkin tiedän, missä se sijaitsee (no tiesin ennenkin, mutta olin mennyt ratikalla, kerran autolla ja pari kertaa pyöräilyseuralla) ja sinne voikin mennä pyörällä ihan helposti. Jossain seitsemännen kilometrin kohdalla alkoi tuntua poltetta yläjalkalihaksissa, mutta jatkoin eteenpäin kivusta huolimatta. Ei se kauheasti vauhtiin vaikuttanut, vähän kuitenkin.
Maaliviivan ylitettyä sain pinkin kassin täynnä tavaraa ja lisäksi ojennettiin sen jälkeen banaani, pullo ja kreikkalainen salaatti. Ilmeisesti kovimmat juoksijat olivat vieneet broilerisalaatit ja lohisalaatit, mutta kyllä kreikkalainenkin ihan maistui. En oikeastaan syönyt sitä loppuun, kun massuun ei tuntunut mahtuvan (ihme juttu). Matkan aikana olin juonut kaksi muovimukillista vettä, enkä edes käynyt vessassa. Perillä maalialueella kävin kasseineni vessassa ja asetuin hyvälle paikalle nurmikolle äpöstelemään. Alkutaival Naisten kympissä oli viileä, mutta se aika pian alkoi lämmetä niin, ettei tiennyt, missä kevyttä takkia olisi pitänyt, kun se päällä olisi hikoillut ja tullut tukala olo.
Naisten kympistä on nyt kuitenkin selvitty (vaikka hieman krapulaisena ja flunssanpoikasessa *Kröhöm* vaikka ne eivät vaivanneet ollenkaan matkan aikana). Kun olin salaattini syönyt melkein loppuun, niin lähdin ratikalla takaisin ja kämpillä kävin pitkäkseni ja taisin nukahtaa tunniksi. Nukkumisen jälkeen ei jalat enää ollenkaan sattuneet ja ajatteli vain, että mitäs sitten vielä tekisi.
Menin katsomaan iltasella Alice through the looking glass.
Hassua, että jotkut ovat sanoneet, että tämä leffa olisi jotenkin huono ja sai minutkin epäilemään, mutta onneksi luotin omaan intuitiooni ja kävin katsomassa. Voin ihan hyvin suositella. Tämä oli jopa parempi kuin ensimmäinen osa.
Sellaista. Tänään sattui yllätys minulle, kun törmäsin pyörääni yhden kaupan edustalla. Ei kaupan seinän vieressä millään pyöräpaikalla, vaan parikymmentä metriä poissa siitä nojailemassa seinään. Lukko ihan paikoillaan avaamattomana ja pyörä ihan siitepölyn peitossa. Etulokasuoja on kyllä niin hyvin kiinni etupyörässä, etten saa sitä omin neuvoin siitä irti ilman, että se kahisisi. Ajattelinkin, jos yksi taitava henkilö irrottaisi molemmat lokasuojat ja tekisin pyörästä ihan uuden näköisen. Kuka nyt lokasuojia muutenkaan tarvitsee kaupunkiajossa.
Tämä yllätys tuli minulle, koska viime keskiviikkona töistä ja kaupasta tultua huomasin, että varaston ovi on sepposen selällään ja pyörääni ei näy missään. Olin ihan varma, että olin nähnyt edeltävänä päivänä roskiskäynnillä pyörän siellä, koska katson joka ikinen kerta, että pyörä on tallessa, kun käyn varaston läpi. En saanut hermoromahdusta tai paniikkikohtausta, kun tämä on jo viides pyörä, joka minulta on viety. Tai siis "viety", koska en tule varmaan koskaan saamaan selville, oliko se oikeasti sieltä joku vienyt ja jättänyt kaupan kulmille vai olinko kenties itse unohtanut joskus pari viikkoa sitten sen kaupan kulmille. En kyllä viimeksi muutama päivä sitten nähnyt pyörääni siinä kohtaa, mistä sen löysin, kun siinä kaupassa kävin. En ehtinyt tekemään rikosilmoituksia.
Tänään tullessani ratikalla kämpin lähelle en jostain syystä hypännytkään toiseen ratikkaan, vaan mietin hetken hiusvärin ostoa, joten kävelin kauppaa kohti ja ajattelin, että en ostakaan, mutta sitten suunnilleen törmäsin pyörääni, joka siinä seisoskeli seinään nojaten. Ilahduin, avasin siitepölyttyneen lukon ja talutin pyörän varastoon. Nyt se pitää pestä ja huoltaa. Kivaa, että on taas pyörä.
Nyt vielä pikasuihku ja koisaamaan. Täysin hereillä ilman kahvia! Onko tämä hyvä vai huono juttu. Hyvä juttu, sanon minä :) Hyvää yötä!
~ Lilja Lumi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti