Aikaa olisi kirjoitella blogia tai vaikkapa kirjaa, mutta aurinkoisina päivinä tietenkin aika kuluu ulkona. Tämä postaus on viime keskiviikon ja tämän päivän välistä paitsi kuvat edellispäivän Nuuksio-retkestä laitan eri postaukseen.
Loman aikana joka päivä tuntuu sunnuntailta tai maanantailta, joka on kuitenkin vapaapäivä. Viimeistä lomaviikkoa viedään, enkä ole tehnyt ihan kaikkea, mitä olin suunnitellut. Ei minulla ollut paljon suunnitelmia paitsi rentoutua ja treenata. Rentoutuminen on kyllä sujunut, mutta treenausinto syystä tai toisesta lopahtanut. Toisaalta kävelin kyllä metsässä yli kymmenen kilometriä ja pohkeet ovat vieläkin ihan jumissa siitä hyvästä. Pitäisi venytellä kipua kohti, että kipu lähtee pois.
Mulla meni lauantaina takarengas taas puhki skuutista ja oon pohtinut, että pitäisikö käydä korjauttamassa vai pitäisikö korjata polkupyörän takarengas ja alkaa kuntoilla. Polkea töihin ja takaisin. Toki skuutilla on aina helpompi ja kivempi lähteä kaikkialle, mutta polkupyörän selässä saisi kuntoiltua, vaikka se huonolla pyöräilykunnolla turhauttaa, jos ei meinaa päästä eteenpäin ja ylämäkien jälkeen aina haukotuttaa. Kinkkinen probleema. Sekin on hassua, miten voi olla hyvä juoksukunto juoksumatolla, mutta pyöräilykunto taas ihan pohjalukemissa.
Voisi aloittaa viikoittaisen uimisenkin. Piti aloittaa jo vuosi sitten, mutta paikat menivät kiinni. Sitten aloin käyttämään eri reittiä töihin, eikä uimismahdollisuus ollut enää matkan varrella. Eihän se sitä estä, että voisi pyörähtää toisinaan eri reittiä takaisin. Olisi kyllä huikeaa saada hyvä pyöräilykunto. Olisi myös huikeaa saada maastopyörä.
Kattia kanssa. Kaikenlaista sitä haluaa, muttei melkein mitään voi saada.
Tänään kun tilasin vähän apetta kotiin Patisserie by Teemu Auralta, niin ajattelin, että sen minä ainakin voin saada, mielihyvää pullasta sadepäivänä. Enkä potenut huonoa omaatuntoa tilauksesta, koska ei se kannata. Hyvä hieman tulinen avocado toast ja aivan mahtava kardemumma-rahkapulla!
Tosin se oli parempi ekalla kerralla, kun törmäsimme ystävän kanssa Punavuoressa Pullabiilin ja herkuttelimme katukiveyksellä aurinkoisena päivänä. Jotkut asiat ovat aina hyviä ekalla kerralla, muttei se tarkoita, etteikö se olisi toisella ja kolmannellakin kerralla yhtä hyvää. Ei vain tule sitä tajunnanräjäyttävää makuhermoja hivelevää kokemusta, joka saa kuolan valumaan suun pielestä niin kuin ekalla maistelukerralla.
Minulla on mahtava taito poiketa aiheesta kirjoittaessa! Mikäs siinä, antaa ajatusten ja luovuuden virrata. Ja kohta hien, jos en vaihda tätä kuvassakin olevaa mummonuttua toiseen. Todella mukava ja kiva, mutta vielä liian kuuma. Talvella jos tätä käyttää, niin muistuttaa ihanasti kesästä. Tosin kesällä kun ei melkein asunnossa voi pitää vaatteita päällä ollenkaan niin talvisin pitäisi koko ajan olla pitkähihaisella. Saa nähdä, kuinka nopeasti sitä oikein keho kylmenee. Jos verenkierron pitää hyvänä liikkumalla ja ravitsemalla kehoaan oikein, niin ehkei talvellakaan koe kylmyyttä niin kylmäksi.
Yritän syödä kotona terveellisesti ja monipuolisesti silloin, kun en sorru ravintola-appeeseen. Annos koostui kanasuikaleista, joita siivitin tropical salsalla sekä alpro cooking - valmisteella, melonista, tomaatista, maustekurkusta, kurkusta, rucolasta sekä riisinuudeleista.
Viime keskiviikkona hain jo pitkään haaveilemani unisiepparin Finnmarista. Olin unisiepparin bongannut kotiseudulla käydessäni Myllyn Finnmarissa. Kerran kävin katsomassa Ison Omenan Finnmarista, mutta siellä oli vain iso valkoinen unisieppari ja jätin idean siitä korvan taakse hautumaan. Katsoin, missä olisi vielä lähempänä Finnmari ja päädyin Rediin, jossa oli kolmea erilaista unisiepparia: isoa, keskikokoista ja pientä, jopa mustana. Päädyin keskikokoiseen, jollaiseen olin alunperinkin silmäni iskenyt Raisiossa.
Tämä keskikokoinen päätyi ruskealle seinälle nykyisen sänkypaikan yläpuolelle, missä oli ennen teksti "Sydämessä asuu viisautta, jota järki ei enää ymmärrä", mutta siirsin sen alemmas. Seinän aito väri (alussa oleva kuva) ei näy kuvassa oikein. Hauska kun värisävy vaihtelee valoisuuden mukaan. Tämä alempikin kuva lähempää unisiepparia on otettu samalla ruskealla seinällä, vaikka se kuvassa näyttää vaaleanharmaalta.
Olen alkanut lukea uudestaan (toinen tai kolmas kerta) Sophie Kinsellan Kevytkenkäistä kummitusta, koska se on pyörinyt päässä muutaman kuukauden. Hyvä kirja ehdottomasti!
Viime keskiviikkona tuli Citymarkerista ostettua uudet aurinkolasit, kun tiistaina vai maanantaina käydessäni kauppakeskuksessa, hierojalla ja toisessa kauppakeskuksessa lasit vain hävisivät kuin tuhka tuuleen. Kokeilin muutamia laseja ystäväni etäavustuksella ja päädyin näihin, jotka vaikuttivat kivoimmilta. Huomasin siellä samanlaiset kuin aiemmatkin, mutta onneksi ystävä vastasi ja oli makutuomarina, ettei lähteänyt kaksia vääriä laseja matkaan mukaan, vaan nämä viimeksi kokeilemani seitsemän vai yhdeksän joukosta osoittautuivat täydellisiksi. Hyvä tuntu, ei paina liikaa ja omaan silmääni mielekkäät ja naamaan sopivat. Kävin lasi- ja ruokaostosten jälkeen hetken istuksimassa Lapinlahden varrella ja luin Kevytkenkäistä kummitusta yhden luvun. Maistoin myös kuvassa näkyvää radleria eli alkoholitonta crips-olutta, jota oli buustattu sitruunan maulla. Ihan jees olisi joskus saunajuomaksi, mutten muuten vain ostaisi edes alkoholittomia oluita.
Silloin kun yrittää pitää vähän enemmän linjoistaan kiinni eli ei ole pullaa tarjolla tai illalla nälkä hieman huikoo, niin maistelen vähän hyvää granolaa/mysliä soijajuoman kanssa juuri sopivasta kahvikupista. Pienenä en pidännyt myslistä, kun ei siinä ollut melkein mitään muuta kuin hiutaleita ja rusinoita. Silloin ei ollut oman tietoni mukaan granolaa edes keksitty. Granolasta on alettu puhua vasta viime vuosina. Kaupan valikoima on kyllä laajentunut ihan valtavasti siitä, kun olin lapsi, mutta silti monet lempituotteeni ovat poistuneet. Sitten pitää keksiä uusia lemppareita, milloin mitäkin. Muistan vieläkin, kun täälläkin kerroin, että piti syödä omena päivässä (kunnes tajusin sille olevani allerginen ihan oikeasti) tai appelsiini päivässä ja porkkana päivässä ja oli ihan hurja himo Finin sitruulalakritsiin.
Mieliteot muuttuvat, mikä on hieno asia, mutta vaikka mieliteot muuttuvat, eikä jokin asia ole enää suosikki, niin se ei silti tarkoita sitä, etteikö se olisi omasta mielestä edelleen hyvää, vaikkei jotain pitäisikään saada enää päivittäin. Mieliteot varsinkin naisilla voivat vaihtua hormonikierron mukaan.
Selloon ja takaisin eräs päivä jälleen.
Katsoin Disney Plussalta tosi kivan leffan nimeltä Flora & Ulysses. Kaveri sanoi, että vaikuttaa ihan lasten leffalta, mutta väliäkö hällä. Nykyään jos jokin leffa saa mielenkiintoni pysymään leffassa eikä tekemään samalla jotain muuta, niin silloin se on hyvä leffa.
On olemassa hyviä ns. lapsille suunnattuja elokuvia, mutta tosi suuri osa soveltuu myös aikuisille. Esimerkiksi tänään katsoin toiseen kertaan tosi hyvän leffan Cinema mondolta nimeltään Your name. Vaikka se on piirretty, niin ei se ainakaan pienille lapsille ole suunnattu. On myös paljon lastenelokuvia, joissa on ikärajana k7 tai jopa k11. Joskus elokuvissa on liian alhainen ikäraja, kun on katsonut niiden sisällön tai ainakaan itse en olisi ikärajan puitteissa halunnut jotain katsoa, jos mietin omaa lapsuuttani.
Toisaalta minulla kehuskelematta oli, ja on vieläkin, tavallista vilkkaampi mielikuvitus. Joskus jokin näkemäni tai kokemani asia saattaa jäädä pitkäksi aikaa vaivaamaan mieltä ja siitä saattaa alkaa kehitellä jatkoskenaarioita. Tosin nykyään olen alkanut kouluttamaan mieltä - ja kaikkien viimeaikaisten kokemusten myötä myös alkanut nauramaan enemmän - ettei asiat vaivaisi sen enempää. Tiedän myös voivani luottaa siihen, että jos jokin asia on oikeasti tärkeä, niin mieli voi käsitellä sitä hiljaa itsekseen. Toisaalta tykkään haasteista ja ajattelupulmista, mutten koe niitä enää huolenaiheina vaan asioina, jotka pitää pohtia, suunnitella ja kokea.
Yep, anyway tutustuin Cinema mondon studio ghiblin joihinkin elokuviin 2014 erään ihmisen kautta eli samana vuonna kun muutin Helsinkiin. Ilmankin Studio ghiblin mukana oloa cinema mondolla voi olla tosi hyviä elokuvia. Voisi oikeastaan enemmän syventyä elokuviin tekemättä mitään muuta niin kuin ennen oli tapana tehdä. Tutut leffat, tai joiden kielenä on englanti, saattaa olla taustahälynä, jos nyt vaikkapa pelaan nukkekotipeliä tietokoneella, katselen tuotteita tai asuntoja netistä tai väritän.
Studio ghiblin ja cinemä mondon leffat ovat mielenkiintoisia ja niitä ei voi vain kuunnella taustalla, koska niiden puhekieli on japani. Ihastelen myös valtavasti sitä japanilaista kulttuuria, tapoja ja puhetapaa, joita leffat välittävät ruudun läpi. Ihan kuin ranskalaisissakin leffoissa voi näkyä sellainen.
Ulkona sataa, mikä on hyvä juttu, eikä ole kiire mennä ulos. Minulla on kaikki tarvittava ruokakin täällä kotona ja voin myöhemmin jumpata, jos pohkeet antavat periksi. Tein kyllä virheen, kun en venytellyt niitä Nuuksion kävelypäivän jälkeen ja uudestaan eilen. Pitäisi muuten vain venytellä ihan joka päivä, vaikkei siihen olisikaan tarvetta. Epäilen kyllä, että aurinko jossain vaiheessa tulee esiin ja kutsuu ulos. Tuolla se jo riekkuu talojen seinillä ja ilveilee, että "tuuppa tänne, älä mätäne sisällä". Jos aurinkoisina päivinä ei käy ulkona kokee, että hyvä päivä meni hukkaan.
Maistoin lauantaina ekaa kertaa kesärullia ja makuaisti hyvin nopeasti tottui uuteen makuelämykseen ja ennen toisen rullan loppua tykästyin ja harmittelin, että voi että kun niitä oli vain neljä rullaa. Olin Nom Vietnamese Kitchenissä, joka sijaitsee Iso Roobertinkadulla. Koen kyllä edelleen, että voisin Punavuoreen muuttaa, siellä viime päivinä viettänyt aikaa. Tilasin summer rollseja tofulla, kun olin bongannut ne erään kasvissyöjän ravintolakäynniltä. Kivaa kyllä, kun toisilta ihmisiltä voi saada inspiraatiota ja uusia ideoita. Päätin maistaa, kun en ollut koskaan maistanut. Ensin maku oli vähän erikoinen, mutta tosiaan parin rullan jälkeen tykästyin. Summer rollsit tofulla on siis kasviksia (ja myös kananmunaa, kysyttiin, ei tosin maistu siinä), riisinuudelia ja tofua isosti käärittynä riisipaperin sisään rullaksi. Rullia mietin ensin, miten niitä syödään, mutta sitten otin vain käteen ja kastoin vuorotellen kalakastikkeeseen, jossa chiliä, ja hoisin - kastikkeeseen, jossa maapähkinävoita.
Yritän nyt saada kasvojeni ihoa kuntoon naamioilla. Se ei näy kaukaa, mutta on tosi epämieluista, kun posket ovat täynnä pientä valkoista ihonalaista nypylää ja haluaisi ihon vain olevan sileä ja tasainen. Eräs kuoriva Freemanin savinaamio on jonkin verran auttanut, mutta epäilen, että kohtapian pitäisi mennä kosmetologin tai dermatologin pakeille.
Kun on kauniiden talojen ympäröimänä, niin pitäähän sitä vähän kurkata nurkan taakse ja kuvata.
Sunnuntaina suuntasin Vaasankadulle, josta löysin Bun2Bunin sekä Just Vegen (josta olen joskus tilannut) vierekkäin. Netistä bongasin hyväksi vegaaniravintolaksi Bun2bunin ja otin gluteenittomana Bun2bun club - burgerin, joka sisälsi Beyond meat - pihvin, salaattia, tomaattia, sipulia, bbq-kastiketta, piparjuurimajoa ja sinappia. Onneksi olin ennenkin maistanut piparjuurta, joten sen maku ei tullut yllätyksenä. Kyllä se burgeri jonkin aikaa nälkää piti, kun lähdin siitä skuuttailemaan pitkin Helsinkiä.
Tulin Töölöstä päin Mannerheiminkatua pitkin keskustaan ja huomasin kauniin rosoisen harmaan rakennuksen, jonka tajusin hetken kuluttua olevan Helsingin Kansallismuseo. Kävin siellä sisällä joskus, kun oli Venetsialaiset naamiaiset.
Iltaherkuksi Stockmannilta ph7:n ruby - suklaalla kuorrutettu mousseleivos, joka oli omaan makuun ehkä liian makea. Still cute though.
Home life.
One beautiful building. Tomaatintaimeneni on lähtenyt kasvamaan kohti aurinkoa. Auttoi kummasti, kun käänsin kasvualustan toiseen suuntaan, kun ovat tykänneet alkaa kasvaa ihan reunasta. Annan niille sälekaihtimien raosta aamuaurinkoa niin paljon kuin aurinkoa tähän kohtaa riittää. En myöskään kastele kuin suunnilleen joka kolmas tai neljäs päivä. Isoa tomaattia, joka raukka parka nuivahti ollessani Turun reissulla kuusi päivää, kastelin ehkä liian tiheään ja sitten ei yhtäkkiä saanut ollenkaan vettä, joten nyt kastelen ns. mututuntumalla.
Värjäsin hiukset punertavalla tumman päälle ja tuli aikast kivat. Kävin eilen yhden vähempikarvaisen ja kahden karvaisen kaverin luona kylässä Vantaalla. Lähtiessä bussipysäkille oli hauska näky, kun oli tällä tavoin pari katosta ja roskista koristeltu. Pitäisi kai joskus piipahtaa Vantaallakin sellaisessa osassa, joka on ns keskusta vähän katselemassa, millainen paikka vantaa on. Vantaanjokeen olen tutustunut, koska se virtaa pitkälle Pohjois - Helsingissäkin. En tiedä vielä, onko Vantaalla keskustaa, kun sanotaan, että Espoolla ei ole varsinaista keskustaa. Vantaalla olen aiemmin vieraillut vain Jumbossa, Flamingossa ja Ikeassa. Voisi tutustua paremmin naapurikaupunkiin. Enpä Espoostakaan tiedä kuin sen keskustan, Tapiolan, Ison Omenan ja Ikean. No Ainoassa kävin myös kerran.
Eksyin eilen sopivaa ruokapaikkaa etsiessäni (ruoka oli pussissa mukana) Punavuori - Ullanlinna - Eira - akselille. Laitoin navigaattoriin hakusanaksi Johanneksen kirkko ja kylläpä se kieputti minua ympäri. Olisi pitänyt hetken Punavuoren torilla ollessa miettiä, kirkkoa vastapäätä olevaa rakennusta, joka oikeasti oli parin korttelin päässä. Toisaalta tuli nähtyä kauniita taloja. Vaikka aivot sanoivat, että tulet tänne sitten joku päivä kuvailemaan, niin minkäs ihminen luonteelleen mahtaa. Eikä sitä koskaan tiedä, milloin se joku päivä koittaa. Kauneuden ollessa edessä sitä pitää ottaa talteen kuvan muodossa. Tälläkin hetkellä ulkona on ihan eri valaistus, pilviä taivas täynnä ja eilen taivas oli sininen.
Löysin Johanneksen kirkkopuiston, kun pistin navigaattorin pois ja käytin muistia. Mussutin appeen kalliolla ja katselin puistoelämää. Lähtiessäni puistosta olo oli kovin tyhmä kotio asti ja kotona havahduin siihen, etten löydä kännykkää mistään, eikä se soinut soittaessani siihen tabletilla. Voi piru vieköön, ajattelin. Se on varmasti jäänyt puistoon! Saatoin heittää sen paperikassin mukana roskiin! Menin
skuutilla pikapikaa takaisin puistoon, eikä kännykkä ollut roskiksessa, vaikka se
paperikassi kyllä oli siellä (ihan täysi roskis). Menin katsomaan paikkaan, missä istuin
ja löysin puhelimeni! Siinä se oli maaten kivellä ja kaikki kortitkin tallella. Se oli ollut yksin
yhdessä kirkkopuistossa puoli tuntia.
Ai miksi kehtaan tätä kertoa? Mielestäni tavaroiden hukkaaminen ei ole häpeällistä tai "noloa". Toisaalta minun pitää tästä lähin tuplatarkistaa joka ikinen kerta reppu tai tasku, että puhelin on varmasti mukana, koska eilen oli jo kolmas puhelimen hukkuminen tänä
kesänä. En tiedä, mikä minussa on. Aina toinen toistaan pahempia hukkumisia.
Ensimmäisenä kertana olin unohtanut ottaa sen mukaan ostokset maksettuani kaupan itsepalvelukassalla. Soitin kotiin päästyä tabletilla siihen huomattuani, ettei löydy repusta, ja mukava asiakaspalveluhenkilö oli laittanut talteen lukolliseen kaappiin. Toisella kerralla olin sen Ison Omenan kauppakeskuksen vessaan (tai johonkin) unohtanut. Soitin ensin infoon ja kyselin kännykän perään, muttei se ollut siellä. Sitten soitin pari kertaan kännykkään onneksi mukanani olleella tabletilla ja infosta vastattiin, että sieltä voi tulla hakemaan, oli siinä välissä sinne tuotu. Ja kolmantena nyt puistoon. Matkalla takaisin
puistoon minulla oli tosi varma olo siitä, että se on vielä siellä ja onneksi olikin. Pelkään vain, että neljäs paikka on ties missä, eikä sitä sitten löydykään. Minulle aina välillä käy kommelluksia.
Ties montako kertaa joku on töissä sanonut
"puhelimesi on muuten kahvihuoneessa" - aijaa, en tiennyt.
"Roikkuuko kenkäsi vessan naulasta?" - Juu, taitaa roikkua.
"Sun avaimet on sit tietokonepöydällä." - Ai, sihenkö mä ne jätin.
"Sun laukku on meidän eteisessä." - No mietinki, minne sen olin jättänyt.
Tiedän, ettei maailma ole täynnä hyviä ihmisiä, mutta onneksi heitä on tarpeeksi, jotka ovat rehellisiä ja vilpittömiä niin kuin kuuluisikin olla. Itse joskus pienenäkin olen kertonut löytäneeni satasen setelin (markka) maasta ja vieneeni sen lähellä olevaan kioskiin, kun se oli siinä pihalla. Ei sitä kukaan ollut kaivannut, kioskin pitäjä oli vienyt sen poliisiasemalla ja viikon sisällä minulle soitettiin, että sain tulla sen setelin hakemaan, koska sitä ei ollut ketään kaivannut. Ainakin yksi niistä ihmisistä, joilla asiasta kerroin myöhemmin sanoi, että itse olisi vain laittanut taskuunsa. Olen myös joskus täällä Helsingissä asuessani löytänyt 20 euron setelin maasta ja hetken miettinyt, pitäisinkö sen, mutta koska se vaikutti mielestäni vilpilliseltä teolta, niin annoin sen olla ja ajattelin, että se ottakoon sen, joka on oikeasti sen tarpeessa, eikä sellainen jolla, vaikka ei elä kuin kroisos, on tarpeeksi rahaa, ettei koe sitä tarvitsevansa.
Jokainen elää oman omantuntonsa mukaisesti.
No niin, olipa tässä jo tarpeeksi tekstiä tälle päivälle. Voisi kai mennä tekemään jotain, ettei päivä jää kotona nysväilyksi. Ei se auringosta ole aina kiinni ulos lähteminen. Ei vaan pysty, ei kykene viettämään koko päivää sisällä. Menisi sitten vaikka ulos tekemään ei-mitään. Silti pitää päästä ulos. Joskuskin olen intoutunut lähtemään sadesäällä ulos, koska voin laittaa keltaiset kumpparit ja keltaisen sadetakin päälle. Mikäs sen mukavampaa. Ulkoilu on asusta kiinni. Toivottavasti pohkeet ovat samaa mieltä kanssani.
Arrivederci ja mukavaa keskiviikkoa!
P.S. Eilen tuli seitsemän vuotta täyteen helsinkiläisenä :)
