Hienoja ja hauskan näköisiä pilviä pitää kuvata. Edelleen katson pilviä kuten lapsena ja pohdin, mitä kaikkia muotoja sieltä löytyy. Tässä selvästikin lohikäärme syömässä jäätelöä.
Välissä pari kertaa käynyt juoksemassa. Edelliskerralla ajattelin, että juoksen sen seitsemän kilometriä, vaikka kuinka tekisi kipeää tai meinaisi puhti loppua ja niinpä juoksin. Nyt ollut juoksemisesta vähän taukoa juhannuksen ja Kaarinaan tulon takia. Tukkakin punastui välissä. Toki täälläkin on hulavanne, jota voisi pyöritellä, ja kävelymaastoa, mutta ei ole lenkkareita mukana. Uimassa pitäisi käydä ja tänään menemme veljen luokse kyläilemään.
Juoksupäivänä olin kirjoittanut näin: "Oli hieman lomamoodi tänään päällä: Aamusta pesin kaksi rummullista pyykkiä sekä hiukset. Leikkasin kolmesta reseptivihosta kivat talteen katsellessani sarjaa. Hulasin puoli tuntia. Skuuttasin keskustaan ja kävin salilla juoksemassa pitkästä aikaa 7km, oli hyvä boogie. Skuuttasin kaupan kautta kotio, söin, otin ruokalepoa ja lueskelin, kun vielä piti päästä heittämään vähän frisbeetä koriin, ku oli niin kiva ilma. Ny vielä menojalka vipattaisi, mutta jospa alkaisi hiljalleen asettua."
Juhannuksesta ja upeasta Mustion linnan puistosta kuvia tämän viikon loppupuolella. Kävipä niin, että Humppilasta lähtiessäni junalla (joka oli 26 minuuttia myöhässä) Turkua kohti unohdin kännykän Forssaan - on tutuissa käsissä onneksi - ja ne kuvat ovat siellä. Onneksi on tabletti mukana, johon sain ladattua whatsappin viestejä varten. Sitä ei tietenkään kaikilla ole, tablettini numeroa siis. Tabletissa ei jostain syystä suostu toimimaan messenger, mutta käyn välillä, kuten nyt, äidin koneella, koska blogia pystyy tekemään paremmin kannettavalla tai pöytäkoneella. Kiistanalaistahan on, onko tabletti ja kännykkä oikeastaan tietokoneita. Välillä kieltämättä kyllä kaipaisi parempaa näppäimistöä ja hiirtä tablettiin, muttei se ole sitä varten. Eniten tabletilla olen katsonut vain elokuvia ja lehtiä. Nyt onneksi voi näyttää lähtiessä tabletista junalippua, kun siinä onneksi näkyy sähköposti. Pitäisi vain miettiä, mille päivälle junalipun takaisin hankkisi.
Päästessäni takaisin Helsinkiin alkaa kyllä kunnolla kuntoilu ja toki joitain kivoja lomakohteita pitää käydä läpi. Ajattelin, jos monen vuoden jälkeen kävisin Jätemäen portaitakin kipuamassa sekä ihmettelemässä, miten se on täysin muuttunut ilman ympäröiviä pensaita ja onko sinne vieläkään tuotu puuceetä. Rappuja noustessa tulee varsinkin nopeasti koettua kakkoshätä, jollei ole etukäteen varautunut.
Nättejä pilvimaisemia ja kukkien kuolaamista. Tuli kerran maistettua Keskuskadulla Jungle Juice Barin uutta Strawberry cheesecake - nimistä smoothieta, joka oli ihan jees. Tosin aina käydessäni JJB:ssä en voi koskaan ottaa valmiita juomia, koska ne ovat tehty omenamehupohjaisesti, vaan pyytää uusi tehtynä appelsiinimehuun. Se toki sopii työntekijöille enemmän kuin hyvin, koska heillä pitää olla vaihtoehto. Omena kuitenkin on aika yleinen allergeeni, harmi vain kaikki kauppojen smoothiet on tehty omenamehu pohjana, niin en voi niitä juoda; mieluummin tekee omia tai pyytämällä. Kukkiakin kuolaan kaupoissa joka päivä.
... mutta onneksi sain omia. Pääsivät ikkunalautaa somistamaan. Saa nähdä, ovatko kaikki terälehdet pudonneet saapuessani takaisin kotio parin päivän päästä. No sitten pitää ostaa uusia. Pitäisi myös löytää jostain ihana amppeli parvekkeelle sekä pieni pöytä. Näin sopivan Jyskin mainoksessa, jospa suunnistan seuraavaksi sinne. Toki ihana korituoli parvekkeella olisi parhautta, mutta aloitetaan ensin siitä kukasta ja pöydästä, niin voi nautiskella aamiaista parvekkeella.
Ystäväisenikin tuli eräs päivä kylään ja toi tuliaisiksi mm. tämän ihanan kukan sekä pusuja, siis suukkoja. Ei enää n**kerin (koska sitä sanaa ei saisi käyttää, vaikka se on ainoastaan suora käännös tummasta ja suklaa herkkuvaahtosisällön päällä on tummaa) suukkoja, vaan Brunbergin suukkoja. Maailma muuttuu, tietyt kivat tuotteet lähtevät pois kaupoista ja tulee uusia ei niin kivoja ja joitain kivoja lisää. Tänne Kaarinaan tullessani sunnuntaina olin edellistäkin pöyristyneempi, kun jälleen joku vatipää oli päättänyt, että vielä lisää kerrostaloja, että tulee kunnon lähiö, kun nämä kerrostalot eivät tosiaan ole tarpeeksi lähellä vielä toisiaan - pitää toki mahdollistaa naapurille se, että näkee toisen suihkussa. Joku herkeämätön oli päättänyt pystyttää uuden kerrostalon kirkon eteen parkkipaikalle ja raivata parkkipaikaksi ihanan niityn, jossa kasvoi puita (samalla huomasin, että koululaisilla ei ole enää pihaa jossa juosta).
Suoraan sanottuna v*tun p*skiaiset, jotka ovat viimeiset kymmenen kerrostaloa rakennuttaneet Kaarinaan! Ei niitä tarvita! Pitäisi rakentaa käyttämättömälle pellolle tai rämeikköön taloja, mutta ei kun viedään eläimiltä elintila ja ihmisiltä esteettinen katselmus sekä röyhkeästi kaadetaan puita ja ajetaan kauniita niittyjä, jotka ovat eläneet ihmisiä kauemmin. Vain joidenkin älyttömien kerrostalojen takia! Kuka haluaa edes muuttaa kirkon naapuriin? Seuraavaksi varmaan rakennetaan tien päälle, kun kaikki muut paikat on jo käytetty - en olisi yhtään ihmeissäni. Odotan niin kovasti, että äiti muuttaisi täältä pois. 90-luvun jälkeen tämä paikka ei olisi uusia taloja kaivannut, ainoastaan vähän vanhojen entisöintiä.
Sain yhdeltä perheeltä lahjaksi tämän punaisen ruusun. Aina välillä elämä muistuttaa mammastani eli äitini äidistä. Ei ole montaa päivää, etten häntä edes kerran päivässä ajattelisi. Ajattelen vielä joskus jopa pappaa, joka kuoli ollessani kymmenen vanha, ensimmäinen kerta, kun tunsin surua jonkun poismenon takia. Mamma lähti pois 2018, tiedä missä tällä hetkellä on.
Lähimetsäni on ihana. Rakastan sitä. Rakastan jokaista metsää. Jokaista metsää, jossa puut saavat kasvaa vapaina ilman pelkoa kaatumisesta, ilman pelkoa siitä, ettei niitä enää olisi. Tosin joku on saanut päähänsä etsiä ja leikata Jättipalsamit tästä metsästä ja vielä aidata se, laittaa kuvan kylkeen. Ihme ettei sellaista hirvenkaatamiskuvan - tyyppistä ratkaisua kylkeen. Törkeää! Tässä metsässä oli yhdessä paikassa aina ihanasti jättipalsameita ja se on tuoksu on huumaava. Lempituoksuni koko maailmassa! Ainoastaan yksi tuoksu pärjää sille, mutta se on jopa ihanampi kuin vaniljan tuoksu. Silti joku haluaa poistaa sen vain, koska "tämä on vieraslajike". Olkoonkin vieraslajike; miksi hyväntuoksuinen kasvi pitää poistaa ja jättää pahanhajuiset tilalle. Ei tämä metsä tuoksu enää samalta ilman niitä. Ei tuoksu enää yhtä suloiselta. Ja arvatkaapas, mikä on tullut jättipalsamipensaikon tilalle. No kasa nokkosia! Sellaisia vaarallisia pistiäisiä, joiden takia pitää aina pompata toiselle puolelle tietä, murimuri! On lupiinitkin vieraslajike, muttei kukaan niitä mene kiskomaan juurineen irti maasta, vaan keräävät ja tuovat pöydälle nököttämään. Jos joskus saan oman pihan, niin istutan sinne jättipalsamin ja sille kukaan ei saisi tehdä mitään. Tosin ilmeisesti niitä ei saa istuttaa, joten menen ympäriinsä nenäni kanssa, joka tunnistaa sen tuoksun helposti kaikkien muiden joukosta.
Metsäkävelyä edeltävänä viikonloppuna katselimme kartasta, missä on Mustion linnan puisto ja puisto - sana johdattikin Strömberginpuistoon. Tosi jännittävää, etten ole koskaan tiennyt, että aiemmin niin monesti kulkemani metsäreitin varrella tien toisella puolella Talin siirtolapuutarhan pysäkillä Pitäjänmäen Strömbergintieltä lähtee ns. vasemmalle tie, joka tuo pieneen puistoon, jossa sijaitsee pieni koski. Tosi huikeaa sellaisen olevan keskellä Helsingin kaupunkimiljöötä. Täytyy pitää silmät auki vastaavien varalta ja etsiä kaikki piilossa olevat keitaat.
Tullessani takaisin lenkkipolulleni löysin tämän ihanan ison puun. Upeaa, että puut saavat jossain edelleen kasvaa isoiksi ja vanhoiksi paksuntuen rungoistaan, haarautuen joka puolelle ja ylös kohti aurinkoa levittäen runsaat oksansa.
Viimeisen työpäivän tunnelmia. Ihana aurinkoinen aamu, levollisuus, vehreys. Tieto siitä, että lämpötila nousee juhannusta vasten. On kyllä ollut lämmintä. En vielä ole ollut tarkoituksella ottamassa aurinkoa. Aina tosin ulos mennessä heti lämmön noustua yli 18 olen pitänyt aurinkorasvaa vähintään kasvoilla ja mentyään yli 21 ostin suihkutettavan aurinkovoiteen, suojakerroin 30 ja laitan koko vartalolle. Ehti dekoltee hieman punastua niin kuin aina. Tällä hetkellä lämpö on niin korkea oikeasti todella pitkästä aikaa, mutta kyllä se talvi uumoilikin intiaanikesää, että tarvitsisi suojakertoimen viisikymmentä. En ole sellaista koskaan käyttänyt, mutta kerta se olisi ensimmäinenkin. Ruskettuminen on kivaa, mutta palaminen ei ole, eikä uv-säteily ole koskaan turvallista.
Asiasta kukkaruukkuun jälleen kerran, eihän minun pitänyt alkaa puhua suojakertoimista. Eksyn usein aiheesta. Menen tästä kohta siivoilemaan, jospa saisin keittiön selvitettyä ja paijaamaan karvakaveria, josta kerron toisena kertana. En vielä, toistaiseksi hän on salaisuus.
Upeaa kesän alkua, vaikka se on jo alkanut ja ollut melkein kuukauden! Minulla on toinen (periaatteessa viides) lomapäivä ja muutama viikko edessä. Saa nähdä, mitä kaikkea keksii. Luultavasti tiedossa riittävästi liikuntaa, nesteytystä ja kuvia. Ainakin olen ajatellut korvata sen, etten ole vielä tänä vuonna museoissa käydä, vaikka omistankin museokortin, jota erikseen halusin. Loman aikana ehtii vaikka ja mitä puuhailla. Nyt jalkani kuitenkin tärisevät siihen malliin, ettei jaksa enää istua (tunti on minulle jo liikaa kesällä), joten adios ensi kertaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti