Äidillä tuli mussutetua jonkin verran suklaata mämmin, sen kanssa olevan wanhanajan vaniljakastikkeen kera sekä ruisleipiä. Eli vatsa meni hyvin sekaisin. No sitä kesti päivän, kunnes alkoi seuraavan päivän iltapäivänä rauhoittua onneksi. En tosiaan kestä mitään muuta kuin kauraa. Gluteeni plus maitotuotteet tekivät hallaa keholleni, mutta se siitä. Ajattelin, että kyllä kerran pääsiäisenä pitäisi mämmiäkin syödä. Enpä taida syödä seuraavan kerran ennen kuin vasta sitten kun se on gluteenitonta. Miten tehdä rukiista gluteeniton? Jätän vatsavaivani tähän. Naantalissakin käydessämme vohvelibaarissa vohveli upposi kyllä hyvin, muttei heillä ollut kaurakahvimaitoa, niin isäkin kysyi, miksi teen elämästäni vaikeaa. En tee elämästäni vaikeaa. Yritän valinnoillani tehdä siitä mahdollisimman helppoa kehoni näkökulmasta. Jos vatsa ja suolisto voivat huonosti niin voi koko kehokin, sehän on jo tutuksi tullut fraasi.
Toinen kuva on isäni luota. Haluaisin itsellenikin pajunoksia kotiin, että näkisin, kun vihreitä lehtiä alkaisi ilmestyä oksiin. Ainoa ristiriita on siinä, etten katko puiden oksia. En ymmärrä puiden kaatamistakaan, jollei se ole täysin perusteltua eikä vain esteettistä ja kaikki se kaadettu osa menee suoraan hyötykäyttöön, jollei tietenkään puu oikeasti ole kuollut ja täysin laho, eikä sitä yksinkertaisesti voi käyttää. Olenko outo? En usko, luulen että on monia, jotka ajattelevat samoin.
Jotkut sanovat, että kyllä puu kasvattaa uuden oksan, kun joku sahaa sen, mutten usko siihen. Ylistän kyllä puulelujen tai metallista tehtyjen lelujen käyttöä muovilelujen yli. Olenkin ympäristöhippi, joka ei voi käsittää, miksi ihmiset eivät kierrätä siellä, missä se on mahdollista. Jokaisen oma valintahan se on mutta silti. Jotkut sanovat, ettei suurin osa siitä, mitä kierrätetään, mene uusiokäyttöön; että suurin osa päätyy kuitenkin sekajätteen kanssa poltettavaksi. Toivossa on kuitenkin hyvä elää. Joku sanoo kierrättämisestänikin, ettei minun kannattaisi niin kuuliaisesti kierrättää jokaista oikeaan paikkaan, että rasitan sillä itseäni. Totuus on päinvastainen. Jostain syystä kierrättäminen saa minussa onnellisuutta aikaan. Kun luonto jatkaa elämistään, niin myös kaikki muukin elämä maapallolla voi hyvin.
Turkuun tullessa tuntui, että taivas olisi suurempi, jotenkin laajempi, kuin Helsingissä. Ei ole niin paljon metropolia edessä. Tosin taivaan näkyminen johtuu myös keväästä, pilvistä ja auringosta. Toisinaan keskitalvella tuntuu, että taivas on niin suuri vain silloin, kun on pilvetöntä, eikä katuvalot haittaa tähtien näkymistä kaukana avaruudessa.
Isän luo menimme veljen kanssa perjantaina oltuamme torstain ja perjantain välisen yön äidin luona. Isän luona saa paijata kahta kisuliinia. Isällä oli juuri ollut synttärit ja annoin hänelle lahjaksi suuren Guinness-suklaamunan sekä hyvää Slow - kahvia.
Illalliseksi saunomisen jälkeen söimme kanaa (muut söivät lehtipihvejä), vihanneksia, juureksia sekä bataattia ja hyvin siedettävää leipää. Muutama toffifee vielä päälle. Miesten saunoessa katsoimme emännän kanssa mukavaa ranskalaista elokuvaa, jossa maskuliininen mies joutui maailmaan, jossa naiset olivatkin vallassa ja niin sanotusti kohtelivat miehiä kuin stereotyyppisesti naisia kohdellaan. Roolit vaihtuivat, se oli piristävää katsottavaa. Ranskalaiset elokuvat ovat kyllä niin raikasta vaihtelua välillä ja ne ranskalaisten tavat, varsinkin tapa puhua, ovat niin miellyttävää seurata.
Toinen kissoista piti aamiaisseuraa ennen kuin kaikki kokoontuivat pöytään toisen kissoista nukkuessa jossain kaapissa. Aamiaiseksi oli kaurapuuroa pähkinöillä ja rusinoilla (voisi omaankin kaappiin hankkia valtavasti pähkinöitä joita ripotella aamiaispuuron sekaan ja vaikka rusinoitakin, vaikken niitä normaalisti harrasta, mutta aina kun niitä tulee syötyä ne ovat kivaa vaihtelua ja maistuvat aina - paitsi eivät pullassa tai piirakassa). Slow - kahvia kupissa, paistettua kananmunaa sekä leipää, jossa oli kalkkunaleikkelettä, salaattia, tomaattia ja kurkkua.
Aina käydessäni äidin tai isän luona, niin minulla on jatkuvasti nälkä. Siis ihan koko ajan. Joskus lopetin leivän syömisen (myös) sen takia, että se sai nälän tuntumaan paljon voimakkaammalta kuin ruokavalio ilman leipää. Sekin on luultavasti yksilöllistä, miten jokainen tuntee vatsansa toiminnan, mutta jatkuvasti minulla kurni ja sattui vatsa nälästä. Tällä hetkellä, kun olen kahvia juonut puuron ja paistetun kananmunan lisäksi, niin minulla ei ole nälkä - paitsi nyt kun alan puhua nälästä ja ajattelen sitä pullaa, mikä piti tänään syödä (polttaessani sen heti seuraavaksi).
Mietin myös, josko tänään lähtisi Sellon Prismassa käymään ja kävisi sieltä hakemassa foccacciaa. Aika kurjan oloinen ilma ulkona: kylmä ja kostea. Tänään piti alunperin käydä myös Hietsussa kuntoilemassa, mutta mietin, josko menee kotitreeniksi tämä päivä, vaikkei olekaan yhtä hyviä puitteita siihen kotona, mutta ainahan sitä voi kokeilla.
Aamiaisen jälkeen menimme emännän kanssa molempien kissojen kanssa metsään. Oli ihanaa olla pitkästä aikaa metsässä (siis ihan kunnon metsässä) ja käyskennellä siellä samalla kun aurinko pilkotti puiden välistä.
Ruoan laskeuduttua ja toimittuani parturina lähdimme Naantalissa käymään kävelyllä. Oli huikean upea ilma, aurinko paistoi ja muutamat pilvet lepäsivät taivaalla. Oli hieman tuulista, mutta se kuului veden läheisyydessä olemiseen. Kävelimme pitkän sillan ohi, joka vei Muumilaaksoon. Löysimme vohvelikahvilan, jossa sain mehevää vohvelia nutellalla, ihanan tuoreilla mansikoilla ja banaanilla. Pyysin kermavaahdon pois, jos mietit että kuvasta jotain puuttuu. Sekä mustaa Kulta Katriina - kahvia. Olikin jo alkanut vatsassa vähän hiukoa. Tämän annoksen lisäksi söin vielä vähän kanaa ja vihanneksia ennen kuin lähdin puoli viiden junalla takaisin Helsinkiin. Ehdin pikaisesti nähdä yhden ystävänikin. Parempi se on pikaisestikin nähdä kuin ei ollenkaan moneen kuukauteen.
Tassuttelimme jonkin aikaa ympäri Naantalin Vanhaa kaupunkia. Kaikki vanhat kaupungit ovat aina ihastuttavia ja Naantali on itsessään kuin kokonaan Vanha kaupunki, jotenkin sievä ja ajaton. Eksoottinen.
Tullessani puoli seitsemän aikaan lauantaina Helsinkiin oli edelleen aivan huikea ilma ja teki mieli kävellä hetken ulkosalla. Kävin Kampin supermarketista hakemassa vähän ruokaa ja uuden teleskooppihammaslankaimen, kun entinen katosi Bermudan kolmioon. Sellainen pääsiäinen. Kerron kohta eilisestä eri postauksessa. Kevät on alkamassa, upeaa!
P.S. Ai niin! Kuuntelin matkalla äänikirjana Jälkikasvukausi - nimisen kirjan Roope Lipastilta. Se oli kyllä mielessä aiemminkin, mutta miettiessäni, josko kuuntelisin Trevor Noahin Laiton lapsi uudestaan, jota tällä hetkellä kuuntelen uudestaan, niin aloinkin kuunnella Jälkikasvukautta saman lukijan, totaalisen taitavan Markus Niemen, lukemana. Pidän hänen äänestään ja ilmeikkäästä tavastaan lukea, tuntuu että hän todellakin eläytyy tarinaan niin kuin lukijan pitääkin. Jälkikasvukausi-kirja oli myös ihan mukavaa kuunneltavaa. En ole ennen lukenut tai kuunnellut Roope Lipastia. Lukijalla on kuitenkin todella suuri vaikutus, jollei lue itse, jos vain kuuntelee. Yhdenkin kirjan olisin halunnut kerran kuunnella, mutta oli todella ärsyttävän kuuloinen lukija, niin ajattelin, että ehkäpä luen sen sitten joskus. Tällä hetkellä olisi pari luettavaakin kirjaa kesken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti