Olen ostanut broilerin suikaleita sekä jauhelihaa kotiin ja tehnyt parina päivänä tortilloja sekä eilen pieniä tacokuppeja, joista maiskautin jauhelihat suuhun. Eipä niihin paljoa mahtunut. Itse tacoa en siis ole vielä syönyt. Ehkä pelkään, että se murenee käsiin. On kiva tehdä ruokaa, vaikka ainesosat maksoivat paljon. Toisaalta siitä saa monen päivän ruoat vain vaihtamalla pääraaka-ainetta ja heittämällä kasvikset perään.
Maistoin tätä Alpron hazelnut chocolate - jäätelöä, joka oli kyllä ihan hyvää, mutta en ole varma, johtuiko tästä vai Aito Kaslinkin paahdettu sipuli ruokakermasta, että suolisto päätti reagoida yli puoli päivää. Ei ollut kivaa. Kumpikin tuote on maidoton ja gluteeniton, joten epäilen paahdettua sipulia tai jotain lisäainetta, mitä niissä mahdollisesti on. Se reagointi johonkin aineeseen oli paljon pahempaa kuin mitä normaalisti reagoin maitotuotteeseen tai vaikkapa vehnään. Olen jo ennen miettinyt jotain tiettyä E-koodia, mutta se auttaisi kummasti, jos tietäisi, mikä se tarkalleen on.
Neilikat ovat yhä hengissä! Eivät voi kyllä yhtä hyvin kuin joskus neilikat voivat hyvin hoteissani jopa pari viikkoa. Tai itsekseen oikeastaan. Vaihdoin tänään näille veden, kun näyttivät nahjaisilta ja vesi alkoi tuottaa melkein levää. Napsin huonovointiset oksat pois, että hyvävointisilla on parempi olla.
Yleensä laitan vain blogiin naamakuvat, mutta eilen laitoin muuallekin ja siitä kehkeytyi myös ihan hyvä englanninkielinen teksti, jonka laitan tänne suomeksi. Englantia käytän muualla. Voisinpa sanoa, että se on kuin toinen äidinkieleni, muttei se oikeasti ole, vaikka joskus muistan jonkin, mitä joku on sanonut tai kirjoittanut suomeksi, vaikka hän oikeasti kirjoittikin englannikis. Kielien osaaminen on suuri lahja. Sanon lahja, koska olen myös kuullut sekä huomannut, että joillain on vaikeuksia oppia joitain muita kieliä kuin omaa äidinkieltään. Jos on taito puhua muita kieliä, niin sitä taitoa kannattaa pitää yllä. Itse rakastan englanninkieltä ja olen niin iloinen, että koulussa opetettiin brittienglantia eikä amerikanenglantia, vaikka luultavasti perusenglantia vain, koska emme opetelleet mitään sellaisia sanoja, mitkä ovat brittienglannissa hauskoja ja erilaisia kuin amerikanenglannissa. Brittienglannissa on paljon kiinnostavampia sanoja ja se ihana tapa, millä he puhuvat eri puolilla Englantia. Vähän kuin suomalaiset murteet niiden alkuperäisessä muodossa ovat hunajaa korvilleni niin on myös brittienglanti.
Jeps, eli yleensä en postaa selfieitä eli omakuvia. Koska ne ovat mitä ovat. Ei mitään enempää tai vähempää. Niissä ei ole kuvatekstiä tai tarinaa kerrottavana. Kuvassa olet vain sinä, kasvosi ja hahmosi. Kuitenkin olemme kaikki ainutlaatuisia, uniikkeja. On vain yksi sinua ja yksi minua. Ei voi verrata itseään kehenkään muuhun kuin itseensä. Emme ole robotteja; kukaan ei ole samanlainen kuin toinen. Jokaisella on heikkoutensa ja vahvuutensa.
Jokaisen on joskus nostettava itsensä jalustalle, laitettava itsensä näyttämölle ja näyttää omia taitojaan. Muuten ei tule nähdyksi, jos haluaa tulla nähdyksi. Meinasin tällä sitä, ettei itsensä esille laittamisessa ole mitään itsekästä. Ei sillä tavalla niin kuin sitä ennen ajateltiin. Nykyään on tervettä itsekkyyttä.
Muutama vuosi sitten en osannut puhua itsestäni tai oikeastaan en halunnut puhua itsestäni, koska ajattelin, että se on itsekkyyttä ja itsekkyys on pahasta. Vähitellen aloin ymmärtämään, miksi isoäitini kertoi samoja asioita yhä uudestaan. Ei sitä aina voi muistaa, mitä on kertonut kenellekin.
Kukaan ei kuitenkaan tunne sinua yhtä hyvin kuin sinä itse - tai jos joku niin paras ystäväsi voi nähdä läpi asioiden, joissa haluaisi parjata itseään. Ilman muita ihmisiä emme tietäisi, missä olemme oikeasti hyviä. Voimme olla parempia kuin uskommekaan muiden silmissä.
Itseään kovin helposti vähättelee, vaikkei toki kenenkään pitäisi mennä julistamaan olevansa maailman napa. Paitsi että on oman maailmansa napa - siitä ei pääse yli eikä ympäri. Oman itsensä ja kykynsä voi näyttää pröystäilemättä, vaikka toisinaan tapaan ihmisiä, jotka omasta mielestäni pröystäilevät. He ovat vain eri luonteisia; enemmän sellaisia, jotka ovat tottuneet tuomaan itseään esiin paljon kauemmin.
Me suomalaiset olemme vaatimattomia, kuuluu sanonta. Itse kuulun tähän kastiin, vaikkei meidän pitäisi olla niin vaatimattomia oman itsemme suhteen. Lapset ovat siitä hyvä esimerkki: sanovat jatkuvasti "kato mua!" ja "oliko hieno? Olinko taitava?". Lapset tykkäävät olla esillä ja näyttää taitojaan, haluavat ilahduttaa ja että vanhemmmat ja kasvattajat olisivat heistä ylpeitä. Se on hyväksynnän hakemista. Miksei siis aikuiset voisi hakea hyväksyntää samalla tavalla kuin lapset? Maailma ei vain pyöri sillä tavalla. Aikuisten maailmaan kun astutaan, niin joskus elämä on kilpailemista muiden huomiosta ja suosiosta. Oikeastihan se alkaa jo paljon aiemmin - ihan liian aikaisin. Ihannemaailmassa tosiaan kaikki saisivat olla juuri sellaisia kuin ovat, mutta me emme voi elää piittaamatta muiden tuntemuksista ja ajatuksista.
Nyt meni vähän liian pitkälle ja aihetta voisi jatkaa vielä pidemmälle, mutta tämä ajatuksen karkaaminen meni jo aika paljon yli.
Yleensä haluan näyttää somessa kuvia luonnosta, rakennuksista ja saavutuksistani. Toivoa, että joku tykkäisi ja kehuisi. Näkisi kuvissa samanlaista kauneutta kuin itse näen. Joillekin kuvat ovat vain kuvia, eivät kaikki arvosta. Tärkeintähän on, että itse on tyytyväinen omiin töihinsä ja saavutuksiinsa. Itse saa olla itseensä niin tyytyväinen kuin mahdollista, se ei ole keneltäkään muulta pois.
Kunhan muistamme kehua myös muiden töitä, ulkomuotoa ja saavutuksia. Se on välittämistä. Saatamme olla mustasukkaisia ja kateellisia toisten elämistä, omaisuudesta tai siitä, mihin ovat päässeet matkustamaan, mutta enemmän hallaa teemme niillä ajatuksilla itsellemme. Myötäeläminen ja arvostaminen on paljon tärkeämpää. Jokainen muodostaa oman elämänsä. Joskus elämä on haaveissa elämistä, mutta on sekin elämistä - suunnittelua toteuttaa haaveita. Mitä elämä olisikaan ilman haaveita.
Eilen kävin vierailemassa ensimmäistä kertaa kahvila Sävyssä, joka sijaitsee Kalliossa Dallapenpuiston vieressä Aleksis Kiven kadulla. Parkkeeratessani ajokkia yksi mies tuli sanomaan "kaikilla muilla on näin isot pyörät" hän näytti käsillään "ja sulla on tollanen pikkunen". Hymyilin ja vastasin: "No tä on näppärämpi".
Kahvila oli kaunis, pieni ja mukava paikka. Barista oli mukava ja kertoi, mitä eroa on flat whitella, cappuccinolla ja lattella, kun katselin etukäteen kahvilan sivustoa ja huomasin flat whiten. Sain myös jutella englantia, kun baristakin jutteli englanniksi. Flat white oli todella ihana makukokemus ja sain sen pyytämällä tehtäväksi kaurajuomaan. Kuunnellessani minun jälkeeni tulevia asiakkaita huomasin, että kovin monet tykkäävät nykyään juoda kahvinsa kauramaidolla.
Söin myös banaanileipää istuskellessani ikkunapöydässä ja ihastelin pöydällä olevaa kasvia, jonka ystäväni kertoi olevan värinokkonen. Katselin siemaillessani ja syödessäni, kun ulkona alkoi satamaan aika kovaa tehden puroja kadulle ja harmittelin, miksi lähdin vasta silloin ulos, kun sade oli kulman takana. Sade ei kuitenkaan kestänyt kauan, vaan lähdin sateen loputtua kotio vaihtamaan vaatteet, koska ilma oli viilennyt, ja takaisin skuuttailemaan.
Kotoa ajoin Pohjoisrantaa pitkin Kanavarantaan ja siitä päädyin Katajanokkaan. Aikomus oli alunperin kuvata kauniit rakennukset, jotka vilahtivat maailmanpyörän takaa matkalla takaisin Suomenlinnasta Kauppatorille. Päädyinkin näkemään suurimman osan Katajanokasta, josta olin todella iloinen. Siellä kuvaillessani mietin, että haluaisin asua missä tahansa niistä kauniista taloista.
Kauppatorin ja Pohjois-Esplanadin kautta takaisin. Ihanaa, että sade väistyi, niin pääsi kuvailemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti