Taivas oli ihan uskomaton yhtenä päivänä viime viikolla töihin aamulla mennessä. Kuva ei anna arvoa, miltä se todellisuudessa näytti.
Rakastan syksyä. Syksy on niin kaunis väreineen, hämärtyvine iltoineen, aurinkoineen ja pilvineen.
Nonih. Päästään viime viikonloppuun. Lähdin perjantaina Turussa käymään ja olin enemmän tai vähemmän flunssassa: pientä lämpöilyä oli lauantaina, en kestänyt auringonvaloa edes aurinkolasien läpi ja nuhaa oli viitisen päivää. Nyt tuntuu jo helpottavan. Piti olla pois töistäkin pari päivää, kun tuntui, ettei kunto riitä. Maanantaina levytin puoliksi istuma-asennossa valehtelematta kaksitoista tuntia ja tilasin ruokaa kotiin, etten pelkällä puurolla elänyt.
Flunssaa on nyt liikkeellä, kun on syksy. Menin märällä tukalla nukkkumaan, mutten usko, että se on ainoa syy flunssan syntyyn. Tunsin sen olevan tulossa jo aiemmin, ei se vain tietoisesti ilmoitellut itsestään. Ainoastaan teki mieli enemmän nukkua kuin treenata, mikä toisaalta on ihan normaaliakin syksyllä. Keväällä myös. Valon vähentyessä ja lisääntyessä jostain syystä väsyttää, kun mieli koittaa tottua valon vähenemiseen ja lisääntymiseen.
Iltaisin ei myöskään syksyllä ja talvella tunne jäävänsä mistään paitsi, kun ulkonakin on pimeää.
Olen selvästi enemmän aamuvirkku, niin siksi minulle on tärkeää mennä illalla nukkumaan silloin, kun tunnen unipaineen ensimmäisen kerran. Tosiaan saatan herätä neljän ja viiden aikaan ja jos saan sen jälkeen unta, niin se on yleensä kevyttä.
Saatoin vain kerran viime viikolla oikeasti herätä herätyskelloon ja se on ainoa yö, jonka nukuin heräämättä välillä. Minulla on ollut tietynlaista unettomuutta. Ei ole vaikea saada unta, jollei mikään erityisesti pyöri mielessä tai ole unipainetta pakosti ohittanut, eikä vain antanut sen pikkuhiljaa unettaa, mutta unessa pysyminen on minulle vaikeaa. Herään yöllä joko yhdeltä tai neljältä. Varmaankin juuri kolmen vähäunisen yön jälkeen nukuin koko yön viime vai edellisviikolla. Oli jopa yö, jolloin tosissani mietin melatoniini-tabletteja avuksi. Ei haittaa, kuinka myöhään menen nukkumaan. Mitä myöhempään menen, sitä huonommin tulee nukuttua.
Aamut muutenkin kuluvat todella nopeasti ennen töitä ja tuntuu, että aika loppuu kesken, kun pitääkin jo lähteä. Illalla on selkeästi vaikeampi nukahtaa, jos on tuijottanut telkkua tai kännykkää kuin jos olisi lukenut kirjaa. Unipaine tulee minulla yleensä puoli yhdeksän ja kymmenen välissä. Toisinaan ohitan sen ja toisinaan en haluaisi luopua illasta niin nopeasti, jos on jokin mielekäs tekeminen kesken.
Arvostan terveyttäni todella paljon ja unenlaatu on yksi jollei jopa tärkein tekijä siinä, että pysyy terveenä ja hyvinvoivana. Huonosti nukutun yön jälkeen melkein mikään ei tunnu sujuvan ja kaipaa vain takaisin nukkumaan koko päivän. Onhan niitä toki poikkeuksia, vaikka viisi tuntia nukkuneena (ajattelin joskus sitä maagisena rajapyykkinä) voi mennä aamupäivän ihan hyperinä, mutta sitten siestan aikaan (12-14) alkaa tosissaan ramaisemaan ja haluaisi nukkua pienet tirsat. Toisaalta oli ennen ihan normaalia nukkua vain viidestä seitsemään tuntia yöllä ja päivällä tunnin tirsat.
Turussa oli sattumalta viime viikonloppuna Kansainväliset Suurmarkkinat molemmin puolin Aurajokea. Tykkäsin kuvailla ja halusin kävellä Tuomaansillalle asti, jotta saisin kuvattua kauniita syksyn värejä puista Aurajoen varrelta niin kuin tykkään joka vuosi syksyisin tehdä. Puolessa välissä matkaa teki mieli vain lopettaa, lähteä autolla äidin luo nukkumaan, mutta jaksoin sittenkin. Olo vaihteli kuin vuoristoradassa.
Ennen markkinoita kävimme veljen luona ja isääkin näki. Oloa saattoi vierailun jälkeen pahentaa pieni pala juustokakkua ja maito kahvissa. Onneksi perheen parissa ei koskaan tarvitse harmitella sitä, että sattuu olemaan vähän kipeä. Onhan kuitenkin elänyt suurimman osan heidän kanssaan ja kokenut ylä- ja alamäet. Useimmissa tapauksissa kukaan meistä ei ollut samaan aikaan kipeä toisen kanssa oman muistini mukaan, vaikka asuimme samassa taloudessa. Anyway, en minä kipeäksi tuloani suunnitellut. Halusin käydä Turussa vietettyäni ihan liian monta tylsää ja yksinäistä viikonloppua Helsingissä. En nähnyt paria ystävää, joita suunnittelin näkeväni.
Hyvin mielenkiintoista taas.
Hylkeellä on mielenkiintoinen tarina. Varmasti monikin on nähnyt näitä hylkeitä siellä täällä ympäri Suomea ja niitä voi olla myös muissa maissa. Vuotena 2011, jona hylkeet ilmestyivät Turun katukuvaan, oli myös vuosi, jolloin Turku oli Euroopan kulttuuripääkaupunki - halusin löytää ne kaikki!
"Taiteilija Camilla Hackmanin ideoima HejHylje! ilahdutti Turun katukuvassa kulttuuripääkaupunkikesänä 2011. Projekti ei kuulunut viralliseen kulttuuripääkaupunkiohjelmaan, mutta suuri yleisö muistaa sen tutkimustenkin mukaan osana ohjelmaa.
Hylkeitä oli kesällä 2011 kaikkiaan 40 kappaletta eri puolilla Turkua, niin Aurajokivarressa kuin kauppakeskuksissakin. Hylkeen muodon suunnitteli muotoilija Stefan Lindfors ja 40 paikallista taiteilijaa maalasi ne haluamallaan tavalla.
Suurin osa hylkeistä on
myyty ja sijoitettu yksityisiin tiloihin. Myynnistä saadut varat ,
27 400 euroa, on lahjoitettu Saaristomeren suojelurahastolle." (lähde ts.fi)
Jos käy Turussa, niin ei voi välttyä näkemästä Turun tuomiokirkkoa. Se oli ennen Turun keskusta tai keskusta rakentui Tuomiokirkon ympärille, mistä saakin nimitys "Täl pual jokkee" oikean merkityksensä. Tois pual jokkee on se, missä on Turun nykyinen keskusta, uusi keskusta, eli Kauppatori ja Hansa sun muut.
Yhden rakennuksen seinässä patsastelee Hermes Caduceus-sauvansa kanssa. Hermes oli kreikkalaisessa mytologiassa alkujaan luonnon ja paimenten jumala. Myöhemmin hän oli jumalten sanansaattaja.
Tällaiset ihanat nallekarkki-korvikset piti markkinoilta sunnuntaina kipaista ennen lähtöä takaisin kohti Helsinkiä.
Pretty!
Töölönlahden ympäristöstä eräs ihana paikka, jota ei voinut olla kuvaamatta.
Tuli vastaan hauska päivitys 23. syyskuuta vuodelta 2012:
Kuva syyskuulta vuodelta 2017, jolloin olin lenkillä hienon uuden heijastinliivini kanssa. Kaikilta vastaantulijoilta puuttui se pimeän tärkein vaate eli heijastimet. Kaikkialla kulki vain synkkää porukkaa. Mie tykkään valoista (onhan se etupäässä lempiväreissänikin), niin näkyy kauemmas. Heijastimet ovat pimeän tärkein ja siistein asuste. Protect your life <3
Pitää jonkin aikaa vielä odottaa, että pääsen ekalle syyslenkilleni, kun en ole vieläkään käynyt. Heijastinliivi odottaa kaapissa. Jostain syystä ostin uuden heijastimenkin eräs päivä, minulla on ihana vetoketjuvalo ja heijastavat kengännauhat odottavat asennusta.
On miulla uusi lelukin. Kjeh kjeh. Tätä olen jo monta kuukautta ajatellut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti