sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

What a beautiful day



Näillä kuvilla pääsiäisen vietto alkoi, kun menimme Halisista Turun linnaan asti nähtävyyskierroksella. Oli todella tuulinen päivä, eikä välillä meinannut päästä polkupyörällä edes eteenpäin, kun tuuli niin kovasti vastaan. Lisäksi pitäisi ketjut rasvata, kun niin kovasti tykkäävät kitistä.



Lauantaina keskipäivällä lähdin äidin luokse käymään ja kahvin seurana oli rahkapiirakkaa sekä karhunvatukoita, koska niitä emme olleet ennen maistaneet. Velikin oli käymässä äidin luona ja sain jälleen toimia parturina. Leikattiin lyhyemmäksi ja leikkasin vielä pään sivuilta lyhyemmäksi kuin keskeltä eli melkein keesi, muttei kuitenkaan.

Otin rullaluistimet ja kypärän mukaan ja lähdin äidin kanssa kevään ensimmäiselle rullaluistelukokeilulle. Äidillä ei ollut rullaluistimia, muuten olisi ollut kaksin verroin hauskempaa :)




Tänäänkin piti käydä rulla-luistelemassa, kun innostuin eilisestä ja oli muutenkin tosi nätti ilma. Pyöräilin luistimet laukussa Kupittaan luisteluradalle. Siinä ympärillä on jalkapallokenttiä, puistoa, koripallo-kenttä, urheiluhalli ja ulkokuntosali.





Ensin ajattelin mennä vain 10 kilometriä eli 20 kertaa ympäri, mutta sitten tuli enemmän luistelijoita ja pieni kilpailuvietti syttyi, niin meninkin 15 kilometriä. Se on kovin leppoisaa ja lisäksi hauskaa, eikä ollut mihinkään kiire, niin mikäs siinä. Aurinko paistoi ja tuntui kuumottavan poskia. Rullaluistelun jälkeen olo oli todella hyvä, vesi virkistävää, ja hieman hikinen, joten kotio viileään suihkuun.

Ulkona on ollut tänään aurinkoista, ihanaa ja lämmintä, eikä pieni tuulenvire ole yhtään haitannut - ihan hyvä vaan, että on vähän tuullut. Ulkona on kyllä ihan kesäkeli tänään, täydellinen päivä piknikille. Suureen vappupiknikiin ei ole pitkä aika, mutta olisi kiva kahden kesken tai pienellä porukalla rauhassa olla ruoholla syömässä hyviä eväitä, turisemassa niitä näitä ja nauttien seurasta ja päivänpaisteesta.

Tuli tänään myös niin kesäinen fiilis, että ajattelin riippukeinussa pötköttelyä pienen tuulenvireen välillä käydessä ohi ja kutitellen. Viereisellä pöydällä olisi vikistävää juomaa ja hedelmiä.
Tai sitten voisi meloa kauniissa saaristossa keskelle ulappaa ja jäädä siihen ihastelemaan päivää, eikä kuuluisi muuta kuin vähän lähes tyynen veden liplatusta ja ohi menevien lintujen höpinää. Aallot voisivat hetkeksi vaikka tuudittaa uneen auringon lämmittäessä ihoa ja hymykuoppia.

Mietin myös sitä, miksi joidenkin on niin helppo laihtua kesällä. Jotkut tykkäävät syödä grilliruokaa nauttien samalla hyvästä seurasta ja virkistää kehoaan viileällä alkoholijuomalla, mutta eihän sellainen laihduta lainkaan.

Kesällä on lämmin, toisinaan jopa kuuma. Hiki virtaa, kun aurinko porottaa ja sen lisäksi kesällä on superpaljon kivempi liikkua ulkona. Ihmiset kävelevät, juoksevat, pyöräilevät ja rullaavat paikasta toiseen, eikä kukaan halua istua saunamaisessa bussissa tai autossa, jollei se ole välttämätöntä pitkällö matkalla. Ja silloinkin tuuletetaan ikkunoista kieli ulkona. Vai oliko se koirien tapa?

No anyway.

Kesällä liikutaan paljon ja hikoillaan lisäksi auringon kuumuuden takia. Liikuntahan luonnostaan erittää oksitosiinia kehoon ja vaikuttaa myös kylläisyyshormoniin. Myöskään kuumalla ei tee mieli syödä, koska olo on hyvä olla mahdollisimman kevyt, viileä ja helppo kuumalla ilmalla. Kuuma ilma + kuuma ruoka (varsinkin tulisesti maustettu) tekee olon varsin tukalaksi.

Omakohtaisella kokemuksella en edes pysty syömään kuumia ruokia kesällä, kun on muutenkin niin kuuma, enkä muutenkaan demivegetarisuuden (syö kaikkea muuta paitsi nisäkkään lihaa) takia syö grilliruokia. Grillissä on toki kovin kiva paistella paprikoita, maissia ja kalaa, mutta broilerifileitä ei kannata kovaan grillituleen laittaa, koska sen kypsyminen on epävarmaa, koska sen pitäisi kypsyä kauttaaltaan ilman liikoja carbodioksideja/karsinogeenejä (siis mustuminen, saattaa olla väärä sana, pitää myöhemmin paikata) ettei olisi salmonellariskiä, eikä raaka kana muutenkaan hyvää ole. Äijämakkarat ja nakit on niin helppo kypsyttää grillitulessa, koska ne oikeastaan pitää vain lämmittää, koska ne pystyy syömään kylminäkin.

Kesällä ei tee siis mieli mitään kuumaa, koska se tekisi olon vain entistä kuumemmaksi ja tukalaksi. Mieluummin syö paljon raikkaita ja kevyitä hedelmiä ja rehuja ja mieluiten suoraan jääkaapista tai pakkasesta. Kesällä kuluu myös paljon vettä ja se onkin paras janojuoma kuumalla.

Olen senkin kuullut, että joskus nälkä saattaa olla vain piilotettua janontunnetta eli jos on nälkä ja tiedät syöneesi tarpeeksi, niin juo vaikka lasillinen vettä ja kuulostele sitten, mitä masu sanoo. Muutenkin pitäisi juoda kahdesta kolmeen litraan vettä päivässä, hikoillessa enemmän.

Mie kuittaan. Over and out!

P.S. Ai niin se laihtumisjuttu kesäisin = kuluttaa luonnollisesti enemmän kuin hamstraa massuun. That was it!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuulumisia kolmelta viikolta ja Katajanokan arkkitehtuuria

Töihin paluu flunssaviikon jälkeen oli hieman väsynyt. Tuntuu, ettei vieläkään ole oikein voimat palautuneet, vaikka siitä on jo kolme viikk...