Flu took me for a while. Tiistaina olin pari päivää harmitellut, ettei voinut mennä töihin, kun oli ollut räkäinen ja kuumeinen olo, vaikkakin ilman kuumetta. Maanantaina kävin ekaa kertaa testissä ja varmistui, että kyseessä on jokin toinen pöpö. Jo sunnuntaina vuosi räkä ja mietin, olisiko se ollut allergiaoire, kun tällä hetkellä on omenoita kaikkialla. Oikeastaan jo viime viikon perjantaina tunsin hyvin vahvasti, että immuniteettivaste on laskenut, mutta halusin herkutella perjantai-iltana Alpron hyvällä soijajäätelöllä, mutta se oli vikatikki. Selvitin kyllä flunssan käynnistäjänä olleen torstaina töissä syöty broilerikeitto, jossa oli ihan liikaa paprikaa. Allergeenit saavat minut kipeäksi.
Poistin kaikki piiloallergeenit ruokavaliosta, lopetin sokerin käytön ja tervehdyin. Vähän jälkikröhää oli, mutta kuuluu asiaan, että saa kaikki röörit puhtaiksi.
Aamut ovat olleet toisaalta ihan sopivia töihin mennessä, mutta viima on pari kertaa tuntunut viime viikolla kurkussa. Kylmä ei aiheuta flunssaa, vaikka vilustumisesta voikin puhua, mutta hetkeksikin liian alhainen lämpötila asettaa suotuisat olosuhteet pöpölle iskeä. Saman ilmiön saa aikaan kova stressi, mikä on itsessään haitallista keholle ja mielelle. Jos mieli reagoi niin myös kehokin.
Tunsin toisaalta jo viime viikon keskiviikkona, että alkoi tehdä valtavasti mieli appelsiinimehua (c-vitamiinin tarve) ja nyt muutaman päivän on ollut koko ajan jano. Eilen tarkistin salsan ainesosat ja sieltäpä löytyi sekä omenaa että paprikaa. Jospa kehossa oli siis jo pidemmän aikaa vallinnut matala-asteinen tulehdustila, joka ärtyi suuresta määrästä allergeenia kerralla ja suojamuuri sortui.
Viime postauksen viime sunnuntaina päätin siihen, kun kerroin lähteväni kaupungille tarkoituksena tavata ystäväni, joka oli Helsingissä käymässä ja mennä sen jälkeen salille. Olin maininnut edeltävänä päivänä, että tuntuu vähän räkäiseltä, joten hän halusi pelata varman päälle. Kyllä me vielä ehditään tavata. En sitten mennyt salillekaan, mikä oli tosi hyvä, koska muutaman tunnin päästä siitä aikomuksesta olin lähes täysin varma, etten menisi maanantaina töihin.
Varasin syyskuun alkuun ajan lääkärille. Voisin mennä ehkä uusiin allergiatesteihin, että saan mustaa valkoiselle siitä, että varsinkin omena, paprika ja kaali pitää kokonaan poistaa ruokavaliosta. Huomasin tällä viikolla, että myös herne kuuluu vahvana siihen kastiin ja luultavasti kaikki muutkin risteytyspölytyksiin kuuluvat, mitä näitä nyt on.
Lokakuussa lopetin maidon käyttämisen pääsääntöisesti ja siitä tähän asti ollut terve, mutta pitäähän sitä välillä jokin flunssa sairastaa monenkin syyn takia. Varsinkin sen syyn, että herää pohtimaan, mitkä ruoka-aineet oikeasti sopivat ja mitkä eivät. Terveyttä ei pidä ottaa itsestäänselvyytenä.
Lisäksi aion syödä harkitummin makeaa ja kysyä itseltäni aina etukäteen "tarvitsenko tätä todella?", "tuottaako sen syöminen tarpeeksi ja pitkäaikaista iloa tai mielihyvää?" Kannattaa syödä sillä tavalla ja sellaisia herkkuja, jotka muistaa jälkikäteen. Jotta voi muistella koko loppupäivän sitä taivaallista makuelämystä, jonka soi itselleen. Useat voivat syödä liikaa herkkuja juurikin sen takia, että jo syöty herkku oli niin samantekevä ja se unohtuu nopeasti. Jos herkuttelee niin kannattaa nauttia täysillä ja keskittyä siihen herkkuun, että se voi tuottaa iloa vielä jälkeenpäin.
Olen nauttinut useana päivänä banaanilettuja. Kirjoitin maanantaina tai tiistaina, että kotona olemisessa on se huono puoli tylsistymisen lisäksi, että kaapista loppuu nopeasti ruoka. Sitten tekee mieli tilata ruokaa, vaikkei ole edes nälkä.
Aamut ja kauniit pilvet sekä metsän keskellä kaatosateessa. Ei haittaa sade ja kylmyys, jos on hyvä vaatetus ja varusteet.
Kotiasunakkina. Ai niin, tähän väliin, kun lupasin kertoa Saaren taika nestemäisestä teepuusaippuasta, että on kyllä aika huippu tuote! Toimii vartalon ja kasvojen iholle. Tosi pieni määrä riittää koko vartalolle ja iho on pesun jälkeen todella pehmeä ja puhtaan tuntuinen. Epäpuhtauksia on myös hävinnyt nopeasti ja tuntuu kuin iho olisi osaksi kuin uudestisyntynyt.
Perjantaina eli edellispäivänä tapasin ystäväni töiden jälkeen. Hän tarjosi minulle myöhäiseksi synttärilahjaksi lasin viiniä ja porkkanakakkua. Kultaista. Kävimme Roasbergissa istumassa, jossa oli rento alakerta-alue auki toisin kuin se viimeksi oli kiinni. Tämä taulu on lempitauluni siellä. Voisin oikeastaan hyvin kuvitella tämän taulun omalle seinälleni, mutta mitenkä löytäisin saman kuvan.
Tulimme Roasbergin jälkeen luokseni ja tilasimme lähtiessämme keskustasta pizzaa luokseni, mutta ravintolalla oli viivästys. Listalla oli luonnostaan tämä kasvispizza, jonka tilasimme gluteenittomana. Tosin olisi tehnyt mieli oikein paksua mehevää pohjaa, mutta minkäs teet, kun ei ollut pannupizza. Liian ohut pohja kyllä mieleeni, eikä pizzan maussakaan ollut kehumista, joten jätän mainitsematta pizzerian nimen tästä syystä, vaikka sillä hieno logo olikin.
Krysanteemeista viimeiset oksat. Karsin nuutuneen näköiset oksat pois ympäriltä ja kuivettuneet lehdet, vaihdoin maljakkoa ja veden. Nämä valkoiset ja keltaiset (kaksi lemppareinta lempiväriäni) olivat vielä eloisia.
Eilen kävin skuutilla Leppävaarassa ja tulin junalla takaisin, kun tuli pari kassillista kantamuksia. Ostin mm. broilerinkoipia, hiusväriä, kahvimaitoa, soijajuomaa, foccacciaa, pensasmustikoita. Selloon pääsee helposti Meilahden ja Munkkiniemen puistotien läpi, frisbeegolf-puistikon ohi ja Tarvon fillarisiltaa pitkin. Sitten ollaankin jo Espoon puolella.
Muistoissa tuli vastaan pari syysaiheista runoa.
Heti sateen jälkeen paistava aurinko
On se kaikkein kirkkain aurinko
kuin pieni uudestisyntyminen
Heti sateen jälkeen pilvien väistyessä
aurinko heijastaa valoa
sateen jättämistä jäljistä
paistaen kahdesta suunnasta
eikä voi muuta kuin vain hymyillä
- 20.8.2014
Jätätkö vastaamatta
tervehdykseen tai kohteliaisuuteen
jos se sanotaan liian hiljaa
Pitääkö kaikki aina kovaa kailottaa
Oletko katsomatta takaisin
vaikka katseesta voisi kaiken lukea
Jätäkö hymyilemättä,
jos on itsellä huono päivä
Vai annatko toisen piristää
Voi jättää omat murheet toisaalle
Olla mukana hetkessä
Toisen ihmisen lähellä
Tässä ja nyt
- 8/2018
Pari kuvaa tältä viikolta kahden vai kolmen vuoden takaa.
Mikä syysilloissa oikein kiehtoo?
Tuskin märät kengät lätäkössä hyppimisestä
Ehkä se on sitä,
kun näkee pitkästä aikaa tähdet
Yö lähestyy ja kietoo tummaan vaippaansa
Ilmassa tuoksuu samaan aikaan
värikäs ruska ja jännitys pimeästä
kuin suolaisenmakeat kyyneleet
- 22.8.2012
Olen tälläkin viikolla katsonut Studio Ghiblin ja Cinema Mondon leffoja. Mm. Kukkulan tyttö, sataman poika, Ponyo rantakalliolla, Naapurini Totoro sekä Kikin lähettipalvelu. Rakastan sitä, kuinka niissä näkyy japanilainen kulttuuri hyvine käytöstapoineen, kauniita maisemia, kyliä, kaupunkeja, taloja ja sisustusta sekä tietynlainen ihastuttava vanhanaikaisuus. Lisäksi on mielekästä kuunnella japanilaista puhetta ja elokuvissa on kaunis musiikkikin. Jotkut piirretyt ovat todella hyviä.
Olen itsekin nykyajan mittapuulla varmaan vähän vanhanaikainen, mutta elän kuten opetan. Pidän sanoista niiden oikeissa muodoissa, kun aika moni lyhentää sanoja ja keksii kiertoilmaisuja, joita en aina ymmärrä. Tottakai olen mielissäni, että teknologia on kehittynyt, muttei sitä kaikkialla kaivattaisi. Olen tosi iloinen siitä, että sain ekan kännykkäni vasta 15-vuotiaana, eikä se tosiaankaan ollut älypuhelin. Automatkoilla ja rattaissa ei tosiaankaan katsottu sarjoja tai elokuvia, vaan maisemia ja rupateltiin vieruskaverin kanssa, inistiin pissahätää ja kyseltiin vähän väliä, milloin ollaan perillä, jos ei keskittynyt siihen, että hengitti ikunanraosta ilmaa, ettei tulisi paha olo.
Vähän vanhempana, kun oppi lukemaan, luki takapenkillä kirjaa kaikessa rauhassa tai pelasi Gameboy coloria sen ilmestyttyä. Kymmenen minuuttia ennen perille tuloa katseli ikkunasta ulos, kun tiesi, että ihan kohta ollaan perillä.
Busseissa, ratikoissa ja metroissa masentaa, kun ihmiset tuijottelevat kännyköihinsä selkä kyyryssä eikä toisiaan. Kaikkein oudointa on nähdä kaksi ihmistä kahvilassa istumassa samassa pöydässä, mutta molemmat katsovat kännykkäänsä. Miksi vaivautua edes paikalle, jos ei tullut nauttimaan seurasta...
Nykymaailma ja nykykieli ovat sellaisia, joita en ihan aina ymmärrä.
Näistä kuvista sen verran, kun otin ne näyttääkseni tämän vaalennuksesta/värinpoistosta tulleen kullertavan liukuvan hiusvärin. Tykkään tästä tosi paljon, vaikka aikomuksena olikin ottaa väri pois ja laittaa oranssia (lukee kupari) päälle, mutta tämä on tällä hetkellä paljon parempi. Ja luultavasti tarvitsisi pari vaalennuskertaa lisää, jotta olisi tarpeeksi vaalea, jotta saisi tasaisen lopputuloksen. Tämä on hauska, puoliksi tumma ja puoliksi kullertava. Tuntuu, että ihmiset katsovat enemmän kadullakin tai sitten jostain muusta syystä: "Kuka toi peikon kaupunkiin?" Tuntuu muutenkin, että ihmiset katsovat kadulla enemmän silmiin sunnuntaisin. Ei ole niin paljon ihmisiä liikkeellä.
Tämän viikon runollinen ajatus oli, että rakastan hämärtyviä iltoja,
koska silloin voi heijastaa valoa pimeään.
Lempivuodenaikani on kevät ja alkusyksy.
Lempimakuni on letun ja kermavaahdon luoma yhdistelmä.
Upeaa sunnuntaita ja tulevaa viikkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti